Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Luomutekopillu

Vajaa vuosi sitten tein tietoisen valinnan elää
toistaiseksi yksin.Takana oli kivulias ero joten yksin olo tuntui jouhevalta ratkaisulta.Muuten kyllä meneekin mukavasti mutta...halujensa kanssa ihminen on aika voimaton. Käteenveto on nykyään arkea ja kyllä aivan hyvä konsti purkaa paineita.
Joskus siihenkin kaipaa vaihtelua ja niin olen käynyt alan liikkeissä ostelemassa erilaisia tekopimppejä. Jotenkin ne eivät vaan kohdallani oikein toimi. Olen sanoisinko erittäin suuri mies.Pituutta on 204cm.Ja olen suuri myös sieltä.Niinpä kumiset tekovehkeet niin hyviä kun ne ovatkin ovat minulle liian ahtaita.Ei auta voiteetkaan. Onneksi sain avun näiltä sivuilta.Täällä joku kertoi tehneensä itselleen tekopimpin kesäkurpitsastä. Torilta minäkin ostin
kaksi aihiota jota kiireenvilkkaan ajelin kotiin rakentelemaan.Ensin kurpitsa kolmeksi minuutiksi mikroon sen jälkeen koversin lusikalla pehmennyttä sisustaa pois noin kullini muotoisen ja pituisen määrän.Jätin reijän kuitenkin hieman pienemmäksi kun seisova kullini on. Luomupimppini ollessa vielä lämmin voitelin lujassa erektiossa olevan kullini liukkaaksi oliiviöljyllä.Ja sitten vaan rynkyttämään. Voin vakuuttaa että aina käteenvedon voittaa.Vehje on kertakäyttöinen mutta halpa.Aina voi pitää jääkaapissa muutamaa varalla. Tiedän että ennenpitkää uskallan ulos kuorestani ja tapaan mahdollisesti jonkun mukavan naisen jonka kanssa seksi taas maistuu mutta siihen saakka pidän hauskaa luomutekopilluni kanssa.
104797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

syödä sen kurpitsan käytön jälkeen

Äänestä

Voi voi kun pääsisi näkemään tämän salaa.

Äänestä
  • järjestetään joskus näytös.
    sitten minä haluun katsoa myös sinua salaa.

    Äänestä

Kiitos hyvästä vinkistä.Tanään kokeilin ja todella hyväksi havaitsin.

Äänestä

Joskus koitin kurkkua, mutta sepä oli niin ohut etten mahtunut sinne sisälle. No, nyt on taas kurkku odottamassa täytyy koittaa tänään sitä.

Äänestä

kävin kaupassa myös ostamassa kesäkurpitsan. tehdäänkö siihen reikä ennen vai jälkeen mikrossa lämmittämisen. millä koversit elimesi kokoisen onkalon kurpitsan sisään. tuliko sinullakin tyhjiöimu kun rynkytit sinne sisään. voiko virtsaputken sisään mennä kurpitsan sisustaa. voinko käyttää kortsua kun alan työnnellä. kuinka iso elin sinulla oikein on kun ei mahdu teko pimpsoihin. kiitos avusta tänäiltana aion testata luomutekopillua.

Äänestä

tein luomupimpsan em. ohjeen mukaan ja käytin liukasteena liukuvoidetta ja minulla oli kortsu paikoillaan. tuntui todella hyvältä ja toden tuntuiselta. aivan kuin kunnon suihinotto. suosittelen. aion kokeilla heti uudestaan

Äänestä
  • toinen kerta oli vielä upeampi kuin ensimmäinen sain mahtavan erektion ja orgasmin

    Äänestä

Voi mihi maailma meneekä ku miehetki jo avuks ottaa ties mitä...No kaiketi tämän vois sanoa sit näin 10syytä miksi kurpitsa on parempi kuin nainen jne...Kun mä ite käytän porkkanaa,banaania ja kurkkua...Sit tietysti kumista valmistettua tekokalua huokaus kumpa aitoaki jostain sais...
Pienen ja pyöreen vaan on aitoa vaikea löytää 157/79 kun vain olen hmm..
Nautinnollisia hetkiä kaikille...

Äänestä
  • Hyvä pienikokoinen nainen
    Onko asia tosiaan niin, että naisetkin joutuvat elämään puutteessa. Minä olen luullut, että ne ovat vain miehet jotka joutuvat.
    Kun katsoo erilaisia kontaktipalstoja, niin miehiä on 10 jokaista naista kohti. Suurin osa niistä on varmaan aika lailla puutteessa, joten uskon, että sinullekin kyllä riittää.
    Menestystä aidon etsintään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mister Big kirjoitti:

Vajaa vuosi sitten tein tietoisen valinnan elää
toistaiseksi yksin.Takana oli kivulias ero joten yksin olo tuntui jouhevalta ratkaisulta.Muuten kyllä meneekin mukavasti mutta...halujensa kanssa ihminen on aika voimaton. Käteenveto on nykyään arkea ja kyllä aivan hyvä konsti purkaa paineita.
Joskus siihenkin kaipaa vaihtelua ja niin olen käynyt alan liikkeissä ostelemassa erilaisia tekopimppejä. Jotenkin ne eivät vaan kohdallani oikein toimi. Olen sanoisinko erittäin suuri mies.Pituutta on 204cm.Ja olen suuri myös sieltä.Niinpä kumiset tekovehkeet niin hyviä kun ne ovatkin ovat minulle liian ahtaita.Ei auta voiteetkaan. Onneksi sain avun näiltä sivuilta.Täällä joku kertoi tehneensä itselleen tekopimpin kesäkurpitsastä. Torilta minäkin ostin
kaksi aihiota jota kiireenvilkkaan ajelin kotiin rakentelemaan.Ensin kurpitsa kolmeksi minuutiksi mikroon sen jälkeen koversin lusikalla pehmennyttä sisustaa pois noin kullini muotoisen ja pituisen määrän.Jätin reijän kuitenkin hieman pienemmäksi kun seisova kullini on. Luomupimppini ollessa vielä lämmin voitelin lujassa erektiossa olevan kullini liukkaaksi oliiviöljyllä.Ja sitten vaan rynkyttämään. Voin vakuuttaa että aina käteenvedon voittaa.Vehje on kertakäyttöinen mutta halpa.Aina voi pitää jääkaapissa muutamaa varalla. Tiedän että ennenpitkää uskallan ulos kuorestani ja tapaan mahdollisesti jonkun mukavan naisen jonka kanssa seksi taas maistuu mutta siihen saakka pidän hauskaa luomutekopilluni kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu