Olen ollut mieheni kanssa pitkään yhdessä. Nyt tuntuu että välillämme ei enää ole kuin negatiivisia tunteita ja riitelemme paljon. Olen uhannut häntä erolla kun on tuntunut että nyt riittää, ja kuitenkin sinnittelen aina vain. Sanotaan että helvettiinkin tottuu. Pitäisikö minun ottaa ratkaiseva askel ja panna elämäni uusiksi? Vai pitäisikö minun jaksaa vielä? Pärjäänkö lasten kanssa jos lähdemme? Siis taloudellisesti ja jaksanko kantaa muunkin vastuun yksin?
Entä mies jota olen tapaillut? Johtaako se mihinkään?
Entä mies jota olen tapaillut? Johtaako se mihinkään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
..en koskaan neuvo ketään eroamaan, hyvin harvoin näen tilanteen olevan sellainen että se olisi paras vaihtoehto. Nyt kuitenkin koen tilanteesi niin piinallisena, että minun on sanottava: Lähde, ole rohkea.
Nykyinen tilanne ei vie suhdettanne mihinkään, siihen on kasvanut sellainen pattitilanne joka ei aukea ilman radikaaleja muutoksia. Sinä selviät kyllä, ja tulevassa näen mahdollisuuden yhteenpaluustanne - lähtösi avaa miehesi silmät näkemään sinut uudella tavalla, ja etäisyyden myötä sinunkin tunteesi saavat jonkin ajan päästä uuden sävyn. Joskus kuitenkin tarvitaan selkeää irtiottoa jotta vanhasta kierteestä päästään irti.
Tämän uuden miehen kohdalla en valitettavasti näe pitkää yhteistä tulevaisuutta - etsit nyt rakkautta taholta, josta sitä ei lopulta pitemmän päälle löydy. Suhde ei kuitenkaan ole turha, vaan tärkeä tukipiste kohti itsenäisempää elämääsi - ei sitä siis tarvitse nyt pois heittää vaikkei se ehkä ikuisesti kestäkään..
Eli omasta katsantokannastani käsin kehottaisin sinua nyt tekemään rohkeita päätöksiä - muista aina kuitenkin, että älä kuuntele liikaa muiden neuvoja (ei näkijöidenkään) vaan ennen kaikkea omaa sydäntäsi joka lopulta tietää totuuden. Voimia sinulle kulkea läpi tämän vaikean elämänvaiheen! Lämmöllä cherry :)
Kiitos neuvostasi. Saapa nähdä kuinka rohkeuteni riittää. Olen monta kertaa päättänyt, että nyt teen sen, mutta sitten olen kuitenkin jäänyt odottamaan ja katsomaan josko asiat ratkeaisivat jotenkin itsestään ja ajatellut että kyllä minä kuitenkin kestän eikä tämä nyt niin kamalaa ole. Kunnes on tullut seuraava kerta ja olen taas päättänyt että nyt riitti. Varsinaista soutamista ja huopaamista.
Miehen ongelma vain pahenee ajan mittaan. Jos lähden, uskon että se on kyllä lopullista ja viimeinen niitti. Tiedän että hän ei enää rakasta minua vaan jokin muu pitelee häntä ja tekee hänestä riippuvaisen. Se toinen mies rakastaa minua, tiedän senkin, mutta hän on kai liian tottunut nykyiseen elämäänsä eikä hänelläkään ole rohkeutta muuttaa sitä.
Olet oikeassa että oma sydämeni tietää totuuden.