Miten voisin jaksaa paremmin tuntematta syyllisyyttä? Olen kahden murkkuikäisen yksinhuoltaja. Vanhemmalla takana jo usean vuoden masennus(käy edelleen terapiassa)On ollut ylä- ja alamäkiä, kaikesta on aina eteenpäin päästy ominvoimin mutta nyt tuntuu että omat voimat ei riitäkkään tukemaan muksujen kasvamista..Rankan opiskelujakson jälkeen päätin ottaa rauhallisesti, etsiä omia harrastuksia, omaa aikaa; saadakseni lisävoimia täällä kotona "taisteluun". Ja hienolta se tuntuikin niinkauan kunnes murkkuikäisen masennus alkoi taas painaa päälle..Päälleni iski syyllisyyden tunne, en jaksanutkaan olla enää tukena vaan lankesin itkemään..Nyt kyyneleet eivät enää lakkaa...olen vain pohtinut omaa olemistani..Pelottaa, mahtaako tilanne vain pahentua, masennus tarttuu? Vai onko tämä vain stressiä joka laukeaa pitkän itkun aikana?
Tarttuuko masennus!!
kyyneleet ei lopukkaan
10932
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä poden masennusta. En tiedä onko kyseessä lievä vai vähemmän lievä tapaus mutta kyllä tämä koville ottaa. Minulla masennuksen syy on tiedossa ja se helpottaa. Koitan saada sen asian kuntoon ja siten pois päiväjärjestyksestä.
Masennuksen tarttuvuudesta sen verran, että kyllä se pitkään jatkuvana vaikuttaa lähipiiriin mutta ei masennus ole mikään viirus josta tartunta voisi tulla.
Itselläni on murkku ikäinen tytär. Meillä on aika koviakin yhteenottoja viikottain, mutta nukkumaan ei mennä ilman asioiden sopimista.
Älä syyllistä itseäsi mistään. Elämä menee omaa rataansa vaikka tekisit mitä jos se on mennäkseen.
Itselläni on lääkkeenä Sertralin Hexsal ja sillä pärjään yllättävän hyvin.
Lasten kasvatus ei ole aina helppoa ja sinäkin yrität parhaasi ja sen takia kärsit kun lapsesi kärsii.
Käy lääkärissä puhumassa asiastasi ja jos tarjoavat lääkehoitoa ota vastaan. Sinun pitää kuitenkin ajatella paljon myös itseäsi ettet pala loppuun.
Minä kävin aika alhaalla (pohjilla) ennen kuin kerroin lääkärille olostani.
Sain lääkäriltä hyvän vastaanoton ja kun lääkitys alkoi vaikuttamaan tajusin, että minun olisi pitänyt hakea apua aiemmin.
Kiitos pikaisesta vastauksestasi..pieni pilkahdus valoa ja jaksan jo taas jatkaa matkaa. Uskomatonta miten pienikin viesti täysin tuntemattomalta henkilöltä voi helpottaa omaa oloani. Hyvää päivän jatkoa sinulle..Kiitos ;-)
Kiitos kiitoksesta.
Muista ajatella myös itseäsi. Lapsiaan ajatellessa unohtaa itsensä liian usein. Ei ole itsekästä ajatella myös omaakin terveyttään. Lapsesi tarvitsevat terveen ja jaksavan huoltajan. Tämä Sertralin lääkitys joka minulla on lisää aivojen serotiini määrää. Pitkään jatkuva stressi kuluttaa serotiini arvot alas ja silloin ihminen alkaa lamaantumaan. Aivot kehittävät serotiinia itsekkin, mutta kova henkinen paine kuluttaa enemmän ja silloin voidaan lääkityksellä auttaa serotiini arvot kohdalleen.
Kerrohan joskus kuulumisia.
Pirteämpiä ja iloisempia syyspäiviä sinulle ja lapsillesi.
serotoniini,ei serotiini.
Olet oikeassa. Kiitos oikaisusta.
depression kourissa kamppailevan läheiset kärsii helposti myötäsairautta. melankoliasta depressioon. Jäitä hattuun deprissiosta toipuu täysin http://tiedostamaton.net
Itse on aika-ajoin jonkun verran puhunu mutsille masennuksesta, mutta todella vähän.
Kun luin sun teksiä, tuli sellainen ajatus, että miettiiköhän äitinikin noin. Pelottavaa toisaalta. Äitillä on loppunu mun kanssa voimat monta kertaa, vei mut kerran lääkäriinkin (pari vuotta sitten)..
Olen tuossa kk sitten itkeny äitille puhelimessa monta kertaa viikossa, ja sitten äitilläkin loppu voimat mun kanssa, räjähti mulle puhelimessa. Välillä tuntuu juuri sen takia, en voi puhua sille enään mitään, koska tiedän että sille tulee todella paha olo mun takia.
Mutta sun tektisi sai munkin aivot avautumaa, että millanen vanhemman rooli voi olla tälläsessä, kun lapsella on paha olla(tosin olenhan mä jo kuitenkin 20).
Rooleista en osaa kertoa, kaikkihan me ollaan erilaisia. Mutta omista kokemuksista voin kertoa.
Olen minäkin kuunnellut muksuni itkua ja yrittänyt keskustelulla auttaa purkamaan tunteitaan. Mutta kaikella on rajansa, jossain vaiheessa iskee päälle täysi avuttomuuden tunne "En osaa auttaa enempää"
Avuttomuuden tunne sattuu ja tuntuu tosi pahalta, jopa niin pahalta että itsekkin "räjähdän".
Täysi puhumattomuus(mökötys) vain pahentaa asiaa.
Ja vaikka meillä joskus "räjhdelläänkin", minulle itselleni ainakin on tärkeää että kerromme kaiken kaaoksen keskellä toisillimme kuinka paljon välitämme toisistamme. Oma lapsi on aina tärkeä, oli tilanne mikä tahansa.
Ulkopuolinen apu on ollut avuksi tosi paljon oman jaksamiseni kannalta. Vaikka välillä mietinkin; mitähän siellä terapeutilla jutellaan, liittyykö asia minuun, jos olisin käyttäytynyt toisin olisiko perheessämme nyt masennusta jne..
Terapeutti käynnit helpottavat kuitenkin tilannetta, enää ei tarvitse jaksaa huolehtia täysin yksin auttamisesta.
Terapian myötä "räjähdysten" määrä on vähentynyt.
Pienikin hymy ja halaus on paras palkkio, joka auttaa jaksamaan eteenpäin oli sitten huono tai hyvä päivä ;-)
ps. tänään tuntuu jo paremmalta :-) TSEMPPIÄ!
Hei!
Elätte perheessänne samanlaisia aikoja kuin me.
14 v pojallani todettiin lyhyen sairaalajakson aikana keskivaikea masennus. Ei pysty käymään koulua, nyt yritetään tunti viikossa erit.opettajan luona. Huomenna olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa...arvaa jännittääkö. Tämä jännitysnäytelmä on jatkunut liian pitkään. Itse en viitsisi tehdä kotitöitä, väsyttää ja silloin tällöin otan Imovanin, jos herään yöllä eikä uni meinaa tulla takaisin.
Poikani sai Seronil-reseptin, nyt vasta 6 pv takana. Yritän seurata, miten vaikuttaa, tiedän kyllä että voi mennä kk ennenkuin vaikutus näkyy kunnolla.
Kyllähän se perheenjäsenen masennus sairastuttaa jollain tasolla koko perheen. Olenkin tarkkana nuoremman siskonsa olosta. Hän onneksi on sellainen, joka pystyy puhumaan tunteistaan ja asioistaan kanssani. Poika on omisssa oloissaan enkä meinaa minkäänlaista puheyhteyttä saada häneen.
Kun käytätte sanaa "terapia", tarkoitatteko psykologilla vai kenen luona käyntejä? Poikani käy tällä hetkellä vain perhekeskuksen psyk. sair.hoitajan puheilla. Olen sitä mieltä, ettei ne kerran vkossa tai kahdessa käynnit ole tarpeeksi... Tartun kohta luuriin ja haluan hänelle tehokkaampaa avohoitoa. Tuntuu, että itse on vaadittava, kunnalla nyt vähän sellainen ote asiaan........
Jaksetaan, kyllä se joskus helpottaa!! Omaa itseäänkin on muistettava helliä. Jättää siivoamatta, kun haluaa maata sohvalla. Liikkua, viettää sosiaalistakin elämää, jne.
Ei masennus tartu, mutta on koettelevaa, kun lapsi sairastaa vaikeaa sairautta. Sinä tarvitset myös jaksamisessasi tukea. Oletko käynyt vertaisryhmissä tai esim. terapeutilla/psykologilla/psyk.sairaanhoitajalla keskustelemassa? Sinulla on oikeus vaatia myös itsellesi tukea. Perhetapaamiset ovat olennainen osa hoitoa (kuten varmasti tiedätkin), mutta jollekin ammattihenkilölle sinun tarvitsisi purkaa omia paineitasi, ihan vain sinä yksin. Voisit puhua vapaammin.
Aurinkoa syksyynne!