Meillä on mieheni kanssa kummallakin aikuisia lapsia edellisistä avioliitoista. Yhteisiä lapsia ei ole. Olemme 50-kymppisiä. Mieheni ei koskaan anna lapsilleen mitään, on sitä mieltä että aikuisen lapsen on pärjättävä omillaan. Korkeintaan vie lapsenlapsille karamellipussit tai muuta sellaista. Hänen lapsensa ovat reilusti yli 30-kymppisiä ja hyvissä asemissa. Minun lapseni ovat vasta 20-kymppisiä, toinen opiskelee, toinen on vastavalmistunut. Olen perheestä, jossa vanhemmat ovat aina auttaneet lapsiaan taloudellisesti suurillakin rahasummilla. Se on meillä perinne. Nyt meille on tulossa hieman rahaa ja haluaisin antaa aikuisille lapsilleni kummalekin rahasumman, vaikka oman asunnon pesämunaksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä tai hyväksy. Miten ratkaisemme ristiriidan? Olen hänelle sanonut, että voisi antaa samat summat omille lapsilleen, mutta sanoo, että ei aikuisille lapsille kuulu rahaa antaa. Minä taas koen, että kun kykenen auttamaan, niin minulla on jopa velvollisuus niin tehdä. Lapset itse eivät tästä keskustelustamme mitään tiedä.
Aikuisten lasten auttaminen rahallisesti
Rahalahja
3721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä jos mies saisi itselleen sen saman summan, pitäisi sitten omana huvittelurahanaan, ja sinä saisit toimia perinteittesi mukaan ja antaa saman summan lapsillesi?
Niin minäkin tekisin. Mä en saanut koskaan kotoa mitään, ja olen hieman katkera siitä. Tein hanttihommia kun ei rahat riittäneet opiskeluun. No, olen sen ottanut nyt aikuisena takaisin.>mutta, kannustan rahallisesti lastani, ei saa jäädä samaan kuin minä.
Sano sille ukolles, ei se niitä rahojaan hautaansa mukaan saa, mutta anna sinä hyvän kiertää!
Anna sinä vain lapsillesi rahaa, kun kerran on, mistä antaa. Minäkin antaisin jos olisi mistä antaa...