Uskonnollinen kokemus

uskonnolliset kokemukset olisivat muutakuin kuin subjektiivisia asioita, niin eri ihmisten kokemuksista pitää ensin löytää samankaltaisuuksia. Silloin voisi puhua että ne ovat mittari jollekin, joka ei ole subjektiivista. Tämä on mielestäni tärkeä pointti.

Monet puhuvat seuraavanlaisista kokemuksista:
-Kokija on saumaton osa kaikkea.
-Kaikki on yhtä.
-On vain rakkaus.

Jotta jumaluuden voisi todentaa, niin se pitäisi ensin määritellä. Ihmistä erillään olevan jumalentiteetin olemassolo varmituu kun se ensin löytyy ja entiteetti todistetaan jumalaksi (mitähän suureita jumalentiteetillä pitää olla?). Tähän en itse usko, koska kokemukset viitoittavat siihen, että ihminen on saumaton osa jumalan tietoisuutta. Jos jumala on kaikki, niin ihminen on "yksin", koska arvollisesti hänen ylä tai alapuolellaan ei ole ketään. Toisaalta silloin ihminen on myös kaikki. Kuten kaikki mitä on.

lörppö mieli kirjoitti:

uskonnolliset kokemukset olisivat muutakuin kuin subjektiivisia asioita, niin eri ihmisten kokemuksista pitää ensin löytää samankaltaisuuksia. Silloin voisi puhua että ne ovat mittari jollekin, joka ei ole subjektiivista. Tämä on mielestäni tärkeä pointti.

Monet puhuvat seuraavanlaisista kokemuksista:
-Kokija on saumaton osa kaikkea.
-Kaikki on yhtä.
-On vain rakkaus.

Jotta jumaluuden voisi todentaa, niin se pitäisi ensin määritellä. Ihmistä erillään olevan jumalentiteetin olemassolo varmituu kun se ensin löytyy ja entiteetti todistetaan jumalaksi (mitähän suureita jumalentiteetillä pitää olla?). Tähän en itse usko, koska kokemukset viitoittavat siihen, että ihminen on saumaton osa jumalan tietoisuutta. Jos jumala on kaikki, niin ihminen on "yksin", koska arvollisesti hänen ylä tai alapuolellaan ei ole ketään. Toisaalta silloin ihminen on myös kaikki. Kuten kaikki mitä on.

Lue lisää

Itselleni on äärimmäisen vaikeaa selittää miksi syvästi koen että kaikki olemassaoleva on Ykseys. Minulla ei ole vielä ollut totaalista, sanoisinko peräti valaistumisen tasoista kokemusta tästä, mutta se vähäisempi mitä on ollut todistaa jo kovasti sinnepäin että yhtä ollaan. Joku on sanonut että Jumala on kuin Internet; me kaikki erillisiä päätteitä... Kaikki kenties tunkemassa omia "kotisivujaan" sinne nettiin, ja Jumala voi paksusti ja paisuu. xD

onhan kautta aikojen ollut ihmisia jotka nakevat nakyja ja kuulevat harhoja,tasta on myoskin tullut kirjanen, kutsutaan raamatuksi.eraskin kaverini vaittaa etta ufot ovat hanet siepanneet ja lentavat paakallot ovat hanta seuranneet,hanet tuomitaan hulluksi,mutta jotkut uskovaiset saavat harjoittaa hulluuttaan taysin vapaasti,silla heidan hulluutensa tukee maarattyjen ihmisten valta asemaa.AJATTELE ITEKKIN.

lörppö mieli kirjoitti:

uskonnolliset kokemukset olisivat muutakuin kuin subjektiivisia asioita, niin eri ihmisten kokemuksista pitää ensin löytää samankaltaisuuksia. Silloin voisi puhua että ne ovat mittari jollekin, joka ei ole subjektiivista. Tämä on mielestäni tärkeä pointti.

Monet puhuvat seuraavanlaisista kokemuksista:
-Kokija on saumaton osa kaikkea.
-Kaikki on yhtä.
-On vain rakkaus.

Jotta jumaluuden voisi todentaa, niin se pitäisi ensin määritellä. Ihmistä erillään olevan jumalentiteetin olemassolo varmituu kun se ensin löytyy ja entiteetti todistetaan jumalaksi (mitähän suureita jumalentiteetillä pitää olla?). Tähän en itse usko, koska kokemukset viitoittavat siihen, että ihminen on saumaton osa jumalan tietoisuutta. Jos jumala on kaikki, niin ihminen on "yksin", koska arvollisesti hänen ylä tai alapuolellaan ei ole ketään. Toisaalta silloin ihminen on myös kaikki. Kuten kaikki mitä on.

Lue lisää

Ihan mielenkiintoinen klassikko luettavaksi tältä alueelta,
löytyy varmaan joistakin kirjastoista:
William (Henryn veli) James: Uskonnollinen kokemus.

Paljon tapauksia dokumentoitu,
ainoana haittana se, että James ei oikein ole tajunnut Pyhän Hengen
toimintaa, niin että välillä menevät puurot ja vellit sekaisin.
Mutta periaatteessa paljon ajattelemisen aihetta antava kirja,
jonka itse olen lukenut useampaankin kertaan
aina muutaman vuoden välein.

Aina kun viserrän että voisin täältä vähän lähteä happihyppelyllekin, minulle iskee päähän vaikka kuinka monta ideanpoikasta siitä mitä voisi kirjoittaa. Ja kieltämättä tämä uskonnollinen kokemus tuntui suorastaan tyrkyttäytyvän aiheeksi kun luin joitain kommenttejasi.

Ehkäpä pitää oikein pusertaa aivot typotyhjiksi että voi täältä häippästä edes hetkeksi kylläkseen saaneena.

Qadesha kirjoitti:

Aina kun viserrän että voisin täältä vähän lähteä happihyppelyllekin, minulle iskee päähän vaikka kuinka monta ideanpoikasta siitä mitä voisi kirjoittaa. Ja kieltämättä tämä uskonnollinen kokemus tuntui suorastaan tyrkyttäytyvän aiheeksi kun luin joitain kommenttejasi.

Ehkäpä pitää oikein pusertaa aivot typotyhjiksi että voi täältä häippästä edes hetkeksi kylläkseen saaneena.

Lue lisää

Sitä on ilmeisesti naimisissa tämän palstan kanssa; kun on edes joku reikä jonka kautta tuoda itteään julki.

Ei kait siitä kannata syyllisyyttä ottaa, vaan tekee sitä mikä hyvältä tuntuu/ ja huvittaa.

Itsestäni tuntuu että haluaisi tehdä vieläkin kohauttavampia, grandiöösejä, sankarillisempia kirjallisia jutskia. Tämä pipertely täällä ei oikein ole sitä... vielä. Enemmän ihmisiä, ja rohkeampaa otetta kaipaisin!!

SahajaYogi kirjoitti:

Sitä on ilmeisesti naimisissa tämän palstan kanssa; kun on edes joku reikä jonka kautta tuoda itteään julki.

Ei kait siitä kannata syyllisyyttä ottaa, vaan tekee sitä mikä hyvältä tuntuu/ ja huvittaa.

Itsestäni tuntuu että haluaisi tehdä vieläkin kohauttavampia, grandiöösejä, sankarillisempia kirjallisia jutskia. Tämä pipertely täällä ei oikein ole sitä... vielä. Enemmän ihmisiä, ja rohkeampaa otetta kaipaisin!!

Lue lisää

Kun tsekkailin eilen nitä vanhoja viestejäni 2 v takaa ihmettelin että millä ilveellä tosiaankin olen saanut näin paljon asiaa näille palstoille.

Porukat vaihtuvat koko ajan, aina on joku piskuinen joukko jonka juttuja ihan oikeasti kannattaa lukea, muutama tosikko saarnamies... Ja minä, aina vaan minä.

Tärinää vesilasissa, tsunamiko?

Qadesha kirjoitti:

Kun tsekkailin eilen nitä vanhoja viestejäni 2 v takaa ihmettelin että millä ilveellä tosiaankin olen saanut näin paljon asiaa näille palstoille.

Porukat vaihtuvat koko ajan, aina on joku piskuinen joukko jonka juttuja ihan oikeasti kannattaa lukea, muutama tosikko saarnamies... Ja minä, aina vaan minä.

Tärinää vesilasissa, tsunamiko?

Lue lisää

Pyörin , pyörin ympyröissäin
mitään opi en.
Kun mä katson taaksepäin
huomaan saman kysymyksen
yhä mielessäin.

se on matti se kirjoitti:

Pyörin , pyörin ympyröissäin
mitään opi en.
Kun mä katson taaksepäin
huomaan saman kysymyksen
yhä mielessäin.

Olen minä jotain oppinut kaikkien ihmisten kommenteista... Vaikka luulen olevani kovin itseriittoinen, niin tälläkin hetkellä kaikki mitä täällä on jotenkin muokkaa sitä mitä päässäni tököttää.

Qadesha kirjoitti:

Olen minä jotain oppinut kaikkien ihmisten kommenteista... Vaikka luulen olevani kovin itseriittoinen, niin tälläkin hetkellä kaikki mitä täällä on jotenkin muokkaa sitä mitä päässäni tököttää.

Lue lisää

runotuulella??

matti on tänään kirjoitti:

runotuulella??

Kiva kun on vielä vakavanhaväinämöisiä. :)

Koin täydellisellä varmuudella, että mitään jumaluutta ei ole. Koin myös, että todellista yhteyttä ihmisten välillä ei ole, eikä todellista välittämistä ja millään ei lopulta ole merkitystä. Kokemus oli karmiva. Tulkitsen sen uskonnolliseksi, koska koin saavani vastauksen olemassaolon syvimpään mysteeriin ja kokemus poikkesi täysin kaikesta aiemmasta, vetosi voimakkaasti tunteisiin ja oli todellisemman tuntuinen kuin mikään arkielämän kokemus.

En luonnollisesti tee kokemastani sitä johtopäätöstä, että jumaluutta ei olisi olemassa. Mielestäni kokemus ei kerro siitä asiasta mitään. Aivot tuottavat kaikenlaisia kokemuksia joiden mekanismia ei vielä täysin tunneta; jotkut kokevat jumaluuden läsnäolon, jotkut poissaolon. Kokemus voi olla voimakas ja todellinen.
Jos oletamme, että jokin objektiivisessa todellisuudessa vaikuttava "jumala" on, sen olemassaoloa ei voi tutkia katsomalla sisäänpäin. Emmehän tutki luonnonlakejakaan meditoimalla.

Sen sijaan jos myönnämme (kuten minusta olisi rehellisintä), että jumala on mitä todennäköisimmin olemassa vain ja ainoastaan uskovan mielikuvissa, tästä "jumalasta" voi uskonnollinen kokemus kertoa paljonkin.

PaulaPakana kirjoitti:

Koin täydellisellä varmuudella, että mitään jumaluutta ei ole. Koin myös, että todellista yhteyttä ihmisten välillä ei ole, eikä todellista välittämistä ja millään ei lopulta ole merkitystä. Kokemus oli karmiva. Tulkitsen sen uskonnolliseksi, koska koin saavani vastauksen olemassaolon syvimpään mysteeriin ja kokemus poikkesi täysin kaikesta aiemmasta, vetosi voimakkaasti tunteisiin ja oli todellisemman tuntuinen kuin mikään arkielämän kokemus.

En luonnollisesti tee kokemastani sitä johtopäätöstä, että jumaluutta ei olisi olemassa. Mielestäni kokemus ei kerro siitä asiasta mitään. Aivot tuottavat kaikenlaisia kokemuksia joiden mekanismia ei vielä täysin tunneta; jotkut kokevat jumaluuden läsnäolon, jotkut poissaolon. Kokemus voi olla voimakas ja todellinen.
Jos oletamme, että jokin objektiivisessa todellisuudessa vaikuttava "jumala" on, sen olemassaoloa ei voi tutkia katsomalla sisäänpäin. Emmehän tutki luonnonlakejakaan meditoimalla.

Sen sijaan jos myönnämme (kuten minusta olisi rehellisintä), että jumala on mitä todennäköisimmin olemassa vain ja ainoastaan uskovan mielikuvissa, tästä "jumalasta" voi uskonnollinen kokemus kertoa paljonkin.

Lue lisää

Tämä olikin mielenkiintoinen pointti että kokemus voi olla myös kokemus ei-olemisesta. (Jumalan, ikuisen elämän etc.)

Yksi ei-kristillisen oman tieni pääkokemuksia on ollut se että noin 3 v sitten koin yhtäkkiä automatkalla että kristinuskolla ei ole enää mitään todellista kielteistä valtaa minuun: en voinut uskoa mitään siitä mitä k-uskovaiset uskovat. Tiedostin yhtäkkiä täydellisesti ja ihanasti että MINUN ei tarvitse pelätä niitä asioita mitä k-uskovaiset pelkäävät, kuten helvettiä, Jumalan vihaa etc. Kaikella sillä oli yhtäkkiä yhtä vähän merkitystä minulle kuin esim. tv:n Rölli-peikolla.

Täytyykin näiden "se ja se on sitä ja tätä" -pohdiskelujen lomassa muistaa myös nämä "se ei olekaan niin" -kokemukset... :)

PaulaPakana kirjoitti:

Koin täydellisellä varmuudella, että mitään jumaluutta ei ole. Koin myös, että todellista yhteyttä ihmisten välillä ei ole, eikä todellista välittämistä ja millään ei lopulta ole merkitystä. Kokemus oli karmiva. Tulkitsen sen uskonnolliseksi, koska koin saavani vastauksen olemassaolon syvimpään mysteeriin ja kokemus poikkesi täysin kaikesta aiemmasta, vetosi voimakkaasti tunteisiin ja oli todellisemman tuntuinen kuin mikään arkielämän kokemus.

En luonnollisesti tee kokemastani sitä johtopäätöstä, että jumaluutta ei olisi olemassa. Mielestäni kokemus ei kerro siitä asiasta mitään. Aivot tuottavat kaikenlaisia kokemuksia joiden mekanismia ei vielä täysin tunneta; jotkut kokevat jumaluuden läsnäolon, jotkut poissaolon. Kokemus voi olla voimakas ja todellinen.
Jos oletamme, että jokin objektiivisessa todellisuudessa vaikuttava "jumala" on, sen olemassaoloa ei voi tutkia katsomalla sisäänpäin. Emmehän tutki luonnonlakejakaan meditoimalla.

Sen sijaan jos myönnämme (kuten minusta olisi rehellisintä), että jumala on mitä todennäköisimmin olemassa vain ja ainoastaan uskovan mielikuvissa, tästä "jumalasta" voi uskonnollinen kokemus kertoa paljonkin.

Lue lisää

>>Koin täydellisellä varmuudella, että mitään jumaluutta ei ole. Koin myös, että todellista yhteyttä ihmisten välillä ei ole, eikä todellista välittämistä ja millään ei lopulta ole merkitystä. Kokemus oli karmiva.>En luonnollisesti tee kokemastani sitä johtopäätöstä, että jumaluutta ei olisi olemassa. Mielestäni kokemus ei kerro siitä asiasta mitään. Aivot tuottavat kaikenlaisia kokemuksia joiden mekanismia ei vielä täysin tunneta; jotkut kokevat jumaluuden läsnäolon, jotkut poissaolon. aivolohkojen välisen yhteyden nanosekunnin kestävästä katkoksesta johtuu se tunne--> että tunnemme eläneemme hetken ennenkin.

Tuo sinun kuvailemasi karmaiseva tunne ja tietoisuus on mielenkiintoinen sitä kontrastia vasten mitä vastakkainen eli -->Syvän Rakkauden, Yhteyden ja käsittämättömän rauhan 'laskeutuminen' ihmisen mieleen saa
aikaan-> se ei saa ihmisessä samaa reagtiota aikaan kuin sinulla (ei tunnetta jumaluuksista tai Jumalasta)vaan aivan päinvastoin ihminen tuntee suurta yhteenkuuluvuutta kaiken olevaisen kanssa ja suurta onnea sekä ylitsevuotavaa rauhaa ja turvallisuutta ymmärtäessään tuon voimakkaan positiivisen tunneskaalan liittävän hänet johonkin suurempaan kokonaisuuteen joka ei ole enää ihmisälyn ja käsityksen piirissä-> se on ylitse kaiken sen.

Elikä vaikka monet asiat ovat selitettävissä niin Kaikeudellisen Pyyteeetömän Rakkauden selittäminen lajillisena tai evolutisena ominaisuutena ei ole todistettavissa, samoin kuin tuo ihmeellinen ajatuselämys minkä rakkauden piiriin joutuva ihminen saa "taivaallisena rauhana" kokea ei kuulu arki-tunteiden piiriin se on jotain paljon enemmän jota ei sanoin edes voi kuvata.

Gigul216 kirjoitti:

>>Koin täydellisellä varmuudella, että mitään jumaluutta ei ole. Koin myös, että todellista yhteyttä ihmisten välillä ei ole, eikä todellista välittämistä ja millään ei lopulta ole merkitystä. Kokemus oli karmiva.>En luonnollisesti tee kokemastani sitä johtopäätöstä, että jumaluutta ei olisi olemassa. Mielestäni kokemus ei kerro siitä asiasta mitään. Aivot tuottavat kaikenlaisia kokemuksia joiden mekanismia ei vielä täysin tunneta; jotkut kokevat jumaluuden läsnäolon, jotkut poissaolon. aivolohkojen välisen yhteyden nanosekunnin kestävästä katkoksesta johtuu se tunne--> että tunnemme eläneemme hetken ennenkin.

Tuo sinun kuvailemasi karmaiseva tunne ja tietoisuus on mielenkiintoinen sitä kontrastia vasten mitä vastakkainen eli -->Syvän Rakkauden, Yhteyden ja käsittämättömän rauhan 'laskeutuminen' ihmisen mieleen saa
aikaan-> se ei saa ihmisessä samaa reagtiota aikaan kuin sinulla (ei tunnetta jumaluuksista tai Jumalasta)vaan aivan päinvastoin ihminen tuntee suurta yhteenkuuluvuutta kaiken olevaisen kanssa ja suurta onnea sekä ylitsevuotavaa rauhaa ja turvallisuutta ymmärtäessään tuon voimakkaan positiivisen tunneskaalan liittävän hänet johonkin suurempaan kokonaisuuteen joka ei ole enää ihmisälyn ja käsityksen piirissä-> se on ylitse kaiken sen.

Elikä vaikka monet asiat ovat selitettävissä niin Kaikeudellisen Pyyteeetömän Rakkauden selittäminen lajillisena tai evolutisena ominaisuutena ei ole todistettavissa, samoin kuin tuo ihmeellinen ajatuselämys minkä rakkauden piiriin joutuva ihminen saa "taivaallisena rauhana" kokea ei kuulu arki-tunteiden piiriin se on jotain paljon enemmän jota ei sanoin edes voi kuvata.

Lue lisää

>>Elikä vaikka monet asiat ovat selitettävissä niin Kaikeudellisen Pyyteeetömän Rakkauden selittäminen lajillisena tai evolutisena ominaisuutena ei ole todistettavissa, samoin kuin tuo ihmeellinen ajatuselämys minkä rakkauden piiriin joutuva ihminen saa "taivaallisena rauhana" kokea ei kuulu arki-tunteiden piiriin se on jotain paljon enemmän jota ei sanoin edes voi kuvata.

Totuuden etsijä kirjoitti:

>>Elikä vaikka monet asiat ovat selitettävissä niin Kaikeudellisen Pyyteeetömän Rakkauden selittäminen lajillisena tai evolutisena ominaisuutena ei ole todistettavissa, samoin kuin tuo ihmeellinen ajatuselämys minkä rakkauden piiriin joutuva ihminen saa "taivaallisena rauhana" kokea ei kuulu arki-tunteiden piiriin se on jotain paljon enemmän jota ei sanoin edes voi kuvata.

Lue lisää

Tuli tästä mieleeni, kun katson 3-vuotiasta lapselastani tilassa, jolloin Rakas äiti lähtee käymään jossakin. Lapsi aivan kuin painaa kätensä rinnan päälle ja itku tulee jostakin niin syvältä, voi kuvitella kuinka se tunne sattuu lapsen sydämeen konkreettisesti. Aivan kuin lapsi olisi poissa todellisuudesta. Se ei lakkaa ennekuin löytää tilanteesta poikkeavat lapsen yllättävät sanat, jotka palauttavat lapsen normaali tietoisuuden tilaan eli saa yhteyden aivotasolle. Sitten itku katkeaa kuin "naulan kantaan".

Itsekin olen kokenut kuinka tuska on sydämen konkreettinen kipu. Siten Pyyteetön rakkauskin ja yliluonnollinen tunne on puhdas sydämen tilassa koettava kokemus, jossa aivot ovat poissa pelistä. Meditaatiossahan kyse lienee samasta olotilasta, jossa on sanoin kuvaamattoman hyvä olo, joka voi kestää hyvin pitkään ja myös jälkeenpäin kauan aikaa. Itse ajattelen sen olevan olemista yhdessä pisteessä ja ykseydessä. Eikä tila ole aina tahdolla savutettavissa.

Totuuden etsijä kirjoitti:

Tuli tästä mieleeni, kun katson 3-vuotiasta lapselastani tilassa, jolloin Rakas äiti lähtee käymään jossakin. Lapsi aivan kuin painaa kätensä rinnan päälle ja itku tulee jostakin niin syvältä, voi kuvitella kuinka se tunne sattuu lapsen sydämeen konkreettisesti. Aivan kuin lapsi olisi poissa todellisuudesta. Se ei lakkaa ennekuin löytää tilanteesta poikkeavat lapsen yllättävät sanat, jotka palauttavat lapsen normaali tietoisuuden tilaan eli saa yhteyden aivotasolle. Sitten itku katkeaa kuin "naulan kantaan".

Itsekin olen kokenut kuinka tuska on sydämen konkreettinen kipu. Siten Pyyteetön rakkauskin ja yliluonnollinen tunne on puhdas sydämen tilassa koettava kokemus, jossa aivot ovat poissa pelistä. Meditaatiossahan kyse lienee samasta olotilasta, jossa on sanoin kuvaamattoman hyvä olo, joka voi kestää hyvin pitkään ja myös jälkeenpäin kauan aikaa. Itse ajattelen sen olevan olemista yhdessä pisteessä ja ykseydessä. Eikä tila ole aina tahdolla savutettavissa.

Lue lisää

Voi, kun pukkaa noita ajatuksia vain hullussa pääkopassa! Tämä Rakkaus aihe, kun se on lempiaiheeni ja uskon sen opettelun olevan elämäntarkoituksen ja sen oppiminen käy askel askelelta. Alkeita siihen romanttisen rakkauden huuman kokemus, jota voisi kuvata runoni:

Mitä se on?
Kun sydämes vain laulu soi,
eikä keho tarvitse unta,ei ruokaa
ja ihoakin polttaa
kuin liekeissä ois.
Onko se pisto auringon?

Totuuden etsijä kirjoitti:

Voi, kun pukkaa noita ajatuksia vain hullussa pääkopassa! Tämä Rakkaus aihe, kun se on lempiaiheeni ja uskon sen opettelun olevan elämäntarkoituksen ja sen oppiminen käy askel askelelta. Alkeita siihen romanttisen rakkauden huuman kokemus, jota voisi kuvata runoni:

Mitä se on?
Kun sydämes vain laulu soi,
eikä keho tarvitse unta,ei ruokaa
ja ihoakin polttaa
kuin liekeissä ois.
Onko se pisto auringon?

Lue lisää

Tunnistan monta asiaa siitä. Ajattelen että rakkaus ei ole tunne, vaan tunne on seurausta edellämainitusta. Osuva ilmaus: kuin pisto auringon... Ensin on huomaamaton mielenliikahdus ja siitä kasvaa tunne. Koska vain oman kokemukseni perusteella voin käsittää, että rakkaus on jotain todellista, olenkin saanut aiheen tutkia juuri sitä. On siis hetki ennen romanttista tunnetta (tai jotain toisenlaatuista kokemusta), ja olen kysynyt, voidaanko asiaa lähestyä jälkeenpäin. Kyllä sellainen asia jättää pysyvän muiston, myös siltä osin kuin se ei ole täysin tietoinen. Tässä on yksi muutoksen avain, nimittäin että voi muuttaa suhtautumistaan omiin kokemuksiin. Yksi tärkeä asia on kiitollisuuden syntyminen, joka ei ilman kasvatusta ihmisluontoon kuulu.

Sillä tavalla käsitän että rakkaus on hetki ajattomuutta ajallisuuden keskellä, ja näin ollen mahdollisuus toisenlaiseen ajan kokemiseen. Uskonto voi olla hyvä viitekehys näiden asioiden käsittämiseen, mutta emme halua taidenäyttelyssä takertua taulun raameihin vaan eläytyä itse maalaukseen.

Vihervarpunen kirjoitti:

Tunnistan monta asiaa siitä. Ajattelen että rakkaus ei ole tunne, vaan tunne on seurausta edellämainitusta. Osuva ilmaus: kuin pisto auringon... Ensin on huomaamaton mielenliikahdus ja siitä kasvaa tunne. Koska vain oman kokemukseni perusteella voin käsittää, että rakkaus on jotain todellista, olenkin saanut aiheen tutkia juuri sitä. On siis hetki ennen romanttista tunnetta (tai jotain toisenlaatuista kokemusta), ja olen kysynyt, voidaanko asiaa lähestyä jälkeenpäin. Kyllä sellainen asia jättää pysyvän muiston, myös siltä osin kuin se ei ole täysin tietoinen. Tässä on yksi muutoksen avain, nimittäin että voi muuttaa suhtautumistaan omiin kokemuksiin. Yksi tärkeä asia on kiitollisuuden syntyminen, joka ei ilman kasvatusta ihmisluontoon kuulu.

Sillä tavalla käsitän että rakkaus on hetki ajattomuutta ajallisuuden keskellä, ja näin ollen mahdollisuus toisenlaiseen ajan kokemiseen. Uskonto voi olla hyvä viitekehys näiden asioiden käsittämiseen, mutta emme halua taidenäyttelyssä takertua taulun raameihin vaan eläytyä itse maalaukseen.

Lue lisää

>>Sillä tavalla käsitän että rakkaus on hetki ajattomuutta ajallisuuden keskellä, ja näin ollen mahdollisuus toisenlaiseen ajan kokemiseen.

Qadesha kirjoitti:

Tämä olikin mielenkiintoinen pointti että kokemus voi olla myös kokemus ei-olemisesta. (Jumalan, ikuisen elämän etc.)

Yksi ei-kristillisen oman tieni pääkokemuksia on ollut se että noin 3 v sitten koin yhtäkkiä automatkalla että kristinuskolla ei ole enää mitään todellista kielteistä valtaa minuun: en voinut uskoa mitään siitä mitä k-uskovaiset uskovat. Tiedostin yhtäkkiä täydellisesti ja ihanasti että MINUN ei tarvitse pelätä niitä asioita mitä k-uskovaiset pelkäävät, kuten helvettiä, Jumalan vihaa etc. Kaikella sillä oli yhtäkkiä yhtä vähän merkitystä minulle kuin esim. tv:n Rölli-peikolla.

Täytyykin näiden "se ja se on sitä ja tätä" -pohdiskelujen lomassa muistaa myös nämä "se ei olekaan niin" -kokemukset... :)

Lue lisää

todella mielenkiintoinen aihe, koska olen itse pohtinut samaa ja tuntenut samanlaisesti.uskon, että tärkeintä on se kuinka kohtelet ystäviäsi ja yleensä ihmisiä,meidän on silloin helppo olla, eikä tarvitse pelätä helvettiä yms.demoneja..hah!
alan kohta pelätä itse uskovaisia, jotka ovat työkavereita.

buddhalainen näkökulma on, että "valo-olennot" ovat valaistuneen mielen ilmauksia, ilmenemismuotoja, eivät mitään oman mielesi ulkopuolista. Silti, täysin olemassaolevaa ja siksi vakavasti otettavaa.

En ole ihan varma olenko koskaan nähnyt valo-olentoja, joten tietenkin kommentoin vain teoreettiselta kannalta.

Minusta tuntuu tällä hetkellä että näitä valo-olentojahan (eli olentoja jotka eivät ole fyysisessä kehossa just nyt) pyörii koko ajan ympärillämme, ja ehkä heistä tulee tietoiseksi siinä tilassa missä oma tietoisuudentaso virittyy samalle aaltopituudelle. Tai ehkä joku heistä, sieluista(?), saattaa tulla vilkaisemaan että mitäs nyt kun joku ihminen alkaa värähdellä tietyllä taajuudella.

Kovin moni tekee automaattisen päätöksen että valo-olento on enkeli, Jeesus, Jumala. Ehkei nyt kumminkaan välttämättä.

Jonkin verran uskoisin myös että ihminen saattaa lipsahdella kehostaan ulos, jolloin hän on kahtena. Jos kehoon on jäänyt tietoisuutta, silloin ulkona oleva energiaolemus joka ruumiin silmillä nähdään voidaan havaita "erillisenä olentona", vaikka kyseessä onkin ihmisen oma Itse. Se miksei ihminen tässä tilanteessa ole siinä Itsessään tietoisena ja katsele ruumistaan kuin toisen ihmisen kehoa johtunee kai siitä että ihmisen tietoisuus ei oikein osaa pysyä on-tilassa siellä Itsessä, vaan menee kovin helposti off. Olemme niin tottuneita ajattelemaan sameiden fyysisten aivojen kautta, sensuroituna, suodatettuna.

Olipas vaikeasti kuvailtu... :P

Tämä on jännä tämä kullanväri, mikä todella usein liittyy näemmä ihmisten henkisiin kokemuksiin. (Itsellänikin 2 - 3 kokemusta, toki ei nyt mitään valaistumisia sentään.) Miksiköhän se että fyysisen kehon kahleet kirpoavat ja ihminen (mielestäni) siirtää tietoisuutensa painopisteen tosiolemukseen eli henkeen, ilmenee tietoisuudelle kultaisuuden kokemuksena... Miksei esim. lilana, rosana, mintunvihreänä...

Uskoisin että itämaiset kamppailulajit kehittävät ihmisen tietoisuutta. Ei sinne tänne sekoileva, hapero ja hajanainen tietoisuus ikinä pysty pääsemään kovin korkeisiin tai laajiin tietoisuudentiloihin asti. Siellä käy ihmiselle vain niin että tajunta sammahtaa kun kaikki se mitä siellä on hyökyy päälle kuin hyökyaalto. Ihmisen pitää pystyä pitämään mielensä kurissa... Koostettuna.

Qadesha kirjoitti:

Tämä on jännä tämä kullanväri, mikä todella usein liittyy näemmä ihmisten henkisiin kokemuksiin. (Itsellänikin 2 - 3 kokemusta, toki ei nyt mitään valaistumisia sentään.) Miksiköhän se että fyysisen kehon kahleet kirpoavat ja ihminen (mielestäni) siirtää tietoisuutensa painopisteen tosiolemukseen eli henkeen, ilmenee tietoisuudelle kultaisuuden kokemuksena... Miksei esim. lilana, rosana, mintunvihreänä...

Uskoisin että itämaiset kamppailulajit kehittävät ihmisen tietoisuutta. Ei sinne tänne sekoileva, hapero ja hajanainen tietoisuus ikinä pysty pääsemään kovin korkeisiin tai laajiin tietoisuudentiloihin asti. Siellä käy ihmiselle vain niin että tajunta sammahtaa kun kaikki se mitä siellä on hyökyy päälle kuin hyökyaalto. Ihmisen pitää pystyä pitämään mielensä kurissa... Koostettuna.

Lue lisää

Pitää paikkasa, että ihmisen kannattaa keskittää toimensa muutamiin tärkeisiin mielenkiinnonkohteisiinsa. Japanissa on vanha sanonta, se joka tuntee miekan tien tuntee kaikki tiet.

Nykyisinhän ihmiset juoksevat paikasta toiseen. Onhan se ymmärrettävää, että etsii ensin jotain itselleen sopivaa ja vasta sitten aloittaa vakavamman harjoittelun kuka nyt sitten minkäkin parissa. Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys nyt eivät ole nykymaailmassa kovinkaan arvostettuja vaan nopean tuloksen ja tyydytyksen antavat asiat.

Onko se nyt sitten pahasta? Itse mietin välillä, että maapallolla on se tilanne, että uusia vastasyntyneitä sieluja ei ole enää ollut pitkään aikaan keskuudessamme, eikä lähinnä nuorempia sieluja varten luodut olosuhteet ole enää ajankohtaisia. Ihmiset ovat siis tavallaan henkisempiä otuksia tänäpäivänä kuin aiempina aikoina. Koska he olivat jo aiemmissa inkarnaatioissaan tekemisissä monien nykyisten asioiden kanssa, he ovat nopeita oppimaan ne uudelleen. Ehkä lahjakkuuskin kehittyy monen inkarnaation aikana ja puhkeaa lopulta kukkaan jossain inkarnaatiossa.

>"universaalin rakkauden" kokemukseni olisi yhtä hyvin tulkittavissa sekä buddhalaisena (ilman luojajumalaa) että kristittynä (jumalallinen kokemus) kokemuksena.

Tämmöisiä ajatuksia kun syntyisi ihmisille enemmänkin...!

Qadesha kirjoitti:

>"universaalin rakkauden" kokemukseni olisi yhtä hyvin tulkittavissa sekä buddhalaisena (ilman luojajumalaa) että kristittynä (jumalallinen kokemus) kokemuksena.

Tämmöisiä ajatuksia kun syntyisi ihmisille enemmänkin...!

Lue lisää

Q. yksi ihminen sanoi sinulle mielestäni aika nappiin. Koska päivällä oli vähän samoja fiiliksiä.

SahajaYogi kirjoitti:

Q. yksi ihminen sanoi sinulle mielestäni aika nappiin. Koska päivällä oli vähän samoja fiiliksiä.

Q. pitäisi kait kiittää, koska sun kautta olen ensimmäinen kerran nähnyt näin selkeästi että Jeesuksen kieltämisen voisi aiheuttaa demoninen possessio. Demoninen possessio Agnya chakrassa. En olisi edes tullut ajatelleeksi ellei tuo heppu Idän uskonnoissa olisi valaissut.. taisi olla sahaja yogi.

Ihan cuulisti vaan, en ole minkäänlaisessa tunnereaktiossa. Ei minua edes pelota, ei tunnu että se catch voisi tarttua minuun.

Sinänsä, se on ihan sama mitä sanoja käyttää; demoninen possessio, introjektio, trauma, ptsd ehkä jokin pahuuden voima on satuttanut niin että se on saanut sinut narsistisesti käpertymään vain omaan henkiseen kasvuun. Ei sen tarvitse olla iso juttu; olin minäkin aika kaukana selkeydestä kun tulin sahaja yogaan.

Jeesuksen hyväksyminen voisi olla tie meditaatioon. Ei niin että vajoat k-uskisten jalkoihin tai ripustat kaksimetrisen krusifiksin sängyn ylle, vaan ihan vastustuksen lopettaminen.

Siunausta from The Preciousness & Greatness of Enlightened Agnya.

SahajaYogi kirjoitti:

Q. pitäisi kait kiittää, koska sun kautta olen ensimmäinen kerran nähnyt näin selkeästi että Jeesuksen kieltämisen voisi aiheuttaa demoninen possessio. Demoninen possessio Agnya chakrassa. En olisi edes tullut ajatelleeksi ellei tuo heppu Idän uskonnoissa olisi valaissut.. taisi olla sahaja yogi.

Ihan cuulisti vaan, en ole minkäänlaisessa tunnereaktiossa. Ei minua edes pelota, ei tunnu että se catch voisi tarttua minuun.

Sinänsä, se on ihan sama mitä sanoja käyttää; demoninen possessio, introjektio, trauma, ptsd ehkä jokin pahuuden voima on satuttanut niin että se on saanut sinut narsistisesti käpertymään vain omaan henkiseen kasvuun. Ei sen tarvitse olla iso juttu; olin minäkin aika kaukana selkeydestä kun tulin sahaja yogaan.

Jeesuksen hyväksyminen voisi olla tie meditaatioon. Ei niin että vajoat k-uskisten jalkoihin tai ripustat kaksimetrisen krusifiksin sängyn ylle, vaan ihan vastustuksen lopettaminen.

Siunausta from The Preciousness & Greatness of Enlightened Agnya.

Lue lisää

Ja lue samalla vastaukseni sieltä toisaalta.

Niin, se on todellakin demoninen possessio Jeesuksen seuraajissa joka minua yököttää, yhä vielä näin 600(?) v jälkeenkin.

Olin silloin hyväuskoinen ja rauhaa rakastava nuori mies. Monen vihassa ja epätoivossa vietetyn elämän jälkeen olin vihdoin löytämässä SISÄISTÄ LASTA itsestäni, ja minulla oli Opettaja jota rakastin enemmän kuin elämää itseään.

Sitten "he" tulivat ja polttivat hänet elävältä vastenmieliseksi raadoksi silmieni edessä. Jeesus ja Jumala tahtovat nyt näin, minulle sanottiin.

Olen vieläkin vihainen ja järkyttynyt, vaikka tiedän että olen nyt toisena toisaalla toisessa ajassa.

Tiedän ettei tämä kaikki ole Jeesuksen syy. Gnostillisia mietelmiä tutkimalla olen löytänyt jotain parempaa kuin Jeesus-fanit tulevat koskaan löytämään.

Mutta toisaalta syvä, jopa kuolemankin kuilun yli yltänyt PETTYMYKSENI ihmisiin, Jeesus-ihmisiin ja ihmisten Jeesus-uskoon on saanut minut linnoittautumaan älyllisesti(kin) omaan erämaasaarekkeeseeni kysymään että mihin te pyritte sen Jeesuksen kanssa kun maailmassa on niin paljon muutakin. Ja miksi se on aina se Jeesus-raiska joka otetaan käsikassaraksi, haarniskaksi...

Miksei voi vaan sanoa suoraan että "minä vihaan homoja, minun mielestäni he saisivat palaa elävältä, minä haluan että koko maailma päättyy että minä pääsen taivaalliseen olotilaan" jne. Miksi siihen pitää ottaa se Jeesus hyväksikäytön kohteeksi ja jopa Jumalastakin nähdä vain viha ja raivo, vain koska itse VIHAA KOKO IHMISKUNTAA???

Minä en jaksaisi vihata, minä olen väsynyt ja kyyninenkin.

Ehkä tämän takia en mielelläni koko aikaa puhuisi menneestä. Se on minulle NIIN todellinen että meinaa mennä nykyhetki ja mennyt hetki vinksin vonksin sekaisin, enkä tiedä enää kuka olen, ja tunnen tunteita joissa ei ole mitään järkeä.

Jospa muistaisinkin jotain välitilasta ja tietäisin että ei se kuolema eikä kärsimys ollut mikään pysyvä loppu ja vaurio. Olen saanut paljon lohtua katsomuksesta että henkeä ei voi uhata mikään, mutta tämä älyllinen ajatus ei ole täysin valloittanut sydäntäni.

SahajaYogi kirjoitti:

Q. pitäisi kait kiittää, koska sun kautta olen ensimmäinen kerran nähnyt näin selkeästi että Jeesuksen kieltämisen voisi aiheuttaa demoninen possessio. Demoninen possessio Agnya chakrassa. En olisi edes tullut ajatelleeksi ellei tuo heppu Idän uskonnoissa olisi valaissut.. taisi olla sahaja yogi.

Ihan cuulisti vaan, en ole minkäänlaisessa tunnereaktiossa. Ei minua edes pelota, ei tunnu että se catch voisi tarttua minuun.

Sinänsä, se on ihan sama mitä sanoja käyttää; demoninen possessio, introjektio, trauma, ptsd ehkä jokin pahuuden voima on satuttanut niin että se on saanut sinut narsistisesti käpertymään vain omaan henkiseen kasvuun. Ei sen tarvitse olla iso juttu; olin minäkin aika kaukana selkeydestä kun tulin sahaja yogaan.

Jeesuksen hyväksyminen voisi olla tie meditaatioon. Ei niin että vajoat k-uskisten jalkoihin tai ripustat kaksimetrisen krusifiksin sängyn ylle, vaan ihan vastustuksen lopettaminen.

Siunausta from The Preciousness & Greatness of Enlightened Agnya.

Lue lisää

Onko niin että jos on kerrankin elämässään hetken Jeesus-fani, siitä tulee pysyvä oikeus julistaa demonien omaksi kaikki jotka eivät diggaa samoja asioita ja samoja opettajia (ja fanikerhoa)?

Hm... Taidan tästä eteenpäin inhota jeesuslaisia entistä enemmän?

Minulle Jeesus todellakin on eräs ihminen, persoona, joka kenties kohtasi Kristuksen itsessään. Älä nyt taas ajattele sitä Kristus omalta kantiltasi ja keskity johonkin Paavali-inhoon, vaan tiedosta että tarkoitan Kristuksella samaa kuin Buddha.

Voin minäkin aina yrittää nähdä Jeesuksessa ja hänen fanittamisessaan jotain hyvää, mutta mikäli Jeesus-fanitus tosiaan on valttikortti päättää siitä mitä joku ihminen on ja mitä ei, niin nou tänk juu. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä möläyttelemään että se ja se on sen demonin vallassa (paitsi tietysti sille joka sanoo sitä minusta). Ihmisiä on tapettu sen vuoksi että heitä on sanottu demonien riivaamaksi.

JOS taas ajattelet että ed. elämät voivat jäädä eräänlaisiksi energialoisiksi, niin se on sitten eri juttu, mutta siinäkään tapauksessa en puhuisi DEMONEISTA. Traumaattisista tunteista ja energiatukoksista ennemmin.

En oikeastaan tiedä miksi menneisyyteni tuli minulle tällä kertaa ajankohtaiseksi, en ollut pitkään aikaan edes ajatellut niitä asioita, kun yhtäkkiä *pluf* ja siinä sitä on taas harrastusta kerrakseen. Jokin yllyke on täytynyt olla, mutta en tiedä mikä.

Gnostillinen kirjallisuus kenties.

SahajaYogi kirjoitti:

Q. pitäisi kait kiittää, koska sun kautta olen ensimmäinen kerran nähnyt näin selkeästi että Jeesuksen kieltämisen voisi aiheuttaa demoninen possessio. Demoninen possessio Agnya chakrassa. En olisi edes tullut ajatelleeksi ellei tuo heppu Idän uskonnoissa olisi valaissut.. taisi olla sahaja yogi.

Ihan cuulisti vaan, en ole minkäänlaisessa tunnereaktiossa. Ei minua edes pelota, ei tunnu että se catch voisi tarttua minuun.

Sinänsä, se on ihan sama mitä sanoja käyttää; demoninen possessio, introjektio, trauma, ptsd ehkä jokin pahuuden voima on satuttanut niin että se on saanut sinut narsistisesti käpertymään vain omaan henkiseen kasvuun. Ei sen tarvitse olla iso juttu; olin minäkin aika kaukana selkeydestä kun tulin sahaja yogaan.

Jeesuksen hyväksyminen voisi olla tie meditaatioon. Ei niin että vajoat k-uskisten jalkoihin tai ripustat kaksimetrisen krusifiksin sängyn ylle, vaan ihan vastustuksen lopettaminen.

Siunausta from The Preciousness & Greatness of Enlightened Agnya.

Lue lisää

Odottaessani hammaslääkäriä en saa unta, joten olen ehtinyt ajatella tätä ilkeilyäsi että yhdyt k-uskovaisen näkemykseen että minä olen saatanan oma. (>Demoninen possessio Idän uskonnot -osastolta.)

Olen koko ajan ollut tietoinen että sinä saatat koska tahansa sanoa jotain sellaista mistä voi tulla paha mieli. En tiedä mikä se sinua sitten riivaa sellaiseen, kun et taida olla kärttyinen kuten minä olen viime aikoina ollut. Käytin taannoin voimakkaita särkylääkkeitä ja sen vuoksi vatsani on täysin "pilalla", ja vatsahappovaivat ovat aina saaneet minut eräänlaiseen jatkuvaan paniikkitilaan, koska ne aiheuttavat pumpun takomista, pahoinvointia ja sen sellaista. Paniikissa ihminen ei ajattele kuin pakenemista tai tappelua, ja koska käskyt toki kulkevat myös kehosta mieleen eivätkä vain mielestä kehoon, niin ei hyvin mene. - Siinä arvio miksi minulla on ollut viime aikoina paha olla, ja miksi reagoin uusimpaan provoiluusi(?) kuin olisin saanut tikarin selkääni ja veistä käännettäisiin haavassa. Toivottavasti olet nyt tyytyväinen siihen mitä olet sanonut Jeesus-fanin peesissä.

Mutta se tunnereaktiosta. Siirrynpä toiselle tasolle. Kuvailen suhtautumistani Jeesukseen, kun se nyt tässä on taas se millä minua on lyöty. Tajusin tuossa yön mittaan kuinka arvokkaaksi koenkaan oman katsomukseni...

Minulle Jeesus on nimitys eräälle keholle, egolle ja persoonalle joka EHKÄ eli 2000 v sitten. Nyt on niin, että esoteerisessa käsitteistössä mainittu "peto" tarkoittaa mielestäni nimenomaan ihmisen kehoa ja egoa ja persoonaa siinä määrin kuin tämä persoona on materialistinen ja ruumiskeskeinen. JOKAISTA meistä ihmistä viodaan nimittää "pedoksi". Tavallaan on olemassa Jeesus-peto ja NN-peto (eli siis minä) ja kukatahansa. Peto = ihminen.

On myös olemassa henki. Henki on Itse, henki on se Jumala meissä kaikissa, eli kristillisellä käsitteellä nimettynä Kristus.

Tuolla Idän uskonnoissa mainitsit että Jeesus pitää ottaa 3. silmän tsakran hallitsijaksi, ja sehän ei minulle sovi. Minä en tule koskaan ottamaan PETOA minkään tsakrani hallitsijaksi. Ymmärrätkö tämän? Minä en ota toisen ihmisen kehoa enkä egoa itseni hallitsijaksi. Pitäisikö minun tehdä Jeesuksesta MUSTA MAAGI, eli tarjota hänelle itseni orjaksi??? Yhtä vähän kuin ottaisin jotain naapurin Jaskaa itseni minkään osan hallisijaksi minä otan Jeesusta. Tai Buddhaa. Tai ketään.

Minä olen yksin Jumalan oma, yksin Jumalan palvelija, kanava ja "orja", paitsi että Jumala ei orjuuta ketään. Kristus joka on vain yksi nimitys Jumalalle joka on meissä kaikissa on ainoa mikä minua voi koskaan hallita, koska minä en ota kenenkään TOISEN IHMISEN PETOA itseeni!

Voihan tässä tietysti olla että sinä ja muutamat muut vain sotkevat käsitteistöä todella pahasti ja kutsutte Jumalaa meissä ihmisissä "Jeesukseksi", mutta minä en voi niin tehdä koska vaadin täsmällisyyttä ja tarkkuutta ja rehellisesti sanottuna minusta tuo on huutava vääryys. Jeesus on jonkun ihmisen nimi, jonkun josta minulla ei ole edes suoraa henk.koht. kokemusta että hän olisi varmasti ollut olemassakaan. Eihän se tietenkään ketään haittaa jos ottaa mielikuvitusolennon itsensä hallitsijaksi, vai miten lie. Mutta minua ei siis hallitse kukaan muu kuin Jumala, jos minä saan päättää.

Käytännössä tietysti peto hallitsee jokaista ihmistä niin kauan kuin ei ole valaistunut ja tullut siitä täysin riippumattomaksi. Sinua hallitsee sinun petosi - senhän huomaa tuostakin että sinulla on halu antaa väärä todistus lähimmäisestäsi ja julistaa minut demonisen possession omaksi heti kun vähänkin joku siihen keksii sinua tietämättään yllyttää. Minusta tuo on todella paha pohjanoteeraus sinulta ja panee epäilemään sitä sahasrarasi avoimuutta, kun olet heti ensimmäisenä tuomitsemassa minut kun siihen vaan joku syy löytyy? Olikohan kyseessä kosto siitä että olen avoimesti ilmaissut vastahankaisuuteni palvoa noita jumalaihmisiä?

Olen parista inkarnaatiostani aistivinani sen MILLAISTA se on kun on toisen olennon tahdon vallan alla. Olen nähnyt visioistani että olen tehnyt todella karmeita asioita koska joku toinen on hallinnut minua. Tämän vuoksi minulla on voimakas kammo kaikenlaista sellaista kohtaan missä luovutetaan oma tahto toiselle olennolle, kyllä se riittää kun on se itsekullekin ihmiselle ominainen sisäinen hajaannus, ei siinä enää mitään ulkopuolisia pyörittäjiä kaipaa. Haluan tässä elämässäni korostaa että yksikään olento ei tule minun ja Jumalan väliin. Ei sen vuoksi että minä olen niin peevelin erinomainen (en ole), vaan sen vuoksi että en halua olla orja, vaan vapaa, koska se on ominaisuus mikä kuuluu suoranaisesti Jumalaan. Vain Jumala on jotain mikä on ihailemisen arvoista, todella.

En mielelläni käytä edes Kristus-nimeä, sillä paljon pahaa on sitäkin nimeä huutaen tehty. Sen vuoksi minulle sitten jää simppelisti tämä Jumala, vaikka sekin nimitys on aivan liian virittynyt tämän iänikuisen kristinuskon mukaisesti. Henki taas on kovin epämääräinen.

Onko kristinusko jotain sellaista tervan kaltaista, tahmeaa, että kun kerran joutuu sen kanssa tekemisiin, ei voi enää koskaan ajatella selkeästi ja olla vapaa kuten Jumala on vapaa? Että jos kerrankin altistuu k-uskovaisten kollektiiviselle luonteenlaadulle on sen jälkeen aina sopivan sauman tullen oikeutettu tuomitsemaan ihmisiä siksi ja täksi? Pitääkö näin todella ajatella Sahis? MIKÄ pointti tässä oikein on että omit tuon Watsonin möläyksen, pitikö minut vaan väkisin jollakin asialla nujertaa? Täytyy sanoa että tuli aika paha mieli tästä asiasta, olenhan kumminkin naisen kehossa asuva ja sen kehon ominaisuuksilla paiskattu.

Jotenkinhan tämä ideoiden ja kommenttien kiihdytyskilpailu tietysti piti päättyä, olen jo niin väsynyt muutenkin kaikkiin näihin uskontopalstoihin ja niiden loppumattomiin lässytyksiin ja siihen että itse suollan sitä samaa päivästä toiseen. Jospa vain löytäisin sen fiktion kirjoittamisen fiiliksen mikä hukkui vuosia sitten, en tänne edes vilkaisisikaan.

Kuinka kaipaankaan sellaista luontevaa henkisyyttä mitä näin valkonaamana on helppo kuvitella intiaanien viljelleen. Ei mitään tuomitsevaa, riidanhaluista pottuilua eikä näsäviisastelua eikä mitään sitä mihin päivittäin itseni sotken ollakseni joku sellainen joka en ehkä olekaan. Kuljenko väärää polkua? On hauskaa olla älyllinen, mutta älyilystä kärsii aina tunnepuoli.

Ja missä siellä on se iänikuinen Jeesus, tuolla jossain vuosituhansien takana kun Amerikka vielä oli vapaa valkonaamoista (jos oli)... Se Jeesus joka on naulat raajoihin heti kun hänen fanikerhoaan vastaan asetut, koska haluat olla Jumalan oma, et välimiesten, profeettojen, wannabeiden ja muiden IHMISTEN orja.

*huokaus*

Qadesha kirjoitti:

Odottaessani hammaslääkäriä en saa unta, joten olen ehtinyt ajatella tätä ilkeilyäsi että yhdyt k-uskovaisen näkemykseen että minä olen saatanan oma. (>Demoninen possessio Idän uskonnot -osastolta.)

Olen koko ajan ollut tietoinen että sinä saatat koska tahansa sanoa jotain sellaista mistä voi tulla paha mieli. En tiedä mikä se sinua sitten riivaa sellaiseen, kun et taida olla kärttyinen kuten minä olen viime aikoina ollut. Käytin taannoin voimakkaita särkylääkkeitä ja sen vuoksi vatsani on täysin "pilalla", ja vatsahappovaivat ovat aina saaneet minut eräänlaiseen jatkuvaan paniikkitilaan, koska ne aiheuttavat pumpun takomista, pahoinvointia ja sen sellaista. Paniikissa ihminen ei ajattele kuin pakenemista tai tappelua, ja koska käskyt toki kulkevat myös kehosta mieleen eivätkä vain mielestä kehoon, niin ei hyvin mene. - Siinä arvio miksi minulla on ollut viime aikoina paha olla, ja miksi reagoin uusimpaan provoiluusi(?) kuin olisin saanut tikarin selkääni ja veistä käännettäisiin haavassa. Toivottavasti olet nyt tyytyväinen siihen mitä olet sanonut Jeesus-fanin peesissä.

Mutta se tunnereaktiosta. Siirrynpä toiselle tasolle. Kuvailen suhtautumistani Jeesukseen, kun se nyt tässä on taas se millä minua on lyöty. Tajusin tuossa yön mittaan kuinka arvokkaaksi koenkaan oman katsomukseni...

Minulle Jeesus on nimitys eräälle keholle, egolle ja persoonalle joka EHKÄ eli 2000 v sitten. Nyt on niin, että esoteerisessa käsitteistössä mainittu "peto" tarkoittaa mielestäni nimenomaan ihmisen kehoa ja egoa ja persoonaa siinä määrin kuin tämä persoona on materialistinen ja ruumiskeskeinen. JOKAISTA meistä ihmistä viodaan nimittää "pedoksi". Tavallaan on olemassa Jeesus-peto ja NN-peto (eli siis minä) ja kukatahansa. Peto = ihminen.

On myös olemassa henki. Henki on Itse, henki on se Jumala meissä kaikissa, eli kristillisellä käsitteellä nimettynä Kristus.

Tuolla Idän uskonnoissa mainitsit että Jeesus pitää ottaa 3. silmän tsakran hallitsijaksi, ja sehän ei minulle sovi. Minä en tule koskaan ottamaan PETOA minkään tsakrani hallitsijaksi. Ymmärrätkö tämän? Minä en ota toisen ihmisen kehoa enkä egoa itseni hallitsijaksi. Pitäisikö minun tehdä Jeesuksesta MUSTA MAAGI, eli tarjota hänelle itseni orjaksi??? Yhtä vähän kuin ottaisin jotain naapurin Jaskaa itseni minkään osan hallisijaksi minä otan Jeesusta. Tai Buddhaa. Tai ketään.

Minä olen yksin Jumalan oma, yksin Jumalan palvelija, kanava ja "orja", paitsi että Jumala ei orjuuta ketään. Kristus joka on vain yksi nimitys Jumalalle joka on meissä kaikissa on ainoa mikä minua voi koskaan hallita, koska minä en ota kenenkään TOISEN IHMISEN PETOA itseeni!

Voihan tässä tietysti olla että sinä ja muutamat muut vain sotkevat käsitteistöä todella pahasti ja kutsutte Jumalaa meissä ihmisissä "Jeesukseksi", mutta minä en voi niin tehdä koska vaadin täsmällisyyttä ja tarkkuutta ja rehellisesti sanottuna minusta tuo on huutava vääryys. Jeesus on jonkun ihmisen nimi, jonkun josta minulla ei ole edes suoraa henk.koht. kokemusta että hän olisi varmasti ollut olemassakaan. Eihän se tietenkään ketään haittaa jos ottaa mielikuvitusolennon itsensä hallitsijaksi, vai miten lie. Mutta minua ei siis hallitse kukaan muu kuin Jumala, jos minä saan päättää.

Käytännössä tietysti peto hallitsee jokaista ihmistä niin kauan kuin ei ole valaistunut ja tullut siitä täysin riippumattomaksi. Sinua hallitsee sinun petosi - senhän huomaa tuostakin että sinulla on halu antaa väärä todistus lähimmäisestäsi ja julistaa minut demonisen possession omaksi heti kun vähänkin joku siihen keksii sinua tietämättään yllyttää. Minusta tuo on todella paha pohjanoteeraus sinulta ja panee epäilemään sitä sahasrarasi avoimuutta, kun olet heti ensimmäisenä tuomitsemassa minut kun siihen vaan joku syy löytyy? Olikohan kyseessä kosto siitä että olen avoimesti ilmaissut vastahankaisuuteni palvoa noita jumalaihmisiä?

Olen parista inkarnaatiostani aistivinani sen MILLAISTA se on kun on toisen olennon tahdon vallan alla. Olen nähnyt visioistani että olen tehnyt todella karmeita asioita koska joku toinen on hallinnut minua. Tämän vuoksi minulla on voimakas kammo kaikenlaista sellaista kohtaan missä luovutetaan oma tahto toiselle olennolle, kyllä se riittää kun on se itsekullekin ihmiselle ominainen sisäinen hajaannus, ei siinä enää mitään ulkopuolisia pyörittäjiä kaipaa. Haluan tässä elämässäni korostaa että yksikään olento ei tule minun ja Jumalan väliin. Ei sen vuoksi että minä olen niin peevelin erinomainen (en ole), vaan sen vuoksi että en halua olla orja, vaan vapaa, koska se on ominaisuus mikä kuuluu suoranaisesti Jumalaan. Vain Jumala on jotain mikä on ihailemisen arvoista, todella.

En mielelläni käytä edes Kristus-nimeä, sillä paljon pahaa on sitäkin nimeä huutaen tehty. Sen vuoksi minulle sitten jää simppelisti tämä Jumala, vaikka sekin nimitys on aivan liian virittynyt tämän iänikuisen kristinuskon mukaisesti. Henki taas on kovin epämääräinen.

Onko kristinusko jotain sellaista tervan kaltaista, tahmeaa, että kun kerran joutuu sen kanssa tekemisiin, ei voi enää koskaan ajatella selkeästi ja olla vapaa kuten Jumala on vapaa? Että jos kerrankin altistuu k-uskovaisten kollektiiviselle luonteenlaadulle on sen jälkeen aina sopivan sauman tullen oikeutettu tuomitsemaan ihmisiä siksi ja täksi? Pitääkö näin todella ajatella Sahis? MIKÄ pointti tässä oikein on että omit tuon Watsonin möläyksen, pitikö minut vaan väkisin jollakin asialla nujertaa? Täytyy sanoa että tuli aika paha mieli tästä asiasta, olenhan kumminkin naisen kehossa asuva ja sen kehon ominaisuuksilla paiskattu.

Jotenkinhan tämä ideoiden ja kommenttien kiihdytyskilpailu tietysti piti päättyä, olen jo niin väsynyt muutenkin kaikkiin näihin uskontopalstoihin ja niiden loppumattomiin lässytyksiin ja siihen että itse suollan sitä samaa päivästä toiseen. Jospa vain löytäisin sen fiktion kirjoittamisen fiiliksen mikä hukkui vuosia sitten, en tänne edes vilkaisisikaan.

Kuinka kaipaankaan sellaista luontevaa henkisyyttä mitä näin valkonaamana on helppo kuvitella intiaanien viljelleen. Ei mitään tuomitsevaa, riidanhaluista pottuilua eikä näsäviisastelua eikä mitään sitä mihin päivittäin itseni sotken ollakseni joku sellainen joka en ehkä olekaan. Kuljenko väärää polkua? On hauskaa olla älyllinen, mutta älyilystä kärsii aina tunnepuoli.

Ja missä siellä on se iänikuinen Jeesus, tuolla jossain vuosituhansien takana kun Amerikka vielä oli vapaa valkonaamoista (jos oli)... Se Jeesus joka on naulat raajoihin heti kun hänen fanikerhoaan vastaan asetut, koska haluat olla Jumalan oma, et välimiesten, profeettojen, wannabeiden ja muiden IHMISTEN orja.

*huokaus*

Lue lisää

Arvoisa Q

Peto tai lohikäärme ihmisessä?

Jotkut ihmiset puhuvat esimerkiksi sielunvihollisesta, ikään kuin jokin olento meidän ulkopuolellamme olisi ottanut tehtäväkseen ihan vain kiusata meitä ja tehdä elämämme kärsimykseksi. Mutta mielestäni tämä kiusaaja on omaa persoonallisuuttamme, osa sisintä itseämme. Syy sairauksiin, onnettomuuksiin ja vastoinkäymisiin on siis lähempänä kuin moni arvaakaan. Se on susi lammasten vaatteissa, joka siellä sisällämme yrittää lirkutella meitä tekemään taas uusia päättömyyksiä. vaikka se pyhimyskehä pään päällä koettaakin vakuutella meille vain pyrkivänsä yhteiseen hyvään, se silti on johdattelemassa meitä katalasti kohti turmiota. Voi vain sanoa laulun sanoin "tuhon tietä kuljen..." jos antautuu tämän ketkun vietäväksi.

Kun sairauden oireet alkavat näkyä, juostaan kiireen vilkkaa lääkärille ja haetaan lääkkeet näihin oireisiin, ja taas kaikki on hyvin, kunnes seuraava tauti ilmoittelee itsestään. Kuitenkin, ihmisessä tietämäni mukaan pitäisi olla "sisään rakennettu" järjestelmä torjumassa ainakin tavallisimmat sairaudet. Sikäli kun saasteet, loiset tai suuret vammat eivät ole sitä heikentäneet. Itse asiassa olen jo pitempään yrittänyt herätellä ihmisiä löytämään suuret henkiset voimavaransa. En tiedä onko kukaan vielä lähtenyt ansiostani "löytöretkelle", mutta oivia esimerkkejä on löydettävissä ainakin kirkon ja hengellisten lahkojen piiristä. Siellä on kaatamisia ja "ihme"parantumisia yms. Jo tästä voi nähdä mihin kaikkeen ihmismieli pystyykään tarvittaessa. Tuli tässä vielä mieleen, että takavuosina muutamat jopa leijuivat henkisyyttään. Siinäpä sitä näyttöä!

Jos annat vallan ja ohjat noille "lohikäärmeille", annat silloin myös sijan kaikenkattavalle negatiivisuudelle. Ja se on kuin käsijarru elämässäsi. Itse nykäiset sen kiinni, ja itse annat sen vaikuttaa jarruna elämääsi koko ajan. Sinussa on pelkoja, jotka eivät anna hellittää jarrusta, vaan kiskot sitä koko ajan kireämmälle. Olet, totta vieköön, loukussa. jos uskaltaisit hellittää vähänkään otettasi jarrusta, elämääsi voisi tulvahtaa valoa niin, että saisit "remontin" käyntiin.


Itse löysin just sulle sopivan ylläolevan pätkän netistä. Ai että Sahis epäilee sinua demonien riivaamiksi? No, väärinkäsitys se taitaa vaan olla, tuskin se Sahis oikeesti niin ajattelee.

Itse kun olen tällainen hullu soturisielu, niin nuorena miehenä kun näkyvää vihollista ei ollut näköpiirissä, haastoinkin sitten näkymättömät sellaiset taisteluun kanssani. Ja haastehan otettiin vastaan! En nyt halua viedä yöunianne, joten jätän karmeat yksityiskohdat väliin(vitsi!turha pelästyä!). Sanon vain, että minulla todellakin on konkreettista kokemusta tästä asiasta. Meinasin kirjottaa tänne selvityksen koskien demoneja ja muuta asiaan liittyvää mutta päätinkin olla kirjoittamatta. Jos aihe kiinnostaa, niin ainakin akateemisessa kirjakaupassa on ollut yksi kirja aihetta koskien. Totean tässä nyt vain sen verran että Demonit ovat tunnettuja kaikissa uskonnoissa ja luonnonkansoillakin on omat käsityksensä niistä. Eivät todellakaan ole mikään kristinuskon tai juutalaisuuden keksintö, vaikka osa ihmisistä niin kuvitteleekin. (Arvoisa Q tietää toki tämän, mutta tämä kirjoitus saattaa osua jonkun muunkin silmiin)

Asiasta jonnekkin, ihan toisaalle...

Pohjois-Amerikan intiaanit olivat todellakin viisaita ihmisiä. He ymmärsivät todella syvällisesti luomakuntaa. Välillä kiroan valkonaamoja, jotka tuhosivat kulttuurimme ja toivat rappion keskuutemme. Niin voimakkaasti olen tuntenut tuon inkarnaation sisimmässäni, että pidän vieläkin itseäni enemmän henkisellä tasolla intiaanina kuin tämän inkarnaationi valkonaamana. Silmät kyynelissä nyt vain voin lukea kerran noiden niin uljaiden kansojen kärsimyksistä valkoisen miehen hulluuden tähden. Välillä raivoni kohoaa ja huudan selkeällä intiaanikielellä jotain outoa ja samalla teen kummia, ikivanhoja intiaanien sotatuuletuksia käsilläni tuntien näiden eleiden shamanistisen voimallisuuden täyttävän kehoni tehden minusta voittamattoman, pelottoman soturin.

Egoni saa minut joskus kuvittelemaan olleeni tuossa inkarnaatiossa joku päällikkö Seattle tai Hullu Hevonen, tuskinpa vain, yksi näistä uljaista olin varmasti tai sitten muistelen lapsuuteni inkkarileffoja.

Kun nyt kerran taas innostuin, niin antoisia lukuhetkiä sen intiaaniviisauden parissa:

http://www.halcyon.com/arborhts/chiefsea.html

proPAGANda kirjoitti:

Arvoisa Q

Peto tai lohikäärme ihmisessä?

Jotkut ihmiset puhuvat esimerkiksi sielunvihollisesta, ikään kuin jokin olento meidän ulkopuolellamme olisi ottanut tehtäväkseen ihan vain kiusata meitä ja tehdä elämämme kärsimykseksi. Mutta mielestäni tämä kiusaaja on omaa persoonallisuuttamme, osa sisintä itseämme. Syy sairauksiin, onnettomuuksiin ja vastoinkäymisiin on siis lähempänä kuin moni arvaakaan. Se on susi lammasten vaatteissa, joka siellä sisällämme yrittää lirkutella meitä tekemään taas uusia päättömyyksiä. vaikka se pyhimyskehä pään päällä koettaakin vakuutella meille vain pyrkivänsä yhteiseen hyvään, se silti on johdattelemassa meitä katalasti kohti turmiota. Voi vain sanoa laulun sanoin "tuhon tietä kuljen..." jos antautuu tämän ketkun vietäväksi.

Kun sairauden oireet alkavat näkyä, juostaan kiireen vilkkaa lääkärille ja haetaan lääkkeet näihin oireisiin, ja taas kaikki on hyvin, kunnes seuraava tauti ilmoittelee itsestään. Kuitenkin, ihmisessä tietämäni mukaan pitäisi olla "sisään rakennettu" järjestelmä torjumassa ainakin tavallisimmat sairaudet. Sikäli kun saasteet, loiset tai suuret vammat eivät ole sitä heikentäneet. Itse asiassa olen jo pitempään yrittänyt herätellä ihmisiä löytämään suuret henkiset voimavaransa. En tiedä onko kukaan vielä lähtenyt ansiostani "löytöretkelle", mutta oivia esimerkkejä on löydettävissä ainakin kirkon ja hengellisten lahkojen piiristä. Siellä on kaatamisia ja "ihme"parantumisia yms. Jo tästä voi nähdä mihin kaikkeen ihmismieli pystyykään tarvittaessa. Tuli tässä vielä mieleen, että takavuosina muutamat jopa leijuivat henkisyyttään. Siinäpä sitä näyttöä!

Jos annat vallan ja ohjat noille "lohikäärmeille", annat silloin myös sijan kaikenkattavalle negatiivisuudelle. Ja se on kuin käsijarru elämässäsi. Itse nykäiset sen kiinni, ja itse annat sen vaikuttaa jarruna elämääsi koko ajan. Sinussa on pelkoja, jotka eivät anna hellittää jarrusta, vaan kiskot sitä koko ajan kireämmälle. Olet, totta vieköön, loukussa. jos uskaltaisit hellittää vähänkään otettasi jarrusta, elämääsi voisi tulvahtaa valoa niin, että saisit "remontin" käyntiin.


Itse löysin just sulle sopivan ylläolevan pätkän netistä. Ai että Sahis epäilee sinua demonien riivaamiksi? No, väärinkäsitys se taitaa vaan olla, tuskin se Sahis oikeesti niin ajattelee.

Itse kun olen tällainen hullu soturisielu, niin nuorena miehenä kun näkyvää vihollista ei ollut näköpiirissä, haastoinkin sitten näkymättömät sellaiset taisteluun kanssani. Ja haastehan otettiin vastaan! En nyt halua viedä yöunianne, joten jätän karmeat yksityiskohdat väliin(vitsi!turha pelästyä!). Sanon vain, että minulla todellakin on konkreettista kokemusta tästä asiasta. Meinasin kirjottaa tänne selvityksen koskien demoneja ja muuta asiaan liittyvää mutta päätinkin olla kirjoittamatta. Jos aihe kiinnostaa, niin ainakin akateemisessa kirjakaupassa on ollut yksi kirja aihetta koskien. Totean tässä nyt vain sen verran että Demonit ovat tunnettuja kaikissa uskonnoissa ja luonnonkansoillakin on omat käsityksensä niistä. Eivät todellakaan ole mikään kristinuskon tai juutalaisuuden keksintö, vaikka osa ihmisistä niin kuvitteleekin. (Arvoisa Q tietää toki tämän, mutta tämä kirjoitus saattaa osua jonkun muunkin silmiin)

Asiasta jonnekkin, ihan toisaalle...

Pohjois-Amerikan intiaanit olivat todellakin viisaita ihmisiä. He ymmärsivät todella syvällisesti luomakuntaa. Välillä kiroan valkonaamoja, jotka tuhosivat kulttuurimme ja toivat rappion keskuutemme. Niin voimakkaasti olen tuntenut tuon inkarnaation sisimmässäni, että pidän vieläkin itseäni enemmän henkisellä tasolla intiaanina kuin tämän inkarnaationi valkonaamana. Silmät kyynelissä nyt vain voin lukea kerran noiden niin uljaiden kansojen kärsimyksistä valkoisen miehen hulluuden tähden. Välillä raivoni kohoaa ja huudan selkeällä intiaanikielellä jotain outoa ja samalla teen kummia, ikivanhoja intiaanien sotatuuletuksia käsilläni tuntien näiden eleiden shamanistisen voimallisuuden täyttävän kehoni tehden minusta voittamattoman, pelottoman soturin.

Egoni saa minut joskus kuvittelemaan olleeni tuossa inkarnaatiossa joku päällikkö Seattle tai Hullu Hevonen, tuskinpa vain, yksi näistä uljaista olin varmasti tai sitten muistelen lapsuuteni inkkarileffoja.

Kun nyt kerran taas innostuin, niin antoisia lukuhetkiä sen intiaaniviisauden parissa:

http://www.halcyon.com/arborhts/chiefsea.html

Lue lisää

Mielenkiintoisin näkemys "pedosta" oli mielestäni Maurice Cotterellin kirjassa "The Tutankhamun Prophecies". Siitä kirjasta sain paljon innoitusta myös ajatuksiini panteistisesta Jumalasta.

Em. kirjassa käsitellään hyvin pitkälti auringon sähkömagneettisen kentän vaikutusta Maahan ja ihmisiin, ja tutkaillaan vaikuttaako auringon kentän muutokset Maahan ehkä rajullakin tavalla. Cotterell arvelee auringon säätelevän ihmiskunnan hedelmällisyyttä (>oudot sivilisaatioiden katoamiset tiettyinä kausina) hyvässä ja pahassa. Kuitenkin päädytään siihenkin, että "Jumala" meinä kaikkina on ikäänkuin höntsäyttänyt itseään niin että me/hän emme tule liian pian liian tietoisiksi itsestään, jotta matka jatkuisi ja keräisimme kokemuksia siihen/häneen...

Tiedän että em. näkemys ei ehkä kuulosta kovin henkiseltä tai kauniiltakaan, mutta olen nyt vähän liiankin pitkään näperrellyt näiden uskonnollisten juttujen ja uskonnollis-väritteisen Jumalan parissa, kun kuitenkin minä en tuosta hyvä/paha-akselista oikeastaan ole niin kiinnostunut. Mielestäni todellisuus on paljon monivivahteisempi ja kiinnostavampi juttu kuin hyvä/paha-tsatsatsaa.

Siksipä tuota petoakaan ei mielestäni pitäisi ottaa niin kauhean totisesti ja pelokkaasti: kyseessähän siis on JOKAISEN ihmisen luonnollinen keho ja luonnollinen ego. Todella saatanallinenhan siitä tulee vasta siinä vaiheessa kun ihminen TIETOISESTI käyttää tahtoaan ja kykyjään asioihin joista toiset olennot kärsivät. Mutta peto-nimitystä (beast) käytetään vain kuvailemaan eläimellisyyttä. Ei siinä ole sinänsä mitään pahaa, vaikka eihän se tietenkään mikään ihannetila olekaan elää kuin sika pellossa.

Mielestäni toki ihmisellä tulee olla pyrkimys johonkin "suurempaan" kuin mihin eläinihmisenä kykenemme. Mutta joskus alkaa väsyttää se loputon korskeus ja ylimielisyys mikä lajillemme napsahtaa kaaliin heti kun sille kehitystielle lähdetään. Mikä siin onkaan että alkaa se pissi valua väärään suuntaan... Ehkä minä tämänkin takia välillä vähän jarruttelen ja karsastan kaikenlaisten mestarien perässä juoksentelua, kun siinä alkaa oppilas kovin herkästi isotella itsekseen.

Eheämmältä ja terveemmältä tuntuu sellainen kehitys jossa ihminen ei koe eroavansa ja lähtevänsä luonnosta, vaan muistaa että hän kuitenkin on siitä osa, koska

a) hänen kehonsa on luonnosta eli Maasta
b) kaikissa muissakin olennoissa on henki!

Qadesha kirjoitti:

Ja lue samalla vastaukseni sieltä toisaalta.

Niin, se on todellakin demoninen possessio Jeesuksen seuraajissa joka minua yököttää, yhä vielä näin 600(?) v jälkeenkin.

Olin silloin hyväuskoinen ja rauhaa rakastava nuori mies. Monen vihassa ja epätoivossa vietetyn elämän jälkeen olin vihdoin löytämässä SISÄISTÄ LASTA itsestäni, ja minulla oli Opettaja jota rakastin enemmän kuin elämää itseään.

Sitten "he" tulivat ja polttivat hänet elävältä vastenmieliseksi raadoksi silmieni edessä. Jeesus ja Jumala tahtovat nyt näin, minulle sanottiin.

Olen vieläkin vihainen ja järkyttynyt, vaikka tiedän että olen nyt toisena toisaalla toisessa ajassa.

Tiedän ettei tämä kaikki ole Jeesuksen syy. Gnostillisia mietelmiä tutkimalla olen löytänyt jotain parempaa kuin Jeesus-fanit tulevat koskaan löytämään.

Mutta toisaalta syvä, jopa kuolemankin kuilun yli yltänyt PETTYMYKSENI ihmisiin, Jeesus-ihmisiin ja ihmisten Jeesus-uskoon on saanut minut linnoittautumaan älyllisesti(kin) omaan erämaasaarekkeeseeni kysymään että mihin te pyritte sen Jeesuksen kanssa kun maailmassa on niin paljon muutakin. Ja miksi se on aina se Jeesus-raiska joka otetaan käsikassaraksi, haarniskaksi...

Miksei voi vaan sanoa suoraan että "minä vihaan homoja, minun mielestäni he saisivat palaa elävältä, minä haluan että koko maailma päättyy että minä pääsen taivaalliseen olotilaan" jne. Miksi siihen pitää ottaa se Jeesus hyväksikäytön kohteeksi ja jopa Jumalastakin nähdä vain viha ja raivo, vain koska itse VIHAA KOKO IHMISKUNTAA???

Minä en jaksaisi vihata, minä olen väsynyt ja kyyninenkin.

Ehkä tämän takia en mielelläni koko aikaa puhuisi menneestä. Se on minulle NIIN todellinen että meinaa mennä nykyhetki ja mennyt hetki vinksin vonksin sekaisin, enkä tiedä enää kuka olen, ja tunnen tunteita joissa ei ole mitään järkeä.

Jospa muistaisinkin jotain välitilasta ja tietäisin että ei se kuolema eikä kärsimys ollut mikään pysyvä loppu ja vaurio. Olen saanut paljon lohtua katsomuksesta että henkeä ei voi uhata mikään, mutta tämä älyllinen ajatus ei ole täysin valloittanut sydäntäni.

Lue lisää

Eilen oli eilen, tänään on tänään, huomisesta ei kukaan tiedä - kuin Luojamme! Älä siis katso menneeseen. Elä tätä päivää rukoillen.

" Rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi, mutta Jumalaa yli kaiken".

Terv. Uskova pappa

Qadesha kirjoitti:

Mielenkiintoisin näkemys "pedosta" oli mielestäni Maurice Cotterellin kirjassa "The Tutankhamun Prophecies". Siitä kirjasta sain paljon innoitusta myös ajatuksiini panteistisesta Jumalasta.

Em. kirjassa käsitellään hyvin pitkälti auringon sähkömagneettisen kentän vaikutusta Maahan ja ihmisiin, ja tutkaillaan vaikuttaako auringon kentän muutokset Maahan ehkä rajullakin tavalla. Cotterell arvelee auringon säätelevän ihmiskunnan hedelmällisyyttä (>oudot sivilisaatioiden katoamiset tiettyinä kausina) hyvässä ja pahassa. Kuitenkin päädytään siihenkin, että "Jumala" meinä kaikkina on ikäänkuin höntsäyttänyt itseään niin että me/hän emme tule liian pian liian tietoisiksi itsestään, jotta matka jatkuisi ja keräisimme kokemuksia siihen/häneen...

Tiedän että em. näkemys ei ehkä kuulosta kovin henkiseltä tai kauniiltakaan, mutta olen nyt vähän liiankin pitkään näperrellyt näiden uskonnollisten juttujen ja uskonnollis-väritteisen Jumalan parissa, kun kuitenkin minä en tuosta hyvä/paha-akselista oikeastaan ole niin kiinnostunut. Mielestäni todellisuus on paljon monivivahteisempi ja kiinnostavampi juttu kuin hyvä/paha-tsatsatsaa.

Siksipä tuota petoakaan ei mielestäni pitäisi ottaa niin kauhean totisesti ja pelokkaasti: kyseessähän siis on JOKAISEN ihmisen luonnollinen keho ja luonnollinen ego. Todella saatanallinenhan siitä tulee vasta siinä vaiheessa kun ihminen TIETOISESTI käyttää tahtoaan ja kykyjään asioihin joista toiset olennot kärsivät. Mutta peto-nimitystä (beast) käytetään vain kuvailemaan eläimellisyyttä. Ei siinä ole sinänsä mitään pahaa, vaikka eihän se tietenkään mikään ihannetila olekaan elää kuin sika pellossa.

Mielestäni toki ihmisellä tulee olla pyrkimys johonkin "suurempaan" kuin mihin eläinihmisenä kykenemme. Mutta joskus alkaa väsyttää se loputon korskeus ja ylimielisyys mikä lajillemme napsahtaa kaaliin heti kun sille kehitystielle lähdetään. Mikä siin onkaan että alkaa se pissi valua väärään suuntaan... Ehkä minä tämänkin takia välillä vähän jarruttelen ja karsastan kaikenlaisten mestarien perässä juoksentelua, kun siinä alkaa oppilas kovin herkästi isotella itsekseen.

Eheämmältä ja terveemmältä tuntuu sellainen kehitys jossa ihminen ei koe eroavansa ja lähtevänsä luonnosta, vaan muistaa että hän kuitenkin on siitä osa, koska

a) hänen kehonsa on luonnosta eli Maasta
b) kaikissa muissakin olennoissa on henki!

Lue lisää

Arvoisa Q

Kun nyt tuli nämä demonit puheeksi, niin kukakohan sellainen riivattu voisi olla?

Itse jos olisin pentele niin kaikista eniten saisin sabotoitua JUmalaa ja Jeesusta ja sitä muutakin porukkaa gerubeineen kaikkineen, menemällä tällaisen nuorehkon, anteeksi nyt vain, hieman hölmömmän yksilön sisään, tutustuttaisin hänet raamattuun ja rupeisin sitten hänen kauttaan raivoamaan kaikille kaikkialla Jeesuksesta ja helvetin tuomioista. Varmasti tälläisen mesoamisen vaikutuksesta osa ihmisistä saisi elinkäisen kammon kaikkea kristinuskoon liittyvää kohtaan.

Oikeastaan en kirjoitellut tästä asiasta enempiä tossa edellisessä kirjotuksessani siitä syystä ettei kaikilla ole ymmärrystä tätä asiaa kohtaan. Itselläni on vähän sellainen näkemys, että demonit voivat mennä lähes kenen tahansa ihmisen sisään. Poikkeuksena vain ehkä harvinaiset sydämmeltään puhtaat ihmiset. Vaikuttaisi myös siltä toisaalta, että nämä vihtahousut valitsevat uhreiksiin usein tavallaan "pyhiä" henkilöitä ja keskittävät sitten kaiken voimansa heihin. Soturisieluna (taas sieltä tulee sitä soturisoopaa, eix se koskaan lopeta?) ;-), niin strategian kannalta kannattaa keskittää joukot viholliselle tärkeisiin kohteisiin. Miksi riivata esim. jotain ateistia? Ei mitään haastetta. Ihmiset, jotka ovat lukeneet sen C.S. Lewiksen Paholaisen kirjeopisto kirjan, kyllä muistavat, että samaahan sielläkin suurinpiirtein sanottin. Penteleet eivät mielestäni aiheuta ihmiskunnalla juurikaan ylimääräistä rasitusta, kun Jumalakin näyttäisi moisen toiminnan sallivan. Jossain harvinaisessa tapauksessa penteleet voivat kyllä saada haltuunsa luonteenlaadultaankin jo valmiiksi agressiivisen mieleltään sairaan henkilön ja silloin on olemassa ihan todellinen vaarakin. Silloin penteleet sais mielestäni kyllä manata takasin lepakkoluolaansa. Luin aikoinaan yhen jenkkitohtorin kirjan: Pahuuden Psykologia, jossa hän pohti myös pentele-asiaa ja väitti todistaneensa yhtä tapausta ihan paikanpäälläkin. Kirja oli pääosin kylläkin ihan psykologista analyysia ja pohdintaa, mutta oli siellä tästä possessio-asiastakin. Suosittelen lukasemista.

Mitä noihin auringon sähkömagneetiseen säteilyyn sunmuihin tulee, niin tyhmästi voin todeta, että mielestäni kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tälläset kaikenlaiset teoriathan ovat hyvää matskua kaikenlaiselle scifi-jutuille. Musta satukirjatkin on hiton opettavaista luettavaa, oikeestan luen kaikkea vähän niinku satukirjoja. Raamattukin on mulle eräänlainen satukirja. Nyt jotkut uskovat saa kauheita aivoverensyöksyjä, kun nyt se hullu schizo sanoo raamattuakin satukirjaksi.

No tottakai musta/valkoinen ajattelu on takapuolesta. Mut jos ei ole paljoa ymmärrystä, niin kai sitä on pakko sitten uskoa sellaiseen humpuukkiin. Havaintoni asiasta kuitenkin on se, että yleensä kun ihminen vanhenee niin kaikenlainen musta/valkoinen ajattelukin vähenee. Se on ihan luonnollista se.

proPAGANda kirjoitti:

Arvoisa Q

Kun nyt tuli nämä demonit puheeksi, niin kukakohan sellainen riivattu voisi olla?

Itse jos olisin pentele niin kaikista eniten saisin sabotoitua JUmalaa ja Jeesusta ja sitä muutakin porukkaa gerubeineen kaikkineen, menemällä tällaisen nuorehkon, anteeksi nyt vain, hieman hölmömmän yksilön sisään, tutustuttaisin hänet raamattuun ja rupeisin sitten hänen kauttaan raivoamaan kaikille kaikkialla Jeesuksesta ja helvetin tuomioista. Varmasti tälläisen mesoamisen vaikutuksesta osa ihmisistä saisi elinkäisen kammon kaikkea kristinuskoon liittyvää kohtaan.

Oikeastaan en kirjoitellut tästä asiasta enempiä tossa edellisessä kirjotuksessani siitä syystä ettei kaikilla ole ymmärrystä tätä asiaa kohtaan. Itselläni on vähän sellainen näkemys, että demonit voivat mennä lähes kenen tahansa ihmisen sisään. Poikkeuksena vain ehkä harvinaiset sydämmeltään puhtaat ihmiset. Vaikuttaisi myös siltä toisaalta, että nämä vihtahousut valitsevat uhreiksiin usein tavallaan "pyhiä" henkilöitä ja keskittävät sitten kaiken voimansa heihin. Soturisieluna (taas sieltä tulee sitä soturisoopaa, eix se koskaan lopeta?) ;-), niin strategian kannalta kannattaa keskittää joukot viholliselle tärkeisiin kohteisiin. Miksi riivata esim. jotain ateistia? Ei mitään haastetta. Ihmiset, jotka ovat lukeneet sen C.S. Lewiksen Paholaisen kirjeopisto kirjan, kyllä muistavat, että samaahan sielläkin suurinpiirtein sanottin. Penteleet eivät mielestäni aiheuta ihmiskunnalla juurikaan ylimääräistä rasitusta, kun Jumalakin näyttäisi moisen toiminnan sallivan. Jossain harvinaisessa tapauksessa penteleet voivat kyllä saada haltuunsa luonteenlaadultaankin jo valmiiksi agressiivisen mieleltään sairaan henkilön ja silloin on olemassa ihan todellinen vaarakin. Silloin penteleet sais mielestäni kyllä manata takasin lepakkoluolaansa. Luin aikoinaan yhen jenkkitohtorin kirjan: Pahuuden Psykologia, jossa hän pohti myös pentele-asiaa ja väitti todistaneensa yhtä tapausta ihan paikanpäälläkin. Kirja oli pääosin kylläkin ihan psykologista analyysia ja pohdintaa, mutta oli siellä tästä possessio-asiastakin. Suosittelen lukasemista.

Mitä noihin auringon sähkömagneetiseen säteilyyn sunmuihin tulee, niin tyhmästi voin todeta, että mielestäni kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tälläset kaikenlaiset teoriathan ovat hyvää matskua kaikenlaiselle scifi-jutuille. Musta satukirjatkin on hiton opettavaista luettavaa, oikeestan luen kaikkea vähän niinku satukirjoja. Raamattukin on mulle eräänlainen satukirja. Nyt jotkut uskovat saa kauheita aivoverensyöksyjä, kun nyt se hullu schizo sanoo raamattuakin satukirjaksi.

No tottakai musta/valkoinen ajattelu on takapuolesta. Mut jos ei ole paljoa ymmärrystä, niin kai sitä on pakko sitten uskoa sellaiseen humpuukkiin. Havaintoni asiasta kuitenkin on se, että yleensä kun ihminen vanhenee niin kaikenlainen musta/valkoinen ajattelukin vähenee. Se on ihan luonnollista se.

Lue lisää

Itse olen aikalailla oikeastaan jättänyt aina sivuun nuo demonimietiskelyt, koska ihmisillä tuntuu olevan paha tapa hermostua niistä ylenmäärin, ja olen niin väsynyt noihin saatanasta pauhaaviin k-uskovaisiin... Mikä kumma siinä onkaan että se saatanan satiainen yhtäkkiä onkin tärkein puheenasia maailmassa kun Jeesukseen alkaa "uskoa"...?

Enemmän saisi oikeastaan olla sellaisia niin rakkaudellisia ihmisiä että uskaltavat ja tahtovat rakastaa vaikka niitä riivaajia ja pahoja henkiäkin, että haluavat näitä auttaa eteenpäin ilmeisestä ahdinkotilastaan. En minä ainakaan kauheasti usko että olisi olemassa olentoja joiden luontainen ja normaali olotila on olla riivis? Vai onko sitten niin että samoin kuin on iilimatoja sun muita, niin henkimaailmankin loisia löytyy...? Noh, enivei, kyllä minä tykkäisin että edes joku joskus kysyisi hengeltä että onko sun paha olla ja mitä me nyt tehtäisiin että pääsisit eteenpäin, sensijaan että rääkäisee jotain "Jeesuksen nimessä poistu KURJA!" Tai kenen nimissä nyt sitten askaroikin, manaamistahan on harjoitettu kristinuskosta riippumattakin.

Minulla oli joskus vuosia sitten joku ihme sarja unia joissa miespuolinen noita yritti jotenkin saada minua nujerrettua. Unet nyt ovat unia, mutta erikoista on että samoihin aikoihin kumppanini koki klassisen succubus-häirinnän (naispuolinen henki yritti hänen kehoonsa sisälle). Kumpikin voitimme ne erät tahoillamme, mutta ainakaan minä en muista kauheaa vihaa ja varsinkaan mitään Jumalan vihaa leikkiin syytäneeni; yhdessäkin unessa sen noidan kanssa kohdatessani vain säteilin huvittuneena rakkauden energiaa ja noita söi about päänsä kiukusta kun ei saanut minua pelkäämään eikä vihaamaan.

En tiedä oliko tuossa sitten juuri semmoista opasmaista käytöstä minun puoleltani. Minä sen opastan vaikka demooneja jos sille päälle satun, hah hah.

No joo. Kaikenlaista tulee vastaan unissa ja unen ja valveen rajalla, mutta kun en sellaisesta mistään hermostu tai säiky (paitsi siitä toki kun kuulin askelten ääniä kerran katolta keskiyöllä) - niin sitten kumminkin olen pelkkä pelkurikakka tässä "normaalissa" maailmassa tavallisten ihmisten joukossa... Ihminen, ihan tavallinen ihminen on minusta pelottavinta mitä voi olla. Sehän voi vaikka sanoa rumasti... :P

En mikään varsinainen henkispesialisti todellakaan ole, mutta voisin hyvin kuvitella että monet henget antavat ihmisille sitä mitä nämä mitä ilmeisimmin tilaavat. Ts. jos joku tykkää kovasti manailla, niin henki saattaa lähteä leikkiin mukaan ja heittää semmoista perusriivarikamaa että saadaan kunnon show pystyyn. Ei ne ehkä osaa niin vakavasti ottaa ihmisten touhuja, NE henget jotka eivät välttämättä itse ole koskaan ihmisiä olleetkaan. (Mitä sitten ovat - en tiedä.)

Qadesha kirjoitti:

Itse olen aikalailla oikeastaan jättänyt aina sivuun nuo demonimietiskelyt, koska ihmisillä tuntuu olevan paha tapa hermostua niistä ylenmäärin, ja olen niin väsynyt noihin saatanasta pauhaaviin k-uskovaisiin... Mikä kumma siinä onkaan että se saatanan satiainen yhtäkkiä onkin tärkein puheenasia maailmassa kun Jeesukseen alkaa "uskoa"...?

Enemmän saisi oikeastaan olla sellaisia niin rakkaudellisia ihmisiä että uskaltavat ja tahtovat rakastaa vaikka niitä riivaajia ja pahoja henkiäkin, että haluavat näitä auttaa eteenpäin ilmeisestä ahdinkotilastaan. En minä ainakaan kauheasti usko että olisi olemassa olentoja joiden luontainen ja normaali olotila on olla riivis? Vai onko sitten niin että samoin kuin on iilimatoja sun muita, niin henkimaailmankin loisia löytyy...? Noh, enivei, kyllä minä tykkäisin että edes joku joskus kysyisi hengeltä että onko sun paha olla ja mitä me nyt tehtäisiin että pääsisit eteenpäin, sensijaan että rääkäisee jotain "Jeesuksen nimessä poistu KURJA!" Tai kenen nimissä nyt sitten askaroikin, manaamistahan on harjoitettu kristinuskosta riippumattakin.

Minulla oli joskus vuosia sitten joku ihme sarja unia joissa miespuolinen noita yritti jotenkin saada minua nujerrettua. Unet nyt ovat unia, mutta erikoista on että samoihin aikoihin kumppanini koki klassisen succubus-häirinnän (naispuolinen henki yritti hänen kehoonsa sisälle). Kumpikin voitimme ne erät tahoillamme, mutta ainakaan minä en muista kauheaa vihaa ja varsinkaan mitään Jumalan vihaa leikkiin syytäneeni; yhdessäkin unessa sen noidan kanssa kohdatessani vain säteilin huvittuneena rakkauden energiaa ja noita söi about päänsä kiukusta kun ei saanut minua pelkäämään eikä vihaamaan.

En tiedä oliko tuossa sitten juuri semmoista opasmaista käytöstä minun puoleltani. Minä sen opastan vaikka demooneja jos sille päälle satun, hah hah.

No joo. Kaikenlaista tulee vastaan unissa ja unen ja valveen rajalla, mutta kun en sellaisesta mistään hermostu tai säiky (paitsi siitä toki kun kuulin askelten ääniä kerran katolta keskiyöllä) - niin sitten kumminkin olen pelkkä pelkurikakka tässä "normaalissa" maailmassa tavallisten ihmisten joukossa... Ihminen, ihan tavallinen ihminen on minusta pelottavinta mitä voi olla. Sehän voi vaikka sanoa rumasti... :P

En mikään varsinainen henkispesialisti todellakaan ole, mutta voisin hyvin kuvitella että monet henget antavat ihmisille sitä mitä nämä mitä ilmeisimmin tilaavat. Ts. jos joku tykkää kovasti manailla, niin henki saattaa lähteä leikkiin mukaan ja heittää semmoista perusriivarikamaa että saadaan kunnon show pystyyn. Ei ne ehkä osaa niin vakavasti ottaa ihmisten touhuja, NE henget jotka eivät välttämättä itse ole koskaan ihmisiä olleetkaan. (Mitä sitten ovat - en tiedä.)

Lue lisää

Arvoisa Q

Kun nyt on pohdittu tätä pahuutta ja mitä se on, niin tuli mieleen raamatusta tämä Jeesuksen erämaahan vetäytyminen ja siellä panteleen kanssa käyty kamppailu. Mitenköhän tuo koko juttu muuten on muistaakseni Markuksen evankeliumiin putkahtanut, kun tietääkseni koko tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitäkään. Ihan klassinenhan egon kanssa kamppailu muuten, Jeesushan tiesi, että moni juutalainen odotti hänestä juutalaisten kuningasta ja tätä kuvasti saatanan lupaus antaa kaikki maailman vallat Jeesukselle, jos tämä vain kumartaisi tätä. Jeesus siis kamppaili sen kanssa, että alkaisiko hän ihan oikeasti kuninkaaksi juutalaisille. Toinen selvä egon kanssa kammpailu koskee Jeesuksen jumaluutta. Jeesus oli itsekkin epävarma jumaluudestaan. Tätä kuvastaa penteleen houkuttelu jotta Jeesus hyppäisi alas jyrkänteeltä, enkeleiden rientäessä heti apuun, ilman että hiussuortuvakaan katkeisi Jeesuksen päästä. Mitään saatanaahan ei ollut olemassakaan vaan Jeesus kamppaili puhtaasti oman egonsa kanssa.

Mitä on oikea sitten oikea pahuus? Negatiivista energiaa. Niin kummallista energiaa kuitenkin että osaa hitto soikoon manifestoituakkin. Osaa esittää siis persoonaa tämä energia, vaikka eihän energialla mitään persoonaa ole. Tosin tämä energia käyttää ihmismieltä apunaan. Joidenkin ihmisten mieli antaa tällä energialla vapauden rellästää itsessään ja tokihan tämä energia käyttää tilaisuuden hyväkseen ja ihminen rupee näkemään kaikenlaisia mörköjä ja muita hattiwatteja. Jos halutaan jokin kiva yhtymäkohta vetää niin tosiaankin STAR WARS! Pimeä puoli. aivan. Jumala on niin viisas ja humoristinen ja muutenkin ihan ihme pelle, että opettaa ihmiskuntaa lastenelokuvienkin avulla. Niin yksinkertaista se on. Mä nauran näille maaplaneetan viisaille, jotka yrittää ottaa selvää tällaisita asioista jotka jo pikkulapsetkin tajuavat. Pitäköön mua vaikka kuinka harhaoppisena ja en tiedä itkeäkkö vaiko nauraakko koko touhulle.

>>Enemmän saisi oikeastaan olla sellaisia niin rakkaudellisia ihmisiä että uskaltavat ja tahtovat rakastaa vaikka niitä riivaajia ja pahoja henkiäkin, että haluavat näitä auttaa eteenpäin ilmeisestä ahdinkotilastaan. En minä ainakaan kauheasti usko että olisi olemassa olentoja joiden luontainen ja normaali olotila on olla riivis? Vai onko sitten niin että samoin kuin on iilimatoja sun muita, niin henkimaailmankin loisia löytyy...? Noh, enivei, kyllä minä tykkäisin että edes joku joskus kysyisi hengeltä että onko sun paha olla ja mitä me nyt tehtäisiin että pääsisit eteenpäin, sensijaan että rääkäisee jotain "Jeesuksen nimessä poistu KURJA!" Tai kenen nimissä nyt sitten askaroikin, manaamistahan on harjoitettu kristinuskosta riippumattakin.

proPAGANda kirjoitti:

Arvoisa Q

Kun nyt on pohdittu tätä pahuutta ja mitä se on, niin tuli mieleen raamatusta tämä Jeesuksen erämaahan vetäytyminen ja siellä panteleen kanssa käyty kamppailu. Mitenköhän tuo koko juttu muuten on muistaakseni Markuksen evankeliumiin putkahtanut, kun tietääkseni koko tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitäkään. Ihan klassinenhan egon kanssa kamppailu muuten, Jeesushan tiesi, että moni juutalainen odotti hänestä juutalaisten kuningasta ja tätä kuvasti saatanan lupaus antaa kaikki maailman vallat Jeesukselle, jos tämä vain kumartaisi tätä. Jeesus siis kamppaili sen kanssa, että alkaisiko hän ihan oikeasti kuninkaaksi juutalaisille. Toinen selvä egon kanssa kammpailu koskee Jeesuksen jumaluutta. Jeesus oli itsekkin epävarma jumaluudestaan. Tätä kuvastaa penteleen houkuttelu jotta Jeesus hyppäisi alas jyrkänteeltä, enkeleiden rientäessä heti apuun, ilman että hiussuortuvakaan katkeisi Jeesuksen päästä. Mitään saatanaahan ei ollut olemassakaan vaan Jeesus kamppaili puhtaasti oman egonsa kanssa.

Mitä on oikea sitten oikea pahuus? Negatiivista energiaa. Niin kummallista energiaa kuitenkin että osaa hitto soikoon manifestoituakkin. Osaa esittää siis persoonaa tämä energia, vaikka eihän energialla mitään persoonaa ole. Tosin tämä energia käyttää ihmismieltä apunaan. Joidenkin ihmisten mieli antaa tällä energialla vapauden rellästää itsessään ja tokihan tämä energia käyttää tilaisuuden hyväkseen ja ihminen rupee näkemään kaikenlaisia mörköjä ja muita hattiwatteja. Jos halutaan jokin kiva yhtymäkohta vetää niin tosiaankin STAR WARS! Pimeä puoli. aivan. Jumala on niin viisas ja humoristinen ja muutenkin ihan ihme pelle, että opettaa ihmiskuntaa lastenelokuvienkin avulla. Niin yksinkertaista se on. Mä nauran näille maaplaneetan viisaille, jotka yrittää ottaa selvää tällaisita asioista jotka jo pikkulapsetkin tajuavat. Pitäköön mua vaikka kuinka harhaoppisena ja en tiedä itkeäkkö vaiko nauraakko koko touhulle.

>>Enemmän saisi oikeastaan olla sellaisia niin rakkaudellisia ihmisiä että uskaltavat ja tahtovat rakastaa vaikka niitä riivaajia ja pahoja henkiäkin, että haluavat näitä auttaa eteenpäin ilmeisestä ahdinkotilastaan. En minä ainakaan kauheasti usko että olisi olemassa olentoja joiden luontainen ja normaali olotila on olla riivis? Vai onko sitten niin että samoin kuin on iilimatoja sun muita, niin henkimaailmankin loisia löytyy...? Noh, enivei, kyllä minä tykkäisin että edes joku joskus kysyisi hengeltä että onko sun paha olla ja mitä me nyt tehtäisiin että pääsisit eteenpäin, sensijaan että rääkäisee jotain "Jeesuksen nimessä poistu KURJA!" Tai kenen nimissä nyt sitten askaroikin, manaamistahan on harjoitettu kristinuskosta riippumattakin.

Lue lisää

Tuolla Magia-foorumilla joskus iät ajat sitten oli porukkaa joka tiesi Gurdjieffin opettamasta ajatuksesta - ja Carlos Castenadankin - että ihminen ei ole yksi eheä kokonaisuus vaan monen melkeinpä itsenäisen olion summa. Tämän takia ihminen on hyvin ristiriitainen, ja tahtoo joskus yhtä ja heti perään jotain toista. Omalla kohdallani tämä skitsous pullahtaa esille juuri silloin kun elämässä tulee jotain oikein hyviä hetkiä. Samaan aikaan kun tuntee iloa, on läsnä myös epäilyksen, pelon ja masennuksen musta piste siellä sisälläni. Lapsena tapasin oikeastaan varsin usein masentua heti kun olin saanut jonkun uuden kivan lelun tms.

Niin kauan kuin ihmisessä on tuo hajaannus, niin kauan kuin hänellä on olemassa jonkinlainen alitajunta ja päivätietoisuus, hän ei voi valaistua. Buddhaakin kävi joku hättiäinen kiusaamassa, muistaakseni tyrkytti nuoria notkeita naisia Buddhalle... Olikohan vissiin Mara sen kiusaajan nimi.

Se kiusaaja on mielestäni vain ihmisen tiedostamattoman puolen personoitunut hahmo; se on se osa ihmistä jota hän ei ole vielä integroinut itsensä ykseyteen.

Nimim. Totuuden etsijällä on täällä ollut tosi mielenkiintoisia ajatuksia saatanasta oikeastaan tähän samaan suuntaan kuin tässä nyt funtsailen!

Monet osasemme ovat kuin äpärälapsiamme joita pidämme piilossa, ja sitten itkua väännämme kun ne änkevät kolisevine luineen kaapeista esiin... Tulee vallan mieleen kuningas Arthurin sisarpuolelleen "vahingossa" sutaisema poika/sisarenpoika Mordred.

Isä/poika- ja setä(eno)/veljenpoika-viritykset ovat muuten hyvin yleisiä skisman aiheita tarustossa. Yleensä kai noissa isäjutuissa käy hyvin, mutta setäjutuissa ei (Seth, Osiris ja Osiriksen poika Horus). Jotain hyvin syvällistä ihmissielun rakenteesta niistä voi oppia.

Olen aika nihkeä Urantia-kirjaa kohtaan, mutta tuo sikojen tuhon versio kuulostaa järkevämmältä kuin se mitä Raamatussa seisoo. Olen aina ihmetellyt että minkä ihmeen takia Jeesus olisi antanut elänten kärsiä siinä manaustouhussa...

Qadesha kirjoitti:

Tuolla Magia-foorumilla joskus iät ajat sitten oli porukkaa joka tiesi Gurdjieffin opettamasta ajatuksesta - ja Carlos Castenadankin - että ihminen ei ole yksi eheä kokonaisuus vaan monen melkeinpä itsenäisen olion summa. Tämän takia ihminen on hyvin ristiriitainen, ja tahtoo joskus yhtä ja heti perään jotain toista. Omalla kohdallani tämä skitsous pullahtaa esille juuri silloin kun elämässä tulee jotain oikein hyviä hetkiä. Samaan aikaan kun tuntee iloa, on läsnä myös epäilyksen, pelon ja masennuksen musta piste siellä sisälläni. Lapsena tapasin oikeastaan varsin usein masentua heti kun olin saanut jonkun uuden kivan lelun tms.

Niin kauan kuin ihmisessä on tuo hajaannus, niin kauan kuin hänellä on olemassa jonkinlainen alitajunta ja päivätietoisuus, hän ei voi valaistua. Buddhaakin kävi joku hättiäinen kiusaamassa, muistaakseni tyrkytti nuoria notkeita naisia Buddhalle... Olikohan vissiin Mara sen kiusaajan nimi.

Se kiusaaja on mielestäni vain ihmisen tiedostamattoman puolen personoitunut hahmo; se on se osa ihmistä jota hän ei ole vielä integroinut itsensä ykseyteen.

Nimim. Totuuden etsijällä on täällä ollut tosi mielenkiintoisia ajatuksia saatanasta oikeastaan tähän samaan suuntaan kuin tässä nyt funtsailen!

Monet osasemme ovat kuin äpärälapsiamme joita pidämme piilossa, ja sitten itkua väännämme kun ne änkevät kolisevine luineen kaapeista esiin... Tulee vallan mieleen kuningas Arthurin sisarpuolelleen "vahingossa" sutaisema poika/sisarenpoika Mordred.

Isä/poika- ja setä(eno)/veljenpoika-viritykset ovat muuten hyvin yleisiä skisman aiheita tarustossa. Yleensä kai noissa isäjutuissa käy hyvin, mutta setäjutuissa ei (Seth, Osiris ja Osiriksen poika Horus). Jotain hyvin syvällistä ihmissielun rakenteesta niistä voi oppia.

Olen aika nihkeä Urantia-kirjaa kohtaan, mutta tuo sikojen tuhon versio kuulostaa järkevämmältä kuin se mitä Raamatussa seisoo. Olen aina ihmetellyt että minkä ihmeen takia Jeesus olisi antanut elänten kärsiä siinä manaustouhussa...

Lue lisää

Arvoisa Q

Se ego nyt on sellanen prkl, että osaa jallittaa pientä maan matosta miten lystää. Ehkä se vaan on elettävä ne saamarin about 100 inkarnaatiota sieltä vastasyntyneen sielun 1.tasolta sinne vanhan sieluniän 7.tasolle, ennenkun on vapaa egostaan. Mene ja tiedä

No, Urantiahan on vaan yx satukirja muiden joukossa, mutta saduthan voivat olla kiinnostavia ja hyvin opettavaisiakin. Jeesuksesta kertova osa kirjasta on sen verran mielenkiintoisaa iltasatulukemista, että suosittelen lämpimästi. On pitäny aiemminkin mainita, että nuo Micheal-kirjat ovat tosiaankin eräänlainen ykkösjuttu itselleni tällä hetkellä. Luin ne joskus 5 vuotta sitten, ja tavallaan kaikki mitä olin itse kokenut ja havainnut loksahti yksiyhteen. Siis onhan siellä kaikenlaista älytöntäkin, kuten että Jeesuksen käärinliinat ovat aidot ja että kuussa on muka jotain muinaisia kaivosrobotteja, jonku porukan jäljiltä. Käärinliinat on ajoitettu käsittääkseni jonnekkin 1300-luvulle ja aika vaikeeta uskoa, että kuussa olis mitään kaivamisen arvoista.

proPAGANda kirjoitti:

Arvoisa Q

Se ego nyt on sellanen prkl, että osaa jallittaa pientä maan matosta miten lystää. Ehkä se vaan on elettävä ne saamarin about 100 inkarnaatiota sieltä vastasyntyneen sielun 1.tasolta sinne vanhan sieluniän 7.tasolle, ennenkun on vapaa egostaan. Mene ja tiedä

No, Urantiahan on vaan yx satukirja muiden joukossa, mutta saduthan voivat olla kiinnostavia ja hyvin opettavaisiakin. Jeesuksesta kertova osa kirjasta on sen verran mielenkiintoisaa iltasatulukemista, että suosittelen lämpimästi. On pitäny aiemminkin mainita, että nuo Micheal-kirjat ovat tosiaankin eräänlainen ykkösjuttu itselleni tällä hetkellä. Luin ne joskus 5 vuotta sitten, ja tavallaan kaikki mitä olin itse kokenut ja havainnut loksahti yksiyhteen. Siis onhan siellä kaikenlaista älytöntäkin, kuten että Jeesuksen käärinliinat ovat aidot ja että kuussa on muka jotain muinaisia kaivosrobotteja, jonku porukan jäljiltä. Käärinliinat on ajoitettu käsittääkseni jonnekkin 1300-luvulle ja aika vaikeeta uskoa, että kuussa olis mitään kaivamisen arvoista.

Lue lisää

Tämä käärinrättijuttu on oikeastaan avoin keissi, sillä on esitetty epäilys että aikamääritykseen käytetty materiaali olisikin rätistä otettu myöhemmin väkerretyn paikan kohdalta.

Jotkut tutkimukset ovat viitanneet siihen että rääsyissä on siitepölyä Välimeren alueen kasveista 2000 v takaa. Ja on olemassa suht' vanhoja piirroksia joissa ilmeisesti kuvataan juuri tätä samaa liinaa, taiteltuna niin että vain pään kuva näkyy (eivät kehdanneet koko kroppaa esitellä).

Toisaalta olen joskus vilkaissut Akateemisessa Keith Laidlerin kirjaa jossa hän tuntui olevan kovin vakuuttunut siitä että Leonardo da Vinci tuhersi tämän liinan, nero kun oli. Laidler kannattaa sellaista teoriaa että Jeesuksen irtopää olisi seikkaillut ympäri Eurooppaa ja löytyisi nykyään skotlantilaisen Rosslyn Chapelin perustuksista. Laidler arvelee että liinassa oleva pää on Jeesuksen ja muu kroppa jonkun muun. Da Vinci olisi ilmeisesti valokuvannut koko hässäkän.

(Omistan sen Laidlerin irtopääseikkailukirjan, mutta tuota liinakirjaa en viitsinyt ostaa kun ei tässä nyt jokaikistä kirjaa ehdi lukea.)

Kuussahan on nyt kaikenlaisten tyyppien mukaan ollut milloin mitäkin; oli siellä vissiin joku (venäläiset?) nähneet Bermudan alueella 50-luvulla kadonneen lentokoneenkin, jollen väärin muista...

Itse olen hyvin kiinnostunut ancient astronaut -teoriasta, ja tottakai jos semmoisia ukkoja on täällä häärinyt, on saattanut kuustakin jotain heille irrota. Ja piruakos siellä itse raatamaan, jos on robotteja joita työllistää.

Mutta tiedä sitten häntä.

Qadesha kirjoitti:

Tämä käärinrättijuttu on oikeastaan avoin keissi, sillä on esitetty epäilys että aikamääritykseen käytetty materiaali olisikin rätistä otettu myöhemmin väkerretyn paikan kohdalta.

Jotkut tutkimukset ovat viitanneet siihen että rääsyissä on siitepölyä Välimeren alueen kasveista 2000 v takaa. Ja on olemassa suht' vanhoja piirroksia joissa ilmeisesti kuvataan juuri tätä samaa liinaa, taiteltuna niin että vain pään kuva näkyy (eivät kehdanneet koko kroppaa esitellä).

Toisaalta olen joskus vilkaissut Akateemisessa Keith Laidlerin kirjaa jossa hän tuntui olevan kovin vakuuttunut siitä että Leonardo da Vinci tuhersi tämän liinan, nero kun oli. Laidler kannattaa sellaista teoriaa että Jeesuksen irtopää olisi seikkaillut ympäri Eurooppaa ja löytyisi nykyään skotlantilaisen Rosslyn Chapelin perustuksista. Laidler arvelee että liinassa oleva pää on Jeesuksen ja muu kroppa jonkun muun. Da Vinci olisi ilmeisesti valokuvannut koko hässäkän.

(Omistan sen Laidlerin irtopääseikkailukirjan, mutta tuota liinakirjaa en viitsinyt ostaa kun ei tässä nyt jokaikistä kirjaa ehdi lukea.)

Kuussahan on nyt kaikenlaisten tyyppien mukaan ollut milloin mitäkin; oli siellä vissiin joku (venäläiset?) nähneet Bermudan alueella 50-luvulla kadonneen lentokoneenkin, jollen väärin muista...

Itse olen hyvin kiinnostunut ancient astronaut -teoriasta, ja tottakai jos semmoisia ukkoja on täällä häärinyt, on saattanut kuustakin jotain heille irrota. Ja piruakos siellä itse raatamaan, jos on robotteja joita työllistää.

Mutta tiedä sitten häntä.

Lue lisää

Jep!

Joo, kun olin penska niin faijalla oli hyllyssä se Von Danikenin kirja, jota lueskelin, Sieltähän tuo ancient astronaut-idea kai on peräisin. Onhan se aika todennäköistä, että vuosimiljoonien aikana täällä olisi vierailtu aina silloin tällöin. En oikein usko kuitenkaan, että maanpäälle tulisi tuolta muista avaruuksista mitään pelastusta, jotain avaruuslaivastoa meitä hakemaan parempiin paikkoihin, mutta kukas hitto sitä tietää. Ihmiskunta on mielestäni itse vastuussa kehittymisestään. Jotain pientä säätöä varmaan kyllä tapahtuu. Toivotaan vaan, ettei tuolta avaruuksista tule jotain ihme avaruusnatseja, siitä porukasta kun ei koskaan tiedä ;)

proPAGANda kirjoitti:

Jep!

Joo, kun olin penska niin faijalla oli hyllyssä se Von Danikenin kirja, jota lueskelin, Sieltähän tuo ancient astronaut-idea kai on peräisin. Onhan se aika todennäköistä, että vuosimiljoonien aikana täällä olisi vierailtu aina silloin tällöin. En oikein usko kuitenkaan, että maanpäälle tulisi tuolta muista avaruuksista mitään pelastusta, jotain avaruuslaivastoa meitä hakemaan parempiin paikkoihin, mutta kukas hitto sitä tietää. Ihmiskunta on mielestäni itse vastuussa kehittymisestään. Jotain pientä säätöä varmaan kyllä tapahtuu. Toivotaan vaan, ettei tuolta avaruuksista tule jotain ihme avaruusnatseja, siitä porukasta kun ei koskaan tiedä ;)

Lue lisää

Lapsukaisena tutustuin von Dänikenin kirjoihin, ja eipä tuota hänkään tainnut avaruuden väeltä mitään pelastusta odottaa... Luin tässä juuri vähän tuoreemman Dänikenin (taisi olla -98) ja siinä kirjassa hän funtsaili että alkuperäiset avaruustyypit lähtivät jo ammoin, mutta jäljelle jäi jotain keskenään kinastelevia herra yliherroja, joiden perimä uuvahti pikkuhiljaa ihmisten keskuudessa ja samaten tietotaito. Kaahailivat alati degeneroituvilla lentokojeilla Dänikenin mukaan "temppelistä" toiseen, missä oli hyvät kestitykset ja nuorta neitsyttä tyrkyllä papiston puolesta.

Joitakin vuosia sitten tutustuin Zecharia Sitchinin näkemykseen että mesopotamialaiset nuolenpääkirjoitukset kertoisivat ihan sellaisenaan avaruuden väen tekosista Maassa. Olisivat peräti geneettisesti luoneet tämän nykyihmisen orjakseen ja palvelijakseen. Ei siis pelastusta tulossa siltäkään taholta.

Ihmiset automaattisesti odottavat että nuo "taivaalliset sotavoimat" ovat jotenkin moraalisesti ja hengellisesti kehittyneempiä sielultaan kuin ihmiskunta. Jaa-a. Voihan sitä teknologian voimin ponkaista ihan minne lystää, mutta vaikka menisi maailman ääriin niin tekeekö se olennosta jotenkin jumalaista tai enkelimäistä...

Viime aikoina on saanut moneen kertaan kuulla perheistä joissa enkeliä olisi tarvittu. Ruotsissa mies yritti polttaa vaimonsa ja vauvansa hengiltä (en tiedä onnistuiko, viikonloppuna nainen vielä taisteli hengestään sairaalassa). Täällä Suomessa nainen poltti lapsensa.

On suorastaan tuntunut että tätä samaa juttua puskee joka ovesta ja ikkunasta, tai sitten olen sille vaan niin herkkä. Viha syttyy noita tekijöitä kohtaan, vaikea antaa anteeksi... Minkä takia "rakkaimmilleen" haluaa suurimman kärsimyksen???

Oikeastaan rukoilupiireissä olisikin hyvä keskittyä juuri ennaltaehkäisemään näitä kodin väkivaltatapauksia. Onhan se helppo rukoilla lähimmilleen sitä ja itselleen tätä, mutta että muistaisi *tahtoa* hyvää joillekuille tuikituntemattomille, ettei sitten taas tarvitse lehdistä lukea kauhujuttuja.

Jos nyt tämmöiset sitten ON vältettävissä.

Uskossa ei olo ei ole vain sitä,että uskoo Jumalan olemassaoloon,vaan sitä,että on saanut yhteyden häneen.

Tiina kirjoitti:

Uskossa ei olo ei ole vain sitä,että uskoo Jumalan olemassaoloon,vaan sitä,että on saanut yhteyden häneen.

Kuulun niihin onnekkaisiin,joille on annettu useita järjellä selittämättömiä kokemuksia.Uskonnolliseksi tulkitsen valo-olennon kohtaamisen ja jotkut enneunet.Nämä ovat niin kokemuksellisia,etten pysty niitä sanoin kuvaamaan.Valo-olennon kohtaaminen muutti minua paljon.Taakkoja otettiin pois;kateus,katkeruus,mustasukkaisuus,jotkin riippuvuudet jne.Koko elämän ymmärtäminen muuttui kokonaisvaltaisemmaksi.Ihmisenä olemisen ihme ja arvo sai uudet mitat.Voisin sanoa,että opin rakastamaan lähimmäisinäni,
kaikkia saman isän lapsina.En sano enää että uskon,vaan että tiedän.Olen äärimmäisen kiitollinen kokemuksistani.

Kaikki uskonolliset ja uskomattomatkin kokemukset ovat, ihmisen yhteisminästä alitajunnan kautta tulevia,illuusiota, lukuunottamatta,henkilökohtaisa opastajia ja vihjeiden antajia.
Olla yhtä kaikkeuden kanssa ei ole sellainen,sillä se edellyttää, kaiken uskon ja tiedon päättymistä, eli vapautta
psykologisesta perimästä

arjuuna kirjoitti:

Kaikki uskonolliset ja uskomattomatkin kokemukset ovat, ihmisen yhteisminästä alitajunnan kautta tulevia,illuusiota, lukuunottamatta,henkilökohtaisa opastajia ja vihjeiden antajia.
Olla yhtä kaikkeuden kanssa ei ole sellainen,sillä se edellyttää, kaiken uskon ja tiedon päättymistä, eli vapautta
psykologisesta perimästä

Lue lisää

Jos Saturnuksessa asuisi jokin yksi ajatteleva olento...kenelle sattuisi jokin teidän "uskonnollisista kokemuksista"...mitä se ei siis tietenkään voi siellä olla sitä, koska kukaan ei tälle olennolle ole uskonnosta ikinä puhunutkaan tai että sille olisi määrettä olemassa - niin miten se siis voitaisiin tulkita uskonnolliseksi kokemukseksi.
Uskonnollinen kokemus on opittu juttu, eikä onnistu kenellekään muulle, kuin siihen jo valmiiksi alitajuisesti altistetulle..ja sitä esimakua esim. Suomessa - saa jo koulussa ja sama laulu jatkuu mediassa ja yleisessä keskustelussa. On sanontaa ja sananpartta. Jokainen siis tietää että "uskontoja" on ihmisten mielissä - tai että ihmiset kuvittelelevat olevan jotain näkymätöntä, henkiä, jumalia.

Jos tämä Saturnus-hemmo siis kokee jotain järkkyä, on aivan sama minkä selityksen hän sille keksii omasta päästään(mikäki hän olisi kuvitteellinen ainoa asukas/olento) - joten mikään jumala-käsite on todella miljoonan valovuoden päässä jostain maapallon ihmisten jumalakäsitteestä. Ennen kristinuskoa oli pilvin pimein jumalia, ja kristinusko on vain ja ainoastaan opittu uskonto ja siis yksi muiden joukossa. Todistusaineisto on nolla.

0000xxxxx kirjoitti:

Jos Saturnuksessa asuisi jokin yksi ajatteleva olento...kenelle sattuisi jokin teidän "uskonnollisista kokemuksista"...mitä se ei siis tietenkään voi siellä olla sitä, koska kukaan ei tälle olennolle ole uskonnosta ikinä puhunutkaan tai että sille olisi määrettä olemassa - niin miten se siis voitaisiin tulkita uskonnolliseksi kokemukseksi.
Uskonnollinen kokemus on opittu juttu, eikä onnistu kenellekään muulle, kuin siihen jo valmiiksi alitajuisesti altistetulle..ja sitä esimakua esim. Suomessa - saa jo koulussa ja sama laulu jatkuu mediassa ja yleisessä keskustelussa. On sanontaa ja sananpartta. Jokainen siis tietää että "uskontoja" on ihmisten mielissä - tai että ihmiset kuvittelelevat olevan jotain näkymätöntä, henkiä, jumalia.

Jos tämä Saturnus-hemmo siis kokee jotain järkkyä, on aivan sama minkä selityksen hän sille keksii omasta päästään(mikäki hän olisi kuvitteellinen ainoa asukas/olento) - joten mikään jumala-käsite on todella miljoonan valovuoden päässä jostain maapallon ihmisten jumalakäsitteestä. Ennen kristinuskoa oli pilvin pimein jumalia, ja kristinusko on vain ja ainoastaan opittu uskonto ja siis yksi muiden joukossa. Todistusaineisto on nolla.

Lue lisää

Uskonnollinen kokemus tulee kun ihminen oppii uskonnot pois.

1.Ei todista, se todistaa vain psykologisen perimän, eli perisynnin olosta joka pyrkii tuomaan ihmisen vuosituhansien saatossa keräämäänsä perimää esiin

2.Tuo esiintullut sitten tulkitaan jumalalliseksi, mutta ne ovat aikaa ja ainetta kuten ihminenkin, mutta jumaluus
on ajaton joten se ei aiheuta näkyjä, ja se voi olla läsnä kun nuo näyt uskomukset ovat poissa

Hänellä ei ole koskaan ollut näkyjä, mutta tuon ajattoman läsnäolon olen kyllä tuntenut, ja sen seurauksena kaikki kärsimykset, ruska ja ahdistus on päättynyt, ja elän uskomatonta elämää