Olisi kiva kuulla teidän muiden selviämistarinoita. En nyt peräänkuuluta teidän kohtuu- ym. muiden bile-hile-käyttäjien kantaa.
Vaan teidän, joilla käyttö lähti hanskasta aikapäivää sitten ja olette kenties olleet hoidossa, tai muuten vaan selvinneet takaisin elävien kirjoihin.
Itse olen nyt vuoden ollut narkkaamatta, ja olisi kiva kuulla miten hoidatte nykyistä elämän tapaanne.
Vaan teidän, joilla käyttö lähti hanskasta aikapäivää sitten ja olette kenties olleet hoidossa, tai muuten vaan selvinneet takaisin elävien kirjoihin.
Itse olen nyt vuoden ollut narkkaamatta, ja olisi kiva kuulla miten hoidatte nykyistä elämän tapaanne.
Vastaukset 12
Vanhimmat
juhlaa ilman päihteitä ja pakkomielteisiä ajatuksi päihteistä = huumeet.
Olen nyt ollut 12 vuotta käyttämättä mitään ja viinan juonti loppui jo 26 v. sitten, joten huomaat etten ole aivan uusi enää.
Ikä vähän painaa mutta huolet ei.
Itse sain avun osoitteista
http://www.nasuomi.org
ja
http://www.suomenaa.fi
kanattaa kokeilla.
Ei voi menettää kuin käyttävän ihmisen kurjuuden ja saa tilalle uutta ajateltavaa "kohtalotovereilta" = selviytyjiltä.
Ei tartte kattella Big Brotheria tai "Suomen Tarzania". Uuno Turpahuuro ehkä menee.
Itse olen fyysiseltä iältä vähän vanha NA-joukkoon, mutta mieli jäi sinne murkkuikään kun käyttö alkoi.
Huom. Vaikka on ikää, olen HENGISSÄ, keverini murkkuiältä eivät ole.
sano
Jep, käyn myös tämän samaisen toveriseuran kokouksissa. Se on auttanut pitämään päätä kasassa hyvässä ja pahassa.
Kaveritkin tuntuu nykyään olevan tuolta samasta paikasta, kun narkatessa tuppasin hukkaamaan edelliset. Ja niistä käyttävistä kavereista piti hankkiutua eroon. Ei olisi muuten onnistunut oma hoito.
Niin että saako kysyä minkä ikänen olet?
myös hoidossa oleva ex-narkkari..toivottavasti. Oon ollut nyt vuoden ja jonku kuukauden päälle kuivilla ja pienen poikani ansiosta. Tulin raskaaksi ja pääsin onneks tosi nopeeta korvaushoitoon.. Vaikeeta on ollu, ei tää hoitokaan mikään niin mahtava juttu ole kuin jotkut luulee, tän kans on niinku naimisissa... Aloin olla jo niin psykooseissa et jos en ois tullu raskaaksi niin ois varmasti henki lähteny jo ajat sitten. Mikä sut sai lopettamaan?millasessa hoidossa olet?vieläks tulee haluja palata entiseen?? Tsemiä vaan jatkossakin:) , todella harvat pääsee eroon...
Mä ajauduin aika nuorena alkoholin kanssa tekemisiin, ekoja kännejä vedettiin kuudennella luokalla. Sitä jatkui kahdeksannelle asti ja sitten tuli stoppi kun harrastus rupesi onneksi viemään perjantai- ja lauantai-illat. Ja aika normaalia lukiolaisen ja opiskelijan elämää sain viettää tonne 22-vuotiaaksi asti. Sitten sairastuin pahasti fyysiseti ja tähän mulle määrättiin vahvoja kipulääkkeitä. Meni varmaan alle puoli vuotta kun oli näihin jo henkisesti koukussa ja vuoden verran niin fyysisetikin. Jotenkin siinä pitelin kulisseja pystyssä ja selvisin vielä työelämässä. Eikä oma mieskään ihan tajunnut missä mennään.
Sitten sotkin meidän raha-asiat pahasti ja kierre syveni entisestään. Tässä vaiheessa mieskin tajusi, muttei nähnyt tilanteen vakavuutta.
Kuvaan alkoi tulla reseptiväärennöksiä.
Meidän esikoinen syntyi siinä välissä, käytin koko raskauden opiaattijohdannaisia lääkkeitä ja kannabista. Pojalla oli tosi kovat vieroitusoireet, mutta en myöntanyt käyttöä.
seuraavat 1,5 vuotta oli sitä, että kun aamulla heräsin, oli pakko syödä lätkä lääkkeitä tai polttaa paukut että selvisin päivän lapsen kanssa. Tai ylipäätänsä pääsin sängystä ylös. Ja poika mahdollisimman aikasin illalla nukkumaan, että voi vetää pään sekasin. Ja mun mielestä mulla ei ollut ongelmaa, mä "lääkitsin" itseäni. Mulla ei oikeestaan ole mitään kiinnekohtia pojan elämän ekasta vuodesta, sen verran jumissa olin päivästä toiseen. Ei pojalla mitään hätää ollut missään vaiheessa, aina oli syötetty ja kuivissa vaipoissa. En vaan jaksanut tehdä hänen kanssaan mitään.
1 vuoden kohdalla lastensuojelu astui kuvaan ja mieskin teki selväksi, että jos en lähde hoitoon, hän ottaa pojan ja lähtee.
Hakeuduin ekaa kertaa katkolle ja lopputulos oli se, että jätin perheeni ja tutstuin uusiin ihmisiin ja uusiin aineisiin. Aloin käyttämään amfetamiinia ja kannabista päivittäin. Menin aika huonoon kuntoon aika nopeasti. Olin kuitenkin jonossa kuntouttavaan sairaalaan perheosastolle ja sain sitten jonkun ajan odottelun jälkeen paikan. Asenne oli, että mä tarvitsen jotain lääkityksiä lopun ikäni ja en ollut valmis luopumaan mistään.
Oltiin pojan kanssa hoidossa 4kk jonka jälkeen retkahdin ja sain uloskirjotuksen laitoksesta.
Siinä vaiheessa romahdin henkisesti ja päätin yrittää vielä kerran katkaisuhoitoa. Se kerta sitten onnistui, ja jäin avohoitosuhteeseen a-klinikalle.
Olen palannut mieheni luo ja meille syntyi toinen lapsi tänä vuonna, terveenä. Koko odotusajan olin ollut jo raittiina, joten ei tarvinnut pelätä taas vieroitusoireita. Olin kuitenkin omasta pyynnöstä koko raskauden tehoseurannassa päihdeäiteihin erikoistuneella klinikalla.
Nyt on raittiutta hieman reilu vuosi takana, ja en ihan heti vaihtaisi pois. Elän aika tasaista lapsiperheen arkea kaikkine ihanuuksineen ja ongelmineen.
Pidän itsestäni huolta ja hoidan itseäni avohoidossa ja käyn vertaistukiryhmissä useita kertoja viikossa. En käytä mitään päihteitä enkä lääkkeitä, paitsi astmalääkkeitä.
En voi julistaa täällä fraasia "olen saanut uuden elämän", mutta voin sanoa, että olen saanut mahdollisuuden uuteen elämään, ja se on musta kiinni miten mä sen käytän.
Mielitekoja ja himoja kamaan on useinkin, varsinkin unissa. Monena aamuna olen herännyt pilven maku suussa. Mutta noitakin on nykyään helpompi käsitellä ja ne ei vie enää mukanaan.
Luin jostain että hoidon pitäisi kestää puolet enemmän kuin on käyttänyt vuosissa, joten on mulla aika urakka vielä edessä.
En tyrmää kohtuukäyttöä, mutta mun kohdalla se ei toimi, joten mä en voi sitä tehdä.
Helppo tie tää ei ole ollut, eikä tää elämä mitää ruusuilla tanssimista ole. Nyt vasta alkaa asioiden selvittely; velat, katkenneet ihmissuhteet ym. Terveyteni oon saanut pitää, ei onneksi ole hepatiittia tai muita narkkakusen usein mukana tuomia sairauksia.
Oon päivän kerrallaan vetämättä ja murehdin huomista huomenna.
Mä ajauduin aika nuorena alkoholin kanssa tekemisiin, ekoja kännejä vedettiin kuudennella luokalla. Sitä jatkui kahdeksannelle asti ja sitten tuli stoppi kun harrastus rupesi onneksi viemään perjantai- ja lauantai-illat. Ja aika normaalia lukiolaisen ja opiskelijan elämää sain viettää tonne 22-vuotiaaksi asti. Sitten sairastuin pahasti ja tähän mulle määrättiin vahvoja kipulääkkeitä. Meni varmaan alle puoli vuotta kun oli näihin jo henkisesti koukussa ja vuoden verran niin fyysisetikin. Jotenkin siinä pitelin kulisseja pystyssä ja selvisin vielä työelämässä. Eikä oma mieskään ihan tajunnut missä mennään.
Sitten sotkin meidän raha-asiat pahasti ja kierre syveni entisestään. Tässä vaiheessa mieskin tajusi, muttei nähnyt tilanteen vakavuutta.
Kuvaan alkoi tulla reseptiväärennöksiä.
Meidän esikoinen syntyi siinä välissä, käytin koko raskauden opiaattijohdannaisia lääkkeitä ja kannabista. Pojalla oli tosi kovat vieroitusoireet, mutta en myöntanyt käyttöä.
Seuraavat 1,5 vuotta oli sitä, että kun aamulla heräsin, oli pakko syödä lätkä lääkkeitä tai polttaa paukut että selvisin päivän lapsen kanssa. Tai ylipäätänsä pääsin sängystä ylös. Ja poika mahdollisimman aikasin illalla nukkumaan, että voi vetää pään sekasin. Ja mun mielestä mulla ei ollut ongelmaa, mä "lääkitsin" itseäni. Mulla ei oikeestaan ole mitään kiinnekohtia pojan elämän ekasta vuodesta, sen verran jumissa olin päivästä toiseen. Ei pojalla mitään hätää ollut missään vaiheessa, aina oli syötetty ja kuivissa vaipoissa. En vaan jaksanut tehdä hänen kanssaan mitään.
1 vuoden kohdalla lastensuojelu astui kuvaan ja mieskin teki selväksi, että jos en lähde hoitoon, hän ottaa pojan ja lähtee.
Hakeuduin ekaa kertaa katkolle ja lopputulos oli se, että jätin perheeni ja tutstuin uusiin ihmisiin ja uusiin aineisiin. Aloin käyttämään amfetamiinia ja kannabista päivittäin. Menin aika huonoon kuntoon aika nopeasti. Olin kuitenkin jonossa kuntouttavaan sairaalaan perheosastolle ja sain sitten jonkun ajan odottelun jälkeen paikan. Asenne oli, että mä tarvitsen jotain lääkityksiä lopun ikäni ja en ollut valmis luopumaan mistään.
Oltiin pojan kanssa hoidossa 4kk jonka jälkeen retkahdin ja sain uloskirjotuksen laitoksesta.
Siinä vaiheessa romahdin henkisesti ja päätin yrittää vielä kerran katkaisuhoitoa. Se kerta sitten onnistui, ja jäin avohoitosuhteeseen a-klinikalle.
Olen palannut mieheni luo ja meille syntyi toinen lapsi tänä vuonna, terveenä. Koko odotusaja olin ollut jo raittiina, joten ei tarvinnut pelätä taas vieroitusoireita. Olin kuitenkin omasta pyynnöstä koko raskauden tehoseurannassa päihde-äiteihin erikoistuneella klinikalla.
Nyt on raittiutta hieman reilu vuosi takana, ja en ihan heti vaihtaisi pois. Elän aika tasaista lapsiperheen arkea kaikkine ihanuuksineen ja ongelmineen.
Pidän itsestäni huolta ja hoidan itseäni avohoidossa ja käyn vertaistukiryhmissä useita kertoja viikossa. En käytä mitään päihteitä enkä lääkkeitä, paitsi astmalääkkeitä.
En voi julistaa täällä fraasia "olen saanut uuden elämän", mutta voin sanoa, että olen saanut mahdollisuuden uuteen elämään, ja se on musta kiinni miten mä sen käytän.
Mielitekoja ja himoja kamaan on useinkin, varsinkin unissa. Monena aamuna olen herännyt pilven maku suussa. Mutta noitakin on nykyään helpompi käsitellä ja ne ei vie enää mukanaan.
Luin jostain että hoidon pitäisi kestää puolet enemmän kuin on käyttänyt vuosissa, joten on mulla aika urakka vielä edessä.
En tyrmää kohtuukäyttöä, mutta mun kohdalla se ei toimi, joten mä en voi sitä tehdä.
Helppo tie tää ei ole ollut, eikä tää elämä mitää ruusuilla tanssimista ole. Nyt vasta alkaa asioiden selvittely; velat, katkenneet ihmissuhteet ym. Terveyteni oon saanut pitää, ei onneksi ole hepatiittia tai muita narkkauksen usein mukana tuomia sairauksia.
Olen vetämättä päivän kerrallaan ja huomista murehdin huomenna.
vaikka kuin mitä kertoa menneisyydestä, ihana sanoakkin että menneisyydestä.. Melko sekavia,"psykoosi"vuosia.. Mä en varmaan olis enää elävien kirjoissa ellen olis tullut raskaaksi, sen verran oli jo pääkoppa sekasin.. Kuitenkin, tulin raskaaksi, yritin eka ite lopettaa (subutex), vaan eihän siitä mitään tullut. Onneksi pääsimme osastolle n.parin viikon päästä, minä olin osastolla koko kuukauden, lapseni isä lopetti sen kesken. Vittu et oli raskasta aikaa, pari viikkoa ollu erossa aineista ja mä paksuna niin toinen ottaa ja lähtee!! Siinä vaiheessa jo oikeastaan tiesin et musta tulee yh.. Raskauaika oli yhtä helvettiä, minä yritin käydä hoidossa joka päivä mut lapsen isällä oli vähä muut mielessä.. Mä muutin viimesillään yksin asumaan. Vauva syntyi ja viekkuja oli, nehän on tosi pieniä määriä mitä ne sitä morfiinia antavat..tuntui kyllä tosi paskalta, että minä olen aiheuttanut tuon. Mut nyt on terve ihana lapsi :) Välillä on vaikeaa, välillä helpompaa. Pitää yrittää nauttia niisyä hyvistä hetkistä! Ja niin tosiaan päivä kerrallaan...
aloitin tosi nuorena kannabiksen (ennen alkoholia. jopa) sitten mukaan tuli piri, essot ja subut, ja sitten sienet ja tutkimuskemikaalit. kaikkea vedeltiin sekaisin vuosia, ja nyt sitten kärsitään skitsofreniasta ja ikää on 22 viimeset paukut poltin marraskuu -04 ja viimeset poreet keväällä -05 sitä ennen sellasia puolen vuoden taukoja. nyt syyään niitä vahvimpia mömmöjä mitä kaupasta saa. ja bentsoja menee ihan kiitettävästi päivittäin.
mutta päivä kerrallaan.
yhteydet diilereihin olen katkaissut ja puhelimessa on numeroita alle 20.
kadun todella syvästi niitä ensimmäisiä hatseja ja olen katkera kaduille niiden antamasta kasvatuksesta. olen monelle nuorelle tarjonnut ne ekat paukut, ekat essot, ekat pirit. melkeinpä tekisi mieli hakata ittensä, niinkuin kaikki muutkin koulunpihan kamadiilerit.
tsemppiä kaikille elossa sekä järjissään selvinneille. tulen nuoruuden tyhmyyden takia aina olemaan yhteiskunnan silmissä alhainen NARKKARI. vaikka olenkin lopettanut kaiken, niin syvät jäljet on jättänyt tuo.
Ja ne ensimmäiset kannabissauhutko sen skitsofrenian puhkeamisen aiheutti? Eikö alkoholin käytöllä, amfetamiinilla, MDMA:lla, psykedeelisillä sienillä ja tutkimuskemikaaleilla (esim. DXM, 2-meo-sept (vai mikä se on)), ollu mitään vaikutusta aivojesi toimintahäiriöiden syntymiseen?
Väitätkö siis että sinun dieettisi on täysin verrannollinen sillon tällön kannabista plosauttelevien pikkupaheeseen?
Entä jos olisitkin aloittanut sillä alkoholilla, ennen kannabista? Olisiko alkoholi siinä tapauksessa ollut se porttihuume jota nyt syyttäisit katkerasti? Miksi, oi miksi, minusta tuntuu että näin et kuitenkaan eikä moni muukaan asiaa esittäisi. Mutta kun listan ykkössijalla on kohdallasi (helpon saatavuuden ja matalan kynnyksen takia) kannabis, niin silloinhan tietysti täytyy tehdä johtopäätös että kannabis itsessään aiheutti kaikkien muiden päihteiden himon. On se kumma aine.
Ja nämä muut aineet eivät varmaankaan olisi sinua lainkaan kiinnostaneet jos olisit aloitellut alkoholilla, vaikka niitä olisi sinulle tarjottu?
Omalta kohdaltani kuvio on ollut tällainen: Alkoholi - hiukan kannabista - runsaasti alkoholia vuosien ajan - piriä bentsoja alkoholia - vain alkoholia runsaasti bentsoja -
ei lainkaan alkoholia, vain bentsoja - yhä vähemmän bentsoja, satunnaisesti kannabista.
Tämä kaikki parinkymmenen vuoden sisään.
Ei nää kuviot mee aina monenkaan kohdalla niinku väitetään.
et tainnut ihan ymmärtää? jättäisin ne ensimmäiset savut, ensimmäiset essot, nesimmäiset pirit yms. yms. eikä tarkoitukseni ollut leimata hatsia pelkästään mutta kaduttaa silti ne ekat savut, sillä varmaan ilman niitä en olisi mennyt huume piireihin mukaan.
Sellainen kirja on kun Selviämistarinoita. Se kertoo juuri tuollaisia riippuvuuksista selvinneiden ihmisten kertomuksia siitä, kuinka vapautuivat riippuvuuksistaan. Gummeruksen kirja.
narkit, miten te voitte edes jäädä koukkuun noihin paskoihin, itse olen vetäny kaikkea mömmöä aina tatti-happo - esso-piri - telaketju-kodeiini - oxyconttia-subutexia myöten jäämättä koukkuu yhteenkään muuhun paskaan kuin kannabikseen.