Tulin kertomaan vielä minun päivästäni.. Moni on näköjään käynyt lukemassa koettelemuksestani ja nyt kuulette hieman lisää.
Tänä aamuna heräsin klo.6.00 supisteluun, kävin veskissä ja huomasin vuodon runsaantuneen. Takaisin sänkyyn ja yritän nukkua, ei onnistu, supistelee 1-3min välein. Pikkuhiljaa supparit alkaa koventua, käy todellakin kipeää!! Elävästi tuli mieleen poikani syntymä, samanlaisia supistuksia silloinki, nyt ne tuntuivat vain alavatsassa ja kipu säteili lantiolle ja reisiin.
Ramppaan vessassa noin puolentunnin välein, joka kerta kun pöntölle istahdan verta ja hyytymiä lorahtaa pöntön pohjalle. Suru meinaa tulla taas puseroon mutta päätän olla vahva.
Supistukset jatkuu ja jatkuu, kipu senkun yltyy, olen jo valmis luovuttamaan ja lähtemään päivystykseen kaavintaan. Tässä vaiheessa poika nukahti päiväunille (n.klo.13) ja itsekkin yritän muka nukahtaa, mutta miten se voisi tapahtua, kovissa kivuissa.
Ilmeisesti kuitenkin nukahdin, havahdun siihen kun poikani iloisesti juoksee huoneeseen. Tajuan että kipu on poissa, ei supistele, ei polta, ei kramppaa.. Istun vähän aikaa sängyllä seinään nojaten, voiko olla tosi, oliko se siinä, nytkö kaikki on ohi? Soitan miehellini töihin että ei tarvitse tulla kotiin aikaisemmin, olo on parempi. Hetken kuluttua tunnen taas supistuksen tulevan, se ei kestä kauaa ja se on aika kivuton. Kävelen vessaan, vuotoa tulee yhä.
Tajuan etten ole itkenyt kuin kerran tämän päivän aikana, silloinkin se johtui siitä kun sattui niin kovasti. Istahdan tietokoneen ääreen, neuvolakortti on pöydällä, uskallanko.. aukaisen kortin muovitaskun, siellä on kuva meidän enkelistä. Kyyneliä meinaa tulla silmiini mutten anna. Enkelimme ei ollut tarpeeksi vahva, kun aika on hyvä, enkelimme sielu tulee takaisin ja syntyy pieneksi nyytiksi kainaloomme.
Tänä aamuna heräsin klo.6.00 supisteluun, kävin veskissä ja huomasin vuodon runsaantuneen. Takaisin sänkyyn ja yritän nukkua, ei onnistu, supistelee 1-3min välein. Pikkuhiljaa supparit alkaa koventua, käy todellakin kipeää!! Elävästi tuli mieleen poikani syntymä, samanlaisia supistuksia silloinki, nyt ne tuntuivat vain alavatsassa ja kipu säteili lantiolle ja reisiin.
Ramppaan vessassa noin puolentunnin välein, joka kerta kun pöntölle istahdan verta ja hyytymiä lorahtaa pöntön pohjalle. Suru meinaa tulla taas puseroon mutta päätän olla vahva.
Supistukset jatkuu ja jatkuu, kipu senkun yltyy, olen jo valmis luovuttamaan ja lähtemään päivystykseen kaavintaan. Tässä vaiheessa poika nukahti päiväunille (n.klo.13) ja itsekkin yritän muka nukahtaa, mutta miten se voisi tapahtua, kovissa kivuissa.
Ilmeisesti kuitenkin nukahdin, havahdun siihen kun poikani iloisesti juoksee huoneeseen. Tajuan että kipu on poissa, ei supistele, ei polta, ei kramppaa.. Istun vähän aikaa sängyllä seinään nojaten, voiko olla tosi, oliko se siinä, nytkö kaikki on ohi? Soitan miehellini töihin että ei tarvitse tulla kotiin aikaisemmin, olo on parempi. Hetken kuluttua tunnen taas supistuksen tulevan, se ei kestä kauaa ja se on aika kivuton. Kävelen vessaan, vuotoa tulee yhä.
Tajuan etten ole itkenyt kuin kerran tämän päivän aikana, silloinkin se johtui siitä kun sattui niin kovasti. Istahdan tietokoneen ääreen, neuvolakortti on pöydällä, uskallanko.. aukaisen kortin muovitaskun, siellä on kuva meidän enkelistä. Kyyneliä meinaa tulla silmiini mutten anna. Enkelimme ei ollut tarpeeksi vahva, kun aika on hyvä, enkelimme sielu tulee takaisin ja syntyy pieneksi nyytiksi kainaloomme.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meitä on varmasti monta jotka kyyneleet silmissä myötäelävät koettelemuksesi. Toivottavasti edes pieni osa tuntemastamme empatiasta välittyy sinulle asti, ja auttaa jaksamaan pahimman yli...
Vaikka keskenmeno on varmasti vaikea kestää, auttaa ehkä ajatus, että luonto hoiti tehtävänsä suojellen näin vauvaa joka ei olisi ollut tarpeeksi vahva elämään.
Oneksi sinun ei tarvitse kantaa suruasi yksin - onhan sinulla rakastava mies ja poika tukenasi.
Lähetän sinulle voimaa antavia ajatuksia, jotta jaksaisit pahimman vaiheen ylitse!
Paljon lämpimiä halauksia sinne sulle.
Sanoja ei oikein ole. Olen lueskellut aina silloin tällöin sun terveisiä matkan varrelta tällä palstalla.
Vaikka tilanne on kamala, koita nauttia läheisistä ihmisistä, ettet vain murheissasi torju heitä pois läheltäsi. Joskus surun keskellä voi käydä myös niin.
Toivon, että teillä vielä tärppää ihan loppuun saakka!
Enkeleitä!
Lohdutuksen halauksia Sinulle!
Kun tuntuu että hetki on oikea, käy vierailemalla Enkelisivuilla. Siellä on paljon tarinoita keskenmenoista, runoja ym. Toki itkettää lukea asiasta, kun kaikki tunteet vyöryvät ylitse... Mutta olen löytänyt sivuilta myös paljon lohtua. Ymmärsin vasta tarinoita lukiessani, että minulla on oikeus surra ja kaivata syntymätöntä lastani! Ihmiset ympärilläni käskivät vain unohtaa...
Itse käyn sivuilla googlettamalla "enkelisivut", tarkkaa osoitetta en muista.
Auringon lämmittämiä syyspäiviä!