Mistä saisi rehellisyyttä?

Ompa ongelma tämäkin. Tuli mieleeni että tässä saattaa olla oikeasti kysymys hankalasta luottamuksen puutteesta. Koska hallitset hyvin oman 'virkavaihteesi' naamioidut mielummin sen taakse kun uskaltaisit olla oma itsesti. Lopulta tästä tulee kierre ja teatterileikki joka on entistäkin vahvempi kuori sinun ja muun maailman välillä.

Olet nyt kuitenkin itsekin jo huomannut että jokin on pielessä ja tarvitset apua. Pelkäämpä pahoin että se sinun sisin sielä kuoren alla on hauras ja siksi avun saaminen olisikin tärkeää.

Ongelma lienee että et uskalla luottaa ulkopuolisiin. Koska en nyt tiedä minkälaista apua olet hakenut en tietenkään voi varsinaista ohjettakaan antaa. Ehkä kannattaisi mittiä jotkain terapeuttia jonka auktoriteetti on riittävän vahva sinuun nähden. Tarkoitan että otat ensin selvää minkä tyyppisiä terapeutteja on tarjolla joista sitten itse valitset sen jonka kanssa haluat ongelmaasi pohtia. Ihminen kasaa sisimpäänsä ihmeen paljon kaikenlaista likaa ja saastaa elämänsä aikana jollei osaa olla tarkka ja torjua turhia taakkoja. Jonkinlainen puhdistautminen silloin tällöin on sielulle hyväksi. Puhdistatumisena voi pitää yhtähyvin vaikka viikon kahden lomaa 'kaukana' arkipäivän ympyröistä tai harrasta retretti viikonloppua luostarissa, kukin tavallaan...

Otan osaa kärsimyksiisi.
Minä taas olen paennut kuoren alle ujouteni takia. inhoan itseäni, etten osaa olla aidon vapautuneesti, omana itsenäni ihmisten edessä, vaan olen myös eräänlaisen varovaisen virkamaskin takana.
Pelkään, etten tule hyväksytyksi omana itsenäni.
Olen kokenut elämäni varrella paljon ikäviä asioita, jotka koteloin sisääni suurimmkasi osaksi. Onneksi elämääni mahtuu myös mukavia hetkiä, jotka kantavat minua eteenpäin.
Terapia, johon onneksi psykologin kautta pääsin oli minulle pelastus.
Sen mukana hävisi itsetuhoajatukseni lähes lopullisesti. Silmäni avautuivat näkemään lasteni maailmaa paremmin ja siitä olen kiitollinen.
Pelkään ihmisiä, mutta haluaisin silti heidän luo, mutta en osaa.
Olen siinä kömpelö ja minulle naureskellaan tai minut sysätään syrjään, kirjaimellisesti.
Minun matkani on vielä kesken. Lapsuuteni ja nuoruuteni traumat on itketty pois, mutta pimeät puoleni minun täytyy vielä löytää ja kohdata. Se matka vie minulta vuosia. Tarvitsen lisää terapiaa sillä ystäviä sopii rasittaa vain rajoitetusti.

Toivon sinun löytävän hyvän teraupetin tai terapiaryhmän, jossa pääset ongelmavyhtesi selvittämisen alkuun.
Se voi välillä olla vaikeaa ja raskasta, mutta lopulta se palkitsee.
Voit ottaa suoraan yhteyttä alueesi mielenterveystoimistoon. Minulle oli kauhea paikka avata sen rakennuksen ovi. Mutta se kannatti!
On fiksua hoitaa ajoissa itse itseään!
Lääkkeitäkin kannattaa ehkä kokeilla pahimpiin hetkiin. Vaikka alkuun luontaistuotekaupasta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Kerrothan jonkun ajan kuluttua kuulumisiasi?!

Itse kirjoitin kirjeen terv.keskuslääkärille ja kerroin siinä kipeimmät asiani. Soittoaika oli jo varattuna, mutta kirje takasi sen, että en voinut enää perääntyä asiassani. Tästä se lähti, ohjaus eteenpäin...

minullakin oli vaikeaa saada apua sillä otin aina naamion ylle ja esitin että kaikki on hyvin, hymyilin kiltisti ja vastailin kysymyksiin. En saanut apua koska vaikutin niin terveeltä.
Oma ongelmani ratkesi sillä että varasin kaksi lääkäriä samalle päivälle eri sairaanhoitopiireistä. Kävin ensimmäisessä lääkärissä naamiossa. (Terve kuin pukki.)
Lähdin sieltä kiirellä sinne toiseen. Olin niin väsynyt ja pettynyt itseeni että naamioni romahti siinä matkalla joten raahauduin perille ihan hajonneena. Siinä ei sanoja tarvittu kun vain itkin. (Nykyään tämä toinen psykiatri kuuntelee minua ja ymmärtää naamioni jota yritän olla ottamatta istunnoissa.)

ja näytä sitten se kirjoitus ammattiauttajallesi...

Omaiseni on ollut samanlainen skarppaaja, ja kerkesi mennä ihan liian huonoon kuntoon kun ei sitten ammattiauttajat ajoissa ehtineet todellista pahaa oloa näkemään. Nyt näkevät, ja on häntä jopa pikkuhiljaa pystytty auttamaankin. Luojalle kiitos! Voimia sinulle!