Pitäisi mennä psykiatrille tässä jonkun ajan kuluttua, mutta minua pelottaa se aivan hirveästi. Voisiko joku kertoa vaikka kokemuksia semmoisella käymisestä, negatiivisia tai positiivisia?
Kun minä en itse ole edes ihan varma, kannattaako se, onko tarpeeksi syytä mennä ja onhan siinä sekin riski, että joku saisi tietää.
Hyvin paljon pelkään myös siinä sitä, että nolaan itseni siellä. Enkä osaa puhuakaan, kun jännitän liikaa.
Kun minä en itse ole edes ihan varma, kannattaako se, onko tarpeeksi syytä mennä ja onhan siinä sekin riski, että joku saisi tietää.
Hyvin paljon pelkään myös siinä sitä, että nolaan itseni siellä. Enkä osaa puhuakaan, kun jännitän liikaa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miksi menet psykiatrille?
Itse kävin stressin vuoksi, enkä saanut siitä muuta kuin leiman otsaan (supisupi.... se käy HOIDOSSA!). Ongelmani olivat käytännöllisiä, esim. miten hankin elantoni, miten hoidan työkkäriasiat ym. Ahdistus oli luonnollisesti kova, joten psykiatri tarjosi lääkettä, mutta en ottanut. Sain asiani järjestykseen ja olen tosi tyytyväinen, etten lähtenyt lääkekierteeseen.
En ymmärtänyt, miksi minulle ylipäänsä tarjotaan pillereitä, koska halusin vain keskustella sekä toisen ihmisen tukea ja neuvoja ongelmieni ratkaisussa.
sinut vastaan vain kerran määrätäkseen sinulle
lääkkeitä. Sen jälkeen sinut siirretään erikoissairaalan juttusille. Keskustelukertoja on yksi/kk, 45 min. Ei siitä ole apua.
MTT sopii vain 'kroonikoille' . joita seurataan tavallaan vain sitä silmällä pitäen, että milloin lähetetään takaisin sairaalaan ja että potilas ottaa lääkkeet.
Yksityissektorilla on paljon enemmän mahdollisuuksia ja terapia parempaa.
On olemassa terapeuttiluetteloita ja apteekeista
saatavia lääkäriluetteloita. Hinnat vaihtelevat,
kannattaa kysellä.Esimerkki n. 300mk/30min.
Voit hakea terapian kustantamista Kelalta, siis
yksityissektorin.
En tosiaan tiedä, onko tässä tarpeeksi syytä mennä psykiatrille, mutta stressiä on minullakin hyvin paljon monista asioista, pelkään ihmisiä (tästä aiheutuu ongelmia..) ja jostain syystä vihaankin monia, tosi vaikea tulla toimeen. Häpeän kohtuuttomasti itseäni ja kaikkea, mitä teen, olen myös ainakin äitini mielestä sairaalloisen mustasukkainen ja kateellinen. Koko ajan ahdistaa joku, en edes itse tajua, mikä, ja masennustakin on. Tuntuu monesti, ettei voi keskittyä mihinkään tai jaksa tehdä yhtään mitään. Toisinaan on myös itsetuhoisia ajatuksia.
Ystäväni mielessä tässä olisi tarpeeksi syytä.
Mutta miten ihmeessä minä uskalla mainita mistään mitään? En mitenkään :/
Yleensä on niin, että ihmiset hakevat apua LIIAN MYÖHÄÄN.
Asiantuntija voi saada sinut tiedostamaan paremmin itseäsi.
Se voi olla ihan mukava kokemus ja helpottaa
sun elämääsi.
Hei, Kati! Ei psykiatrille menoa tarvitse jännittää (helppo sanoa :-) ), hän on alansa erikoislääkäri ja vaitiolovelvollinen. Kukaan ei käynnistäsi saa tietää, ellet itse halua kertoa. Ihan ensimmäisellä kerralla psykiatri tosiaan auttaa sinua kyselemällä. Ei sinun etukäteen tarvitse miettiä valmista käsikirjoitusta tai puhetta :-)
Voisit muuten vallan mainiosti kopioida mukaasi vaikka tuon, mitä kirjoitit viestissäsi No..., siitä pääsisitte hyvin alkuun. Psykiatrit ovat tottuneet jännittäviin ihmisiin, et voi nolata itseäsi.
Hän on ammattilainen arvioimaan yhdessä kanssasi tarvitsisitko elämäntilanteessasi jotain tukea ja hoitoa. Ja se hoito suunnitellaan yhteistyössä, sinä itse pääset osallistumaan suunnitelman hahmottelemiseen.
Kyllä minuakin jännitti eka käyntini, mutta se sujui ihan hyvin ja lopulta se oli suuri helpotus. Psykiatri arvioiti tilani ja päädyimme siihen, että hyötyisin terapiasta. Koska minulla oli masennus ja ahdistuneisuutta, oli työkykyni uhattu. Siispä hain ja sain Kelalta kuntoutuspäätöksen pitkään terapiaan (kaksi vuotta kahdesti viikossa). Omavastuuosuudeksi siitä jäi 80 mk/kerta (45 min). Olen ollut todella tyytyväinen, että sain mentyä vastaanotolle ja ainakin minulla on ollut onnea terapeutin suhteen. Hänen kanssaan olen päässyt tekemään todella työtä itseni kanssa ja voin nyt mielestäni hyvin. Kyllä minulla masennukseen lääkityskin oli.
Iloa elämääsi :-)
..Onko sitten aihetta hävetä, jos ei olekaan tarvis käydä siellä ja onkin tavallaan terve? Minua ainakin nolottaisi kamalasti.
Ja muutenkin, mietin sitten käynnin jälkeen niin paljon sitä, mitä olisin voinut sanoa toisin.
..psykologin kanssa voisi jutella tuostakin.. kuinka vaikeata on ihmisten kanssa puhua, kun joutuu miettimään koko ajan mitä muut ajattelee.
Ei psykologille mennessä tarvitse olla mikään skitsofrenikko ennen kuin sinne voi mennä. Tavallinen pulliainenkin voi mennä psykologille vaikka vain olisi pientä ongelmaa esim. juuri ihmissuhteissa.
Heips, ei todellakaan ole aihetta hävetä tai tuntea itseänsä noloksi, jos mitään autettavaa ongelmaa ei löytyisikään! Sehän olisi vaan ihana asia. Olen itsenikin monesti yllättänyt ajattelemasta samoin ihan tavalliselle lääkärille jotain somaattista juttua selvittämään mennessäni. Mutta sitten oivalsin, että parempi käydä "turhaan" kuin jättää käymättä. Ns. turhia käyntejä lääkärillä ei ole!
Hmm... ehkäpä psykiatri haluaa tavata ja haastatella sinua toisenkin kerran. Silloin voit täydentää, mitä mieleesi on välillä tullut.
Rohkeasti vaan! :-)
Se riippuu niin ihmisestä kenelle psykologilla käynnistä on apua ja kenelle ei. Alussa se voi olla hankalaa, kun omat asiansa tulee kertoa ventovieraalle. Itseäni käynnit auttoivat, psykologi antoi uusia näkökulmia elämään, alkoi tuo arkikin luistamaan ja paineet helpottumaan. Terapiaan kuuluu myös tämä psykiatrin luona käynti. Psykiatri kysyy miten menee ja ehdottaa lääkkeitä, niistä voi kieltäytyä tai ne voi ottaa vastaan. Itse kieltäydyin ja olen onnellinen siitä. Jatkoin psykologilla käyntiä ja sain apua ongelmiini puhumalla. Sain kuuntelevaa apua.
Se, että pelkää leimautuvansa "hoidossa käynnistä" on mielestäni täysin turhaa. Vaikkei ko. hoitomuoto olekkaan mikään muoti-ilmiö täällä on se mielestäni hoitoa siinä missä tavallinen lääkärillä käynti flunssan takia.
Puhumista on turha pelätä. Siellä voi olla vaikka hiljaa, jos ei jutututa tai huutaa jos oikein ahdistaa. Se psykologi on meitä varten eikä se ole mikään näytelmän koe-esiintyminen. Rohkeasti vain kokeilemaan.. ei siinä ainakaan mitään häviä.
Ja jos tuntee jutustelun alussa vaikeaksi, voi siitä psykologille sanoa. Jatko on huomattavasti helponpaa.
Erotettaan vielä koska tässä threadissa on puhuttu molemmista, psykologi ja psykiatri. Vain toinen määrää lääkkeitä.
Anyway, itse olen ollut vakavan masennuksen takia sekä avo- , avo-osasto että suljetussa osastohoidossa. Olen ollut hyvin avoin tästä. Toki leimaa on tullut, mutta myös positiivista palautetta (mm. neuvoa kysytty, pidän erittäin positiivisena) ja kannustusta.
Vastassasi on vain ihminen, ammattiauttaja, hän kyllä osaa viedä keskustelua eteenpäin, vaikket itse ehkä tuntisi oloa varmaksi. Rohkeasti vain, voit vain voittaa, ammatti-ihmisen kanssa ei voi itseään nolata.
Kumpi sitten määrää lääkkeitä? Psykiatri?
En ole tiennytkään..
psykiatri, sori unohdin näköjään edellisestä.
Terapiassa sitten käydään yleisemmin psykologin luona. Tosin psykiatrikin voi antaa terapiahoitoa, mutta ainakin julkisella puolella heitä on tähän tarkoitukseen huomattavasti vähemmän.
Homma menee siis niin, että psykiatrin luona käydään ehkä kerran kahdessa kuussa ja kerrotaan viime viikkojen kulku ja hän voi määrätä lääkkeitä tai ei.
Psykologin luona käydään yleensä 1-2 kertaa viikossa ja siellä puhutaan yleisemmin ongelmista - tai miten haluaa, mutta selvemmin keskitytään hoitamaan ongelmia puhumalla.
Psykiatri on siis lääkäri, psykologi ei. Siksi ei jälkimmäinen niitä lääkkeitäkään määrää.
Sinne kun nalkkiin jäät, ulos et pääse.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=97&conference=599&posting=3000000000207061
Kyllä joka alalle mahtuu jokunen rahastajakin, se ei tarkoita että koko ala olisi rahastusta ja ettei kannata hakea apua. Kunhan pitää terveen järjen mukanaan, eli jos lääkkeitä määrätään mielivaltaisesti, voi kysyä "toista mielipidettä". Itse viikko sitten kävin ekan kerran psykologilla, joka sitten neuvoi minulle hyvän psykiatrin ja tämä määräsi minulle masennus- ja rauhoittavia lääkkeitä. Hän painotti, että lääkkeen syönti lopetettava jos tulee huono olo ja mietitään sitten jotain muuta. Olen täysin tyytyväinen saamaani palveluun.
... kunhan pitää terveen järjen mukanaan... Tais kyl jo jäädä viime asemalle? Kuten myös näistä yleisen terveydenhuollon mielenterveyspalveluista:)
on täysin järjetöntä kuvitella että joku psykia osaisi auttaa.. koko oppi on barbarismia ja valhetta. he ovat sitä varten että sinusta saadaan rahaa lääketeollisuudelle eli samalle tohtori ringille joka opettaa valheellsta psyykkteoriaa bisnes mielessä ja värjäytyvät etu ovella auttajakasi ja taka ovella nostavat oblikaatioina sinusta saatavat tulot, jotak tuotat syomläällä " auttajien " hetmomyrrkyjä " joko vapaaehtoisesti tai pakolla.
kela maksaa ja sinä kärsit.
he eivät luovu
tuottokarjastaan / sinusta koskaan, vaan heti jos et tuota rahaa ja menet senlkeen julkiselle kehon vaivoja valittaan, he kiskaisevat sinut oitis gettoon tuottamaan sen rahan minkä he ovat menettäneet sinä ainkan kun olet ollut järkevä etkä ole kettujen pillerellä tuhonnut kehoasi tai mieltäsi
puhu ongelmasi papille, hän ei marrkkinoi sinulle tuotto pillereita, hän ei ole väkivaltainen ja työnnä neuloilla kuvottavia eugenismi pillreitä kehoosi.
hän ei tienaa sinulla kuten julkis terveyden hoidon tohtorit tekee.
on äärimmäisen vaaarallista kääntyä psykiatrian puoleen, mikäli et usko teoria perusteisia, eli uskomus tieteitä lainkaan, psykiatrit ovat silloin kuin kommunistit marxin teoriassa ja kiduttavat niitä jotka ei usko freud gurun teorioita lainkaan..
eli mieti ensin, jos olet helposti manipuloitava, et kärsi psykiatriasta , koska menet mukaan kaikkeen mitä satusetä sanoo .
jos olet omilla aivoilla ajatteleva etkä mene satusetien tarnouhin mukaan, elämäsi tehdään helvetiksi psykiatrien toimesta.
Hei kokeile Jeesusta ensin !
Minulla oli enempi kuin paljon onkelmia, mutta pyysin Jeesusta tulemaan sydämeeni ja hän tuli.
Helpotus oli suuri ja muutti koko elämäni, nyt olen saanut olla auttamassa toisia ahdistuneita.
Siunausta sinulle, Jeesus elää ja tekee vielä samoja ihmeitä kuin 2000 vuotta sitten kun Hän oli täällä maan päällä.
Jeesus tulee sydämeesi kun Häntä pyydät,mutta etsi sen jälkeen henkellinen koti itsellesi.
Mene johonkin Helluntai tai Vapaa seurakuntaan siellä voit kasvaa uskossasi toisten uskovien kanssa.
Kannattaa. En tosin usko itse mutta parempi on antaa sydämesi Jeesukselle kuin koko ruumiisi "tieteelle".
Hei voin sanoa kokemukseta että mut pakotetiin menemään puhuman siine ja nyt oon käyny kolme vuotta siel.On autanu tosi paljon! mun elämäs on vaivannu viidet eri asiat ja sielä saat itkeä,raivota,nauraa ja mietiä asiat!Ei tarvitse yhtään hävetä mitä sanot sielä ei se nainen/mies välitä mitä sanot!Ne ihmiset ei voi kertoa sun asioita edes sun äitille jos et halua ja ne ei saa kertoa sitä etenpäin jos ne kertoo niin se on työpaikka pois!Älä yhtään jännitä sitä asiaa se on sun parasta vaan!
Ystäväni suorastaan veti minut sinne sisälle, en olisi yksin ikinä voinut sinne mennä. Olin varmaan täysi idiootti, nolasin itseni, en osaa puhua, pelkäsin, ja annoin kaikin puolin typerän kuvan itsestäni.
Nolottaa. Ja lujaa.
No nyt se on ohi. Onneksi olkoon! Ensimmäinen päivä se on hankalin hirsipuussakin, sanoi entinen hevosvaras... :-)
No kuinkas nolasit itsesi? Pelkääminen on luonnollista ja psykiatrit ja muutkin lääkärit ovat siihen tottuneet. Millaine on mielestäsi typerä kuva itsestä? Millainen on oikea ja rehellinen kuva? Minkälaisia eroja niiden välillä on? osaatko eritellä mikä sua eniten nolottaa? Sovitteko jatkosta mitään?
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos.
Minua on aina hävettänyt kamalasti puhua asioistani, varsinkin noin kasvotusten. Netissä se ei ole läheskään niin hankalaa, ja kun muutenkaan ei tapaa ihmisiä kovin paljoa, niin tuommoinen on kahta kauheampaa.
En oikein osaa sanoa, miten nolasin itseni. Kai nolointa on juuri se puhuminen, ja etten osaa ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin, tunnen itseni huonoksi ääliöksi, koska käyn siellä, ja pelkään jatkuvasti sanovani jotain typerää. Ja se pelko on niin kamalaa :/ Puristin tuolia rystyset valkosina.
Pelko siitä, että menisin sinne turhaan ja tyyppi vain toteaisi jotain tyyliin "Miksi tulit tänne ihan ilman mitään syytä?", osoittautui melko aiheettomaksi. Ei se mitään tuommoista sanonut, itse kehotti jatkamaan ainakin muutaman kerran näin kokeeksi.
Asun suhteellisen pienellä paikkakunnalla, ja pelkään, että asia paljastuu. Tiedän todella monia ihmisiä, joiden osalta saisin kuulla vain piikittelyä ja utelua.
Jatkosta sovittiin sen verran, että ensi viikolle on uusi aika, joka jo nyt kammottaa aivan vietävästi. Nolottaa nähdä se ihminen uudestaan, ja yrittää vältellä sen katsetta joka hetki. Minulle on vieläpä sattuneesta syystä hieman ongelmallista päästä kyseiseen paikkaan..
Huoh.. En saa mielenrauhaa :/
Jos tulisit Jeesuksen vastaan otolle niin saisit mielenrauhan heti ekalla käynnillä.
Heipä hei Kati, ole huoleti, et taatusti ole yksin tuntemustesi kanssa, meitä saman kokeneita on vaikka kuinka monia.
Olitko miespsykiatrin luona, luuletko että sun naisena/tyttönä olisi helpompi mennä naisen vastaanotolle, jos luulet että siitä olisi apua niin kokeile ihmeessä jos sulla vaan mahdollista.
Itse miehenä valitsin miehen, jotenkin kynnys oli matalampi, häpesin hirveesti naisen luo menemistä.
Eka kerralla mulla tuo suullinen ilmaisu ol aikamoista sönkkäämistä, hirveen paljon oli sisälle kertynyt kaikkea "painolastia" ja sitte kaikki tunki ulos yht aikaa, ei takuuvarmasti tarina kuulostanut kovinkaan johdonmukaiselta ja selkeeltä mut tuskin olin ainut laatuani.
Istuin siinä tuolissa jäykkänä kun toteemi, änkytin, ja oli vahva tunne että itteni mokasin, iso parikymppinen, fyysisesti vahva mies ja tuollalailla sössöttää.
Kävin jonkun kerran jutskaamassa ja mulla tilanne kehitty sen verran parempaan siihen malliin, jotta lopetettiin tapaamiset ja sovittiin että tarpeen vaatiessa tulisin käymään, sain masennuslääkkeitä jo silloin ekalla kerralla ja alle vuodessa pääsin niistäkin eroon..
Arkahan tuo asia kieltämättä on ja siksi omista käynneistäni tietää vain lähimmät ihmiseni, tuskin koskaan kerron muille, ennakkoluulot ihmisillä on vielä nykyäänkin kovin suuret ja helposti leimataan..
Kovasti paljon jaksamista sinulle ja pidä toivoa yllä.
Kuulostaa hyvältä, että jatkotapaamisista sovitte! Nää jutut kun on sellaisia, että yhdellä vastaanottokäynnillä psykiatrinkin on vaikea hahmottaa kokonaistilannetta. Ja tuttua tuo on meille lukuisille 'kohtalotovereillesi', että jännittää kauheesti ja hävettää mitä tulikaan sönkättyä.
Itsellenikin oli alussa vaikea ryhtyä puhumaan itsestään ja todella itselle tärkeistä ja kipeistä asioista, kun en koskaan aiemmin ollut kenellekään asioistani puhunut. Mutta siitä se pikkuhiljaa vaan lähti luonnistumaan.
Se on totta, että pienellä paikkakunnalla on omat haittapuolensa, mutta ainakin lääkäriisi voit luottaa, sitä kautta tieto ei tule leviämään. Itsekin aluksi pelkäsin leiman saamista, mutta sitten aikaa myöten opin ajattelemaan, että mielenterveysongelmat ovat yhtä 'kunniallisia' kuin somaattiset vaivatkin! Ja olen sen jälkeen ihan avoimesti kertonut jos joku on kysynyt, että käyn mm. terapiassa ja että minulla on mielenterveysongelmia. Suoraan kukaan ei ole piikitellyt tai vastaavaa. Päin vastoin, olen saanut lämmintä kannustusta yllättäviltäkin ihmisiltä. Ja uteluihin ei ole pakko vastata, et suinkaan ole velvollinen tekemään asioistasi tiliä muille, ellet halua.
Voisit muuten sanoa seuraavalla kerralla näistä tunteistasi, että jännittää, pelottaa, nolottaa... Ja jos tuntuu vaikealta, niin taas annan saman vinkin: kopioi vaikka tuo viestisi ja näytä se vastaanotolla.
Tsemppiä edelleen ja lämmin voimarutistus!
En ikinä uskaltaisi kopioida, sitten häpeäisin kahta kauheammin. Minulla on muutenkin tämmöisistä keskustelupalstaviesteistä traumaattisia kokemuksia.. Eksyi kerran vähän vääriin silmiin. Mutta se nyt ei liity niinkään tähän. Kopioiminen ei silti tulisi kysymykseenkään :/
Sanoinkin sille, että minua pelottaa, ja se sitten kysyi, että miksi. Enhän minä osannut vastata. Sanoin, että hävettääkin, ja se kysyi, että miksi. Siihenkään en tainnut älytä sanoa mitään viisasta.
En voi käsittää, mikä pakkomielle sillä on tuijottaa ihan jatkuvasti, ja kätellä sekä tullessa että lähtiessä. Minä en kykene katsomaan silmiin.
Ja tottakai heti, kun astun ovesta ulos, eräs tuttu käveli vastaan. Ei se varmaan minua ehtinyt huomata, kun piilouduin itseäni isomman kaverin taakse. Mutta entä jatkossa? Voivoi :/ Matkalla sinne on vieläpä vanhempieni työpaikka. Hekin varmaan kyselisivät kamalasti, jos saisivat tietää. Ei mielenterveysongelmissa tosiaan mitään häpeämistä ole, mutta kun ikävän paljon on semmoisia ihmisiä, jotka käsittävät ne jotenkin pahana ja pilkattavana asiana. Paljon on heitä, jotka eivät ymmärrä tai ole kokeneet. Kokemushan kun tunnetusti auttaa ymmärtämään.
Pelkään aivan kamalasti ensi maanantaita. Nyt kun pelon lisäksi hävettää nähdä se tyyppi viime kerran vuoksi. Ja nyt ehkä taas selviää enemmän, joka on vielä kammottavampaa. Huoh, eikä ole edes tällä kertaa kaveria pitämässä kädestä kiinni. Asuu liian kaukana.
Enkä kyllä tiedä, pitäisikö hänelle olla kiitollinen vai vihainen siitä, että melko väkipakolla minut sinne vei.
Hienoa, että tilanteesi kuitenkin korjautui noin helpolla, ja pääsit lääkkeistäkin melko pian eroon.
Toivottavasti ei tarvitse enää uudestaan mennä.
Nainen se minun psykiatrini on, vaikka se nyt olikin sattumaa. En sinne mennessäni yhtään tiennyt, tuleeko hän olemaan nainen vai mies. Ja kun vielä tiedän yhden miespuolisen psykiatrin, hän on kaverini isä, niin pelkäsin kamalasti, että se olisi juuri hän.
Mistähän se muuten johtuu, että miehen on yleensä helpompi jutella miehelle ja naisen naiselle? Ymmärtävätköhän samaa sukupuolta olevat ihmiset paremmin toisiaan? Vaikka voihan se ainakin miehen tapauksessa olla kyse eräänlaisen maskuliinisen ylpeyden menettämisestä.
Voi Kati,
koita ottaa rauhallisemmin. Et ole niin merkittävä kuin luulet, et ole niin huomiota herättävä, et niin erilainen, et omituinen.
Se mitä sanoit psykiatrille oli juuri täysin sitä oikeaa sinua, sitä mitä olet. Ja juuri se hänen täytyy nähdä voidakseen auttaa sinua.
Kättely tullessa ja lähtiessä kuuluu ammattitapohin. Olen itse käynyt jos jonkinmoisella vastaanotolla, jne. Aina kätellään, mennen tullen.
Eivät sinun vastauksesi tai tunteesi ole typeriä tai tyhmiä! Sinä olet sinä ja juuri sellainen kuin olet. Ja arvokas sellaisena kuin olet. Olet arvokas kaikista häpeäntunteistasi huolimatta ja juuri niiden takia!
Sinun ei tarvitse sanoa psykiatrille mitään "järkevää", on hyvä juuri niin, että sanot, mitä pystyt, mitä voit. Se on oikein, ei se, että sanoisit jotakin teeskenneltyä ja sitä kautta "hienompaa".
Yritä vähän hellittää, ihmisillä on tosiaan muutakin ajattelemista kuin sinun tekemiset, vaikka ymmärrän, että tällaiset asiat tuntuvat ilkeältä.
Oikein hyvää jatkoa ja hienoa, että olet voinut tällä palstalla purkaa pelkojasi ja päästä eteenpäin asiassasi. Olet tehnyt hienon alun, pidä siitä kiinni!
Vieläkö tuleva käynti kovasti ahistaa, ootko ollenkaan saanu levättyä ja rauhotuttua, usko pois, hyvin se menee, peukkuja 8-).
Hei!
minullakin oli tässä vähn aikaa sitten ensimmäinen kerta psykiatrilla ja jännitti aivan kamalasti. Mietein sitä mitä sanoisin siellä ja minua nolotti nämä asiat, mutta helpotti sitten, kun huomasi, että ei tarvinnut alkaa silleen kertomaan suoraan, vaan psykiatri kyseli ja minä vastailin. Tuntui kyllä siltä kuin olisin nolannut jotenkin itseni, mutta yritin ajatella vaan, että kyllä se psykiatri ymmärtää... tuon ekan kerran jälkeen masenti vähän, mutta nyt kun olen siellä muutaman kerran käynyt ja on päässyt paremmin asioihin, niin on alkanut helpottaa ja olen iloinen, että hain apua, sain muuten lääkkeet, on sen verran pahoja oireita, että oli pakko ottaa. Kyllähän sitä vähän tärisyttää puhuessa, ekalla kerralla itku tuli väkisin, en muista edes mitä se kysy, hävetti sekin, mutta ei nyt enää. Muakin vähän ahisti, kun kokoajan tuijotti ja inhoon mäkin kattoo silmiin, mutta siitäkin selvis. Ei muuta kun kannattaa käydä ja jaksamisia.
Kiitos kysymästä, eipä se pelko ole pahemmin hellittänyt.. Kun nyt saa pelkäämisen lisäksi hävetä hirveästi (ei auta edes järkiajattelu siitä, että ei ole aihetta hävetä) ja huomenna pitäisi yksin yrittää uskaltaa mennä sinne. Viimeksi ystäväni suunnilleen veti minut kädestä sisälle, mahtoi olla koomisen näköistä.
Tulen varmaan kohta hulluksi. En ole viime tiistain jälkeen pystynyt olemaan pitkiäkään hetkiä ajattelematta asiaa, ja ainakin neljänä yönä se psykiatri on ollut unissanikin mukana. Ja niissä unissa ei ole mennyt edes niin hyvin kuin todellisuudessa.
Miksi ikinä suostuinkaan lähtemään sinne :(
...olen hengessä mukana huomenna kun meet, peukkuja.. 8-)
Voi Kati, oletko huomannut ollenkaan pyytää Jeesusta auttamaan sinua.
Hän on todellinen eikä Hänen seurassaan tarvitse jännittää. Itse en olisi uskaltanut mennä lääkärille, mutta Jeesuksen tykö uskalsin mennä ja hän auttoi. Jos et ole pyytänyt Jeesukselta vielä apua, niin pyydä häntä tulemaan sydämeesi ja saat varmasti avun, siunausta sinulle Kati.
Kiitos, mutta ei uskoonkaan näin vain tulla.. Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että jotkut saavat lopulta rauhan sydämeensä uskon kautta, vaikka mikään muu ei olisi aiemmin auttanut.
Itselläni on ollut aina jonkinlainen usko/yhteys "yläkerran isään",mutta ei enään sen jälkeen,kun hän ei antanut ainoalle lapselleni voimia selviytyä sairaudestaan.En pysty ymmärtämään miksi juuri tämä tyttö,jolla elämä edessä,suunnitelmia, lahjakkuutta,älykkyyttä,herkkyytä,persoonallisuutta...arvokkuutta,niinkuin meissä kaikissa.Hänessä oli JOTAIN,ei vain ja ainoastaan näin äidin silmin katsottuna.Kuinka voidaan sallia pedofiilit,murhamiehet ym.ym.jotka päivästä toiseen tekevät pahaa viattomille ihmisille.Heidän elämänsä ja tekonsa on sallittua ja hyväksyttyä,heitäkö maailma tarvitsee?Jos saisin lapseni takaisin,ottaisin yhteyttä taivaaseen ja puhuisin asiat,miettisin uskoani uudelleen.
Surevalle äidille. Me emme ymmärrä miksi Jumala antaa toiselle pitkän ja toiselle vain lyhyen elämän. Kuitenkin äiti voit lohduttaa itseäsi sillä että lapsellasi on enempi kuin hyvä olla, ja takaan että jos hän saisi valita tullako takaisin väi jäädä taivaaseen niin hän jäisi taivaaseen Jeesuksen tykö. Jeesus sanoi lapsista ,että senkaltaisten on taivasten valtakunta.
Sinulla äiti on mahdollisuus nähdä lapsesi jälleen
mutta vain siinä tapauksessa että et hylkää Jumalaa, ei kannata jäädä pois taivaasta jos elämässä tapahtuu sellaista mitä ei ymmärrä.
Katille myöskin ,uskoon tulo on hyvin yksinkertaista ihmiset vain tekevät siitä monimutkaisen. Pyydä vain Jeesusta tulemaan sydämeesi ja elämäsi muuttuu, sinä synnyt uudesti ylhäältä, Jumalan Henki tekee sen.
Täällä maailmassa on myöskin pahan voimat,mutta ne eivät voi tehdä Jumalan lapselle mitään mistä olisi iankaikkista vahinkoa.
Ruumiin ne voivat tappaa , mutta Jeesus sanoi.
Älkää peljätkö niitä jotka tappavat ruumiin ,mutta eivät voi mitään sen jälkeen tehdä
Jeesus sanoi että peljätkää Jumalaa niin kaikki on hyvin.
Täällähän me ollaan vain pieni ohikiitävä hetki,
mutta iankaikkisuudessa loputtomasti joten kannattaa laittaa iäisyysasiat kuntoon ettei siellä sitten joudu siihen vaivan paikkaan.
Siunausta teille kummallekin, toivottaa uskova.
olisin halunnut tietää paljonko tollainen käynti psykiatrialla tulee kustantamaan