Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kysymys

Minulla on aivan ihana poikaystävä jonka kanssa olen seurustellut vuoden päivät.
Seksi on ihanaa ja nautin, saan orgasmeja yhdynnän aikana mutta suuseksissä on pienoinen nolo ongelma.
Toinen häpyhuuleni on liian iso, ja mieheni luulee sitä klitorikseksi. Naiset varmaan tietävät ettei tällaisen asian oikaiseminen (varsinkin nuorelle) ole niin helppoa ku joku vois luulla.
Eli oisko jotain neuvoja?
Ois kiva saada asiallisii vastauksia eikä mitään muuta,kiitos
11451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerro hänelle että sinulla on hieman ulkonevat häpyhuulet (toinen) ja että paikka josta hyväilysi tuntuu parhaalta on niiden yhtymäkohdassa.
Kuljeta poikaystäväsi sormea kohti klitoristasi.

Kerro myös että SIINÄ on herkkä kohta. eikä häppäreiden nuoleminen tunnu juuri miltään.

Näytä myös sieltä hupun alla on varsinainen klitoriksen pää.

Monet nuoret luulevat että klitorksen hupun alla on virtsaputken aukko, eivätkä uskalla tehdä tutkimusmatkoja niin epäilyttävään paikkaan.

Kerro myös että virtsa-aukko on aivan lähellä vaginaa. VAro kuitenkin sormeilemasta sitä, voit saada ikävän virtsatietulehduksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


titta kirjoitti:

Minulla on aivan ihana poikaystävä jonka kanssa olen seurustellut vuoden päivät.
Seksi on ihanaa ja nautin, saan orgasmeja yhdynnän aikana mutta suuseksissä on pienoinen nolo ongelma.
Toinen häpyhuuleni on liian iso, ja mieheni luulee sitä klitorikseksi. Naiset varmaan tietävät ettei tällaisen asian oikaiseminen (varsinkin nuorelle) ole niin helppoa ku joku vois luulla.
Eli oisko jotain neuvoja?
Ois kiva saada asiallisii vastauksia eikä mitään muuta,kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu