V-käyrä nosti päätään korkealla kun muutama päivä sitten luin tekstiTVstä ja Iltalehden nettisivuilta Johannes Koskisen lausuntoja seksin myymisen kriminalisoinnista.
Tässä en ole ottamassa kantaa kuitenkaan suoranaisesti em. asiaan, vaan siihen että seksin myyminen nostetaan ohi monen kansalaisen elämää paljon tuskallisemmin ja konkreettisemmin koskevan ongelman ohi.
Itse koen täydellistä epäsuhtaa väkivaltarikoksista ja seksuaalirikoksista(jollainen myyntikin kohta on...) aiheutuvien inhimillisten vahinkojen ja kärsimysten, ja niistä saatujen rangaistusten välillä. Tämä epäsuhta korostuu vielä lisää kun kyseessä ovat samojen rikosten uusijat.
En ole asiaan niin hyvin perehtynyt että voisin ottaa tyhjentävästi kantaa seksin myymiseen tai sen kriminalisointiin.
Sen ymmärrän että siihen on helpompi puuttua, ja että sillä saa paljon vanhemmen sukupolven äänestäjiä tulevaisuutta ajatellen.
Tulee mieleen kuinka joskus nuorempana jotkut naispuoliset ystävät taistelivat Nepalin kettujen tai Intian pöllöjen puolesta samaan aikaan kun maailmalla tapahtui-ja tapahtuu-inhimillistä kärsimystä esim angolan lasten kuollessa päivittäin nälkään.
Olen vain pieni ihminen suuressa maailmassa, mutta
haluan silti suojata-niin hyvin kuin lain laatimisella voi- mahdolliset tulevat lapseni, ystäväni,teidät ja kaikki tuntemattomatkin, ennenkuin edes alan miettimään seksin myymisen kriminalisointia.
Kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Arvaappa onko Vihannes enää ensi kuussa ministeri?
siihen toi just perustuu, että vanhoilliset
äänestää lain puolesta joka tapauksessa
ja nuoremmat ei sitten kehtaa äänestää vastaan, kun pelkäävät leimautuvansa seksin ostajiksi tms.
Ovela taktiikka sinänsä!
Samaa kun jatketaan niin täällä on kohta naisilla hunnut niinku afganistanissa tai jossain.
Tähän asti jos tarve on kasvanut sietämättömäksi eikä ole tarjolla "ilmaista" naista on voinut maksamalla saada helpotuksen huoralta.
Nyt kun seksin ostaminen kriminalisoidaan et saa enää edes ostaa.
Tästä herää aivan uusi vaihtoehto, miksi ostaisin kun se on rikollista, yhtä hyvinhän voin RAISKATA. Valinnanvara aivan eri luokkaa kuin prostituoiduissa ja mahdollisuus saada siltä vaikealta ja tavoittamattomalta nirppanokaltakin...
Tämä on kyllä pelottava vaihtoehto. Jos seksin oston rangaistus tulee niin suureksi mitä Koskinen uhosi, voi raiskaus tulla halvemmaksi. Ainakin jos on näitä lieventäviä seikkoja joista kaikista on jo ennakkotapaukset olemassa. Lieventäviä asianhaaroja:
1. Tekijällä on työpaikka.
2. Tekijä tuntee uhrin entuudestaan.
3. Raiskaus suoritetaan mahdollisimman nopeasti eli ei saa nautiskella elenmäärin.
Aina kun on puhuttu siitä että ei edes julkiset bordellit lopettaisi raiskauksia kokonaan. Tämä on totta, raiskaukset jossa teko tehdään vallantunteen vuoksi, jatkuisivat. Samoin esim jos mennään baarista jatkoille joissa tulee erimielisyyttä jatkojen luonteesta, ei bordellilaitos auttaisi yhtään. Uuden lain myötä olisi mielenkiintoista seurata onko näillä mitään vaikutusta toisiinsa. Olisi sikäli että uusi laki on vaikutukseltaan samaa luokkaa kuin laki pyöräilykypärän käytöstä. Sihteeriopiston gallupissa äänestäneistä 1 % aikoo lopettaa ostamisen.