Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kuinka

kondylooman oireet voivat tulla. Mulla ei ole ikinä todettu sitä vielä. Nyt muutaman viikon ajan on ollut kutinaa alapäässä, lähinnä peräaukon ympärillä ja välilihassa. Kutina tuntuu vaan pahenevan ja kirvely on pirullista kun varsinkin öisin tulee sitten raavittua haavaumille. Olen kuusi vuotta sitten eronnut aviomiehestäni, hänellä todettiin kondylooma yhdessä olo aikanamme. Kävin itse lääkärissä, ei mitään. Muutama irtosuhde oli sen jälkeen. Aloin seurustelemaan, seurustelimme noin neljä vuotta, erosimme, sen jälkeen olin pari kuukautta yhden miehen kanssa. Nyt ilman mitään suhdetta, paitsi viikkoa ennen oireiden alkua, olin yhdenyön suhteessa, emme käyttäneet kondomia(humalatila, oma moka) harrastimme myös anaaliseksiä. Joltakin olen varmasti saanut tartunnan kuitenkin, epäilen kondylooma, vai voisiko se olla klamydia? Vai onko kyseessä hiivatulehdus? Kutina ei ole kuitenkaan emättimessä, Näppylöitä en ole huomannut. Menen ensi viikolla gynelle, mutta asia vie kyllä yöunet. Jos kondy on ollut kuitenkin elimistössä jo seitsemisen vuotta ilman oireita niin olenko voinut tartuttaa sen näihin muihin miehiin. Taidan lopettaa seksisuhteet tähän, vaikka se niin mukavaa onkin, mutta en taida luottaa kondoomiinkaan.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

just kondyyn... mä sain kondyn marraskuussa vaik en ollu ees yhdynnässä. näppylät tuli vast maaliskuussa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nopeesti kirjoitti:

kondylooman oireet voivat tulla. Mulla ei ole ikinä todettu sitä vielä. Nyt muutaman viikon ajan on ollut kutinaa alapäässä, lähinnä peräaukon ympärillä ja välilihassa. Kutina tuntuu vaan pahenevan ja kirvely on pirullista kun varsinkin öisin tulee sitten raavittua haavaumille. Olen kuusi vuotta sitten eronnut aviomiehestäni, hänellä todettiin kondylooma yhdessä olo aikanamme. Kävin itse lääkärissä, ei mitään. Muutama irtosuhde oli sen jälkeen. Aloin seurustelemaan, seurustelimme noin neljä vuotta, erosimme, sen jälkeen olin pari kuukautta yhden miehen kanssa. Nyt ilman mitään suhdetta, paitsi viikkoa ennen oireiden alkua, olin yhdenyön suhteessa, emme käyttäneet kondomia(humalatila, oma moka) harrastimme myös anaaliseksiä. Joltakin olen varmasti saanut tartunnan kuitenkin, epäilen kondylooma, vai voisiko se olla klamydia? Vai onko kyseessä hiivatulehdus? Kutina ei ole kuitenkaan emättimessä, Näppylöitä en ole huomannut. Menen ensi viikolla gynelle, mutta asia vie kyllä yöunet. Jos kondy on ollut kuitenkin elimistössä jo seitsemisen vuotta ilman oireita niin olenko voinut tartuttaa sen näihin muihin miehiin. Taidan lopettaa seksisuhteet tähän, vaikka se niin mukavaa onkin, mutta en taida luottaa kondoomiinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu