Sain pahan palovamman käteeni keväällä. Sormen päät paloivat oikein kunnolla pimeässä saunassa laitettuani tulikuumaa saunan kiukaan luukkua kiini.
Tuska oli hirvittävä. Laitoin käteni heti kylmään veteen ja se helpotti aika tavalla.
Heti kun nostin käden pois vedestä, palasi se hirvittävä kipu.
Paikalla sattui olemaan siskoni, joka perillä homeopaattisista hoidoista.
Apua pyytäessäni kipuihini, siskoni kysyi, olenko syönyt tai juonut mitään 20:n minuuttiin. En ollut. Hän antoi pienen valkoisen pillerin suuhuni, kielen alle ja laittoi puikosta tippoja, sallasta liuosta kuin; nikken pimag, palaneille sormilleni.
Kipu katosi n. 1-2 minutin sisällä. Ihme juttu.
No, hän sanoi, että älä juo tai syö mitään 20 minuuttiin. Siis, painoin mieleeni vain sanat, älä juo!
Siis, n. 10 minuin kuluttua laitoin suuhuni yhden perunalastupalan,.. ja se hirvittävä kipu palasi välittömästi sormiini.
Menin hädissäni siskoni luokse ja kysyin, että eikö syödäkkään saanut mitään ja vastaus oli; ei saanut.
Odoteltiin taas se 20 min. täyteen syömisestä ja hän antoi 1-2 pientä homeopaattista pilleriä suuhuni. ja sama juttu. Kipu poistui n. 1-2 min. sisällä.
Tuskin yhtä tehokasta hoitoa ns. koululääketieteen puolelta löytyy. Tietysti "huumeilla" saa kivut vex,.. mutta sellasta en kenellekään suosittele, ellei ole pakko muista syistä niin tehdä.
Saman jutun koin masennus/unilääkkeissä: Keväällä sain antihistamiini-pohjaista masennuslääkettä masennusoireisiini (eka kerta siis). Ko. lääke otetaan illalla ja se samalla toimii nukahtamislääkkeennä.
Mitään sivuoireita ei pitänyt olla ja autoakin voi kuulemma ajaa huoletta.
No,.. saldo on seuraavanlainen: muutamat läheiset ihmiset puoliääneen miettineet, että käytänkö jotain lääkettä, eli se näkyi päällepäin. Tytär kummastellen minuun suhtautui aluksi. Autolla ajaessa huomasin monesti, että vaistoni eivät olleet yhtä valpaat, kuin yleensä,.. eli mm. muutamaan kertaan olin ajaa ojaan.
Sain elämäni suurimmat ylinopeussakot, koska en vain huomannut nop.raj.liikennemerkkijä, (oleln ajanut ainakin 600th.km, vain nuorena, kortin saatuani, kerran sain pienen ylinop.sakon).
Ajoin isolla pakettiautolla lähes kuoliaaksi nuoren humaltuneen naisen. En vain kertakaikiaan huomannut, että tiellä on ihminen. Hän oli kyllä pukeutunut tummiin vaatteisiin, oli paikallaan ja ilm. valkosen viivan päällä tai hieman tienpuolella, kohdassa jossa tie erityisen kapea ja valot puuttuivat siltä kohden.
Yleensä vain jotenkin vaistoan, jos tiellä jotain poikkeavaa ja autossa hyvät valot,..siis olisin varmaan varjojen liikkeistä jo huomannut hänen tiellä olevan, yms. Hän törmäsi isoon pakun sivupeiliin, olkapäällään. Humalaisen tuuria hänellä, kun vain mustelma tuli. Peili hajosi autosta ja oven tuli klommo.
Lopulta ko. lääke ei enään auttanutkaan univaikeuteeni, vaan päinvastoin alkoi valvottamaan. Oli ongelma, koska en uskaltanut lopettaa ko. lääkettä, lääkäri ei ottanut vakavasti puheitani ja kesälomareissu autoillen, perheeni kanssa lähestyi. Oli lopulta vain pakko lopettaa lääke, sillä autolla lähdettiin ajamaan vuoristoon, jossa ei varaa minkäänlaiselle epätarkuudelle.
Mikä kumma siinä on, että lääketehtaat saavat myydyksi lääkeensä noin hyvin lääkäreille, jotka ei suostu oikeasti perehtymään asiakkaittensa tarpeisiin ja ongelmiin. Kuinka monta itsemurhaa lie tälläiste vääien lääkitysten tileillä. Luku lie koko maailmassa aika iso.. sadoissa tuhansissa.
Miksi maailma ei herää näitten vaihtoehtoisten hoitojen ja homeopatian puoleen, kun näin vahvoja kokemuksia ihmisillä vaikka kuinka paljon. Norjassa on jo herätty sairaalahoidoissa; joka kolmas sairaala jo (viel. kokeiluastella) tarjoaa vaihtoehtoista hoitoa potilailleen, jos he sitä haluavat.
Jotain siis pitäis tehdä, mutta mitä?
Löysin hyvän homeopaatin, joka antoi "jotain". Tuntuu, että jotain on muuttunut, pareempaan päin. Myös hom.pa. unilääkettä antoi,.. nekin taitaa toimia.
Sain myös lainaksi Nikkenin mangneettipatjan-peiton-tyynyn ==> uni tulee heti, kun vain nukkumaan käyn.
Kertoka kokemuksianne ja mitä ajatuksia nämä kookemukseni teissä herättivät.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiva kuulla kokemuksiasi.
Minullekin on sattunut noita "salamaparanemisia" monen monta kertaa. Ja tiedän tunteen kun huomaa näiden "lääkkeiden" auttavan.
Mutta maailmanlaajuisesti tapahtuvat muutokset vaativat pitkän ajan, ja vastustajia on paljon.
Löydät varmaan esimerkkejä tuolta aikaisemmista keskusteluista. Ikävä vain että täällä joutuu kahlaamaan kaikenlaisen muun rojun keskellä löytääkseen ne helmet.
miksei esimerkiksi Meilahden sairaalan tehoilla ja päivystyksessä käytetä noita hoitojanne "kovan ja tehottoman" lääketieteen asemasta, vaikka kokemanne vaikutukset ovatkin noin "mullistavia? Onko kyseessä mielestänne esim pahojen lääkäreiden ja lääketeollisuuden salaliitto? Pitäisikö lääkärit heittää ko osastoilta hittoon ja tilalle istuttaa homeopaatteja, "kovat ja tehottomat" kone-, sekä lääkehoidot lopettaa ja aloittaa sokerin anto potilaille? Tällaistakin viestiä on luettavissa osasta homeopatia-uskovaisten kirjoitelmista, joten vastatkaapa minulle! Pakko ihmetellä, kuinka kaltaisenne, edes ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta mitään tietämättömät ihmiset kehtaavat silmät kirkkaina kirjoitella näitä humpuuki-viestejään tänne.
Pakko ihmetellä, kuinka kaltaisenne, edes ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta mitään tietämättömät ihmiset kehtaavat silmät kirkkaina kirjoitella näitä humpuuki-viestejään tänne....no mitä homeopaatteihin tulee niin he opiskelevat myös ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa homeopatian ohella. Ja edelleen mitä homeopaatteihin tulee niin ainakaan he eivät ole valmiita ajamaan lääkäreitä ulos sairaaloista vaan useimmat olisivat valmiita tekemään yhteistyötä (ja tälläisesta yhteistyöstä on alkanutkin näkyä merkkejä esim monissa lääkärikeskuksissa ja ulkomailla joissakin sairaaloissa).
että ihmisten hoitamisesta, saati tehohoidosta mitään tietämättömiä ihmisiä laskettaisiin sohlaamaan vaikkapa juuri ko paikkoihin?
huolta uskomuslääkinnän tunkemisesta sairaanhoidon muutenkin vähäiselle rahakirstulle ei ole niin kauan kuin annettavalta hoidolta edellytetään edes jonkinlaista näyttöä tehosta ja toimivuudesta. Näin.
Isäni meni rutiinileikkaukseen 68 vuotiaana. Ensimmäistä keraa eläessään suostui moiseen.
Terve mies, vain hieman vatsavaivoja oli. Arvon kirurgi päätti, että eräs suoli oli kiinnittynyt väärin toiseen suoleen ja irroitti se siitä. Tästä arvon inspiraatisa seurasi alkava kuolio.. joka päätyi kooman kautta kuolemaan 3 kk kuluttua.
Siis,. täyttä paskaa monesti nuo "tavalliset" lääketieteen hoidot.
Toisaalta, minun iriiti on taas hoidettu jopa kortisooni-injektioilla silmään. Näköni on pysynyt,. eli kiitos koululääketieteen.
Eli,.. kättä on lyöötävä vaihtoehtoisten hoitomuotojen sekä koululääketieteen.
Toinen vaiva hoituu toiselle ja toinen toisella.
Se palovamma esimerkki oli hyvä esimerkki asiasta, joka eitoteudu koululääketieteen keinoin ja taas jos on leikattava murtunut luu kuntoon on vuoro koululääetieteen.
Siis,.. synergia saatava toimimaan...
...vaihtoehtohoidot (mm. homeopatia) ja koululääketiede pitäisi kävellä ns. käsi kädessä. kumpikaan ei saisi poistaa toisen olemassa oloa vaan kokonaisvaltaisesti hoidettaisiin: yhdessä ja mahdollisimmnan "puhtaasti".
Juuri noin ko. asian pitää olla, kuten sen ilmaisit!
Olen aivan samaa mieltä. Olisi hyvä saada terveydenhuoltojärjestelmän piiriin hoidot, jotka auttavat - näin puoskareillekin tulisi hankalampi harjoittaa huijauksiaan.
Kaiken lääketieteen ja hoidon tulisi olla kokonaisvaltaista ja ihmisläheistä.