Äänestän Niinistöä ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Kokoomusta en välttämättä äänestä eduskunta- ja kuntavaaleissa.
Pihan toiminta on suurelle osalle omaehtoisesti ajattelevaa joukkoa niin läpinäkyvän teennäistä, ettei sitä ilman vastenmielisyyttä voi seurata.
Mikäli Pihan edes vähäisellä myötävaikutuksella, avulla saadaan tai on saatu tiivis kytkentä Tuomiseen ja mediakoneistoon, pitäisi sen riittää Pihan rooliksi näissä vaaleissa.
Tuomisen pitäisi saada muijansa kuriin tai keksiä sille jotain hyödyllistä tekemistä.
Pihan toiminta on suurelle osalle omaehtoisesti ajattelevaa joukkoa niin läpinäkyvän teennäistä, ettei sitä ilman vastenmielisyyttä voi seurata.
Mikäli Pihan edes vähäisellä myötävaikutuksella, avulla saadaan tai on saatu tiivis kytkentä Tuomiseen ja mediakoneistoon, pitäisi sen riittää Pihan rooliksi näissä vaaleissa.
Tuomisen pitäisi saada muijansa kuriin tai keksiä sille jotain hyödyllistä tekemistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otsikossa kaikki
Älkää luottako liiaksi peruskannattajakunnan merkittävyyteen.
Porvarillisen kentän yhtenäisyyden puolesta olisi kokoomuksen ponnisteltava huomattavasti voimakkaammin.
Miksi kukaan järkiporvari kannattaisi Natoa ja sitä, että Yhdysvallat Nato-jäsenyyden varjolla voisi painostaa heikoimpia Nato-maita, kuten Norjaa osallistumaan oman ulkopolitiikkansa perusteella määriteltyihin siirtomaasotiin?
Jos kerran halutaan alhaista veroastetta ja hyvää työturvallisuutta akavalaisille Upseeriliiton jäsenille, ei todellakaan kannata ottaa itselleen miehityskustannuksia eikä sitä vaaraa, että sota siirtyy kotirintamalle.
Tosin järjen käyttö ja budjettitalous eivät ole kokoomukselle kovinkaan läheisiä, sillä samaan aikaan kun akavalainen virkamies kärsii mielestään aluepolitiikasta ja tasajaosta niin samaan aikaan kokoomukseen ovat pesiytyneet ne, jotka haluavat Suomelle lisää kehitysaluetta Neuvostoliitolle jo luovutetusta Karjalasta.
Miksi superkehitysalue Karjala olisi Suomen tasavallalle yhtään sen parempi business kuin nyt jo riutuva Itä- ja Pohjois-Suomi, mihin on sentään 1944 jälkeen investoitukin jotain ja paljon?
(Khihihi)...
vaan toisella kierroksella ovat pääministeri Matti Vanhanen sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Niinistön putoamisen syynä ei ole se, etteivät keskustalaiset äänestäisi häntä, vaan Niinistön putoamisen syynä on se, etteivät kokoomusnaiset äänestä häntä, vaan suoraan Tarja Halosta.
Tämän tietää SDP, minkä vuoksi Sinikka Mönkäre paljasti sen, miten säälimättömästi valtiovarainministerinä Sauli Niinistö oli kohdellut häntä ja laittanut "naisen itkemään". Mönkäre on sentään yksi kaikkein kovimmista ja oikeistolaisimmista sosialidemokraattinaisista, mitä löytyy.
Eero Heinäluoman tiedotuskoneisto sopivin väliajoin tuottaa uutta sisältöä täydentämään Sauli Niinistön henkilökuvaa hänen julkaisemastaan vaalikirjasta.
Kaikkein tärkeintä on osoittaa, että Sauli Niinistö on etova chauvinisti, mitä kukaan naisrotuun kuuluva ei todellakaan voi äänestää.
Näin ollen Tarja Halonen alkaa vaikuttaa inhimillisyyden ääneltä verrattuna niin fyysisesti kuin psyykkisestikin väkivaltaisiin kokoomusmiehiin verrattuna.
Niinistössä ei ole sitä isänmaallisuudenkaan valokehää, mikä tavanomaisesti naissukupuoleen karheasti suhtautuviin chauvisnisteihin on liitetty.
Niinistön puolustukseksi on toki sanottava, ettei hän itsekään ole halunnut presidentinvaalien häviäjäksi, mutta puoluetta voi palvella myös tekemällä selviä virheitä. Risto Rytikin sanoi, että isänmaata voi palvella myös vankilassa.
Niinistölle itselleen ei kuitenkaan käy huonosti, sillä Eero Heinäluoman kansanrintamahallitus virkanimittää Sauli Niinistön johonkin korkeaan virkaan palkkioksi siitä, että hän koko kuolleella poliittisella painollaan otti kokoomuksen presidenttiehdokkaan taakan itselleen, hävisi enemmän tai vähemmän kunnialliset vaalit ja neutraloi Jyrki Kataiseen, Gustav Hägglundiin, Risto EJ Penttilään ja Jukka Tarkkaan liittyvän oikeistoriskin.
Tässä mielessä Sauli Niinistö on vähemmän kuin Svinhuvud, mutta enemmän kuin Harri Holkeri, jonka palvelualttius presidentille ei ollut enää käsitettävissä uhrauksena, vaan lähes mielettömyytenä.
Presidentinvaali on turha paljolti myös Keskustan osalta, mutta parlamentarismissa on eduskuntavaalien vuoksi myös filmattava, että "ollaan muka tosissaan".
(Khihihi)...