Toissa viikonloppuna vaimoni oli minuun tyytyväinen ja avasi CB:n. Sain vihdoinkin runkata. Tai oikeammin hän runkkasi minua niin kauan, että laukesin. Sitten menimme saunaan ja pesulle. sen jälkeen hän asetti taas munani häkkiin. Loppuilta olikin sitten yhtä hänen tyydyttämistä. Samoin koko viime viikko. Hän katselee telkkaria ja minä nuolen häntä. Myöhemmin illalla laitan dildon päälleni ja meno on hurjaa, ainakin vaimoni mielestä.
Sunnuntaina wc-paperi oli loppunut wc:eestä, olin unohtanut tarkistaa sen. Seurauksena oli se, että saan viikon ajan nuolla hänen pimppinsä puhtaaksi aina vessakäynnin jälkeen. Ja CB:tä ei avata neljään viikkoon. Että näin meillä.
Sunnuntaina wc-paperi oli loppunut wc:eestä, olin unohtanut tarkistaa sen. Seurauksena oli se, että saan viikon ajan nuolla hänen pimppinsä puhtaaksi aina vessakäynnin jälkeen. Ja CB:tä ei avata neljään viikkoon. Että näin meillä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vai niin. Vai niin.
Avasin mieheni lukon kahden viikon kiinniolon jälkeen. Sanoin että nyt on tunti aikaa runkata ja jokainen orgasmi lyhentää seuraavaa kahta viikkoa yhdellä päivällä. Minä seurasin vierestä kun vispaaminen alkoi. Kiihottavaa katsottavaa ja ne yritykset saada uudelleen seisomaan kiireessä. Toinen käsi oli käsiraudoissa sängynpäädyssä. Kolme kertaa tuli,neljättä ei enää laskettu koska veteli "kuivat". Oli aika uupunut mies ja sitten vaan punottava kikkeli takaisin lukkoon. Onkos teillä muilla uusia ideoita "kiristää" miestä tekemään jotain ?
Anna miehellesi aika, jossa ajassa pitää saada käsipelillä. Muuten lukkoon takaisin. Meillä on välillä tiukkojakin aikoja(15s), ja voi sitä pettymystä jos ei ehdi.
Anna miehellesi aika,jossa pitää saada käsipelillä. Meillä on välillä tiukkojakin aikoja(15s), ja voi sitä pettymystä jos ei ehdi...
Reilun 2 viikon jälkeen tyttöystäväni avasi lukon ja antoi runkata suihkun lattialla istuen. Juuri kun olin saamassa se kusi munille ja käski tekemään loppuun asti. Oli aika alistettu olo,kun näitä pissajuttuja ei muuten harrasteta. Seuraava mitä on tulossa niin se ei avaa cb ellei saa runkata minulta kuppiin. Pahinta on että minun pitää syödä omat spermat edes kerran. Koska niin se on itsekin tehnyt ja haluaa minunkin tietävän miltä se maistuu. Viikko on nyt mennyt, saa nähdä kauanko kestää sillä ajatus ei houkuta yhtään.
Töiden jälkeen kotona vaimoni kävi pissalla ja nuolin sitten pimpin puhtaaksi. Ilmeisesti hän ei ollut pyyhkinyt koko päivänä, koska maku oli aikamoinen. Kun mainitsin siitä hän suuttui ja sanoi, että loppuviikon minä saan suorittaa alapesun. Nuolemalla tietenkin.
Vaimoni istuu vieressäni ja katselee mitä kirjoitan. Häntä miellytti muutamat vinkit niin, että hän saattaa kokeilla niitä.
Nyt on kuitenkin hänen nautintonsa aika. Hellää suukottelua ja hyväilyä ensin. Sitten kielihommia aina orgasmiin saakka. Hän sanoi, että ei halua tänään strappia, mutta saan sängyssä kuunnella kun hän käyttää omaa dildoaan. Että näin tänään.
Hei!
Vähän kateeksi käy Teitä ammattilaisia. Tai sitten olette vaan erikoistuneita... TosiPervoMies on yleispervo, mutta lukintaan kallellaan. Nimimerkit Ehto ja Ehto2, hienoa ideointia!
Meillä vähän vaatimattomampaa. Mies lukittu ja Rouva antaa flirttailunäytöksiä ravintolassa. Ei kuitenkaan halua antaa muille. Luulen kuitenkin, että niitä miehiä harmittaa vielä enemmän. Mä saan sentään JOSKUS. Olisiko ketään Rouvaa joka opettaisi meidän Rouvan HUORAAMAAN ja JAKAMAAN kunnolla?
Nyt menossa ystävänsä kanssa toiselle paikkakunnalle juhlimaan. Jättää minut lukituksi. KIELSI lähtemästä kotoa minnekään. Tietty mä maksan niiden reissun! Herjaa k..pääni pieneksi. Ja tietty PIHTAA. Ei kuitenkaan "jaksa" pihdata viikkoa pidempään.
Siveysvyö miehellä, miksi? Siksi, että sen käyttöön on oikeastaan vain kaksi syytä.
1. Leikki.
Mies haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi. Nainen dominoi ja kuitenkin mies "ohjaa" leikkiä juuri siihen suuntaan kuin haluaa. Ärsyttävää ja typerää. Menköön mies maksetulle dominalle ja pyytäköön mitä haluaa. Siinähän himot tyydytetään juuri niinkuin mies toivoo.
2. Naisen valta
Miksi nöyryyttää häntä kun pienillä asioilla saa hänet oppimaan naisen/vaimon kunnioitusta ja huomioon ottamista kokonaisvaltaisesti.
Siveysvyö päälle ja avain kaulaan. "Jos minä en saa, niin et sinäkään runkkaile" Helppoa?
Kuitenkin kun CB on vihdoin saatu paikoilleen, niin loppu onkin sitten helppoa. Orgasmien suhteen ehkä 10/1. Se on hyvä lähtökohta ja siitä on helppo mennä vaikka 20/1 tai enemmänkin.
Ah ne ihanat suukottelut ja hellyyden osoitukset, hyväilyt joita olin odottanut monta vuotta. Nyt ne on tulleet takaisin.
Nöyryytäisinkö miestäni? Toki leikkejä on joskus leikitty, mutta selkeä alistaminen ei mielestäni kuulu CB:n luonteeseen.
No jos hän haluaa alapestä minut nuolemalla, suon sen hänelle. Itseasiassa se tuntuu sangen mukavalta.
Ehdot? Kuka ikinä laukeaa 15 sekunnissa. Haluaisin nähdä. Tunnin runkkaus oli hyvä juttu. Oletteko kokeilleet sitä, että mies saa runkata esim 150 vetoa. Jos ei mitään tapahdu, niin kulli häkkiin ja haarojen väliin nuolemaan.
Vierasta? No jaa. Parisuhde on aina parisuhde. Ajatus on kyllä kiinostava. Mutta, mutta mitä jos....
Miehet kokee tämän kiihottavana leikkinä tai pelinä. Se vain on niin. Sukupuolisesta itsenäisyydestä luopuminen on miehelle iso juttu. On oikeus ja kohtuus, että uhraus saa ansaitsemansa huomion. Miehesi haluaa palvoa sinua ei maksettua dominaa. Osoita kiitollisuutesi nauttimalla avoimesti ja häpeämättömästi omalla tavallasi omasta asemastasi, äläkä anna ohjata itseäsi. Naisen valta on sitä, etteivät asiat tapahdu miehen tahtomalla tavalla. Asiat, jotka ovat sinun mielestäsi ärsyttäviä tai typeria pitää kieltää ja niistä pitää rangaista. Tuo 50 - 150 vetoa on hyvä leikki.
Ihan oikeassa olet. Se on naisen valta ja miehen on alistuttava siihen. Nautinto on minun oikeus ja mieheni työskentelee vain ja ainoastaan sen eteen.
Meilasin hänelle juuri eräitä ohjeita. Töiden jälkeen hän käy ostamassa käsiraudat ja naamalle kiinnitettävän dildon. Ja tietenkin minulle kauniit, minua miellyttävät alusasut.
Lauantaina ajattelin mennä tanssimaan ( pidän tanssimiseta). Mieheni saa tulla mukaan. Toki menemme ravintolaan eri aikaan. Ja tietenkään hän ei saa missään nimessä ilmaista edes tuntevansa minut.
Kiihottaa jo nyt ajatus tanssia vieraan miehen kanssa kun hän tanssiessa vie kätensä pakaroilleni ja hyväilee niitä.
Niin tansseista jäi mainitsematta eräs hauska yksityiskohta. Tietenkin mieheni pitää olla myös aktiivinen ja hakea naisia tanssiin, tietysti CB päällä.
Kun tanssin hitaita niin mielellään painautuu miestän vasten.
Mitähän ne naiset mahtavat ajatella kun "vahinkossa" painavat reitensä vasten mieheni haaroja ja siellä onkin jotain aivan muuta kovaa.
Voit halutessasi katsastaa tansittajiesi kikkelitkin ja panna miehesi vaikka yleisön eteen CB päällä seisomaan, mutta et saa loukata miestäsi.
Juttusi on kovin tutun kuuloista chasticy sivuilta. Ettei olisi yksyhteen lainattua.
Jatkotkin kyllä viittaavat enemmän yksinäiseen runkkuun kuin rakastavaan vaimoon.
Toivottavasti olen jälleen väärässä, jos, niin onnia ja menestystä.
Moi,
heitän oman lusikkani kivaan soppaan.
Mielestäni olet aivan oikeassa, ainakaan minä en halua maksullista. Oma kulta on jotain.
Samoin naisen valta esittämälläsi tavoin.
Hyvää jatkoa