Maailmanmarkkinahinta?

Eipä tällainen tavallinen tallaaja aina ymmärrä maailmanmarkkinahinnan muodostumista. Kuvitellaan nyt vaikka, että Porvoon jalostamolla on bensaerä, nyt pitäisi päättää mikä olisi erän hinta. Elikkä se määräytyy kutakuinkin maailmanmarkkinahinnan mukaan ja viedään esim jenkkilään. Vaan eikö se kuljetuskin maapallon toiselle puolelle jotakin maksa, eli maalaisjärjellä voisi ajatella, että miksikäs ei ko. erää voisi myydä eo. kuljetuskustannuksia halvemmalla Suomessa. Nythän tilanne on päinvastoin: Neste Oil kerää paremman katteen kotimaassa myytävästä polttoaineesta. Monopoli on monopoli ja valtiollinen monopoli aivan oma lukunsa, johon ei puututa.
Jos nyt puhutaan yleisellä tasolla eikä vain polttoaineesta, niin kyllähän asia on niin, että kuljetuskustannukset ovat aivan oleellinen osa tuotteen hinnasta ja hinnan pitäisi olla erilainen maailman eri kolkissa.
Aiemmissa keskusteluissa eräät "viisaat" puolustelevat polttoaineen hintojen korotuksia markkinoihin vedoten, mutta selittäkää nyt ihmeessä mikseivät kuljetuskustannukset näyttele mitään osuutta kuluttajan maksamassa hinnassa eri puolilla maailmaa.
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täällä Suomessa mitää biopolttoaineita tarvita. Kaikki rahat vaan arabeille. Siellä hiekka-aavikolla on hauskaa runkata teltassa jalokivet kaulassa.
Ja sit. Mä saan tilin, maksan vuokran ja laskut, ostan jääkaappiin ruokaa ja tankillisen bensaa. Lopuilla mä ostan viinaa. Joten mitä kalliimpaa bensa on sitä vähemmän mulla on rahaa viinan ostoon.
Ja sit. Mitä kalliimpaa viina on sitä vähemmän mä saan sitä tuolla jäljelle jäävällä rahamäärällä.

Äänestä

Maailmanmarkkinahinta on jolostamohinta, ostaja maksaa rahdin, menipä tavara Vantaalle tai Washingtoniin. Rahtikustannusten kannattavuus taas riippuu markkinatilanteesta, jos kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, niin silloin vienti USA:ankin kannattaa.

Tuodaanhan Suomeenkin autoja Kauko-Idästä, vaikka saisi niitäkin lähempää.

Äänestä
  • mitä -autoja- kaukoidästä tuodaan ? Tarkoitat varmaan näitä zubaru-suzuki toyootta, daihatsu, honda ja mitälie vielä muita. Mitä autoja ne on. Pelkkiä ajokatoksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä tankkaaja kirjoitti:

Eipä tällainen tavallinen tallaaja aina ymmärrä maailmanmarkkinahinnan muodostumista. Kuvitellaan nyt vaikka, että Porvoon jalostamolla on bensaerä, nyt pitäisi päättää mikä olisi erän hinta. Elikkä se määräytyy kutakuinkin maailmanmarkkinahinnan mukaan ja viedään esim jenkkilään. Vaan eikö se kuljetuskin maapallon toiselle puolelle jotakin maksa, eli maalaisjärjellä voisi ajatella, että miksikäs ei ko. erää voisi myydä eo. kuljetuskustannuksia halvemmalla Suomessa. Nythän tilanne on päinvastoin: Neste Oil kerää paremman katteen kotimaassa myytävästä polttoaineesta. Monopoli on monopoli ja valtiollinen monopoli aivan oma lukunsa, johon ei puututa.
Jos nyt puhutaan yleisellä tasolla eikä vain polttoaineesta, niin kyllähän asia on niin, että kuljetuskustannukset ovat aivan oleellinen osa tuotteen hinnasta ja hinnan pitäisi olla erilainen maailman eri kolkissa.
Aiemmissa keskusteluissa eräät "viisaat" puolustelevat polttoaineen hintojen korotuksia markkinoihin vedoten, mutta selittäkää nyt ihmeessä mikseivät kuljetuskustannukset näyttele mitään osuutta kuluttajan maksamassa hinnassa eri puolilla maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu