Kannabis kokeilu

mieles

Morjens!
Olen ajatellut kokeilla kannabista ensimmäistä kertaa. Tuli vaan mieleeni, että kuinka monelle kannabis on aihettanut pahaa oloa. Tunnen ihmisiä jotka polttelevat melko säännöllisesti, ilman ongelmia. Mutta eräs kaveri tunsi olonsa melko ahdistuneeksi, eikä ole halunnut enää kokeilla. Eli kertokaahan joitakin huonojakin kokemuksia, jos niitä on.
Niin ja kiitos jo etukäteen kaikista "osta kossupullo ja ole onnellinen" -viesteistä.

36

14118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nitro

      No siis.... Jotkut ei vaan kertakaikkiaan kestä sitä että ajatus lähtee juoksemaan eikä aistien kautta suodattuva ja tajuttava informaatiovirta ole entisensä. Jotkut pelkää ihan älyttömästi sitä että menettä todellisuuden... Mut sitä ei voi menettää, se vain muokkautuu hampulla hetkeksi toisenlaiseksi...

      Omissa ensimmäisissä kokeiluissani oli mukana välillä sellaisia ajatuksia kuin että "Eikö tää lopu tai tasoitu" ja "Vieläkö pidemmälle, ei oo enää kivaa"... ja ihan turhaan, ne kokemukset kuuluu asiaan ja jos vaan hyppää sen leijonan (tai no, strutsin?) selkään ja laukkaa fiiliksillä ja nauttii siitä mitä tarjotaan oli se mitä tahansa niin mikäs siinä...

      Sitä on vaikea kuvailla. Niitä ekoja kertoja. Antaa mitään täsmällistä ohjetta, itselläni 5 ekaa kertaa oli aivan erilaisia jokainen... välillä joku juttu vangitsi katseen kuin lukkoon... toisella kertaa nauroin ihan sikana kavereiden kanssa ja oli sellainen sosiaalinen fiilis... sit ajatus lensi kerran silleen ihan hillitöntä vauhtia...

      Ne jotka ei kestä sitä että heidän maailmankokemustaan ravistellaan, että he joutuu ajatteleen asioita eri kanteilta... että "kontrolli" häviää ja se korvautuu vapaudella tai johdatuksella... se on ahdistavaa joillekuille (konservatiivihenkisille?).

      On asioita joita ei voi kuvata... jotka jokaiselle on erilainen. Pilvi on yks niistä jutuista. Se mikä on olennaista on: "Turha pelätä, turha panikoida, tuli mitä tahansa niin se ei ole vaarallista - ei mielellesi eikä ruumiillesi". Eli siis pahimmillaan kuin työntäis kätensä paskaan - ei se ole kivaa tai ihanaa muttei siihen todellakaan kuole :)

      Ja polttele jointista. Muutama haiku kerrallaan, pidä pari minuuttia taukoa kunnes olo on sellainen että tuntuu kyllä ja tunnet jotain sellaista mielenkiintoista (asioiden mittasuhteet alkaa muuttua, tulee sellainen keinutus yms) sitten siitä lisää jos ei ala tekeen pahaa. Syvimmät olot on noin 10 minuuttia polttelun jälkeen.

      • psyke

        Monilla, itseni mukaanlukien savut eivät eka kerralla välttämättä toimi lainkaan. Tutussa ympäristössä ja tutussa seurassa vaan pajauttelemaan niin tuskin mitään ahdistustiloja syntyy...

      • pollo

        Jos ei tietäisi mistä puhut, luulisi takuulla sinun kertovan psykedeeleistä. Teksti sopii alusta lähtien mm. sieniin. Itselläni ainakaan kannabis noin vahvasti vaikuta.

      • Hamppis
        pollo kirjoitti:

        Jos ei tietäisi mistä puhut, luulisi takuulla sinun kertovan psykedeeleistä. Teksti sopii alusta lähtien mm. sieniin. Itselläni ainakaan kannabis noin vahvasti vaikuta.

        Et sitten vissiin ole ekoilla kerroillasi poltellut kunnon Sativaa? ... :)

        Kyllä siinä voi käydä hyvinkin niin että lähtee mieli laukkaamaan ja efektit on hyvinkin syviä. Itselläni oli onni ja autuus päästä heti kiinni noihin kannabiksen vahvimpiin puoliin ja kyllä siinä henkeä tuli haukottua kun vastaavaa ei ikinä ollut kokenut. Eli siis ei mitenkään alimitoitettu ohje...

        Mut siis eihän moista oreganon tai kengänpohjan polttelusta irtoa. >:)

      • positiivinen mieli

        Ehkä hieman liikaa abstrakteja kuvauksia, mutta muuten oikein hyvin kuvailtu pilven olotilan ominaisuuksia.

        Ei siitä tosiaan mitään elefantteja näe lentävän eikä muutenkaan mitään sen enempää. Oma eka kertani oli aivan järkyttävä, joka johtui omasta tyhmyydestäni. Vedin 2 jointtia putkeen kun eka ei heti tuntunut juuri missään. Se johti siihen, että olin todella, todella pihalla ja se hieman pelottikin, mutta menin nukkumaan (oli muuten mielenkiintoista).

        Seuraavat kokeilut olivat kaverin opastuksella melkoisesti hallitumpia, vaikka niissäkin usein tuli keuhkoja pihalle yskiessä vedettyä aika huolella :). Nykyään pilvi onkin jo "tärkeämpi" päihde kuin alkoholi. Kannabis ja punaviini ovat loistava yhdistelmä onnistuneeseen iltaan.

      • Sativa
        Hamppis kirjoitti:

        Et sitten vissiin ole ekoilla kerroillasi poltellut kunnon Sativaa? ... :)

        Kyllä siinä voi käydä hyvinkin niin että lähtee mieli laukkaamaan ja efektit on hyvinkin syviä. Itselläni oli onni ja autuus päästä heti kiinni noihin kannabiksen vahvimpiin puoliin ja kyllä siinä henkeä tuli haukottua kun vastaavaa ei ikinä ollut kokenut. Eli siis ei mitenkään alimitoitettu ohje...

        Mut siis eihän moista oreganon tai kengänpohjan polttelusta irtoa. >:)

        "Et sitten vissiin ole ekoilla kerroillasi poltellut kunnon Sativaa? ... :)

        Kyllä siinä voi käydä hyvinkin niin että lähtee mieli laukkaamaan ja efektit on hyvinkin syviä."

        Tuo kuullostaa indica/sativa -hybridiltä (siis vaikka miten olisi landracea, niin siellä päin on indicakin pöllähdellyt). Täysin puhtaat sativat (olivat ne sitten afrikasta, etelä-aasiasta, bangladeshista, tai meksikosta) ovat efektiltään selkeitä, miedosti stimuloivia ja euforisia, ei-paranoidisia. Panikointi mahdotonta.

        Puhdasta sativaa on tullut polteltua aika monien aloittelijoidenkin kanssa, eikä kukaan ole ikinä friikannut, päin vastoin alkavat vain hymyillä, nauraa, tanssia jne. Sen sijaan tyypillisistä tykkihybrideistä on aika monikin friikannut. Sellaiset kannattaa jättää väliin, ovat mielestäni melko ankeitakin ja epäeuforisia selkeään ja miellyttävään puhtaaseen sativaan verrattuna.

        paskalaattaahan sitä ekoilla kerroilla tuli poltettua jointista huonolla polttelutekniikalla joten ei ihme ettei silloin vielä toiminut :>

      • kokemusta

        Edelleen itsellänikin pitemmän tauon jälkeen poltellessa saatan alussa hieman "säpsähtää" kun savut kolahtaa. Ei siinä mitään - valloittava tunne ja monta kertaa nautinnollinenkin.
        Mutta kuten edellä mainittiin, ensikertalaiselle se voipi olla ja onkin aivan uusi kokemus. Saattaapi vetää nopeasti hämilleen ja alkaapi tosiaan pelottaa että mites nyt näin outo olo tuli. Mutta aina se siitä tasottuu ;)

        Monet ovat alkoholin ja kannabiksen sekakäyttöä vastaan, mutta omasta mielestäni parhaimmat fiilikset savuista saa kun vetää ne sellaiseen mukavaan nousuhiprakkaan. Ei kännin päälle vaan sellaisen mukavan hiprakan, kun alkaa olla enemmän sanottavaa kuin puheenvuoroja. Ei taatusti ala ahistamaan.

        Ja jos tuntuu että olo käy liian psykedeeliseksi, niin siihen auttaa se että polttaa lisää. Kyllä vain - toiset pienet paukut tasoittavat mukavasti. En tiedä mistä johtuu, mutta näin kuitenkin tuntuu toimivan.

        Ja liikaa ei voi korostaa sitä, että vähän kerrallaan ja ajan kanssa. Toiset kun ovat herkempiä kuin toiset.

      • vore
        Hamppis kirjoitti:

        Et sitten vissiin ole ekoilla kerroillasi poltellut kunnon Sativaa? ... :)

        Kyllä siinä voi käydä hyvinkin niin että lähtee mieli laukkaamaan ja efektit on hyvinkin syviä. Itselläni oli onni ja autuus päästä heti kiinni noihin kannabiksen vahvimpiin puoliin ja kyllä siinä henkeä tuli haukottua kun vastaavaa ei ikinä ollut kokenut. Eli siis ei mitenkään alimitoitettu ohje...

        Mut siis eihän moista oreganon tai kengänpohjan polttelusta irtoa. >:)

        itse kans luuulin että ei kannabiskesta tulee mitään erikoista olotilaa,ajatukset vaan ´lukittui ja oli ihan spagetti olo ;)kymmenen ekaa kertaa oli aika tylsiä k´jo,sellasii väsyttävii ja ajatukset laukkas,mut sit kun päätin viimestäää kertaa vetää paukut,viimeset paukut vedettyäni(aika runsaasti,niin johan pomppas,ihastuin täysin siihen olo tilaan,aluks kun olin polttanu niin 10 minsaa oli ihan njormi olo ja lupailin et tää on vika kerta kun vedän kun ei tää niin erikoista oo,mut kun olin sen 15 min venaillu,niin johan pommpas,jalat meni ihan löysiks kun kävelin,pysähdyin ,soitin kaverilla ja yht äkkii rupesin selvästi kuulemaan ääniä,näin itseni sivusta kun puhuin puhelimeen,aluks tuli pieni paniikki ja halusin olotilan äkkii pois,mutta uskoittelin itselleni että tämä johtuu vain kannabiksesta ja rupesin pitämään olotilasta ja luulin että kaverini oli joulupukki ja kaikkee sekoo,en oikein pystynyt hyvin päättämään mitä teen,"olin kuin robotti jota ohjailtiin jollain kaukosäätimellä"

      • Anonyymi
        Sativa kirjoitti:

        "Et sitten vissiin ole ekoilla kerroillasi poltellut kunnon Sativaa? ... :)

        Kyllä siinä voi käydä hyvinkin niin että lähtee mieli laukkaamaan ja efektit on hyvinkin syviä."

        Tuo kuullostaa indica/sativa -hybridiltä (siis vaikka miten olisi landracea, niin siellä päin on indicakin pöllähdellyt). Täysin puhtaat sativat (olivat ne sitten afrikasta, etelä-aasiasta, bangladeshista, tai meksikosta) ovat efektiltään selkeitä, miedosti stimuloivia ja euforisia, ei-paranoidisia. Panikointi mahdotonta.

        Puhdasta sativaa on tullut polteltua aika monien aloittelijoidenkin kanssa, eikä kukaan ole ikinä friikannut, päin vastoin alkavat vain hymyillä, nauraa, tanssia jne. Sen sijaan tyypillisistä tykkihybrideistä on aika monikin friikannut. Sellaiset kannattaa jättää väliin, ovat mielestäni melko ankeitakin ja epäeuforisia selkeään ja miellyttävään puhtaaseen sativaan verrattuna.

        Koskaan ei voi verrata kenenkään toisen kokemuksiin, jokainen ihminen on yksilö ja kokee omalla tavallaan .tuttavani joka kokeili sai vaikean psykoosin siitä , joten ihme ja kumma että miksi ei voi elää elämäänsä niillä varusteilla mitä on, kun pitää etsiä jotain päätä sekoittamaan ,
        Parempi saada kokemuksensa omilla aivoilla joita ei ole sumennettu kummallisella keinoilla.

    • Postimies

      Eka kokemus oli huono mutta syyllinen siihenkin oli kyllä pössyttelyä edeltänyt alkoholin nauttiminen. Jätä se alkoholi siltä kerralta väliin kun kokeilet pilveä niin hyvin siinä käy :D

    • qqqqqqqqqqqqqqqqqqq

      mä hyppäsin toisesta kerroksesta alas,kun kokeilin kannabista..eli ei mikään leikin asia..Ei kylläkään mitään muistikuvaa,miksi näin tein..kun tuli aivotärähdys ja sairaalassa sit oltiin vähän aikaan..et mieti tarkkaan,,ei todellakaan kaikille samalla hyvällä tavalla vaikuta..

      • ohje

        Kannabista ekaa kertaa poltellessa yksi turvaohje on tarkistaa etäisyys parvekkeelta maahan, sillä 98% kokeilijoista hyppää parvekkeelta.

        Loput 2% alkavat kuoria itseään kuorimisveitsellä kuin appelsiinia.

      • åke
        ohje kirjoitti:

        no juu. yksi tärkeistä asioista on muistaa, että eri lajikkeilla on varsin erilaiset vaikutukset.
        eräs lajike todella aiheuttaa lievää ja joskus aika rajuakin vainoharhaisuutta ja pelkotiloja.

        tästä syystä, mikäli mahdollista, polttele jonkun kokeneemman kanssa, jotta hän voi ennakoida tuntemuksia sinulle.

        yleisin virhe lienee koko sätkän imuttaminen yhtä soittoa. vaikutus alkaa vasta muutaman minuutin kuluttua ja on voimakkaimmillaan puolen tunnin kuluttua.

        ps. äläkä pilaa kannabiksen mainetta vetämällä kännejä ennen ekaa kertaa.

      • Vaikee sanoo
        åke kirjoitti:

        Vaan set & setting. Itse olen vetänyt samasta purkista otetulla samalla lajikkeella sekä uberhihitykset että totaaliskitsoparanoiat. Ne skitsoparanoiat tuli muuten hyvin pienestä määrästä. Syytän myös niitä tyyppejä jotka oli pakussa aurinkolasit päässä ja puvut päällä. Pelottavaa sellainen paukuissa.

      • peace & quiet
        Vaikee sanoo kirjoitti:

        Vaan set & setting. Itse olen vetänyt samasta purkista otetulla samalla lajikkeella sekä uberhihitykset että totaaliskitsoparanoiat. Ne skitsoparanoiat tuli muuten hyvin pienestä määrästä. Syytän myös niitä tyyppejä jotka oli pakussa aurinkolasit päässä ja puvut päällä. Pelottavaa sellainen paukuissa.

        Niin, aivan. Kytäthän aiheuttaa sitäpaitsi skitsoja ihan selväpäisillekin.

        Kannabiksen nauttimiseen tulisi ehdottomasti varata aikaa useita tunteja, olosuhteiden ja ympäristön tulisi olla turvalliset ja rauhalliset, ja vielä oma fyysinen ja psyykkinen terveys tulisi olla kunnossa. Ai niin, ja vielä ikää riittävästi.

        Jos jokin näistä klikkaa, niin kokemuksetkin voivat helposti olla epämiellyttäviä. Toisaalta skitsoilukokemuksiinkin oppii ajan kanssa suhtautumaan paremmin, oppii tyynnyttämään mielensä ja oppii ehkä kaiken kaikkiaan paljon mielensä hallinnasta. Joten kaikesta voi oppia, kaikesta voi seurata jotain todella hyvää.

      • Humistaja
        peace & quiet kirjoitti:

        Joo ensimmäisillä kerroilla noin... mut sitten kun ymmärtää miten pilvi vaikuttaa eikä ne efektit enää pelota/häiritse niin sitten on oikeasti aika lähteä ihmisten ilmoille paukuissa, Seikkailemaan isolla S:llä. Se on kanssa aivan uskomaton kokemus ... itse menin kerran ihan täysissä paukuissa lavatansseihin ja IKINÄ en ole ollut niin pihalla... en siis osaa edes tanssia yhtään... onneksi mukavat naiset opasti miten lavalla toimitaan ... :-D

      • Juudas
        Humistaja kirjoitti:

        Ja jos haluatte minimoida vainotukset ja huonot olot, niin muistakaa syödä kunnolla jo ennen savuja eikä vaan niitä karkkeja käryjen jälkeen ;)

        Kannabis voi laskea verensokeria hieman ja jos se on jo muutenkin melko matala, niin huono olo siitä tulee. Tujakka pilvi ei tee tuosta huonosta olosta varmasti ainakaan miellyttävämpää...

      • little_bulb
        Juudas kirjoitti:

        Kuinka minimoida epämiellyttävät olot kannabiksen kanssa (varsinkin ensimmäisillä käyttökerroilla).

        Savun nieleminen
        -----------------
        Jos poltat kannabista bongista/älystä/suuremmasta vesipiipusta, niin ota ensimmäisillä kerroilla vain vähän savua ja tunnustele miltä se tuntuu.
        Jos savua kuitenkin tulee liikaa, älä niele sitä. Jos kuitenkin nielet savua, kannattaa juoda jotain hiilihappopitoista (itse suosin limua). Savun nieleminen ei ole hengenvaarallista, mutta epämiellyttävältä se kuitenkin tuntuu.

        Seura
        -----------------
        Varsinkin ensimmäisillä kerroilla, mielellään 1-3 kaverin kanssa.

        Ympäristö
        -----------------
        Tuttu ja rauhallinen ympäristö.

        Ravinto
        -----------------
        Varsinkin ensimmäisillä kerroilla kannattaa syödä etukäteen jotain verensokeria nostavaa.

        Sekakäyttö
        -----------------
        Ei kannata. Ei ole mitään järkeä nukahtaa ja oksennella (kannabis alkoholi).

      • Bee
        ohje kirjoitti:

        Kannabista ekaa kertaa poltellessa yksi turvaohje on tarkistaa etäisyys parvekkeelta maahan, sillä 98% kokeilijoista hyppää parvekkeelta.

        Loput 2% alkavat kuoria itseään kuorimisveitsellä kuin appelsiinia.

        mitä nyt nuijit ...ihan hyvähän se on että jengi kertoo myös negatiivisia kokemuksia

      • Bee
        Humistaja kirjoitti:

        Joo ensimmäisillä kerroilla noin... mut sitten kun ymmärtää miten pilvi vaikuttaa eikä ne efektit enää pelota/häiritse niin sitten on oikeasti aika lähteä ihmisten ilmoille paukuissa, Seikkailemaan isolla S:llä. Se on kanssa aivan uskomaton kokemus ... itse menin kerran ihan täysissä paukuissa lavatansseihin ja IKINÄ en ole ollut niin pihalla... en siis osaa edes tanssia yhtään... onneksi mukavat naiset opasti miten lavalla toimitaan ... :-D

        ääh parempi mennä psykedeeleissä ihmisten ilmoille, siitä vasta seikkailu syntyykin

      • ....
        Bee kirjoitti:

        ääh parempi mennä psykedeeleissä ihmisten ilmoille, siitä vasta seikkailu syntyykin

        Onko kukaan käynyt sienissä esim. baarissa? Tulipas sekin sitten kokeiltua viime perjantaina... ei ikinä enään! Kun sienet alkoivat kunnolla vaikuttaa niin kirjaimellisesti JUOKSIN ulos sieltä paikasta.

      • Beeb
        .... kirjoitti:

        Onko kukaan käynyt sienissä esim. baarissa? Tulipas sekin sitten kokeiltua viime perjantaina... ei ikinä enään! Kun sienet alkoivat kunnolla vaikuttaa niin kirjaimellisesti JUOKSIN ulos sieltä paikasta.

        heheheh...voin kuvitella

      • Anonyymi
        åke kirjoitti:

        no juu. yksi tärkeistä asioista on muistaa, että eri lajikkeilla on varsin erilaiset vaikutukset.
        eräs lajike todella aiheuttaa lievää ja joskus aika rajuakin vainoharhaisuutta ja pelkotiloja.

        tästä syystä, mikäli mahdollista, polttele jonkun kokeneemman kanssa, jotta hän voi ennakoida tuntemuksia sinulle.

        yleisin virhe lienee koko sätkän imuttaminen yhtä soittoa. vaikutus alkaa vasta muutaman minuutin kuluttua ja on voimakkaimmillaan puolen tunnin kuluttua.

        ps. äläkä pilaa kannabiksen mainetta vetämällä kännejä ennen ekaa kertaa.

        Joo ja aivot vaurioituu siinä samalla , niin ettei vauriota voi koskaan korjata .

    • paljon ja....

      pössyttelin vuosia ja pikku hijhaa rupes tulee enemmän ja enemmän ahdistusta, jopa paniikkikohtauksia, ja lopulta psykoosi. kun pössyttelee ei kannata olla vihamielisessä ympäristössä. eikä bileissä, vaan settingi on tärkeä, ja mielentila täytyy olla vakaa.
      tosiasia on se että kannabis aiheuttaa kroonisesti käytettynä mielenterveys häiriöitä. jokaista vuotta kohden kun poltat kestää kymmenen vuotta palautua. ja kannabis pysäyttää henkisen kasvun, olet varmaan nähnyt 27v chronic-bajauttelijoita, ei oo lapsia eikä kovinkaan tervettä parisuhdetta.
      että kohtuudella sitten kyllä minunkin tekisi mieli ostaa parilla kympillä ja rullata .2 jointteja ja poltella niitä monta päivää, mutta ei voi.
      älä rupea polttamaan joka päivä, ei kannata.

      nimim. kantapään kautta

      • ...

        Polttelin melkein päivittäin n. 4 kuukautta. Nykyään alkaa vaan ahdistaan kun on savut vedetty(psykooseja eikä paniikkikohtauksia ole onneksi tullut). Harmittaa hieman, kun ennen olin aina savujen jälkeen niin sosiaalinen ja hauskaa riitti.

        Eli ei tosiaan kannata päivittäin alkaa poltteleen, menee maku koko hommasta jossain vaiheessa. Se saatta aluksi vaikuttaa harmittomalta "harrastukselta", mutta ne ongelmat hiipii pikkuhiljaa luoksesi.

      • Orig Psyk

        "jokaista vuotta kohden kun poltat kestää kymmenen vuotta palautua."

        Minulla:

        Kolme vuotta päivittäistä hurjaa sauhuttelua, kotikasvatettua laatukukkaa. Psykoosi. Kaks kuukautta niin lääkkeet pois, siitä kuukausi niin ei enää erottanut että oli joskus jotain ongelmaa ollut... ja viel 3 kuukautta päälle niin itsekään ei enää huomannut mitään eroa entiseen omassa olossaan laiskottelun yms juttujen suhteen.

        Eli siis sun kaavalla laskettuna palautua pitäisi 30 vuotta? Just joo.

        Eli siis tekstisi on iso kasa höyryävää hevonpaskaa. Vie tuo propagandapaskasi muualle.

    • Anonyymi

      Lukekaa tarinani kohdasta kannabiksen laillistamisesta

    • Anonyymi

      Voin sanoa että sääliksi käy teitä koska aika moni pössyttelijä on lopulta pahasti pöpi ja osastolla hoidossa no hyvää psykoosia teille

      • Anonyymi

        Ihan niin ei jaksa edes sääliä kun ihminen vuonna 2022 on vielä niin huonosti tietoinen asioista . Kun ei uskalleta elää omana itsenään , vaan kaivataan apukeinoja .
        Kun akuutti osastolla näitä vilisee psykoosissa , ja sitten kun pääsevät kotiin niin eikö taas aleta uudestaan nauttimaan huumeita.
        Sellaisilla pitäis olla huoltaja vahtaamaasa , niin olis akuutilla tilaa oikeille sairaille .

    • Anonyymi

      Lukekaa tarinani olen entinen nisti ja selvinnyt kaikesta kohdasta kannabiksen laillistamisesta

    • Anonyymi

      Lukekaa tarinani kohdasta kannabiksen laillistamisesta

    • Anonyymi

      Pössytelkyyt ken tahtoo mutta ei veronmaksajien eikä yhteiskunnan rahoituksella.

    • Anonyymi

      olen ensisiaisesti kokeillut laittomasti kannabista ja tapoin eilen jonku fking 1v mummon

    • Anonyymi

      kannabis on ihana aine niin kaua kun sen osaa pitää järkevänä.. Testasin noin 6kk sitten ensimmäisen kerran. Olo oli kun jeesuksella. näkökenttä väreili. pääsin kaikkien ihmisten ajatuksien sisään. kävelin 70km/h ja pää leiju taivaassa, nauraminen ei loppunut.. nohh nopeestihan sitä siinä sitten halusi lisää.. no huhtikuun ja toukokuun aikana poltin noin pari kertaa kuukaudessa ja oli aivan ihanaa. kesäkuun puolessa välissä työt loppu ja loma alkoi.. siitä lähtien polttanut melkein päivittäin 2-3kk.. enään en saa pilvestä samanlaisia kiksejä kun ennen. tuntuu että pilvi on rutiini joka pitää tehdä elämässä.. myytit että ”pilveen ei jää kukaan koukkuun” on paskaa. Elämäni on kärventynyt tänä aikana. ilman pilveä päivinä on vahvaa masennuksen ja ahdistuneisuuden tuntoa. esim viiltelyä itkeskelyä.. päivinä jolloin en saa ”ganzaa” en yleensä ole kiinnostunut nousemaan sängystä mihinkään.. nykyään pöivittäis käyttäjänä en pysty tuntemaan samoja maku tai nautinto elämyksiä ilman kannabista. unettomuus ja ruokahalun ja muun mielenkiinnon menettäminen vaivaa myös.. sanon elkää testatko tai jos testaatte niin käyttäkåä max pari kertaa kk.. Vaara jäädä koukkuun on suuri. ja siitä ei helposti enään uida pinnalle.. olen 22vuotias ja pelkään tulevaisuuttani.. välillä tunnen taistelevani yksin maailmaa vastaan jolloin kuolema tuntuisi lottovoitolta..

    • Anonyymi

      IL Pelkästään Husin alueella kymmeniä kannabispsykoosiin joutuneita joka viikko – hurjia seurauksia

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe