Parannuksen tehneellä tullut sellainen tunne, että ei usko ole enää niin ihana ja vapaa ja mukava asia, kuin mitä se oli lapsena ja nuorena, kun oli uskomassa. Mistä tämä voi johtua? Enää ei tunne, että on mukavaa ja miellyttävää olla seuroissa ja uskovaisten keskellä, epäilykset vaivaavat ja ihmissuhteet eivät olekaan sitä, mitä niiden kuvitteli uskovaisten kanssa olevan. Ajatus, että löytää elämään lukemattoman paljon ihania juttuja ja hyvää mieltä kun on uskomassa, ei oikein onnistunutkaan. Huomaa muistakin, että ei heillä ole hyvä olla, kun haluavat pahoittaa mieltä ja kun on muutenkin niin monenlaisia uusia käsityksiä uskonasioista. Muutamat asiat ovat muuttuneet lapsuuden ajoilta ja kun usko ei enää tuo turvaa, pelkää aina vaan sortuvansa syntiin uudelleen ja uudelleen ja kun ei ole ketään, kenelle kertoa syntejä ja kun tuntuu, että jotkut ihmiset vaivaantuu kun heille soittaa. On yksinäistä ja pelkoja, seuroihin ei meinaa uskaltaa mennä kun parannuksen tehneenä uskaltautui aika rohkeasti juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ja kun sitten se juttelu käsitettiin väärin, että on epätoivoinen ja ei haluttu olla kavereita. Miksi ei ole hyvä olla uskomassa yhdessä muiden kanssa vaan haluaisi olla tavallaan yksin, jotta voisi edes jotenkin palata siihen onnelliseen uskomassa olemiseen, sydämen rauhaan. Silmät ovat avautuneet monen asian suhteen, mutta silti haluaa säilyä uskomassa. Miksi tämä usko ei enää tuo sitä rauhaa ja iloa, kuin mitä se nuorempana toi? Turvautuminen Jumalaan kyllä antaa turvaa ja voimia, mutta vaikeudet ihmissuhteissa häiritsevät uskomassa oloa, kun ei haluaisi joutua ajattelemaan kriittisesti muista uskovaisista.
Parannuksen tehneen alakulo
-80-
121003
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Ajatus, että löytää elämään lukemattoman paljon ihania juttuja ja hyvää mieltä kun on uskomassa, ei oikein onnistunutkaan."
Toivottavasti et loukkaannu tästä kommentista, mutta samanaisia tilanteita läpikäyneenä tuntuu ihan siltä, kuin sinulla olisi ollut epärealistisia ajatuksia uskomisen suhteen. Aina kun pyytää synnit anteeksi, niin tulee sellainen hyvä mieli. Joskus aikoinaan ajattelin, että uskominen on sitä, että on aina sellainen hyvä mieli ja rento fiilis. Elämä on kuitenkin niin karua, että se karsii tällaiset epätodelliset ajatukset pois. Tuntuu siltä, että olet tässä asiassa erehtynyt ajattelemaan samalla tavalla kuin minä aikoinaan.
"On yksinäistä ja pelkoja"
Tuosta lauseesta vedän sellaisen johtopäätöksen, että sinulla saattaa olla myös masennustakin ja tavallaan se ilmenee jo otsikossakin(alakulo). Vaikka pyytäisit joka päivä syntisi anteeksi, niin et sinä pystyisi kokemaan sitä rauhaa ja iloa, mitä usko sinulle nuorenpana toi(jos olet tällä hetkellä masentunut), sillä silloin nuorenpana sinä tuskin olit masentunut ja masennus ei poistu syntejä anteeksi pyytämällä. Masennus saattaa hetkellisesti helpottua sillä hetkellä, kun pyytää syntejä anteeksi. Joskus olen täältä lukenut ns.syntimasennuksesta, joka johtuu siitä, että tunnolla on anteeksi pyytämättömiä asioita. Jos sinulla oikeasti on masennusta, niin kuin minusta tuntuu, ainakin tekstin perusteella oletan, ettei se ole tätä syntimasennusta, vaan ihan oikeata sellaista.
Haluan vielä myös sanoa, että silloin kun ihminen on masentunut, niin se heijastuu myös ihmissuhteisiin. Masentuneena ei jaksa innostua, hymyillä, jutella ja nauraa, niin kuin aikaisemmin. Tällöin ihmiset eivät välttämättä juttele masentuneen henkilön kanssa niin paljon kuin aikaisemmin. Tämä saattaa tuntua masentuneesta siltä, kuin ystävät olisivat hylkäämässä häntä. Suhteet siis huononee.
Jos ongelmasi johtuvat masennuksesta, niin kannattaa rohkeasti lähteä hakemaan apua. Ensimmäisenä askeleena yleislääkärin vastaanotolta. Suomalaisten yleisimmin käyttämä masennuslääke on alkoholi ja sen käyttöä masennuksen hoidossa ei nykypäivänä pidetä "hävettävänä" asiana. Tulokset tosin ovat surkeita. Nykypäivänä tosin löytyy myös muita vaihtoehtoja. On itseasiassa löytynyt jo 50-vuoden ajan, nimittäin lääkkeet. Niitä löytyy tänäpäivänä jo useita kymmeniä. Lääkket yhdistettynä ammattiauttajan apuun ovat tänäpäivänä paras yhdistelmä. Tulokset puhuvat puolestaan.
Tässäpä tulikin kirjoitettua omia mielipiteitä oikein urakalla. En tiedä onko näistä sinulle apua, mutta toivottavasti joillekin ainakin hyötyä.
Lääkkeet apunan masennukseen?
Asetan suuren kysymysmerkin tuohon kohtaan?
Ne ovat laillistettuja huumeita.
Apteekissa myydään yli 60 eri nimikkeellä olevaa mielialalääkettä.
Virallisesti ne luokitellaan huumeiksi.
Jumalan Sana antaa oikean suunnan ja tavan hoitaa masennusta.
3. "Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, laupiuden Isä, ja kaiken lohdutuksen Jumala!
4. Joka meitä lohduttaa kaikessa meidän vaivassamme, että me taitaisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa vaivassa ovat, sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä lohduttaa.
5. Sillä niinkuin Kristuksen kärsimys on paljo tullut meidän päällemme, niin myös meille tulee paljo lohdutusta Kristuksen kautta. - - - - - - 2.Kor.1:2-
Jumalan Sana on lääke koko sinun ruumiillesi.
Kerroin kokemuksesta tuon edellisen.
14 vuotiaasta alkaen olin masentunut. Voimia ei ollut ja peltotöitä piti tehdä miesten lailla.
Juttuni venyisi romaanin mittaiseksi jos kertoisin ykstyiskohtaisesti tarinani. Tässä vain oleellinen.
Olen nyt 69 vuotias, ja vasta näinä aikoina olen päässyt valoisampaan näkemykseen. En ole tiedostanut masennusta aina, mutta aamuisin on ollut viakea nousta uuteen päivään.
Apuna on ollut Jumalan Sana. Ensimmäisenä aamulla luen joitakin jakeita ja laulan hengellisiä lauluja. Siitä se vire nousee päivään päästyäni.
Nyt on mennyt näin kolmekymmentä vuotta ja päivä päivältä aina vain kirkkaammaksi on tullut.
Vahurskaan polku kirkastuu kirkastumistaan, aina sydänpäivään saakka. Näin sen ovat kokeneet entiset pyhät ja se on vielä voimassa.
Toivon sinulle piristäviä hetkiä heti aamusta Sanan parissa. Herra lohduttaa kansaansa Sanansa välityksellä silloinkin, kun ei mistään muualta valoa tulee.
Maailma on pimeä paikka ja yhä pimenee. Jeesus on maailman Valo sinullekin.
Eipä eksytä harjoittamaan lääkärin ammattia.
Tämä veli tai sisko, joka avauksen kirjoitti,
on oman vanhurskauden kiusauksissa. Tuo valkoiseksi naamioitunut saatana on todella vaarallinen. Kyllä se murskaa alleen ja osaa kiusata Kristityn loppuun asti, eikä tunne sääliä.
On hyvin tärkeätä paeta Kristuksen verihaavojen turviin USKOSSA.
Saatanalle pitää aina sanoa että oikeassa sinä saatanan ketku olet, (ei hän siinä valehtele kun hän tuo esiin meidän heikkoutemme ja syntimme). Olen juuri tuollainen kun sinä nyt sanot. Mutta kiitos Jeesuksen minun Herrani ja Mestarini, Lunastajani ja Vapahtajani, sillä hän maksoi koko syntivelkani.
Ole hyvä saatana, ja katso tuota kuittia. Siinä on verellä merkitty kruksi päällä, ja alla lukee, että - kokonnaan maksettu. Maksajan nimi on Pyhällä verellä kirjoitettu: Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Muista aina kiittää Jeesusta, sitä ainoata nimeä saatana pelästyy. Aamen!
Silloin sinä näet kuinka saatana lähtee hetkeksi kuin hävennyt koira.
Ef. 6:17
Ja ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, *joka on Jumalan sana*,
Jes. 54:8-17 Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.
Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju,
- sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista, minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä.
Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.
Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty.
Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen.
Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi.
Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, *minulta saatu*, sanoo Herra.
Kiitos vastauksesasi. Kyllähän tässä masennustakin on taustalla ja tietysti siinäkin on just se juttu että ei se syntien anteeksisaaminen, uskovaisen ilo ja onnellisuus siitä, että saa olla uskomassa, kauaa kestä, kun elämä on mitä on. Ja kun aika usein miettii, että pitäisikö nyt tehdä vielä siitä ja siitä jutusta erikseen parannusta ja kuinka surkeaksi itsensä tuntee, kun ei uskallakaan kertoa kenelle tahansa uskovaiselle mieltä painavaa syntiä.
Aina sanotaan, että seuroissa voi virkistyä ja saada voimia elämiseen arjessa, koulussa ja muualla missä näkee muita ihmisiä. Mutta kun ei saa sitä virkistystä, mitä kaipaisi uskovaisten seurassa. Olen huomannut, että kovin monella uskovaisella on ongelmia ihmissuhteissa ja oman elämän hallinnassa. On masennusta ja valitetaan, kuinka vaikeaa oma elämä onkaan tai sitten vain mennään ja mikään ei näytä vaivaavan mieltä. Jotkut arvostelevat epäuskoisten ikävää käytöstä herkemmin, kuin uskovaisen sellaista käytöstä. Uskovaista yritetään ymmärtää viimeiseen asti, mut epäuskoista ei. Kovin paljon on monilla ennakkoluuloja epäuskoisia kohtaan, että ne voi vieroittaa uskosta ja ei niistä ikinä tiedä, mitä ovat, jne. Ei sekään ole oikein. Kun huomaat, että ei ne kaikki uskovaisetkaan ystävällisiä ole, niin huomaa, että ei se uskovaisuus ole merkki siitä, että ihminen on hyvä ja kiva. Ei se empatia ja ystävällisyys tule siinä samalla, kun on uskovainen. vaikka näinkin voisi kuvitella asian olevan.
Masennusta on monilla, melkein kaikilla ihmisillä jossakin vaiheessa elämää, oli uskovainen tai ei.
Nyt aikuisempana on huomannut sen hyvin selkeästi, että joillakin on tapana olla kaksinaamaisia. Minua on usein harmittanut sekin, kun monilla on kuulema valmiit ystäväporukat ja ei niihin uusia mukaan oteta mielellään. Minusta se on kummallista käytäntöä.
Ehkä sitä on alkanut vain huomaamaan enemmän ihmisissäkin sellaista, mihin ei lapsena ja nuorempana kiinnittänyt huomiota. Sellaista takanapäin puhumista, juoruja ja kiusantekoa esiintyy ja jos yrittää siinä sanoa, että älkää nyt viitsikö, niin vähätellään sitä omaa käytöstä. Ei tämä uskovaisten kanssa yhdessä toimiminen ole kaikille helppoa, on niitä jotka vahvalla uskolla selviää siitäkin, kun kiusataan tai joku haluaa loukata. Sinun kirjoituksesi oli hyvä ja tiedän kyllä, että on tässä pikkuhiljaa masennustakin kehittynyt. Ei masennusta paranna rukoilut ja seuroissa käynnit. Masennus on niin monitasoinen ilmiö. Kyllä minä jaksan olla mukava ja seurallinen ja syy, miksi en vain halua kovin paljon olla tekemisissä enää muiden uskovaisten kanssa on se, kun tajuaa että ei siinä seurassa ole aina hyvä olla. Ei jaksa mm.sitä, kun saa varoa, että ei puhu liikaa vastakkaiselle sukupuolelle, että ei kuvitella, että on siinä taas vikittelemässä. Menee turhaan voimia oman toiminnan vahtaamiseen. Siksi se yksinolo voi olla helpompaa.
Sekin tietysti tuo sitä surua, kun ei voi vaapasti kertoa jollekin, että jos joku synti vaivaa omallatunnolla ja jos haluaisi vaikka keskustella jostakin muuttuneesta asiasta, kuten siitä että lapsena ei videoita hyväksytty ja nyt hyväksytään ja tv on kielletty, jne. Ei voi oikein keskustella vapaasti tällaisista jutuista, kun toiset ei halua jutella niistä. Se on epäilyä, jos ei ole kaikesta samaa mieltä ja jos haluaisi vaan keskustella. Paljon ois matkan varrella ollut mielessä aiheita, mistä olisi mukavaa jutella, mutta ei ole ketään kuka haluaisi jutella. Sellaiset syvällisemmin ja avarakatseisemmin asioihin suhtautuvat juttukaverit ovat epäuskoisia.
Kyllähän se aina tulee mieleen, että on jotenkin itsekin niin muuttunut, kun ei ole aina ollut uskomassa. Jos olisi koko ikänsä uskomassa ollut, niin ei ehkä edes olisi tällaisia ihmeellisiä ongelmia. Maailmaa on tullut nähtyä ja on oppinut siellä elelemään, siksi tämä kai vaatii aikaa, että sopeutuu ja tuntee olevansa yhtä hyvä uskovainen kuin muutkin.
Tekojen vanhurskaudessa syntien anteeksiantamus
tapahtuu sitä mukaa, kun syntinen tekee jotakin uskonsa vanhvistamiseksi, tunnustaa syntejään ripittäytyy, nostaa kättä, puhuu asioitaan etc. etc.
Kun sen sijaan uskonvanhurskaudessa kaikki syntien antee4ksiantamus perustuu siihen mitä Kristus teki minun puolestani, ja uskolla omistetaan Kristuksen teko kokonaisena. Tämä tarkoittaa samaa kun Raamatussa sanotaan olla puettuna Kristuksen vanhurskaudella eli häävaatteella.
Lainvanhurskaudessa määräävä tekijä on se, mitä minä tein. Ja uskonvanhurskaudessa määräävä tekijä on se, mitä Kristus minun puolestani teki.
Tässä on ero lainvanhurskauden ja uskonvanhurskauden välillä.
kuule....
niin se on. tänä aikana on paljon "vaikeampaa" olla uskomassa. itelläki tuntuu aina että kehen voi enää luottaa edes uskovaisissa...?
alkaa olla jo niin monenlaisia käsityksiä eri asioissa... ku ite muutin eri paikkakunnalle ja sain heti uusia tuttavuuksia, siis "uskovaisia", nähtiin seuroissa, kaikki ok, mutta perjantai ja lauantai iltana tullaan sitte vastaan ns. jamppojen kyydissä kauheat popit päällä... pistää miettimään... ei oikein voi elää enää sillai "vapaana" uskovaisena ku monesti tulee kulman takaa yhtäkkiä jotain aivan kummallista, siis sellasta mikä on aina ollu vl:n keskuudessa tavallaan "kiellettyä" tai ainaki paheksuntaa herättävää...... en tiiä..... on se vaikeaa, mutta koitahhan silti jaksaa!!!
Ihminen ei voi vanhurskaaksi tulla tekemättä jättämistensä, eikä tekemistensä kautta.
Vasta uskomalla evankeliumin Kristuksesta tunto rauhoittuu. Laki kurittaa ihmistä niin kauan kun hän sen alaisena elää. Lain tarkoitus on se, että me sen pakottamina Kristuksen armoon pakenisimme ja USKOSTA vanhurskaiksi tulisimme.
että sydämen rauhan voit löytää aivan hyvin vl-yhteisön ulkopuoleltakin. Silti sinun ei tarvitse luopua uskostasi Jumalaan. Vl:t kyllä varoittelevat ja uhkailevat kadotuksella, mutta se on ihmisten puhetta, ei Jumalan. Lisäksi täytyy todeta, että "täällä maailmassa" elävissä ihmisissä löytyy vähintään yhtä sydämellisiä tukijoita kuin vl-piirreissä. On toki myös kampittajiakin, aivan kuten vl:ssäkin.
Jäinpä tuossa miettimään että onko sinulla uskovaisia sisaruksia tai vanhempia? Entä oletko huomannut että jospa jotain vuoroja tekisit seuroissa? Sieltä kautta tutustuisi... Oletko huomannut että lapsena ja nuorena eri ajatusmaailma et ehkä kyseenalaista sillälailla kun vanhempana varsinkin kun olet ollut uskoton?
Oletko kuullutu koskaan kylmästä kaudesta? Haluaisin oikesti auttaa sinua, jos sinulla tällainen tilanne todella, koska itse myös vasta saanut parannuksen ja tiiän monet houkuttimet mitä löytyy.. Monet todellakin semmoisia mitä ei aina uskovaisena olleella koskaan ollutkaan... Kuitenkin jaksan ja pärjään kun menen eteenpäin luottaen ja muistaen miks tulin takaisin... Haluatko kirjoitella? Ja kyllä on todella tärkeää ettää saat uskovaisia kamuja ja käyt seuroissa, koska sieltä saat sen vahvistuksen, jos heikkoutta tunnet...
olen itse huono uskovainen.mutta ikäiseksi kokenut ja kokeillut kaikkea nuoresta iästä huolimatta.kahden lapsen nuorena äitinä voin sanoa että samanlaisia tuntemuksia on minullakin ollut ja on ajoittain.mutta aina vaikeena aikana kun vain jaksaa uskoa olla järkeilemättä asioita niin huomaamatta asiat on järjestyneet parhain päin. elämme viimeisiä ikojatätä elämää.. niin paljon tapahtuu vääryyttä ja viittaa siihen että aikaa ei ole paljon jäljellä. uskovaiset taivaaseen pääsee,ja itse ainakin haluaisin sinne ihanaan kivuttomaan paikkaan.
voimia sinule runsaasti. muista illalla laittaa kädet ristiin ja rukoilla, kyllä kaikki järjestyy.
(itse olen aina ollut huono rukoilija ja uskonut ettei rukouksiani kuultu, kunnes olin tarpeeksi lohduton sain niin paljon rohkeutta että reisjärven opisto seuroissa sain pyynnöstäni esirukouksen ja siita päivästä elääni on hymyillyt.)ei elämä ole ruusuista mutta koita jaksaa kilvoitella. huonona uskovaisena haluan lohduttaa sinua.. maailma on paha.
saat laittaa e-mailia jos halut:)
syksyn odotusta jrrt
En tiedä milloin olet ratkaisuusi päätynyt, siis joukon jättämisen ja siihen takaisin liittymiseen. Mieleeni tulee tekstisi perusteella kuitenkin tavanomaisen aikuistumisen tarina. Nuorena ja lapsena asiat kokee eri tavalla. Kokemukset ja oman maailman hahmottuminen muuttaa lapsuudessa muodostuneita käsityksiä, uskomuksia, jopa omaa uskoa. Ei sinun tarvitse kokea uskonasioita samalla tavalla kuin sinä olet niitä lapsuudessa tai nuoruudessa kokenut. Joku läheinen voisi jopa sanoa, toivottavasti et enää koekaan samalla tavalla. Se että mahdollisesti ymmärrät omakohtaisesti elämänkokemuksesi kautta mitä on synti, tajuat omat heikkoudet ja vahvuudet, saattaa tehdä sinusta ymmärtäväisemmän ja inhimillisemmän uskovaisen kuin joskus ennen muinoin olet ollut. Jos silmäsi on auenneet ihmisen raadollisuudelle, ehkä ne ovat aueunneet samalla enemmän realistisemmaksi. Kun ymmärrät uskovien ihmisten heikkouksista jotakin, tulet ehkä armahtavaisemmaksi. Mihin tarvitset armoa, jos elät vain täydellisyyden keskellä?
Inhimillisyyttä ja ihmisen raadollisuutta ei pääse pakoon tekemällä parannusta. Uskovaiset ihmiset eivät poikkea inhimillisine piirteineen muista ihmisistä. Ujoja, estyneitä, rohkeita, ennakkoluulottomia, arkoja, hullunrohkeita….kaikkia heitä varmasti uskovaisistakin löytyy.
Kun ajattelet kriittisesti uskovaisistakin ihmisistä, et ole huono uskovainen, vaan aikuistunut ajatteleva ihminen. Terve kriittisyys kuuluu aikuisuuteen. Älä sekoita aikuistumiskokemuksiasi uskomiseesi. Turvaudu Jumalaan minkä verran pystyt. Ei sinun tarvitse luottaa enää elämään ja ihmisiin niin kuin lapsena tai nuorena.