Ajattelin, ettei kannata näin julkisesti tällaisia asioita pohtia, mutta kun minulla ei ole juuri nyt kanavaa tämän asian läpi käymiseen.
Huom! Uskovainen = vanhoillislestadiolainen kielenkäytössäni.
Elämässäni ei ole kuin yksi iso asia, jonka haluaisin muuttaa, ja se on tämä uskovaisten ystävien ja kavereiden puute. Pari etäystävää - sellaisia, joiden kanssa keskustelen puhelimitse ja tietokoneen välityksellä - sentään on, mutta eivät he paikkaa tätä aukkoa. Seuroihinkin lähteminen on hirveän kynnyksen takana, kun pitäisi mennä yksin.
En yksinkertaisesti tajua, miten voisin koskaan tutustua keneenkään uskovaiseen, mieluiten ikäiseeni (hieman yli 20-vuotiaaseen). Kaikkein eniten kaipaan miespuolista ystävää, erityisesti sellaista joka olisi samalla aaltopituudella kanssani. Olen sekä hyvässä että pahassa, tahtomattanikin, erilainen (nuori) mies myös uskovaisten keskuudessa. Sellainen taiteellisesti suuntautunut kirjoittajatyyppi.
Tämä tilanne ei ole minulle uusi. Olen ollut koko ikäni yksin. Silti viime aikoina on alkanut ahdistaa ainainen yksinäisyys. Epäuskoisia kavereita on pari, hekin tyttöjä - tavallaan he vain pahentavat ikävääni. En pysty heille puhumaan uskonasioista kuten uskovaiselle, hengen yhteyttä ei ole.
En usko, että vikaa olisi ominaisuuksissani. Kykenen sekä huumoriin että keskustelemaan vakavasti. Ulkoisesti olen kai ihan normaali, ei mitään poikkeavaa. Koen, että minua arvostetaan ja minusta pidetään. Ystävyyttä en silti ole kyennyt muodostamaan.
Suurin este lienee se, että ns. tavallisen ihmisen kanssa ei voi keskustella niistä asioista, jotka kiinnostavat minua - vaikka kuinka olisi samat uskonkäsitykset. Toinen juttu on sitten harrastukset. Suurin osa uskovaisista (miehistä) harrastaa erilaisia joukkuelajeja toisten uskovaisten kanssa, mikä ei kiinnosta minua lainkaan. Tuota kautta useimmat tutustuvat uusiin ihmisiin. Harrastan kyllä aktiivisesti liikuntaa, mutta aivan toisenlaisia lajeja. Kamppailulajeissa ei vain uskovaisia ole näkynyt, vaikka yksikään harjoitus ei ole ollut seurojen kanssa samaan aikaan.
Vaikea varmaan avustaa mitenkään. Miten uskovaiset ylipäätään toisiinsa tutustuvat - joissain ry:n iltamissako?
Ai niin. Miespuolisen ystävän tai kavereiden löytämisellä ei ole mitään tekemistä sen poikkeavuuden kanssa, josta olen joskus menneisyydessä kirjoitellut runsaastikin. Se on alkanut hellittää, ja minulla on painavia syitä olettaa sen olevan osa identiteettiongelmiani.
Huom! Uskovainen = vanhoillislestadiolainen kielenkäytössäni.
Elämässäni ei ole kuin yksi iso asia, jonka haluaisin muuttaa, ja se on tämä uskovaisten ystävien ja kavereiden puute. Pari etäystävää - sellaisia, joiden kanssa keskustelen puhelimitse ja tietokoneen välityksellä - sentään on, mutta eivät he paikkaa tätä aukkoa. Seuroihinkin lähteminen on hirveän kynnyksen takana, kun pitäisi mennä yksin.
En yksinkertaisesti tajua, miten voisin koskaan tutustua keneenkään uskovaiseen, mieluiten ikäiseeni (hieman yli 20-vuotiaaseen). Kaikkein eniten kaipaan miespuolista ystävää, erityisesti sellaista joka olisi samalla aaltopituudella kanssani. Olen sekä hyvässä että pahassa, tahtomattanikin, erilainen (nuori) mies myös uskovaisten keskuudessa. Sellainen taiteellisesti suuntautunut kirjoittajatyyppi.
Tämä tilanne ei ole minulle uusi. Olen ollut koko ikäni yksin. Silti viime aikoina on alkanut ahdistaa ainainen yksinäisyys. Epäuskoisia kavereita on pari, hekin tyttöjä - tavallaan he vain pahentavat ikävääni. En pysty heille puhumaan uskonasioista kuten uskovaiselle, hengen yhteyttä ei ole.
En usko, että vikaa olisi ominaisuuksissani. Kykenen sekä huumoriin että keskustelemaan vakavasti. Ulkoisesti olen kai ihan normaali, ei mitään poikkeavaa. Koen, että minua arvostetaan ja minusta pidetään. Ystävyyttä en silti ole kyennyt muodostamaan.
Suurin este lienee se, että ns. tavallisen ihmisen kanssa ei voi keskustella niistä asioista, jotka kiinnostavat minua - vaikka kuinka olisi samat uskonkäsitykset. Toinen juttu on sitten harrastukset. Suurin osa uskovaisista (miehistä) harrastaa erilaisia joukkuelajeja toisten uskovaisten kanssa, mikä ei kiinnosta minua lainkaan. Tuota kautta useimmat tutustuvat uusiin ihmisiin. Harrastan kyllä aktiivisesti liikuntaa, mutta aivan toisenlaisia lajeja. Kamppailulajeissa ei vain uskovaisia ole näkynyt, vaikka yksikään harjoitus ei ole ollut seurojen kanssa samaan aikaan.
Vaikea varmaan avustaa mitenkään. Miten uskovaiset ylipäätään toisiinsa tutustuvat - joissain ry:n iltamissako?
Ai niin. Miespuolisen ystävän tai kavereiden löytämisellä ei ole mitään tekemistä sen poikkeavuuden kanssa, josta olen joskus menneisyydessä kirjoitellut runsaastikin. Se on alkanut hellittää, ja minulla on painavia syitä olettaa sen olevan osa identiteettiongelmiani.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minunkin veljeni (19-vee) on ujon puoleinen, eipä juuri "kunnon" ystäviä ole, hyvänpäivän tuttuja muutama. Hän näyttää viihtyvän yksin, mutta me sisarukset olemme joskus vähän huolissamme että jääkö häneltä kokematta jotain kun on "aina" kotona,miksei kiinnosta muitten nuorten kanssa iltakylät...miten hän jaksaa uskoa...ym..
Tarkoitan sanoa sinulle, että monet, niin monet, ovat saaneet ystäviä srk:n leireiltä; aikuisten leireiltä, vaellusleiriltä, hiihtoleiriltä.....Päivämiehessä on näkösällä leirien otsikot :)
Ota rohkeasti yhteys leiriasiamieheen, ja pyydä lappunen jonka täytät...Tai täytä se netissä ...
Ehkä tunnet ettet ole leirityyppiä, mutta ainakin oman uskonelämän vuoksi leirit ovat siunauksellisia.Ja ompa jollekin ajan mittaan puolisokin sen kautta löytynyt ;)
Monta,monta ilon päivää sinulle uusien ystäviesi kanssa :)
¤halaus¤
Tärkeintä olisi löytää edes yksi ystävä. Jo yhden ystävän läheisyys lämmittää, ja lisäksi hänen kauttaan voi tutustua uusiinkiin ihmisiin. Katsele ympärillesi: näetkö ketään muuta, joka kulkee aina yksin ja kaipaa ehkä ystävää?
Monet yli kaksikymppiset vl-nuoret seurustelevat ja ovat perustamassa perhetää, mikä rajoittaa yksin kulkevien määrää. Osa yksinäisistä voi viettää aikaansa kotona samasta syystä kuin sinä - yksin ei rohkene lähteä seuroihin jne. Voisitko tutustua esim. netin keskusteluforumeiden ja chattien kautta samanhenkisiin? Lestadiolaisilla on omia palstoja ja chatteja, ja niistä voi siirtyä myös sähköpostiin. Jos löydät netin kautta ystäviä, osa voi asua samassa kaupungissa (?), jolloin yhteydenpitoa voi tapahtua myös IRL.
on sitten se, johon viittasinkin aloitusviestissäni. Voisin senkin tähän selittää tarkemmin.
Olen pitänyt itseäni homoseksuaalina, ja varmaan useimmat muutkin pitäisivät sen perusteella, että kaikki seksuaaliset tuntemukset kohdistuvat miehiin. Tämä ei kuitenkaan taida olla niin selvää kuin voisi luulla. Käyn terapiassa aiemman masennukseni vuoksi, ja sain hiljattain kuulla, ettei terapeutti ole näiden parin vuoden aikana pitänyt minua homoseksuaalina. Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt paljon työtä "oikeiden" homojen kanssa. Minusta ei hänen mukaansa ole koskaan välittynyt sellaista tunnetta, että olisin "peruuttamattomasti" homo. Identiteettini on joltain osin - ei älyosasto - lapsen tasolla kotioloistani johtuen. Tunne-elämäni on ollut aika köyhä, mutta erinäisistä syistä olen siltäkin osin saanut kehittyä viimeisen puolen vuoden aikana valtavasti.
Ehkä paljastin jo nyt enemmän kuin tarpeeksi. Moni varmaan miettii, mitä tekemistä tällä on ystävän saamisen kanssa. Kyllä sillä on, kaksikin: ensinnäkin se, että en tiedä yhtään, pitäisikö minun kertoa tästä ominaisuudesta enää kenellekään - varsinkin kun se ei ole kiveen kirjoitettu. Yhtäältä haluaisin, että voisin asiasta puhua myös miespuolisten uskovaisten kanssa, toisaalta tuntuu turhalta mainostaa jostain sellaisesta, mikä hyvin todennäköisesti muuttuu.
Toiseksi pelkään, että ihastun kaveriini. En siis uskalla lähestyä uskovaisiakaan ikäisiäni miehiä sen pelossa. Näitä asioita pitäisi aivan ehdottomasti jonkun kanssa käydä läpi - mieluiten suunnilleen saman ikäisen miehen. Uskovaisten naisten kanssa olen asiaa puinut paljonkin, mutta miesnäkökulma on jäänyt pois. Toivoisin älykästä, elävässä uskossa olevaa keskustelu- tai muuta kaveria, edes netin välityksellä.
Tämä niinsanottu homouteni on paljon pienempi asia kuin yksinäisyys. Pystyn varmaankin elämään ilman minkäänlaista intiimiä ihmissuhdetta, joten sillä tavalla yksin oleminen ei ahdista kovinkaan.
Olen sananmukaisesti yksin, minulla ei ole edes puolituttuja uskovaisia. Asun kaupungissa, jossa en tunne ketään.
Mitähän uskovaisten palstoja tarkoitat? Jos joku tietää sellaisia, niin voisiko ilmoittaa sähköpostiini [email protected] ?
olevasi taiteilijatyyppiä. Tiesitkö, että kristillisyytemme opistot järjestävät monenlaisia sekä maalaus- että sanataiteen kursseja? Itse kävin joskus piirustuskurssilla Ranualla, ja se oli ihan mukava kokemus. Ehkä sitä kautta löytyisi "hengenheimolaisia"?
olen tietoinen näistä kursseista. Olen enemmän kirjoittamisesta kiinnostunut kuin maalaamisesta tai piirustamisesta. Niissä käyminen on kuitenkin vähän hankalaa välimatkoista ja rahasta (sen vähyydestä) johtuen. Ehkä kuitenkin joskus pystyn ja uskallan mennä sinne. En myöskään ole harjoittanut taitojani vuosikausiin.
Mä tiedän hyvin miltä susta tuntuu ja mitä sä ajattelet, koska olen itse hyvin samantyyppinen ihminen kuin sinäkin... Olethan törmännyt minuun aikaisemminkin, joten tiedät varmaan millainen olen.
En voi sinua millään tavalla auttaa, vaikka haluaisinkin eikä oma tilanteeni taida olla paljoa parempi. Oikeastaan olen vain kyllästynyt pohtimaan yksinäisyyttä ja sen syitä (ja seurauksiakin). Annan itselleni tilaa olla juuri sellainen kuin olen, enkä välitä siitä mitä muut ajattelee tai yritä mukautua siihen, millainen muiden kuvittelen itseni olevan ideaalina.
Minulle on onneksi siunaantunut nykyään ystäviä, vaikka suuri osa niistä onkin naispuoleisia. Itse toivoisin kans paria hyvää miespuolista ystävää, mutta jos minulle ei sellaisia ole tarjolla, haluan olla kiitollinen naispuolisista ja tyytyä niihin. Suurin osa muista miehistä on vain niin erilaisia, että heidän seuransa ei kovin paljoa edes kiinnosta. Oman itsensä tyylisiin ei juuri edes törmää kovin helposti.
Mä luulen että eräs sinun ongelmasi on se, että et hyväksy omaa itseäsi sellaisena kuin olet (en tarkoita tällä pelkästään seksuaalisia juttuja) ja ehkä syvällä sisimmässäsi toivot platonista rakkaussuhdetta mieheen ja miksei fyysistäkin, vaikka et sallikaan sitä itsellesi.. unelmoit siitä kuitenkin. :P...
Ehkä sä joskus tajuat itseäsi paremmin ja törmäät sopiviin ihmisiin... TSEMPPIÄ sun elämääsi! Mä välitän sinusta kovasti, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan ja vaikka en tosielämässä sun kanssa toimeen tulisikaan (tai mistäs tiedän, vaikka tulisin tosi hyvinkin)
Sä oot kuiteski mun kohtalotoveri ja itse olen joutunut painimaan samojen asioiden kanssa ja joudun todennäköisesti jatkossakin... ongelmien luonne vain ehkä saattaa muuttaa muotoaan ja ongelman painopiste siirtyä.
Oletan, että mielipiteesi uskonasioista ei ole muuttunut sitten viime kerran. Valitettavasti on niin, etten halua ketään sellaista edes keskustelukumppaniksi, jolla on epäterveitä käsityksiä (jos näin suoraan ja rumasti saa sanoa). Vaikka kuinka oletkin muuten samankaltainen. Elämän ironiaa - kumpaa kohtaan?
Anteeksi kun kysyn näin ulkopuolisena, mutta mikä em. kirjoittajan viestissä on "epäterveitä käsityksiä"?
Luuletko sinä, että sinun omat ajatuksesi olisivat jotenkin "vähemmän epäterveitä" kuin toisen ihmisen?
Sinulla on vääristyneet luulot itsestäsi, jos niin on. Jumalan silmissä sinun ajatusmaailmasi voi olla tuhat kertaa epäterveempi ja vääristyneempi kuin ihmisen, jolle tuollaisia kirjoitat.
Muistele sitä asiaa.
Tämän viestisi perusteella en yhtään ihmettele, että sinulla ei ole ystäviä. Anteeksi nyt, kun sen näin suoraan ilmaisen.
Sinulle ei kelpaa toinen ihminen, eivätkä toiset ihmiset, vaan asetat heille ehtoja, etkä hyväksy heitä sellaisenaan. Kuinka voit edes kuvitella että sinua itseäsi hyväksyttäisiin ja sinut hyväksyttäisiin ystäväksi?!
En minä hyväksyisi sinua ystäväkseni, koska sinulla on aivan liikaa ehtoja ihmisille. Sitä paitsi tapasi korottaa itsesi toisen yläpuolelle on sietämätöntä. Ei sinun omat ajatuksesi ole sen terveempiä kuin muillakaan! Laskeudu alas ylpeydenpilvilinnoista ja tule nöyränä meidän muiden tasolle, niin eiköhän sinullekin ystävyyttä sitten löytyisi.
Kun ei hyväksy itse itseään, niin miten sitä voisi toisiakaan hyväksyä.
Kun et itseäsi rakasta, kuinka voisitkaan toisia rakastaa.
Kun et kykene olemaan itsellesi ystävällinen kuinka kykenisit sitä toisia kohtaankaan olemaan.
Aloita itsestäsi. Pohdi terapiassasi mitkä asenteesi sinulla ovat vääristyneitä ja vääriä, sillä sinun omista asenteistasihan sinun yksinäisyytesi johtuu. Kun asenteesi muuttuvat, silloin ihmisetkin sinun ystävikseen hyväksyvät.
Kaikilla ihmisillä on useisiin asioihin varaa muuttaa ja korjata asenteitaan. Sinun asenne-ongelmasi estävät sinua olemaan ystävyyteen kykeneviä.
Aloita asennemuutos itsestäsi ja tee sen eteen töitä terapiassasi. Siitähän sinä terapeutillesi maksat.
Tulkitset liikaa. Kuten huomasit, hän viittasi itsekin siihen, että olemme aiemminkin keskustelleet - sähköpostitse ja tällä palstalla nimittäin. En kohdistanut kritiikkiäni hänen tähän ketjuun kirjoittamaansa viestiin, vaan minun kannaltani vääriin uskonkäsityksiin. Kuten todettua, oletan, etteivät ne ole muuttuneet.
Tiesitkö, että olet oikeassa? Olen näistä omista asenneongelmistani jo keskustellutkin, ja koko ajan olen mennyt eteenpäin. Pohjimmainen ongelma on se, etten päästä ketään lähelleni. Useimmat ihmiset tuntuvat oikeasti pitävän minusta, vaan en minä heistä. Taidan alitajuisesti ajatella, että minua kuitenkin väheksytään ja hyljitään.
Tämähän ei muuten liity tälle palstalle lainkaan, ellen tuntisi samoin uskovaisia kohtaan.
Mulla voi olla sinun ja monen muun mielestä epäterveitä uskonkäsityksiä ja olen valmis puntaroimaan niiden oikeellisuutta ja vääryyttä, jo se on tarpeellista. Mutta voin sanoa että jokaisella uskovaisella on epäterveitä uskonkäsityksiä monestakin asioista, mutta sellaisia me ihmiset olemme - epätäydellisiä, vääristyneitä, itsekkäitä, suvaitsemattomia. Se ei anna meille oikeutta tuomita muita, ainoa asia, jota voimme muuttaa, on oma itsemme, omat käsityksemme.
Eikö kuitenkin tärkein asia ole se millä tavalla uskomme ja millaisia hyviä hedelmiä usko meissä saa aikaan? Ei sillä ole pelastuksen kannalta merkitystä, kuinka hyvin mukaudumme toisten ihmisten odotuksiin ja kuinka kunniallisia uskovaisia yritämme olla.
Ei tule mitään, jos ei ole hengen yhteyttä. Mutta en halua enempää tätä asiaa puida.
Sehän se sinun ongelmasi onkin: et koe kenenkään kanssa hengen yhteyttä, koska asetat toisille ihmisille vaatimuksia.
Sinun oma hengellisyytesi kaipaisi tarkistusta, kuten myös asenneongelmasi.
Ei ihme, että et saa ystäviä.
En koe hengen yhteyttä epäuskoisiin (ei-vanhoillislestadiolaisiin).
Mä tiedän hyvin miltä susta tuntuu ja mitä sä ajattelet, koska olen itse hyvin samantyyppinen ihminen kuin sinäkin... Olethan törmännyt minuun aikaisemminkin, joten tiedät varmaan millainen olen.
En voi sinua millään tavalla auttaa, vaikka haluaisinkin eikä oma tilanteeni taida olla paljoa parempi. Oikeastaan olen vain kyllästynyt pohtimaan yksinäisyyttä ja sen syitä (ja seurauksiakin). Annan itselleni tilaa olla juuri sellainen kuin olen, enkä välitä siitä mitä muut ajattelee tai yritä mukautua siihen, millainen muiden kuvittelen itseni olevan ideaalina.
Minulle on onneksi siunaantunut nykyään ystäviä, vaikka suuri osa niistä onkin naispuoleisia. Itse toivoisin kans paria hyvää miespuolista ystävää, mutta jos minulle ei sellaisia ole tarjolla, haluan olla kiitollinen naispuolisista ja tyytyä niihin. Suurin osa muista miehistä on vain niin erilaisia, että heidän seuransa ei kovin paljoa edes kiinnosta. Oman itsensä tyylisiin ei juuri edes törmää kovin helposti.
Mä luulen että eräs sinun ongelmasi on se, että et hyväksy omaa itseäsi sellaisena kuin olet (en tarkoita tällä pelkästään seksuaalisia juttuja) ja ehkä syvällä sisimmässäsi toivot platonista rakkaussuhdetta mieheen ja miksei fyysistäkin, vaikka et sallikaan sitä itsellesi.. unelmoit siitä kuitenkin. :P...
Ehkä sä joskus tajuat itseäsi paremmin ja törmäät sopiviin ihmisiin... TSEMPPIÄ sun elämääsi! Mä välitän sinusta kovasti, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan ja vaikka en tosielämässä sun kanssa toimeen tulisikaan (tai mistäs tiedän, vaikka tulisin tosi hyvinkin)
Sä oot kuiteski mun kohtalotoveri ja itse olen joutunut painimaan samojen asioiden kanssa ja joudun todennäköisesti jatkossakin... ongelmien luonne vain ehkä saattaa muuttaa muotoaan ja ongelman painopiste siirtyä.
rohkaistuit kertomaan yksinäisyydestäsi. Näin ollen jokut itsepäiset uskovaisetkin myöntävät, että myös uskovaisten keskuudessa yksinäisyyttä on ja se on paha ongelma monelle. Tällä sivustolla olet saanut sen suuntaisia vastauksia, joissa ikään kuin syytetään sinua siitä, että olet niin yksinäinen ja että sinä olet jotenkin erikoinen. Älä välitä siitä. En tosiaan tiedä, miten seuroissa voi tutustua uusiin ihmisiin, joita ei tunne yhtään, kun ei siellä oikein voi mennä juttelemaan tuntemattomien kanssa, ainakan tyttöjen kanssa ja tytöt eivät uskalla leimautumisen vuoksi jutella tuntemattomien poikien kanssa. Toisaalta varmasti löydät juttukavereita, jos vain menet jonkun miehen kanssa samaan kahvipöytään..hän ymmärtäisi sitten myös tutustuttaa sinua muihinkin, toivottavasti. Toivon että Jumala johdattaa sinulle sellaisia ystäviä, joiden kanssa sinun on hyvä olla. Minkä ikäinen muuten olet?
ja kirjoitettu esimerkiksi Päivämiehessäkin. En koe, että sitä oltaisiin painamassa piiloon. En myöskään välitä ihan mistä tahansa puheista, kyllä minulla itsetuntoa sen verran on. Ikää ei kannata kertoa kovin tarkkaan, mutta hieman yli kahdenkymmenen olen (kuten aloitusviestissä ilmoitinkin ;).
Tuosta vain juttelemaan meneminen on mahdottoman tuntuinen ajatus. Pitäisi ensin vaikka netin välityksellä tutustua, tai sitten opiskelujen, työn tai harrastusten parista löytää. Asiaan saattaa hyvinkin pian tulla iso muutos, kun mahdollisesti tapaan sielunhoidollisissa merkeissä erään uskovaisen papin. En odota ihmeitä, mutta ei tilanteeni ainakaan huonompaan suuntaan voi siitä mennä.
kokeillut. Mutta kysele vaan seurojen jälkeen niitä iltakyläpaikkoja erilaisilta porukoilta, niin kyllä siinä joskus voi syntyä myös niitä ystävyyssuhteita.
Jos haluat ystävän, jonka kanssa haluat keskustella paljon uskomisen asioista, niin varmaan täytyis yrittää tutustua johonkin tosi syvältä.
Mutta jos tarkoitat että haluaisit uskovaisen ystävän jonka kanssa keskustella myös enempi opillisessa mielessä uskonasioista ja kristillisyyden historiasta yms., niin täytyy munkin todeta että sellaset on tosi harvassa.
Mutta kyllä niitkin on, tosin ei mullakaan mitenkään läheisiä.
En varmaan tarjonnut mitenkään ratkaisevia neuvoja, mutta kirjoitin huvikseen kuitenkin.