Hän on minulle tärkeä ja en ole löytänyt ketään uskovaista, joka voisi olla minusta yhtä ihana kuin hän tai paremminkin ihanampi ihminen. Lähinnä nämä uskovaiset kiinnostuksen kohteet ovat aiheuttaneet pettymyksiä ja surua. Onko muilla samoja kokemuksia? Jos Jumala suo, niin menen naimisiin tämän epäuskoisen kanssa joskus.
Hän on mielestäni paras minulle. Jos Jumala suo, niin me teemme toisistamme onnellisia, sillä ihanintahan olisi päästä naimisiin ihmisen kanssa, jota rakastaa joka solullaan, täydestä sydämestä ainiaan.
Hän on mielestäni paras minulle. Jos Jumala suo, niin me teemme toisistamme onnellisia, sillä ihanintahan olisi päästä naimisiin ihmisen kanssa, jota rakastaa joka solullaan, täydestä sydämestä ainiaan.
Vastaukset 32
Vanhimmat
...onnea ja Jumalan siunausta elämääsi.
Voin kertoa, että avioliitto epäuskoisen kanssa voi olla todellakin aito ja onnellinen.
myös vilpittömästi onnea!
Sillä suurin niistä on RAKKAUS!
Rakkaus onkin sitten jo eri asia.
Ihminen "rakastuu" todellisuudessa omaan mielikuvaansa toisesta ihmisestä ja tulevaan turvattuun elämään hänen kanssaan. Eihän siinä alussa muuta oikeastaan olekaan mihin rakastua.
Miksi sitten rakastutaan "eksoottiseen" mieheen, siis sellaiseen mahdollisimman tuntemattomaan?
Ajattelen niin että se johtuu paljolti siitä, että tuntemattomassa on enemmän tilaa juuri niille omille tarunhohtoisille mielikuville.
Ehkä se omien todellisten tarpeiden jäsentyminen on itselläkin kovin keskeneräistä. Ei oikein ymmärrä sitä, mitä on oikeasti hakemassa ja mihin ryhtymässä.
Ihminenhän käyttäytyy "rakastuessaan" tyystin tavallisuudesta poikkeavasti, koska
"rakastuminen" nostaa tavattomasti mielihyvää tuottavien hormonien tasoa. Se on sellaista leijailua.
Ja tietenkin tässä on yksi pointti joka jää usein vähälle huomiolle: Lestatyttö on elänyt hyvin rajoitettua elää lapsuuden kodissaan, ja usein jo valmiiksi turhautuneena ja pelossa tulevasta suuresta lapsikatraasta. Myös se miellyttävä mielikuva, että sitten saa toteuttaa vapaasti ja turvassa "suruttoman" kanssa kaikki siihen saakka kielletyt tarpeensa, tanssin TV:n, meikkaukset, elokuvat, hyvän musiikin, teatterin, ehkäisyn, vapauden olla oma itsensä.
Nämä painavat nuorella vaakakupissa, koska usko ei ole todellinen, oma sydämen valinta, vaan perheyhteisön pakkotila.
Vasta noin kahden vuoden kuluttua tullaan ensimmäiselle paalulle, jossa kohdataan suuri pettymys, koska tuo ihminen ei ollutkaan se joksi minä olin hänet kuvitellut.
ymmärrät todellisen laidan tuossakin asiassa... Ethän leiki tulella? Eiks se jotensakin menny kun antaa pikkusormen se vie koko käden?...
on uskovaisia, jotka sitten eivät huoli, pahoittavat mielen niin, että pitää se puoliso löytää muualta? Miksi sitten on näitä toisia satuttavia, jos ei sitten haluta että se puolisko löytyisi muualta ja onko se sitten hyvä, jos se uskovainen kenen kanssa menisi naimisiin, oliskin vasta toiseks paras vaihtoehto...?
hyvä ajatella sitä mikä sinulle on tärkein? Usko eikö vain. Mitä tarvit jotta säilyttäisit sen? mm. ystäviä, mutta eikö se puolisosi tue sua siinä eniten? Vai tukeeko sinua jos sinulla taipuvaisuus vaikka tupakin lopettamiseen puoliso joka polttaa tupakkia?
On vaara ja aina kun on vaara kannattaa välttää vaaraa eikö vain?
Entä kun puolisosi polttaa? Olet lopettamassa polton kun se haittaa terveyttäsi ja elämääsi? Pahimmassahan tapauksessa kun lopetat jatkuvasti mainitset toiselle-> ärsyttää -> tulee tappelua jne... Tupakin lopettamisen kuten rakastamisenkin alkuvaiheessa kaikki on ok, mutta entä kun arki tulee. Ei se helppoa ole... Miettikää. Annoin vertauksena tällaisen ehkä helpommin tajuttavan asian.. Toivottavasti keskustelun aloittaja saisi tästä jotakin..
Huonompi vaihtoehto/kakkosvaihtoehto Miten sitä käsittelisin. Jälleen rakastumisen alkuvaiheessa tupakin lopettamisen alussa esim. voip ihmismieli ajatella noin, mutta aina on myös hyvä hetki pysähtyä miettimään tulevaisuutta. Varsinkin tässä uskossa jos näin voin sanoa on syntikäsite niin eri kuin muissa ettei tosiaan ole yksinkertaista olla uskottoman kanssa avioliitossa. Onko se ykkösvaihtoehto siis parempi kun kakkosvaihtoehto kun tältä kannalta mietitään? Vai oisko hyvä olla yksin ja luottaa siihen että kyllä se Jumala sen munkin elämän huolehtii kun annan sen huolehtia enkä pyri itse kokeilemaan jotain mistä jopa varoitetaan.
Mene ja tiedä itse ajattelen näin kuten varmasti moni muu uskovainen ja omassa elämässäni kokenut ettei todellakaan ole helppoa elää avioliitossa, missä toinen ei ole uskomassa, vaikka hyväksyisikin suurimman osan asioista, koska eihän hän voi hyväksyä ja tukea lopulta sinua kaikessa (ehkäpä juuri siinä tärkeimmässä) Jos näin olisi hänkin olisi jo uskomassa...
meidän kaikkien että me olemme uskovaisetkin ihmisiä.. Jossain vaiheessa voi unohtua se että kyllä kaikki on järjestetty ja Luojan huomassa, kun vaan muistat jättää sen sinne. On hyvä silloin keskustella asiasta toisen uskovaisen kanssa että löytää sen oikeanlaisen vahvistuksen näinä heikkoina hetkinä...
Ulkopuolisena on varmasti vaikea tajuta että miten toi tuossa näkekään jotain eihän se ole edes uskovainen... Mutta hyvä muistaa ettei kannata tuomita vaan keskustella ja muistuttaa että alku huuma menee ohi ja mitä sitten?
Rinnastetaanpa alkoholiin. Joku rakastuessaan näkee sen mutta ajattelee kyllä minä pärjään ja jaksan, olen vahva. Mutta moniko selviää? Arki kun tulee se tulee niin kovana vastaan että haluatko sinä semmoisen toiselle antaa... Etköhän sinä varoittele? Kerro miksi jne..
Oma vaimoni on ateisti ja täytyy tunnustaa että välillä häiritsee kun ei ole pohjaa uskonasioista keskustella...
Kunnioitamme kuitenkin toistemme vakaumuksia, emmekä yritä kumpikaan "käännyttää" toisiamme, vaan keskustelemme asioista toistemme vakaumusta kunnioittaen. Jokseenkin minua on kyllä siunattu erittäin taikauskoisella ateistilla, joka tiukan paikan tullessa vastaan on pyytänyt minua rukoilemaan, joten en häntä kyllä täysin puhtaana ateistina pidä...
Avioliitto erilaisen vakaumuksen omaavan kanssa vaatii suvaitsevaisuutta ja kypsyyttä molemmilta ihmiseltä. Koskaan et voi toista muuttaa, vaan ainoastaan itseäsi.
Onnea ja siunausta teille:)
Toivoo uskovainen, vaikkeikaan lestadiolainen kirjoittelija.
Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, kuuluu ison kirjan neuvo.
Ja kaikki ihmiset ovat lähimmäisiäni.
tilanne... Myös siinä mielessä, että meikäläiset ovat aiheuttaneet minulleeki pettymyksiä. Itkuja on itketty. Mulla on ollu tää ei vl-ihastus aika kauan. Silti olen jaksanu yrittää tutustua vl-miehiin, mutta huonolla menestyksellä. Kylmää vettä on niskaan annettu. On saanu niinku lähdöt nitten luota... Ei jaksa...
olleena neuvoisin sinua miettimään mikä on elämässä kaikista tärkein asia? Ja uskovaisena itse vastaisin, että ensin tulee usko ja sitten kaikki muut mitä annetaan.
Tuosta sinun tekstistäsi tulee väistämättä mieleen semmoinen ajatus, että kaipaat läheisyyttä ja rakkautta vastakkaiselta sukupuolelta, joka on tietysti ihan luonnollista. Ja kun ajatellaan tätä yhteiskuntaa, jossa seksiä ylikorostetaan, niin siinä on uskovaiselle todella kilvoituksen paikka.
Mutta sitten kun leikitään ajatusleikkiä ja mennään sinun tilanteessasi eteenpäin. Olet mennyt naimisiin tuon epäuskoisen kanssa. Ja tulee aika kun tavallaan se alun intohimot laimenevat ja elämä palaa kutakuinkin entiselleen, arkipäiväistyy, mitä sitten? Minä voin sinulle kertoa. Sitten kysytään sitä tahtomista rakastaa toista kuolemaan asti. Tulee ARKI vastaan, kahden erilaisen ihmisen olisi sopeuduttava elämään yhdessä, tulee väistämättä riitoja. Mitenkä sinä jaksat niitä sopia, kun toinen ei ole armosta uskomassa. Miten voit luottaa hänen uskollisuuteensa? Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, että minua ainakin pelottaisi.
Rakkaus on TAHTOMISTA ensi huuman jälkeen. Älä anna intomimon sokaista sinua. Luota Jumalaan. Hän antaa sinulle uskovaisen aviopuolison jos on tarkoitettu niin.
Tunteet kun ovat spontaaneja, ne tulevat ja ne menevät kysymättä lainkaan meidän lupaamme.
No.. mitä sitten älä-mölö auttaisi tähän?
Olen itsekin ollut aviossa 33 vuotta, enkä olisi koskaan voinut edes ajatella puolisokseni muita, kuin laillani uskovaa ihmistä. Kiitos Jumalalle, paremman sain mitä ikinä olisin voinut toivoakaan.
Uskon kuitenkin niin, että Jumala jota minä silloin hartaasti rukoilin, antoi hänet minulle.
ihmisen, niin huomasi, että ihmisen EI ole HYVÄ olla yksin, siksi loi kumppanin.
Siksi vl-naisen tai miehenkään ei ole hyvä olla yksin.
Mut eihän naimisiinmeno ole elinehto.
ilman aviopuolisoa jääneen ihmisen elämä voi olla rikasta. Ja hänenkin elämä on Jumalan antamaa elämää. Ei Jumala ole kaikille nähnyt hyväksi antaa aviopuolisoa.
Et tekisi samaa virhettä kuin minä.:(
Avioliitto epäuskoisen kanssa on tuottanut minulle pelkkää raskasta, pohjatonta surua ja murhetta, eikä sillä ole ollut mitään siunausta.
Pitäisikö minun kirota avioliittoni veeällän kanssa? Se on tuonut paljon pohjatonta murhetta minulle.
Luulen, ettei minusta kuitenkaan kirjoiteta tuolla tavalla. Ainakin jos puheisiin on uskominen.
minun avioliittoni on sieltä ääripäästä.
Niin hirveä, kuin mitä kuvitella voit.
Siksikin nikkini on tämä:nro 13,olen nimittäin todella surun lapsi. Koeta ymmärtää.:(
En halua kertoa tarkemmin.Sinä olet varmasti hyvä aviopuoliso.Uskon niin.
Toki minulla itselläni on lupa luulotella, että olen ainakin suht. kelvollinen puoliso. Vaikka en omistakaan vl-uskoa.
Olemme varmaan ihan eri tilanteessa. Tai sanotaanko, että mieheni on eri tilanteessa kuin sinä?
Ei se kyllä kovin hääviä ole sekään, kun elää ja sitoutuu aviolupauksiin ja olemaan ihmisiksi avioliitossa, niin monissa vl-häissä muistutetaan siitä, ettei muualla ole oikeaa aviorakkautta kuin veeällillä.
seurakunnassa yleisesti sitä mieltä, että Jumala ei haluaisi että uskovainen nuori lähtee maailmasta etsimään itselleen puolison. Tämä on ihmisten käsitys ja tällä vedotaan Raamatun kohtaan, missä kirjoitetaan, että älkää etsikö puolisoa pakanain keskuudesta. Ovatko nykyajan luterilaiset ei-vl ihmiset pakanoita?
Itse olen sitä mieltä, että joskus kun on kuullut ikävistäkin uskovaisten kesken solmituista liitoista, joissa väkivaltaakin esiintyy, niin onko ne suhteet sitten niitä avio-onnea sisältäviä? Monilla epäuskoisilla voi olla aviorakkautta ja ei kaikki epäuskoisetkaan harrasta esiaviollisoa suhteita. Se nyt vain on sellainen yleinen käsitys, että Jumala ei siunaisi epäuskoista ihmistä, vaan vain vanhoillislestadiolaisia ja että Jumala ei johdattaisi uskovaisen puolison kautta epäuskoista uskovaiseksi.
Ainahan epäuskoinen ei tee parannusta, muuta kuin naimaparannuksen, mutta aina taas ei käy niin. Sitä kun ei etukäteen voi tietää. Häiritseekö se, jos toinen on vl ja toinen ei, jos liitto toimii muuten hyvin? Näitäkin liittoja on, joissa vain toinen on uskomassa.Ihmiset ovat ensinnäkin erilaisia. Mutta sitä vaan toivon, että jollakin tavalla ainakin ystävyyssuhteiden suhteen lievenisi nuo liioitellut ennakkoluulot epäuskoisten pahuudesta, sillä ei meillä ihmisillä ole oikeus syrjiä muulla tavalla uskoviakaan ihmisiä.
Sinullakin taitaa sana uskovainen tarkoittaa vain veeällää? ;(
Jospa nuo ennakkoluulot meitä ulkopuolisia kohtaan joskus lievenisivät! Voitaisiin olla tasavertaisia ystäviä.
Ei niin, että vl on ystävä sen vuoksi, että heikkona hetkenäni voi saarnata minulle vl-parannusta ja osoittaa, etten muuten ole Jumalalle kelvollinen.
Ei ystävyyttä synny tuolla ajatustyylillä. Sen haistaa kuitenkin, ettei toinen hyväksy minua kokonaan. Ehdottomasti.
Käsittääkseni monilla ei- veeällillä saattaa olla onnelisempi avioliito kuin veeällillä kuin myös toisinkin päin.Ei asia näin mustavalkoinen ole, minun käsitykseni mukaan...
Onnellisuuden mittaaminen taitaa olla mahdoton tehtävä. En ainakaan itse voisi vertailla eri ihmisten avioliittoja. Sen uskon, jos joku sanoo olevansa onnellinen ja uskon senkin, jos joku sanoo olevansa onneton.
Vaikeudet voivat kyllä piiloutua, "leikitään" onnellista tai ainakin pidetään kulisseja kunnossa. Siksi vertaileminen on mahdotonta.
Kun on parhaansa yrittänyt, eikä tilanne muutu, niin lienee pakko tehdä jotain ratkaisevaa. Ei meidän ole pakko olla orjuudessa, jos on mahdollisuus päästä vapauteen.
Anteeksi nyt vaan,mutta kirjoitus mielestäni haiskahtaa...
Minullakin elämäni suurin rakkaus on ollut ei-uskovainen poika. Ei se rakkaus katso minkäänlaisia rajoja ja tietysti minun tapauksessa oli jollain tavalla helpompaakin että poika ei ollut meikäläinen.
Minulla on oma kohtaloni tässä asiassa, ja se ei ole sama kuin jonkun toisen ihmisen kohtalo.
Se on ollut tosi karsea.Hän oli väärä ihminen minulle.Ei varmasti Jumalan tarkoittama ihminen minulle.Väärät ihmiset menivät keskenään naimisiin.
Muistathan sen, että kyllä kaikki mitä tulee itse kullekin tapahtumaan, on jo kohtalo tiennyt syntymähetkellä ne tapahtuvat asiat? Niin oli tarkoitus, että te menette naimisiin ja että liitto ei tule kestämään..vai mitenkäs sitä sanotaan, että kohtaloaan ei voi muuttaa, se tulee, mikä on tarkoitettu tulevaksi, jos johdatukseen uskoo?
Rakasta vain, niin meidän Herrammekin tekee. Ole hänelle malliksi uskossasi.
iestä epäuskoisten kanssa.
Tuo oli aika lapsellisen tuntuinen veto! Ei ole tainnut vielä kirkastua elämän monimuotoisuus?
Mitenkäs nyt noin on epäusko iskenyt, että ei voi löytyä muutakuin ei uskovainen?
Muutenkin kirjoituksis, hän rakastaa ikuisesti ja minä rakastan häntä, toi kuullostaa ihan teinirakkaudelta eli ihastumiselta.
Tietysti tulee olla tunteita toista kohtaan, mutta jos vain niitten perusteella menee naimisiin niin kun arki tulee vastaan yhteiselämässä niin kyllä tunteet alkavat heitellä.
Raamattu ensin ja sen mukaan eläminen, sitten tulee tunteet.Ei niin että ensin on tunteet ja sanasta viis.
Jos nyt kuitenkin otat ei uskovan niin siunausta siihen yhteiseloon, mutta en kyllä suosittelisi. Kannataa kuunnella muiden neuvoja ensin.
Ihmiselämä on aika lyhyt parempi elää vaikka yksin kuin menettää uskonsa jonkun kyhyen aikaa kestävän nautinnon takia.
mutta siltikään uskovaiset ei saisi satuttaa ja leikkiä tunteilla, niin kuin jotkut ovat tehneet! Sillä se on muistettava, että parannuksen tehneen tunteilla leikkiminen on paha juttu, sillä hän ei välttämättä jaksa pysyä uskomassa, jos uskovaiset ovat hänelle ilkeitä. Moni voi pahoittaa mielen tahallaan ja ihan siksi, kun aattelee, että nolataas tota nyt vähän..se on uskovainen ja ei sitä kukaan täältä huoli puolisokseen ja tuskin se maailmasta puolison hakee..niin sitähän ne monet aattelee, mut älkää sit kiusatko, sillä jostakin se rakkaus ja hyväksyntä on saatava. Ette voi tietää, miten paljon ikäviä juttuja ja raskaita elämänkokemuksia voikaa olla jo takana ja sitte joku ihmettelee, jos nyt edes pikkasen haluais sitä hyvää kokea täs elämässä! Ja jos sitä hyvää ei ole tiedossa uskovaisen kanssa, niin minkäs teet! Helpo teidän onnellisesti naimisissa olevien uskovaisten on sanoa, että älä tee sitä tai tätä, te ette osaa asettua välttämättä muiden asemaan, kuten niin aina kuvittelette.
>Kannataa kuunnella muiden neuvoja ensin.
Ja monipuolisesti, siis sekä uskovia että uskottomia naineita.
>Ihmiselämä on aika lyhyt parempi elää vaikka yksin >kuin menettää uskonsa jonkun kyhyen aikaa kestävän >nautinnon takia.
Tuo on aika yksipuolisesti sanottu. Ajattelepa asiaa sen uskottoman kannalta, joka nai uskovan!