Oon jo kauan tuntenut itseni jotenkin leveäksi, ja viime aikoina (tai no on siitä kauemminkin) oon alkanut ostamaan vähäkalorisia tuotteita ja vahtimaan mitä pistän suuhuni.
Oon myös alkanut oksentelemaan... mutta en kyllä aluksi omasta tahdostani! Syön muutenkin tosi vähän, ja kerran oli koko viikonlopun syömättä, join vain. Sen jälkeen oli vaikea syödä kunnolla, alkoi heti oksettamaan, ja monesti oksensinkin. En siis edes yrittänyt oksentaa.
Söin just vähän aika sitten, ja oksensin sen suurinpiirtein saman tien ulos... Ja tuli heti parempi olo.
Oon myös huomannut laihtuneeni nelisen kiloa täs alle kuukaudessa, oon nyt mitoiltani n.151cm ja 39kg..
Toisaalta en halua kuihtua pois, mutta toisaalta musta tuntuu jotenkin paremmalta, kun ei oo sitä inhottavaa pömppistä.
Vihaan itseäni. Oon välillä tosi masentunut.
Onko tää jotain syömishäiriötä? Kannataisko tästä puhua jollekin (en välttämättä pysty puhumaan kavereille tai vanhemmille...)?
Kommentoikaa, olkaa niin kilttejä.
Oon myös alkanut oksentelemaan... mutta en kyllä aluksi omasta tahdostani! Syön muutenkin tosi vähän, ja kerran oli koko viikonlopun syömättä, join vain. Sen jälkeen oli vaikea syödä kunnolla, alkoi heti oksettamaan, ja monesti oksensinkin. En siis edes yrittänyt oksentaa.
Söin just vähän aika sitten, ja oksensin sen suurinpiirtein saman tien ulos... Ja tuli heti parempi olo.
Oon myös huomannut laihtuneeni nelisen kiloa täs alle kuukaudessa, oon nyt mitoiltani n.151cm ja 39kg..
Toisaalta en halua kuihtua pois, mutta toisaalta musta tuntuu jotenkin paremmalta, kun ei oo sitä inhottavaa pömppistä.
Vihaan itseäni. Oon välillä tosi masentunut.
Onko tää jotain syömishäiriötä? Kannataisko tästä puhua jollekin (en välttämättä pysty puhumaan kavereille tai vanhemmille...)?
Kommentoikaa, olkaa niin kilttejä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla on muuten täsmälleen sama ongelma kuin sulla mutta vielä en ole alkanu oksentamaan. pari kertaa olen yrittäny oksentaa mutta onneks järki tuli siinä kohtaa vastaan.. tarkkailen syömisiäni todella paljon, annoskoot ovat pienentyneet puolella ja nälkään juon useimmiten vettä. pelottaa että mitä tästä oikeen tulee. en ole kenellekää kertonu näistä mun ongelmista ruuan suhteen. porukat on jo tottunut siihen etten syö samaan aikaan kuin he joten eivät kiinnitä huomiota koko hommaan. kaikista ruuista mitä syön nii tulee hirvee masis ja mietin että tuonki olisin voinu jättää pois.. oon vaa nii onnelline ku huomaa peilistä laihtuneensa..
Mulla on aivan samanlaista... kerran juoksin yöllä kauas metsään ja yritin oksentaa, mutta siitä ei tullut mitään. Itkin ja yritin oksentaa, mutta en vain pystynyt siihen. En pystyisi vieläkään. Minä syön ainoastaan silloin, kun joku näkee, kuten kouluruokailussa ja kotona koti ruokaa. Kuitenkaan en syö kamalan paljon. Korkeintaan yksi peruna ja ihan vähän kastiketta. Sitten vain lautaselle iso läjä salaattia. Jätän yleensä tuostakin määrästä puolet syömättä. herkut ovat kiellettyjä aika suurpiirteisesti. Syön kyllä syntymäpäivillä pienen palan kakkua ja pari karkkia. En tahdo kenenkään huomaavan mitään.
omasta päätöksestämme elämästämme täydellisen helvetin? Sitä pohdiskelen usein...
Itse ainakin koen, etten voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni lopulta. Voisin tietenkin vierittää syyllisyyden tunteet vaikkapa selittämällä kuinka minua on aina haukuttu lihavaksi...tai kuinka masennuksen ja äärimmäisen väsymyksen purkamiseksi ahmin ja oksennan. En vain kestänyt enää sitä kahden vuoden syömättömyyttä, niin tuntui "ihanalta" olla itselleen "armollinen" ja antaa luvan syödä...yhdellä ehdolla; kunhan ruoka ei jää sisuksiini saatuttamaan minua. Hullua ajattelua, mutta niin totta minulle. Ja omasta päätöksestä tämä johtuu, että olen päättänyt olevani liian "lihava" itselleni, kaikille muille kyllä kelpaisin nykyisin (ainakin melkein) painoni puolesta.
Melkein tuli tippa linssiin kun luin ylemmän viestin...samanlaisesti minäkin juoksin ekaa kertaa yöllä joskus yli vuosi sitten metsään oksentamaan. Itkin ja paruin ja ulos ei tullut mitään. Ei olisi ikinä pitänyt kokeilla uudelleen, olisi kannattanut luovuttaa siinä vaiheessa.
Jos joku on vielä tuossa vaiheessa, niin kannattaa säästää itsensä! Tämä vain tuhoaa, ei laihduta, rumentaa, ei kaunista, ei pidä nuorena, vaan vanhentaa...ränsistyttää ja saa lumoihinsa, joten kaikesta huolimatta pidät sitä välttämättömyytenä. Ketään ei ansaitse tällaista ruoan orjaksi joutumista.
Mullakin.. en ole käytännössä syönyt maanantain jälkeen, epäilen että olen masentunut. uusi opiskelupaikka eikä ketään ennestään tuttua. tuo jotenkin turvallisuutta kun tietää, että edes syömistä voi hallita.. muuten mun elämäni langat tuntuu valuvan mun käsistä, ei ole hallintaa eikä edes jaksaisi keskittyä kouluun jossa oon jo alkanut vihaamaan yli puolia aineista. ehkä tämä meni nyt vähän aiheesta ohi.. olen myös yrittänyt oksentaa, kotona kun syön itseni ähkyyn, ei ole onnistunut, onneksi, sen verran tajuan. en kestäisi sitä että voisin tehdä päätöksen pitää ruoka sisälläni ja niistä vähistäkin terveistä hetkistä kotona tulisi kauheita. en kuitenkaan liiku tai ole pakkomielteinen ruuasta vaikka sitä mietinkin, että onkohan tämä edes syömishäiriö, kutsun sitä syömättömyydeksi, koska syyt ovat ennenkaikkea tunnepohjaiset, en vihaa lihavuutta, haluan vain tavallaan rajoittaa, kiduttaa itseäni.