Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Oliko sen arvoista?

Kysyisin mielipiteitä asiasta.
Eli sain tuossa pari päivää sitten tietää, mitä kihlattuni jonka kanssa oltiin oltu 1v8kk yhdessä oli selkäni takana salaa puuhaillut. Hänen äidiltään tuli aamulla viesti, että "tiedätkö tällaisesta sivusta..." En ollut uskoa sitä mahdolliseksi. Kävin sitten myöhemmin katsastamassa kyseisen sivuston ja huomasin, että siellähän se rakkaani esiintyi "pehmoporno" kuvissa ja tekstin perusteella oli lähdössä kuvaamaan jonkun pienen pätkän pornoa tällä viikolla menossa myös jonkin lehden kuvauksiin. Kysyin kihlatultani asiasta ja sain vastaukseksi, että "tämä on mun uravalinta". Minä en tuollaista kestä, jo ajatuskin siitä, että rakkaani paneskelisi tuolla jossain "kaikkea mikä liikkuu", vain siksi että saisi rahaa, oksettaa. Voitte uskoa, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Kuin olisi kaikki suunnitelmat ja koko elämä sortunut, kuin korttitalo tuulessa. Mitä mieltä olette tästä?
86640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta laita linkki ko. sivuille niin kerrotaan tarkemmin kun kuvat on nähty.

Äänestä
  • No ei todellakaan tarvitse lähettää linkkiä!

    Anna miehesi pitää epämääräinen "uransa" omanaan ja tee heti oma valintasi, jos lapsien tms. puolesta pian voit. On niitä vielä onneksi jossain rehellisiäkin miehiä!

    Äänestä

  • Make959 kirjoitti:

    No ei todellakaan tarvitse lähettää linkkiä!

    Anna miehesi pitää epämääräinen "uransa" omanaan ja tee heti oma valintasi, jos lapsien tms. puolesta pian voit. On niitä vielä onneksi jossain rehellisiäkin miehiä!

    tiedoksi kaikille sitten, että olen mies. ja tämä "uravalinnan" tehnyt on nainen

    Äänestä

heti ensimmäisenä tuli tälle toisellekkin vastaajalle että uravalintansa tehnyt on mies!! ei kukaan ajattele että nainen voisi semmoista tehdä... tässä se taas nähtiin että miehiä sorsitaan....ps.laita se linkki...;)

Äänestä

Niin vain kävi, että vuosi ja kahdeksan kuukautta suunnitelmat perheen perustamisesta katosivat, kuin tuhka tuuleen. onko rakkaus todella niin mitätön asia, että näin pystyy tekemään ja sen jälkeen voi vielä sanoa "rakastavansa"? Se, että pornoala ajaa rakkauden edelle, on jotain täysin käsittämätöntä!

Äänestä

Minusta Sinulle kävi loppujen lopuksi hyvin. Vuosi ja kahdeksan kuukautta yhdessä, perheen perustamiset ja muut suunnitteilla ja sitten tällainen asia on pysynyt salassa!

Vähänpä olet kumppanistasi tiennyt ja vähänpä hänkin on sinulle itsestään kertonut. Nyt tämä kirpaisee, mutta aikanaan huomaat että parempi oli tietää asiasta edes tässä vaiheessa.

Jätä se nyt heti.

Äänestä

Nai hänet!

Äänestä

kuvaa kotipornovideo anopin kanssa ihan vaan kostoksi ja paa se raina levitykseen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petetty kirjoitti:

Kysyisin mielipiteitä asiasta.
Eli sain tuossa pari päivää sitten tietää, mitä kihlattuni jonka kanssa oltiin oltu 1v8kk yhdessä oli selkäni takana salaa puuhaillut. Hänen äidiltään tuli aamulla viesti, että "tiedätkö tällaisesta sivusta..." En ollut uskoa sitä mahdolliseksi. Kävin sitten myöhemmin katsastamassa kyseisen sivuston ja huomasin, että siellähän se rakkaani esiintyi "pehmoporno" kuvissa ja tekstin perusteella oli lähdössä kuvaamaan jonkun pienen pätkän pornoa tällä viikolla menossa myös jonkin lehden kuvauksiin. Kysyin kihlatultani asiasta ja sain vastaukseksi, että "tämä on mun uravalinta". Minä en tuollaista kestä, jo ajatuskin siitä, että rakkaani paneskelisi tuolla jossain "kaikkea mikä liikkuu", vain siksi että saisi rahaa, oksettaa. Voitte uskoa, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Kuin olisi kaikki suunnitelmat ja koko elämä sortunut, kuin korttitalo tuulessa. Mitä mieltä olette tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu