kaikki taisi alkaa tietämättäni.olin kuusi vuotias.heräsin usein yöllä ja huomasin olevani YKSIN.kauhu valtasi pienen mielen.saatiin häätö.osaksi äidin uuden mies ystävän osaksi kai äidinki takia.isommat siskot muuttivat kavereilleen.me siskojen kaverille.juoppoperheeseen.siellä olin aina YKSIN,tai ainakin koin olevani.äiti lähti ja jätti yksin jo niin että olin hereillä.katselin jatkuvaa juomista ja tappelua.ei edes omia leluja missään, ei omaa sänkyä.lähdimme sieltä äidin uuden mies ystävän äidille kesäksi.omakoti talo iso piha.muistan miten onnellinen olin.pian sekin katosi.asuimmekin pian kosteassa kylmässä piha rakennuksessa."mummo" syytti minua kun kukat kuoli...kissa käveli kasvimaalla.itsetunto mitä se on?olin aina niin YKSIN.äiti ei ollut liittolaiseni.ei puolustanut ikinä minua ketään vastaan.olin 15-v sain ensi rakkauden.olin 16-v poika lähti inttiin.asuin äitini ja isäpuoleni kanssa kivasti kolmiossa.....vaikkakin isä puoli osottautui vuosien saatossa alkoholistiksi.
ei ollut sinä päivänä ketään kotona.tuli tunne että olen YKSIN.nyt tulee varmasti sydäri.en tajunnut mitä se oli.jatkoin elämää,aina se vaan alkoi ja kasvoi ja vaihtoi paikkaa.liikenne valoissa,bussissa,pankissa......vaikka oli tuttu mukana mutta liian kaukana.ei käden ulottuvilla.psykiatrini diaknosoi että se kuusi vuotias palasi elämääni ...YKSIN ja peloissaan.nyt on kulunut kymmenen vuotta "tavallaan" ensi sairastumisesta ja tässä olen.tuo "poika"on vieläkin rinnallani ja tietää on aina tietänyt sairaudestani.ihmettelen suuresti että ollaan vielä yhdessä.meillä on kaksi lasta 5v. ja 5kk.ei ole ollut koskaan helppoa.olen nyt ilman lääkitystä ilman mitään hoitoa.vuoden kävin akuuttisella psykiatrian osastolla lääkityksenä cipralex ja hyvin pyyhki vaikka en koskaan aivan yksin ollutkaan.aina on lapset ja äitini asuu samassa talossa.soitto että emme saa enää hoitaa sinua kun tämä on akuuttinen osasto.nyt jämähdin taas näitä on tullut useita vuosien aikana jos jokin verkostossa pettää on vaikea aloittaa taas alusta ja sepostaa uudelle "hoitajalle" koko elämän stoori.se on raatavaa raskasta ja kiduttaa.niin kun tekee myös tämä sairauskin.olen vieläkin niin yksin.on taas tunne että kukaan ei ymmärrä eikä halua.eilen viimeksi kuuntelin äitini ja siskoni kylmiä puheita minusta.äitini haluaa oman elämän kun joutuu minua "vahtimaan"....no se siitä ...näin minun maailmassani entäs teillä?
ei ollut sinä päivänä ketään kotona.tuli tunne että olen YKSIN.nyt tulee varmasti sydäri.en tajunnut mitä se oli.jatkoin elämää,aina se vaan alkoi ja kasvoi ja vaihtoi paikkaa.liikenne valoissa,bussissa,pankissa......vaikka oli tuttu mukana mutta liian kaukana.ei käden ulottuvilla.psykiatrini diaknosoi että se kuusi vuotias palasi elämääni ...YKSIN ja peloissaan.nyt on kulunut kymmenen vuotta "tavallaan" ensi sairastumisesta ja tässä olen.tuo "poika"on vieläkin rinnallani ja tietää on aina tietänyt sairaudestani.ihmettelen suuresti että ollaan vielä yhdessä.meillä on kaksi lasta 5v. ja 5kk.ei ole ollut koskaan helppoa.olen nyt ilman lääkitystä ilman mitään hoitoa.vuoden kävin akuuttisella psykiatrian osastolla lääkityksenä cipralex ja hyvin pyyhki vaikka en koskaan aivan yksin ollutkaan.aina on lapset ja äitini asuu samassa talossa.soitto että emme saa enää hoitaa sinua kun tämä on akuuttinen osasto.nyt jämähdin taas näitä on tullut useita vuosien aikana jos jokin verkostossa pettää on vaikea aloittaa taas alusta ja sepostaa uudelle "hoitajalle" koko elämän stoori.se on raatavaa raskasta ja kiduttaa.niin kun tekee myös tämä sairauskin.olen vieläkin niin yksin.on taas tunne että kukaan ei ymmärrä eikä halua.eilen viimeksi kuuntelin äitini ja siskoni kylmiä puheita minusta.äitini haluaa oman elämän kun joutuu minua "vahtimaan"....no se siitä ...näin minun maailmassani entäs teillä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
olisi kiva kuulla onko kellään mitään saman suuntaista.samoja kokemuksia.voisimme jakaa tuntoja ja purkaa mieltä!
Minulla oli samanlaisia tunteita vanhoista asioista.Määrätyssä tilanteessa ne oireili kovasti..Olin psykologilla ja hän lähetti silmä terapeutille...Jotenkin tuntuu näin jälkeenpäin ihmeelliseltä.Ne vanhat asiat muistaa mut ne ei tunnu miltään.Onkuin olisi joskus nähnyt elokuvan.Joten jos sinulla mahdollista niin pyydä psykologilta pääsyä silmäterapialle.Minulla on nmyt oma elämä jota vanhat asiat ei enää pilaa..Minussa tapahtuneen muutoksen kyllä on huomannut toisetkin.Hyvää jatkoa sinulle ja ole utelias ja kokeile.
kiitos ensiksikin kun jaksoit kiinnostua kohtalostani!
olisin kiinostunut tuosta kertomastasi terapiasta.miten toimii?mitä siellä tehdään?kauan kävit ja oliko kallista?vaikka teen kyllä jo melkein mitä vaan että saisin oman elämän takaisin...tuntuu kun olisi manattu jollain tavalla.
Minä parannuin, mikset sinäkin? Helppoa se ei TODELLA ole, mutta mahdollista kylläkin. Luota itseesi, ja yritä. Muistosi tuskin koskaan häviävät, mutta yritä keskustella asioistasi jonkun kanssa. Toivon sinulle paljon paljon voimia! Ja rakkautta.T.Amelie_