Ensinnäkin totean että olen heteronainen enkä siis ihastunut Iinaan siinä mielessä. Mielestäni kuitenkin Iinaan kohdistuva arvostelu on kohtuutonta. Tälläkin palstalla näkee paljon syväanalyysejä Iinasta ja kaikki aina käännetään jotenkin negatiiviseksi.
Paljon Iinaa netistä seuranneena voin sanoa, että Iina ei ole mielestäni erityisen paha tai kiero ihminen. Hänen huumorintajunsa on ehkä hieman erikoinen ja sen vuoksi Iina ei "aukea" ihan kaikille. Tämän vuoksi eräät Iinan kommentit tulkitaan tylyiksi kommenteiksi.
Minusta on alkanut tuntua siltä, että Iinan vihaajien motiivina on pohjimmiltaan kateus Iinaa kohtaan. Hän on fiksu, kaunis, sanavalmis nainen joka saa osakseen kundien huomiota.
Veikkaukseni on että suurin osa Iinaa kärkkäästi arvostelista on naispuolisia. Itse olen naisvaltaisella työpaikalla törmännyt paljon tällaiseen selkäänpuukottamiseen naisten taholta. Tiedän siis mistä puhun. Kaikissa ihmisissä on toki vikansa, mutta Iinaa kohtaan esitetty tulikivenkatkuinen kostonhimo ja viha on täysin kohtuutonta.
Paljon Iinaa netistä seuranneena voin sanoa, että Iina ei ole mielestäni erityisen paha tai kiero ihminen. Hänen huumorintajunsa on ehkä hieman erikoinen ja sen vuoksi Iina ei "aukea" ihan kaikille. Tämän vuoksi eräät Iinan kommentit tulkitaan tylyiksi kommenteiksi.
Minusta on alkanut tuntua siltä, että Iinan vihaajien motiivina on pohjimmiltaan kateus Iinaa kohtaan. Hän on fiksu, kaunis, sanavalmis nainen joka saa osakseen kundien huomiota.
Veikkaukseni on että suurin osa Iinaa kärkkäästi arvostelista on naispuolisia. Itse olen naisvaltaisella työpaikalla törmännyt paljon tällaiseen selkäänpuukottamiseen naisten taholta. Tiedän siis mistä puhun. Kaikissa ihmisissä on toki vikansa, mutta Iinaa kohtaan esitetty tulikivenkatkuinen kostonhimo ja viha on täysin kohtuutonta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000630&posting=22000000010674280
Minä itse(mies 29 v) ja kaikki miespuoliset ystäväni (ikähaitari 26-33) pitävät Iinaa kuvottavana ja vastenmielisenä. Kysymys ei ole todellakaan kateudesta. Iinassa ei kertakaikkiaan ole mitään, mistä edes voisi tuntea kateutta. Kiero ja ITSERAKAS ihminen vain ei kerää kunnon ihmisten sympatioita.
siis mistähän sille pitäis olla kateellinen?
Kieroilu taidoista? ylimielisyydestä? koppavasta asenteesta joitain kilpailijoita kohtaan?
miksi naiset ei voi ilmaista mielipiteitään muista naisista ilman että tulkitaan kateudeksi?
ei kaikilla naisilla ole niin huono itsetunto että kokisi muut jotenkin uhkaksi itselleen.
eikä se "kundien huomio" nyt niin kadehdittava asia ole kuin sinä tunnut luulevan...
Omasta mielestäni Iinalla ei ole ollenkaan ylimielinen tai koppava asenne. Päinvastoin, Iina on hyvinkin sensitiivinen ja tunneälyltään kehittynyt nuori nainen. Tarkoitan tällä sitä, että hänellä leikkaa hyvin nopeasti sekä älyllisissä keskusteluissa että ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, joihin liittyy enemmän tunteiden näyttämistä. Myös omalta tunnemaailmaltaa Iina tuntuu olevan kehittynyt. Hän osaa näyttää sekä ilon että surun tunteita - mutta ENNENKAIKKEA OSAA KONTROLLOIDA tunteitaan - päinvastoin kuin Terhi tai Minna.
Iina tulkitaan helposti koppavaksi tai ylimieliseksi hänen hieman erillaisen huumorintajunsa vuoksi. Esim. se eilisessä Talk Showssa nähty Iinan kommentti siitä, että AnttiA olisi hänelle vain "hoito" on puhtaasti Iinan käänteishuumoria.
Avatkaa hei silmänne ja tutustukaa Iinaan hieman ennakkoluulottomammin. Löydätte sen ilmeisen helpon ulkokuoren alta todella herkän ja kauniin nuoren naisen, jolla on hyvää läppää ja kauniita ajatuksia.
Jos sun mielestäs Iina on tunneälykäs, niin en voi muutakuin sanoa, että vie varmaan sun ystäväs suo niiku mätää kukkoo ja harrastaa seksiä sun puolisosi kanssa.
Iina on tosi söpö joo, mä en jaksais katella noin läpinäkyvää itseään täynnä olevaa kieroilijaa kovin montaa päivää, jos olisin BB talossa savustaisin sen pihalle ja huom! olen hetero mies
Olen ollut sekä naisvaltaisella että miesvaltaisella alalla ja selkään puukottamista löytyy sekä että. Julkisella puolella enemmän kuin yksityisellä, siellä on niin selvä nokkimisjärjestys ja asiakas vai välttämätön paha. Varsinkin niistä, joista asiakkaat tykkäävät, ei sitten hapannaamat tykkää.
En pidä Iinasta, mutta en nyt oikein keksi mitään mistä pitäisi olla kateellinen. Älykästä keskustelua en ohjelmassa ole kyllä kyennyt havaitsemaan kenenkään käyvän, voi olla että itse olen niin tyhmä. Iina on kivan näköinen, ei mikään mallityyppi kuitenkaan, itse asiassa voisi olla sukua, on tukka ylhäällä aivan kuin äitini nuorena.
Ammatista en voi olla kateellinen, sillä tunnen ko. ammattikunnan edustajia muitakin enkä ole kateellinen heillekään. Tykkään omasta itsehallintaisesta työstäni enemmän ja itse asiasta tästä ollaan minulle ihan rehellisesti kateellisia, mutta sen ihmiset sanovat suoraan päin naamaa. Yleensä tuo "ootte vaan kateellisia" on yläasteikäisten puhetta, vaikea uskoa että sellaisen lauseen viljelijä olisi vielä työelämää kovin paljon nähnyt.
Ei Iina tyhmältä vaikuta, mutta en näe mitään perusteluja väittää ketään BB:n asukkaista mitenkään erityisen älykkääksikään. Perttu on osoittanut joissain kohtauksissa kykyä älylliseen pohdintaan, mutta vaatii älyä huomata se.