KIELIVAPAUS PALAUTETTAVA YLIOPISTOIHIN
Akateeminen nuoriso on asetettu ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan.
Keväällä 2004 eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä läpiviety ylioppilaskirjoitusten uudistus oli kokonaisuutena tärkeä mutta valinnaisuuden kannalta vasta pienehkö muutos. Kielten osalta esim. ruotsin kielen saa nyt jättää kirjoittamatta, jos kirjoittaa sekä matematiikan että reaalin.
Kaikilla tasoilla jatkuu silti yhä pakollinen ruotsin opetus, joka ei jätä mahdollisuuksia opiskelijoiden eikä heidän vanhempiensa valinnoille. Erityisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee opiskeleva nuoriso suljetuksi kielivalinnoissa eräänlaiseen pakkopaitaan. Englantia kannattaa osata hyvästä syystä, ja ruotsia on pakko opiskella. Tilaa ei jää tarpeeksi muulle.
Tilanne vuoteen 1978 saakka oli, että yliopistoissa piti suorittaa kahden vieraan kielen pro exercitio -koe.
Latinan, joka oli aikaisemmin ollut pakollinen, sai loppuvaiheessa vaihtaa toiseen kieleen, mikä antoi opiskelijoille mahdollisuuden moneen kiinnostavaan nykykielen yhdistelmään (englanti-ranska, englanti-saksa, saksa-ranska, englanti-italia, ranska-espanja jne.). Ruotsin kieli ei edes saanut olla pro exercitio - kieli, koska maailmankielien opettelemista pidettiin opiskelijalle tärkeimpänä.
Valtion virkamiehiltä vaadittiin kyllä ruotsin kielen koe, mutta se oli yliopisto-opinnoista erillinen koe, jonka sitä tarvitsevat kävivät suorittamassa valtion kielitutkintolautakunnan valtuuttamille henkilöille.
Virkamiesruotsin siirtäminen kielitutkintolautakunnalta yliopistoille olikin selvästi virhe, joka on kuluttanut yliopistojen resursseja muulta opetukselta ja kaventanut huomattavasti suomalaisten mahdollisuuksia osata maailmankieliä.
Professori Erkki A. Niskanen lausui samasta asiasta muistiossaan ruotsin kielen pakollisuuden poistamiseksi kaikilta koulutusasteilta (30.3.2004):
"Vuoden 1978 kieliasetuksessa sekoitettiin kohtalokkaalla tavalla yliopiston perinteiset kieliopinnot ja valtion virkamiehiltä vaadittava ruotsin kielen kielitutkinto. Päätös oli asiantuntematon puoluepoliittinen päätös. Lopputuloksena oli se, että kaikilta yliopiston opiskelijoilta alasta, tulevasta tehtävästä ja tarpeesta riippumatta vaaditaan pakolliset ruotsin kielen opinnot. Tämä epäkohta on pikaisesti korjattava. Ruotsin kielen opintoja on järjestettävä vain tarvitsijoille vapaavalintaisesti toteutettuna."
Allekirjoittaneet yhtyvät tähän päätelmään.
Kielipoliittinen päätös syntyi RKP:n Kristian Gestrinin ollessa opetusministerinä. Tällainen kielivalintoja rajoittanut päätös on nykytilanteessa kestämätön. Akateeminen nuoriso asetetaan ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan. Tällainen vaatimus on mahdollista tulkita myös oikeudettomaksi ja syrjinnäksi.
Globalisaatio vaatisi lisäpanostusta ranskan, saksan, espanjan, venäjän ja muiden maailmankielten oppimiseen. On epärealistista edellyttää, että vaativan asiaosaamisen lisäksi voitaisiin hallita vielä korkeatasoisesti kolmea itselle vierasta kieltä.
Ruotsi on oppimisen kannalta 95 prosentille suomalaisista vieras kieli. Tämän vuoksi suomalainen opiskelija joutuu tyytymään nykyoloissa maailmankielten osalta vain englantiin.
Koululaitoksen piirissä ruotsin kielen pakollisuutta on perusteltu sillä, että lapset ja teini-ikäiset eivät vielä tiedä tulevaisuuden kielitarpeitaan. Yliopisto-opiskelijoihin sovellettuna tämä perustelu on erityisen kestämätön.
Nykytilanteen rajoittuneen ruotsi-englanti-kieliyhdistelmän hallitsevuus kieliopinnoissa loukkaa yliopistojen arvokkuutta ja universaaliuden ideaa. Englannista on kuitenkin hyvässä ja pahassa tullut aikamme latina, jota kaikkien on osattava mahdollisimman hyvin.
Kielellisen yleissivistyksen vahvistaminen voi toteutua vain kielivapauden palauttamisella yliopistoihin, mikä väistämättä tarkoittaa lähtöpasseja tarpeettomimmalle kielelle. Ainakin ruotsin opetus pitäisi rajoittaa vain niille, jotka aikovat valtion virkamiehiksi.
Kielten yliopettaja Marjatta Huhta toteaa (Kanava 2/2003), että suomalaisen kielipaletin laajentamiseksi joudutaan puuttumaan ruotsin erikoisasemaan, ensimmäiseksi korkeakoulusektorilla. Opintoaikojen supistaminen ja opintojen tehostaminen vaatii keskittymistä olennaiseen.
Mitä yleissivistykseen tulee, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005) korostaa, että maailmassa on nykyään valtava määrä tietoa, eikä siitä enää voida erottaa tiettyä osaa kaikille pakolliseksi yleissivistykseksi. Riittää, kun yhteiskunnassa on tarpeeksi niitä,
jotka hallitsevat tietyn tietomäärän.
Ilmari Rostila; Professori
Vesa A. Niskanen; Dosentti, yliopistonlehtori
Richard Järnefelt; Rehtori
Akateeminen nuoriso on asetettu ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan.
Keväällä 2004 eduskunnan ylivoimaisella enemmistöllä läpiviety ylioppilaskirjoitusten uudistus oli kokonaisuutena tärkeä mutta valinnaisuuden kannalta vasta pienehkö muutos. Kielten osalta esim. ruotsin kielen saa nyt jättää kirjoittamatta, jos kirjoittaa sekä matematiikan että reaalin.
Kaikilla tasoilla jatkuu silti yhä pakollinen ruotsin opetus, joka ei jätä mahdollisuuksia opiskelijoiden eikä heidän vanhempiensa valinnoille. Erityisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee opiskeleva nuoriso suljetuksi kielivalinnoissa eräänlaiseen pakkopaitaan. Englantia kannattaa osata hyvästä syystä, ja ruotsia on pakko opiskella. Tilaa ei jää tarpeeksi muulle.
Tilanne vuoteen 1978 saakka oli, että yliopistoissa piti suorittaa kahden vieraan kielen pro exercitio -koe.
Latinan, joka oli aikaisemmin ollut pakollinen, sai loppuvaiheessa vaihtaa toiseen kieleen, mikä antoi opiskelijoille mahdollisuuden moneen kiinnostavaan nykykielen yhdistelmään (englanti-ranska, englanti-saksa, saksa-ranska, englanti-italia, ranska-espanja jne.). Ruotsin kieli ei edes saanut olla pro exercitio - kieli, koska maailmankielien opettelemista pidettiin opiskelijalle tärkeimpänä.
Valtion virkamiehiltä vaadittiin kyllä ruotsin kielen koe, mutta se oli yliopisto-opinnoista erillinen koe, jonka sitä tarvitsevat kävivät suorittamassa valtion kielitutkintolautakunnan valtuuttamille henkilöille.
Virkamiesruotsin siirtäminen kielitutkintolautakunnalta yliopistoille olikin selvästi virhe, joka on kuluttanut yliopistojen resursseja muulta opetukselta ja kaventanut huomattavasti suomalaisten mahdollisuuksia osata maailmankieliä.
Professori Erkki A. Niskanen lausui samasta asiasta muistiossaan ruotsin kielen pakollisuuden poistamiseksi kaikilta koulutusasteilta (30.3.2004):
"Vuoden 1978 kieliasetuksessa sekoitettiin kohtalokkaalla tavalla yliopiston perinteiset kieliopinnot ja valtion virkamiehiltä vaadittava ruotsin kielen kielitutkinto. Päätös oli asiantuntematon puoluepoliittinen päätös. Lopputuloksena oli se, että kaikilta yliopiston opiskelijoilta alasta, tulevasta tehtävästä ja tarpeesta riippumatta vaaditaan pakolliset ruotsin kielen opinnot. Tämä epäkohta on pikaisesti korjattava. Ruotsin kielen opintoja on järjestettävä vain tarvitsijoille vapaavalintaisesti toteutettuna."
Allekirjoittaneet yhtyvät tähän päätelmään.
Kielipoliittinen päätös syntyi RKP:n Kristian Gestrinin ollessa opetusministerinä. Tällainen kielivalintoja rajoittanut päätös on nykytilanteessa kestämätön. Akateeminen nuoriso asetetaan ikään kuin lapsen asemaan, joka ei muka osaa tehdä omia valintojaan. Tällainen vaatimus on mahdollista tulkita myös oikeudettomaksi ja syrjinnäksi.
Globalisaatio vaatisi lisäpanostusta ranskan, saksan, espanjan, venäjän ja muiden maailmankielten oppimiseen. On epärealistista edellyttää, että vaativan asiaosaamisen lisäksi voitaisiin hallita vielä korkeatasoisesti kolmea itselle vierasta kieltä.
Ruotsi on oppimisen kannalta 95 prosentille suomalaisista vieras kieli. Tämän vuoksi suomalainen opiskelija joutuu tyytymään nykyoloissa maailmankielten osalta vain englantiin.
Koululaitoksen piirissä ruotsin kielen pakollisuutta on perusteltu sillä, että lapset ja teini-ikäiset eivät vielä tiedä tulevaisuuden kielitarpeitaan. Yliopisto-opiskelijoihin sovellettuna tämä perustelu on erityisen kestämätön.
Nykytilanteen rajoittuneen ruotsi-englanti-kieliyhdistelmän hallitsevuus kieliopinnoissa loukkaa yliopistojen arvokkuutta ja universaaliuden ideaa. Englannista on kuitenkin hyvässä ja pahassa tullut aikamme latina, jota kaikkien on osattava mahdollisimman hyvin.
Kielellisen yleissivistyksen vahvistaminen voi toteutua vain kielivapauden palauttamisella yliopistoihin, mikä väistämättä tarkoittaa lähtöpasseja tarpeettomimmalle kielelle. Ainakin ruotsin opetus pitäisi rajoittaa vain niille, jotka aikovat valtion virkamiehiksi.
Kielten yliopettaja Marjatta Huhta toteaa (Kanava 2/2003), että suomalaisen kielipaletin laajentamiseksi joudutaan puuttumaan ruotsin erikoisasemaan, ensimmäiseksi korkeakoulusektorilla. Opintoaikojen supistaminen ja opintojen tehostaminen vaatii keskittymistä olennaiseen.
Mitä yleissivistykseen tulee, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Aatos Lahtinen (Kanava 2/2005) korostaa, että maailmassa on nykyään valtava määrä tietoa, eikä siitä enää voida erottaa tiettyä osaa kaikille pakolliseksi yleissivistykseksi. Riittää, kun yhteiskunnassa on tarpeeksi niitä,
jotka hallitsevat tietyn tietomäärän.
Ilmari Rostila; Professori
Vesa A. Niskanen; Dosentti, yliopistonlehtori
Richard Järnefelt; Rehtori
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse vihaan ruotsia kielenä. Opin vihaamaan sitä jo yläasteella, viha jatkui virkeänä läpi lukion ja nyt törmään tähän täysin minulle hyödyttömään kieleen vielä yliopistossakin. Ajatella jos olisin lukenut vaikka saksaa ja/tai ranskaa yläasteelta. Aion lähteä ulkomaille - en tosin ruotsiin - töihin opintojen jälkeen ja ruotsin kielen pakko-osaamisesta siellä ei ole kirjaimellisesti minkäänlaista hyötyä.
**ttu käyttäkää se energianne johonkin vähän rakentavampaan kuin vihaamiseen. Todella lapsellista.
Niin just **ttu **rkele. Hel**tin lapsellista niiq tuoda omia niiq vi**n mielipiteitään esille niiq.
Ah, kumpa esi-isämmekin olisivat hankkineet elämän niin saisimme vieläkin lämmitellä nuotion loimussa karhuntaljaan kietoutuneena.
Asiaan on aika puuttua kovakouraisesti. On oikeus ja kohtuus, että turha ruotsin kieli on vihdoin poissa yo-tutkinnosta mutta se ei yksin riitä.
Niinhän se on, ettei ruotsin kielen valinnaisuus ylioppilaskokeessa auta juuri mitään. Sitä on opiskeltava joka tapauksessa kaikilla kouluasteilla. Jos ruotsin oppia on jäänyt vähänkään päähän, kannattaa se joka tapauksessa kirjoittaa yo-kirjoituksissa. Ruotsin opetuksen olisi tultava välittömästi valinnaiseksi. Vasta silloin näemme, miten moni sitä oikeasti haluaa opetella.
On naurettavaa, miten samaan aikaan vaahdotaan tehokkuudesta ja kilpailukyvystä myös korkeakouluopetuksessa, mutta samalla opiskelijoille tuputetaan pienen länsinaapurimme kieltä. Minä en ole tarvinnut ruotsia kertaakaan sitten 2 ov:n pakollisen ruotsin kurssin. Englannin kurssi oli naurettava yhden opintoviikon tekstinymmärtämiskerho, joka ei varmaankaan parantunut juuri kenenkään kielitaitoa. Englanti on elintärkeä esim. luonnontieteilijöille, ja olisi hyvä osata myös jotain merkittävää eurooppalaista kieltä. Ruotsia opiskelkoot ne, joiden mielestä se on merkittävä eurooppalainen kieli.
Minua on jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt suomalaisten passiivinen ja ikään kuin alistunut asenne pakkoruotsia kohtaan. Ikäänkuin se olisi taivaasta annettu totuus, johon on vain sopeuduttava. Tämä on yksi suurista epäkohdista nyky-Suomessa! Herätkää!
Eräät henkilöt tuntuvat ottavan itseensä pakkoruotsin kritisoimisen. Minä en vihaa ruotsin kieltä tai ruotsinkielisiä. En ole vain kuullut yhtään pätevää argumenttia ruotsin nykyasemalle Suomessa. Minusta on aiheellista edelleen kysyä: miksi suomen kieli ei ole Ruotsissa rikkaus, jos kerran ruotsi on Suomessa?