Kun tällä palstalla on nyt kirjoitettu yksinäisyydestä ja ihmissuhteista, lähinnä ehkä niistä, kun niissä on ollut joillakin vaikeuksia.
Kirjoitan minäkin jotakin, jos joku osaisi auttaa.
Itselläni asia on niin, että minua ei innosta mennä seuroihin. Olen uskomassa ja haluan olla. Mutta ei enää kiinnosta olla tekemisissä toisten uskovaisten kanssa, kuin ehkä harvoin.
Yksi syy tähän on, kun joku aika sitten en kerennyt pitkiin aikoihin seuroihin työkiireiden takia, niin huomasin, että minullepa ei uskonystävät enää soittele. Kaikki yhteydenpito oli minun varassani ja kun sitten taas ehdin meneään seuroihin, niin sitten oltiin taas tuttavallisia. Tästä nyt tietenkin aiheutui sellainen stressi, että jos en mahdollisimman usein pääse seuroihin, niin pelkään menettäväni taas ystäviä. Jotkut tottakai, soittelevat vaikka ei sinne seuroihin paikan päälle aina ehtisikään, mutt jotkut eivät. En tiedä miksi ja asia on vaikea ottaa esille ja en minä jaksa itse aina olla se joka soittaa ja kyselee kuulumisia.
Tässä on yksi syy, miksi en sitten itsekään enää halua olla kovinkaan paljon tekemisissä uskovaisten kanssa, kun koen että eivät ymmärrä ja kun saan alati pelätä, että milloin taas joku unohtaa minut.
Lähinnä ystäväni ovat itsekin yksinäisiä ja perheelliset liikkuvat omissa joukoissaan.
Yksinäisten kesken on tullut erimielisyyksiä ja sekin sai aikaan sen, että ei ole mielekästä olla tekemisissä. Ehkä työni on niin raskasta, että haluaisin olla seuroissa virkistystä saamassa. Koen tilanteeni olevan umpikujassa, sillä en tiedä millä tavalla saisin taas takaisin haluni olla uskovaisten kanssa tekemisissä ilman stressiä ja millä tavalla jaksaisin taas mennä seuroihin? Minulla kun ei ole ketään erityisen hyvää uskonystävää.
Kirjoitan minäkin jotakin, jos joku osaisi auttaa.
Itselläni asia on niin, että minua ei innosta mennä seuroihin. Olen uskomassa ja haluan olla. Mutta ei enää kiinnosta olla tekemisissä toisten uskovaisten kanssa, kuin ehkä harvoin.
Yksi syy tähän on, kun joku aika sitten en kerennyt pitkiin aikoihin seuroihin työkiireiden takia, niin huomasin, että minullepa ei uskonystävät enää soittele. Kaikki yhteydenpito oli minun varassani ja kun sitten taas ehdin meneään seuroihin, niin sitten oltiin taas tuttavallisia. Tästä nyt tietenkin aiheutui sellainen stressi, että jos en mahdollisimman usein pääse seuroihin, niin pelkään menettäväni taas ystäviä. Jotkut tottakai, soittelevat vaikka ei sinne seuroihin paikan päälle aina ehtisikään, mutt jotkut eivät. En tiedä miksi ja asia on vaikea ottaa esille ja en minä jaksa itse aina olla se joka soittaa ja kyselee kuulumisia.
Tässä on yksi syy, miksi en sitten itsekään enää halua olla kovinkaan paljon tekemisissä uskovaisten kanssa, kun koen että eivät ymmärrä ja kun saan alati pelätä, että milloin taas joku unohtaa minut.
Lähinnä ystäväni ovat itsekin yksinäisiä ja perheelliset liikkuvat omissa joukoissaan.
Yksinäisten kesken on tullut erimielisyyksiä ja sekin sai aikaan sen, että ei ole mielekästä olla tekemisissä. Ehkä työni on niin raskasta, että haluaisin olla seuroissa virkistystä saamassa. Koen tilanteeni olevan umpikujassa, sillä en tiedä millä tavalla saisin taas takaisin haluni olla uskovaisten kanssa tekemisissä ilman stressiä ja millä tavalla jaksaisin taas mennä seuroihin? Minulla kun ei ole ketään erityisen hyvää uskonystävää.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jos et käy seuroissa olet jotenkin epäilyttävä.
jos johtuu uskonystävistä, et heidän vuokseen ei viitti seuroissa pahemmin käydä? Soimaako omatunto vai aatellaanko vaan, että oma vika?
Terveisin Antero
Kiitos viestistäsi. Ajankohtainen aihe, ainakin minulle ja muutamille "ystävilleni". Vaikka olenkin sinua kymmenen vuotta nuorempi, huomaan tilanteeni samankaltaiseksi. Itse olen uppoutunut täysin opiskeluuni. Uskovainen haluan olla, mutta samankaltaisia uskovaisia ystäviä on harvassa. Nekin ainoat ystäväni ovat yhteydessä vain, jos itse pidän yhteyttä ja käyn seuroissa. Olenkin miettinyt onko ainoa yhteinen tekijä uskovaisten ystävieni kesken usko? Harmillista, koska itselläni olisi paljon keskusteltavaa myös opiskeluistani ja niihin liittyvistä kiinnostuksen kohteista. Haluaisin keskustella näistä aiheista uskovaisten kesken. Olen yrittänyt nostaa tieteellisiä ajankohtaisia aiheita keskusteltaviksi, mutta ne on syrjäytetty joillain pinnallisilla aiheilla, kuten vaellusreissuilla, jääkiekkotuloksilla tai politiikan tapahtumilla. Tunne siinä sitten kuuluvasi joukkoon...!
Olen sellaisessa umpikujassa, että mietin, lähdenkö seuroihin kuuntelemaan sanaa ja heti sen jälkeen harmittelemaan seuraväen pinnallisuutta. Vai lähtisinkö yliopistokavereiden kanssa istumaan iltaa ja "parantamaan maailmaa" keskustellen itseäni kiinnostavista aiheista. Kolmas vaihtoehto on tietenkin jäädä yksin kämpälle, koska molemmat vaihtoehdot tuntuvat vääriltä. Toisaalta voisin käydä vain seuroissa ja tulla suoraan kämpälle. Silloinkin tulee paha mieli kun toiset nuoret jäävät iloisina keskustelemaan pihalle....Yksinäisyys tiiviissä porukassa on pahempaa kuin yksinäisyys suuressa ja hajanaisessa porukassa yksin (esim yliopistomaailmassa). Haluan säilyttää uskoni, mutta miten sen säilytän ilman kontakteja muihin uskovaisiin?
"Silloinkin tulee paha mieli kun toiset nuoret jäävät iloisina keskustelemaan pihalle...."
Eli kuiten näet vielä noin. Sulla on kuiten halu, elä tukahuta sitä halua!
Sitä nimittäin voisi olla se, että tutustuisimme (sinä ja ketjun aloittaja) vaikka edes sähköpostin välityksellä. En ole törmännyt kanssani samalla aaltopituudella oleviin uskovaisiin. On tietysti ikävää, että se tärkein asia - usko - ei riitä ystävyyden pohjaksi, mutta niin se vain näyttää olevan. Yksi asia kuitenkin on varma: Jumala ei halua kenenkään irtautuvan uskovaisten laumasta. Yksinäinen on helppo kohde sielunviholliselle.
Minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Jos kiinnostaa.
Yksin saat olla jatkossakin, ellet lakkaa pitämästä omia tieteellisiä puheenaiheitasi parempina kuin muiden "pinnallisia" harrastuksia.
asutko suomessa`?
Elä jätä seuroja, sielunvihollinen yrittää kaikkien konstien kautta yrittää että seurat jättäsit ja usko sammuisi. Nyt jopa ystäviesi kautta..
Moi!
On hyvä, että olet uskomassa. Seuroissa ei ole pakko käydä, ellei halua. Se vain on yleinen peikka, jossa kuullaan Jumalan Sanaa. Itselläni ei ole muita kuin muutama ystävä "meikäläisistä". Tämä johtuu siitä, että tulin vasta myöhemmin uskoon= perheeni ei ole uskossa. Näiltä osin tilanteeni ei siis ole ihan sama kuin sinulla. Olen kyllä tutustunut ihmisiin, mutta ei erityisesti pidetä yhteyttä seurojen ulkopuolella: Hymyillään kun tavataan.
Minulla on vain yksi hyvä.. tai paras ystävä, jota myöskin tapaan vain kun molemmille sopii.
Oletko puhunut tilanteesta kellekään? Se saattaisi auttaa... Itse olen auttanut erästä uskon rajoilla olevaa tyttöä, joka ei ole ollut onnellinen. Ehkä tämä auttamisen tarve johtuu siitä, että itse olen ollut joskus samassa tilnteessa.
Pääasia on että USKOT! Tiedätkö: Oli sulla miten huono olo tahansa, niin Jumala kyllä pitää susta huolen! Tuollakin tilanteella on joku tarkotus! Käy juttelemassa jollekin varttuneemmalle uskovaiselle, vaikka puhujalle. Hän osaa kyllä auttaa!
Paljon voimia ja Jumalan Rauhaa!
Kyllä nyt olet väärässä paikassa puhumassa ongelmistasi!
Kyllähän se on niin että Jumala pitää omistaan huolen...kaikki ajallaan!
Ota rohkaisuryyppy...
Seuroihinhan tullaan sanan kuuloon. Siellä sielu saa ravintoa ja vahvistusta uskomaan taas eteenpäin päivä kerrallaan. Jätä nämä stressipaineetkin Jumalan huomaan. Onhan sanottu, että "hän kantoi meidän kipumme ja sairaitemme". Jumalan puoleen voi kääntyä rukouksin. Hän antaa sinullekin kestää ja voittaa vaikeutesi.
On minuakin alkanut tympiä ajatus lähtemisestä esim. seuroihin. Nykyään on saatavilla hyvää kirjallisuutta, jota voi lukea itsekseenkin. Usko toki tulee kuulemisesta, mutta kun se on tullut, on muitakin vaihtoehtoja käytettävissä.
ainakin jos ei käynyt pitkään aikaan seuroissa, lakattiin tätä ihmistä tervehtimästä jt:llä, joten häntä ei pidetty enää uskovaisena.
Ainahan vl:t ovat päättäneet läheisensä sieluntilasta... vertaa hoitokokoukset..
Toinen toisensa kyräilyä ja kyttäämistä. Mitä sillä on tekemistä todellisen hengellisen tilaisuuden kanssa?
Muotojumalista hurskastelua. Ja tällä lullaan taivaspaikan aukeavan. Ikenet irvessä pyritään pitämään jumalisuuden ulkokuori, mutta sydän on aivan muualla.
Voi pimeyksien pimeyttä!
ihminen, joka ei pääse liikkeele vaikka ilman pyörätuolia ja jos hän ei käy siksi usein seuroissa, niin häntä ei varmaan pidetä uskovaisena vaan huonoa uskovaisena! Just joo. Onneks on niitäkin jotka ymmärtää, että sairaus tuo tullessaan rajoitteet ja ei se seuroissa käynti ole autuuden ehto.
Ystäväni,
käythän silti kaikesta huolimatta seuroissa!
Kirjallisuutta lukemalla et saa sielullesi elävää ravintoa -evankeliumia, mitä jokaisen uskovaisen sielu kaipaa ja tarvitsee.
Usko kuivuu ja lamppu sammuu vakan alla jos emme jaksa/viitsi lähteä seuroihin.Pian alkaa toiset uskovaiset näkyä viallisina ja koko Jumalanhuone halpana.
"Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta".
Kuollut usko ilman virvoittavaa evankeliumia ei jaksa perille taivaan kotiin.
Kirjallisuutta kyllä suositellaan ja "pyydetään" lukemaan, mutta juuri tuo evankeliumi tekee luetunkin Sanan eläväksi ja todeksi :)
Paljon ihania syyspäiviä sinulle ja rohkaistu vain seuroihin edelleenkin!
Olen aika monelle antanut "vinkin" kuinka pääsee Siioniin toimintaan konkreettisesti "sisälle" ja aika varmasti ystäviäkin saa sen kautta; eli menemällä,ilmottautumalla johonkin tehtävään Siionissasi.Mietipä,mikä juttu,asia on sinua lähellä (keittiötyö,myyjäistouhut,kassa...) ja ota vetäjään yhteys ja ilmoita itsesi "työttömäksi" :)
Kaikilla on jokin lahja Jumalan valtakunnan työhön, ja kun sen/ne rohkeasti laittaa vaihetuspöydälle,on siitä paljon hyötyä,iloa ja siunausta sekä ajallisesti että hengellisesti :)
¤kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon¤ :)
sinua muistaen.
Minullekin on ollut ongelma se, että yhteydenpito ystäviin on ollut minun varassani. Olen miettinyt asiaa jokaisen ystävän kohdalla erikseen. Jos ystävästä on huomannut, että hänkin on jollakin tavalla aloitteellinen, esimerkiksi ehdottaa usein tapaamista soittaessani hänelle, en ole antanut sen häiritä että hän ei koskaan soita. Jos taas on tuntunut, että toinen ei tule aidosti vastaan, olen vähentänyt omiakin yhteydenottojani. Olen karsinut ihmissuhteitani sen perusteella, tuntuuko niissä tapahtuvan kohtaamista vai ei.
Toiset ihmiset omaavat tavan soitella enemmän ystävilleen ja sukulaisilleen, mutta toisia on, jotka eivät välitä puhua puhelimen kautta, ellei ole mitään erityistä asiaa.
Minä esimerkiksi kuulun siihen jälkimmäiseen kategoriaan, jotka eivät ole innostuneita jos heille soitetaan puhelimella, vaan odottavat vain että kaverilla olisi sitten jotakin asiaakin. Joskus harvoin tietenkin soittokin voi ilahduttaa, varsinkin jos ei ole kyseisen kaverin kanssa pitkään aikaan tavannut eikä soitellut.
Mutta useimmiten minunlaiseni haluavat mieluummin tavata kasvotusten.
Elikkä älä masennu. Se että jos sinulle ei soitella, ei tarkoita aina sitä ettei sinusta välitetä.
Sitäpaitsi monesti jopa raivostuttaa, kun on keskustelemassa livenä jonkun henkilön kanssa, niin jatkuvasti kanssakäynti keskeytyilee piipityksiin kun juttukaverille soitellaan. Tämän vuoksi puhelinten käyttöä pitäisi mieluummin vähentää kuin lisätä.
Ja ajatelkaapa tätäkin: kun jollekin tiskille on pitkä jono ihmisiä odottamassa palvelua, jotka ovat monesti tulleet kaukaakin jonottamaan.
Ja sitten joku häpeämätön ja itsekäs ihminen soittaa tiskin takana olevalle jonoa vastaanottavalle henkilölle.
Eikö se ole aivan väärin että ne jotka soittavat kotisohvaltaan, ikään kuin etuilevat niitä jotka ovat tulleet paikan päälle ja vielä jonottaneet ties kuinka kauan.