Amarikka on maailman imperialistisin valtio koko maailmassa. Kautta ammoisten aikojen USA on käyttänyt heikkoja hyväksi ja harjoittanut riistoa köyhissä maissa. Sekä USA on ahkerasti toiminut kautta aikojen kommunismiä vastaan. Aiheutti kauppa/taloussaarron Kuuballe ja lähetti ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa Eurooppaan asti joukkonsa estääkseen kommunismin leviämisen Eurooppaan. Myöskin 50-luvulla oltiin USASSA niin hysteerisiä kommunistejä kohtaan että, jopa vasemmistolaisia ajatuksia omaavat teloitettiin ja vakoilusta syytetyt. Ei ihme, että nykyinen porvarinpesä USA on niin pöyhkeä.
Onneksi porvareita, pääomaa ja fasismia vastaan oli perustettu Neuvostoliitto joka oli maailmanmahti kautta aikojen vuoteen 1991 asti.
Vihaamme Usaa aikojen loppuun asti. On oikein että islamilainen maailma on Usaa vastaan.
Rauha täyttää maan kun Usa on rappiolla.
Muistakaa vihata Yhdysvaltoja
12
715
Vastaukset
- mieleeni
tämäniltainen Kuuba-dokumentti.. se sopi hyvin kuvaan. Onneksi sentään kaikki yenkit eivät ole niin sisnisilmäisiä hallituksensa ulkopolitiikkaa kohtaan. Sen sijaan passiivisuus tuntuu olevan jonkinsortin ongelma tai no, ehkäpä isossa maassa tarvitaan isot asiat herättämään kansa.
"Onneksi porvareita, pääomaa ja fasismia vastaan oli perustettu Neuvostoliitto joka oli maailmanmahti kautta aikojen vuoteen 1991 asti."
harmi että senkin piti mennä, osittain se oli ulkoapäin ohjattua, osittain sisältäpäin mädännyttä. - Demokraattinen pasifisti
Amarikka ei ole valtio, mutta sinun ei kai tarvitse sitä tietää. Riittää kun on kunnon asenteita, niin ajattelu ei häiritse.
Pohjois-Korean politiikka, armeija ensin, johti kahden miljoonan lapsen nälkäkuolemaan.- Pasifistinen demokraatti
they hate us
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=3000000000428238 - sinäkin
'demokraattinen pasifisti' hölmö, eihän syytöksessäi ole mitään järkeä:
"Pohjois-Korean politiikka, armeija ensin, johti kahden miljoonan lapsen nälkäkuolemaan."
Aijaa. Vai ei kauppasaarrolla ollut mitään vaikutusta asiaan? No hyvä etteivät rakkaat amerikkalaiset hengenheimolaisesi ole syyllisiä. hehän ovatkin niin hienoa yli-ihmiskansaa ajattele nyt että olla amerikkalainen voiko sen suurempaa asiaa olla?
ja totta helvetissä armeija ensin, ilman sitä ROKin ja USMC/US army olisi siellä jossain kiinan rajalla. mieti nyt vähän ennenkuin kirjoitat mitä sattuu
- mustahattu
ja asiallinen kirjoitus, kun vaihdat USA:n
paikalle Neuvostoliiton.- rauhan tyyssija
tämä maailma onkin ollut siitä lähtien kun Neuvostoliitto hajosi, ja entistä parempaan suuntaan ollaan menossa!!
Etkö ole mustahattu ollenkaan katsonut uutisia viime vuosina?
- Jenkki
Että osaa olla jonkun luuserin kirjoittama.Tässäpä mielipiteeni sinusta:
http://www.kerrolisaa.com/kuvat/masav.jpg - Starship Trooper
"Neuvostoliitto joka oli maailmanmahti kautta aikojen vuoteen 1991 asti."
Se loppui 1991, se loppui. Piste. Ja sadat miljoonat ihmiset vapautuivat keskitysleireiltä joita nimitettiin kommunistivaltioiksi.
"Vihaamme Usaa aikojen loppuun asti. On oikein että islamilainen maailma on Usaa vastaan.
Rauha täyttää maan kun Usa on rappiolla."
Ahaa, kiitoksia Marshall avusta, kiitoksia siitä että Eurooppalaiset käytiin vapauttamassa parissa suuressa sodassa. Kiitoksia siitä että Etelä Koreassa ei kuolla nälkään nyt... Mitä haluat ? Yhtä kestävän ja piikkilangoitetun maailman kuin mitä Neuvostoliitto edusti ? Kannatatko muuten naisten ympärileikkausta ja kivittämistä vai mikä on se osuus mitä ihailet arabimaissa ?- !!!!!!!!!1
"Se loppui 1991, se loppui. Piste. Ja sadat miljoonat ihmiset vapautuivat keskitysleireiltä joita nimitettiin kommunistivaltioiksi"
Keskityisleireiltä johon useat entiset neuvostoliittolaiset ja itäsaksalaiset kaipaavat!
Suomi ei ottanut vastaan Marshall apua vaan solmi SNTL:n kanssa YYA-sopimuksen.
Tiedätkö mistä Suomen 1990-luvun lma johtui?
Teemehän tässäkin tapauksessa eron U.S.A:n kansalaisten ja Liittovaltion tekemisien välillä!
En kadehdi kansalaisia! On heillä kestämistä, kuten niin monen muunkin valtion asuttajilla!
Solidarisuutta!
vom- Kaapro
Noin 70% Usan asukkaista ovat suhtkoht tyytyväisiä elämäänsä, mikä on prosentti Suomessa?
- thinktank
50-luvusta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000009537996#22000000009537996
Demokratian sankareita ei saa unohtaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721167
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45609Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t220519- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502