NOUSUJOHTEINEN IFK

Hitto että ottaa taas kupoliin tsiigata kaikenmaailman piipittäjiä täällä petoluolassa. Faktat ovat ilmeisesti työnnetty jonnekin syvälle omiin sisuksiin ja skeidaa vaan skrubataan fakojen sijasta.

Ifk on aloittanut kauden paremmin kuin kukaan muu kuin pukki on odottanut. Kolme jatko-ajalle viedyn ottelun seurauksena fikkassa on neljä maagista pistettä !! Piste per peli on vähimmäisvaatimus tälle legendaarista petopaitaa kantavalle joukkueelle ja se on plakkarissa, joten pukki ei näe mitään syytä huoleen. Kun vielä pari vahvistusta pena saa hankittua, voidaan hyvällä maintilla jäädä odottamaan ifk:n todellista rynnistystä sm-liigan piikkipaikalle.

Sarjataulukko osoittaa kiistattomasti, että esimerkiksi Ifk on parempi tällä hetkellä kuin Jokerit tai Tps !!! ( kuka olisi uskonut ?? ) Eilinen tappio toki otti kupoliin, mutta niin kuin pukki on aina skrubannut, on hyvä ottaa välillä pataan kunnolla, että tietää tasonsa ja löytää parannettavaa senhetkisiin heikkouksiin. Aivan samoinhan nekkailussakin. Monet alempisarjalaiset treenaavat ylempisarjalaisten kanssa, jotta kehityskäyrä olisi maksimaalinen. Edellä mainitussa en tietenkään tarkoita, että tappara olisi jotenkin parempi, joka johtui vain siitä, että eilen ifk ei saanut peliään kuntoon, koska kahvakiekon mestarit veivät koukkimalla vauhdin pedoilta pois ja näin ollen tuloskin oli negatiivinen. Kun vielä tuomarit olivat sokeita, ei numerot olleet pukille mikään yllätys. Pukki skrubasi jo aiemmin, etten diggaa tapparan pelityylistä ja eilen se taas todistettiin. Pukki ei vastaisuudessakaan anna tuollaisille mekko suussa pelaaville shemanneille mitään armoa.

Punakone nimettömällä joukkueellaan budjaa tällä hetkellä liigataulukossa sijalla 9. Otsikkoni aihe on perusteltu, koska ifk, kuten sanoin on tällä hetkellä parempi kumpaakin -90 luvun suurseuraa ja mestarisuosikkia ja on vain ajankysymys, koska ifk tulee nousemaan taulukossa kohisten. Jokainen lande voi itsekin kelata, että mitä jatkossa tulee tapahtumaan ifk:n saadessa pari lisävahvistusta loistavasti eilen parierää pelanneen maalivahdin lisäksi..

Ei siis vedetä johtopäätöksiä yhden pelin perusteella, vaan tsiigataan kokonaisuutta, eli neljän pelin saldoa ! Tyhmempikin hiffaa, että ifk on aloittanut kauden materiaaliinsa nähden murskaavalla tavalla ja jatkossa voimme vahvistaa joukkueemme sm-liigan ehdottomaksi auktoriteetiksi, joita vastustajat kunnioittavat ja ihailevat. Brändillä on merkitystä ja ifk:n ansiosta suomalaisessa jääkiekossa on avattu jälleen bandoran boxi, jonka ansiosta punaiset pedot tulevat hallitsemaan tämän vuosisadan loppuun asti..
371600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ei helvetti tota kahva itkua enää jaksa
kuunnella ei Tapparalla ollut mitään mahdollisuutta kahvata niin helvetin laiskaa
oli Hifkin luistelu.
Kokonaisuudessaa aivan luokatonta räpellystä
maan parasta pakkia peluutetaan jalattomaksi
huimilla minuuteilla.
Kyllä Jere näköjään ne hoitaa ihan rutiinilla mutta se hyökkäysten tukeminen jääkin sitten pois.

Äänestä
  • kkk niin mitä vittua tuut tänne änkyttämään siitä, että Tappara ei kahvaa? Stadinpukki on varmasti ollut paikanpäällä katsomassa ottelua eli eiköhän luoteta hänen näkemyksiinsä?!

    Äänestä

  • hyvinpalkattuja yksinyrittäjiä.Taklaukset ovat aivan rikollisuuden rajoilla.He luulevat olevansa hesan kingejä niin pelaajat kuin kannattajatkin.Siksi kaikki vastustajat haluavat näyttää hesan paskiai-
    sille, että tavallisia mailan laitaan hakkajia ovat
    kaikki hesan pourukat, Jokerit mukaan luettuna ja myöskin Espoon Blues. Isolla rahalla ei saada muuta
    aikaiseksi kuin omat pasmat sekaisin.

    TV- toimittajat ovat myös niin hesan kannattajia
    että sen näkee naamasta milloin hesalaiset ovat hävinneet tai voittaneet. Jos omat voittaa, näytetään kaikki voittomaalit ja sarjataulukot, mutta jos hävitään mainitaan vain ohimennen, että se ja se voitti. Toivon Kärpille,Tepsille, Tappa-
    ralle ja kaikille muille ei hesalaisille jääkiek-
    koseuroille oikein hyvää ja menestystä hesan runt-
    tareita vastaan.

    Äänestä

  • IFK! kirjoitti:

    kkk niin mitä vittua tuut tänne änkyttämään siitä, että Tappara ei kahvaa? Stadinpukki on varmasti ollut paikanpäällä katsomassa ottelua eli eiköhän luoteta hänen näkemyksiinsä?!

    Mistä helvetistä sait sellasen käsityksen
    että en olisi ollut itse paikalla
    ajelen tota kotkan ja haminan väliä tollaset
    20 kertaa kattomassa Hifkiä ja olen ajellut 15 vuotta sitä ennen istuin kyydissä.
    Ihan oikeasti noin sielutonta esitystä ei tule
    mieleen ja kahvaamisesta sen verran että
    seläntaakse on mahdotonta kahvata
    ja eilen tamperelaiset luisteli puolillakin valoilla ohi.
    Tuntuu ihan siltä että toi valmentaja sekoilu
    on tarkottanut sitä että muut joukkoeet on saanu helvetillisen etu matkan sillä kotipuolen suomisarjassa on organisoidumpia joukkoeita
    jotka pelaa paremmin joukkoeena kuin nykyinen
    porukka kanukin komenuksessa.

    Äänestä

  • kkk kirjoitti:

    Jos kannatuksesi muoto on selkäänpukkotamisen tasolla, et todellakaan ole punaisen aatteen arvoinen. Ei ole hyvä alkaa skrubaamaan skeidaa jos oma tahto on jäänyt skidinä kapaloihin.

    Ole suoraselkäinen ja tunnusta jatkossa faktat. Ei ole ifk huonosti pisteiden valossa pelannut, vaan lunastanut materiaaliinsa nähden kohdistetut odotukset. Neljä pistettä on fikkassa ja tänään tulee kolme lisää. Näinollen viiden pelin saldona on 7 arvokasta pistettä nimettömän joukkueen tuomana.. 1,5 pistettä per peli ei todellakaan ole huono saavutus..

    Äänestä

  • on itsekkäitä kirjoitti:

    hyvinpalkattuja yksinyrittäjiä.Taklaukset ovat aivan rikollisuuden rajoilla.He luulevat olevansa hesan kingejä niin pelaajat kuin kannattajatkin.Siksi kaikki vastustajat haluavat näyttää hesan paskiai-
    sille, että tavallisia mailan laitaan hakkajia ovat
    kaikki hesan pourukat, Jokerit mukaan luettuna ja myöskin Espoon Blues. Isolla rahalla ei saada muuta
    aikaiseksi kuin omat pasmat sekaisin.

    TV- toimittajat ovat myös niin hesan kannattajia
    että sen näkee naamasta milloin hesalaiset ovat hävinneet tai voittaneet. Jos omat voittaa, näytetään kaikki voittomaalit ja sarjataulukot, mutta jos hävitään mainitaan vain ohimennen, että se ja se voitti. Toivon Kärpille,Tepsille, Tappa-
    ralle ja kaikille muille ei hesalaisille jääkiek-
    koseuroille oikein hyvää ja menestystä hesan runt-
    tareita vastaan.

    Ei kuule ole epäilystäkään siitä, kuka on stadin ykkönen, joten älä menetä yöuniasi mutsin vieressä.

    Ifk panostaa pelissään fyysisyyteen ja sitä on ilmeisesti sinunkaltaisesi landen vaikea hiffata. Fyysisyys on kuulunut jääkiekkoon aina ja jos isojen karjujen mittelö pelottaa on parempi silloin vain jäädä mutsin mekon alle skagaamaan.

    Puolueellisuutta ja ifk:ta ei voi samaan lauseeseen yhdistää. Yleensä mekkotuomarit ifk:n brändin tuntien marssittavat pelaajia boxiin snadimmastakin tönäisystä. Ei ole ifk:n pelaajien vika että snadi tönäisy lennättää poikkeuksetta nämä kukkakeppiladepelaajat 4-5 metriä jonnekin suuntaan elbaamaan. Tuomareistahan tämä näyttää ilkeältä ja siksi ifk saakin poikkeuksetta liigassa eniten rangaistuksia.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Jos kannatuksesi muoto on selkäänpukkotamisen tasolla, et todellakaan ole punaisen aatteen arvoinen. Ei ole hyvä alkaa skrubaamaan skeidaa jos oma tahto on jäänyt skidinä kapaloihin.

    Ole suoraselkäinen ja tunnusta jatkossa faktat. Ei ole ifk huonosti pisteiden valossa pelannut, vaan lunastanut materiaaliinsa nähden kohdistetut odotukset. Neljä pistettä on fikkassa ja tänään tulee kolme lisää. Näinollen viiden pelin saldona on 7 arvokasta pistettä nimettömän joukkueen tuomana.. 1,5 pistettä per peli ei todellakaan ole huono saavutus..

    Jos kerran selkään puukottamiseksi lasketaan
    pelismi niin menköön.
    Se vaan näyttää aivan paskalle kun
    pelissä ei ole tahtoa eikä taistelua.
    Olen myöskin sitä mieltä että jos
    heittäytyy silmät kiinni huutamaan kuinka
    hyvin menee vaikka asiat on iavan remppallaan.
    Se ei ole kannattamista vaan itsensä/seuran pettämämista.
    Kannustuselle ja fanatismille on paikkansa
    ja niin on myös kritiikilla.
    Noista sun jutuista tulee ikävästi mieleen entinen naapurimaa jossa ei ollut rikollisuustta,
    köyhiä taikka toisin ajattelijoita.
    Ymmärrän kyllä että noissa sun kirjoiteluissa
    on omaa huumoria ja niitä ei pidä ihan
    sanasta sanaan ottaa mutta minua synkästi
    korpeaa kun rakastamaani seuraa johdetaan kuin
    pohjois-koreaa.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Jos kannatuksesi muoto on selkäänpukkotamisen tasolla, et todellakaan ole punaisen aatteen arvoinen. Ei ole hyvä alkaa skrubaamaan skeidaa jos oma tahto on jäänyt skidinä kapaloihin.

    Ole suoraselkäinen ja tunnusta jatkossa faktat. Ei ole ifk huonosti pisteiden valossa pelannut, vaan lunastanut materiaaliinsa nähden kohdistetut odotukset. Neljä pistettä on fikkassa ja tänään tulee kolme lisää. Näinollen viiden pelin saldona on 7 arvokasta pistettä nimettömän joukkueen tuomana.. 1,5 pistettä per peli ei todellakaan ole huono saavutus..

    Siitä ollaan samaa mieltä joukkoen on nimetön
    ja melko kädetönkin se mikä minua eniten risoo
    on se että miten helvetissä näin voi olla
    rahaa kun on.
    Hieman tuntuu että olisiko seurajohto
    toiminut viime vuosina niin luokattomasti
    että pelimiehet karttaa seuraa?

    Äänestä

Olet kyllä melkoinen pelle!!!!!
Jos HIFK on sinun mielestä aloittanu kautensa murskaavasti niin hoh hoijaa... Aukaise silmät ja herää todellisuuteen äläkä mussuta vain budjettien ja materiaalien kanssa. Sinun on tyhjä puhua paskaa esim. Jokereista, niitteen pelaajille maksetaan vain ihan helvetin paljon liikaa. Jokereilla on tiukkaa päästä playoffeihin, samoin HIFKillä. Mahtaa olla HIFKissäkin kriisin poikasta kun haetaan pelaajia joka paikkoihin. Missä ne omat junnut on??

Äänestä
  • Aina pitää suhteuttaa menestyminen materiaaliin ja tätätaustaa vasten ei piste per peli ole ollenkaan huono saavutus.

    Jokereilla ja tepsillä ovat budjetit jo piikissä ja silti tulokset ovat synkkiä pisteiden valossa.
    Ifk:lla sitävastoin on luultavasti vielä milli käyttämättä palkkabudjetista, joten vahvistuksia on epäilemättä vielä tulossa. Pitää aina suhteuttaa skrubailu faktoihin ja siinä pukki on ainakin sinua valovuoden edellä, sori vaan.

    Äänestä

ennustin tätä eilen tappara-hifk pelin tuloksen
takia.
Tappara pelas haukotellen viimeiset 2 erää, eikä
hifk saanut edes silloin mitään ihmeellistä
aikaiseksi.
Missä tapparan kahvauskiekkoilu oli.
Yhtälailla mailaa tuli.
toivottovasti otit muutaman kilon mustaamakkaraa
mukaasi,että jaksat vielä ponnistella haaveissasi.

Äänestä
  • jos mustamakkara on ainoa safkasi, mitä pystyt skruudaamaan, se ei vielä pukin edessä sinusta sankaria tee.

    Tapparan esitykset eivät vakuuttaneet pukkia, vaikka voittivatkin. Tapa millä tappara pelaa on sm-liigan arvolle negatiivinen ja sitätaustaa vasten voisi tuollainen kahvakiekko sm-liigasta kieltää vaikka lailla.

    Maalivahtipelin parantuessa taas ifk tulee voittamaan tällaisetkin pelit, sillä legendaarisen punakoneen vauhdissa ei normaalisti yksikään suomalainen joukkue ole pysynyt. Ei siis hätää tässäkään suhteessa, vaan pukki voi tyytyväisenä luoda katseensa kohti kultaista kevättä.

    Äänestä

Nousujohteinen tarkoittaa,että tulokset ovat paranemassa? Nyt kolmea jatkoaikaa on seurannut täydellinen floppaaminen.

Hifk:n "maaginen alku" Jokereita vastaan asettuu oikeaan näkövinkkeliin, kun ajattelee sen eilistä 8-0 tappiota Kärppiä vastaan. Jokerimaalissa 18-vuotias juniori pärjäsi Hifk:n "tarkasti" scouttaamalle Kentaurille komeasti ja kolme (helppoa) pistettä jäi ottamatta. Ehkä Penan peruste valinnalle oli juuri netissä pyörinyt mokken nekkailunäytös?

Porilaiset ei yleensä stadissa juhli, mutta nyt jopa Ässät kävi nöyryyttämässä petolaumaa ryöstämällä kaksi pistettä ja sen vähäisenkin itseluottamuksen. Hifk yritti tarjota piristykseksi yhden tappelun per erä ja varmasti se osalle brändin vaalijoista riittääkin?

Lappeenrannassa kyyti olikin jo kylmää ja Hifk oli täydellisen jyrän alla täydet kolme erää. Onneksi Lundellille sattui kauden paras pelinsä ja se pelasti Hifk:n jatkoajalle. Harvoin ottelu päättyy tasan, kun joukkueiden torjunnat ovat varsinaisen peliajan päättyessä 11-44!Se kertoo jo melko karua kieltä siitä, kummassa päädyssä pelattiin.Ei ollut kaukana, että nuo pisteet olisivat jääneet kotijoukkueelle.

Saipa-pelin piste osoittautuikin kalliiksi Tapparaa vastaan, sillä Hifk oli täysin aseeton, hapoilla, fegmaattinen ja haluton Tapparaa vastaan.Kotiluolassa konttaaminen luokattoman esityksen jälkeen hävettää ainakin Jatkoajassa suurinta osaa Hifk-faneja. Ymmärrän Stadinpukin uhon tulevan ihan "viran puolesta", mutta nousujohteisuudesta ei näy merkkiäkään...päinvastoin.

ps.vastailin postiisi

Äänestä
  • Nousujohteisella tarkoitan koko alkanutta kautta ja harjoituspelien jälkeen brändi on ajettu sisään ja kundit omaksuneet ifk:n historiallisen pelitavan. Tätätaustaa vasten ei piste per peli ole tälle joukkueelle huono saavutus.

    Tottakai mekkojokereilla oli enemmän intressejä pelata ifk:ta kuin kärppiä vastaan. Kun kausi on alussa ja tappio harjoituspeleissä alla, laittoi jokeritkin stadin ykköset ahtaalle. Voitko siis todella väittää, että ifk on pelannut huonosti neljä ekaa peliä? Pisteistä on moni skrubannut ja niidenvalossa ei pedoilla ole mitään hävettävää.

    Myös peli on ollut hyvää show:ta, juuri sellaista, mistä pukki diggaa. Myös uuden maalivahdin sisäänajo kestää toki aikansa, mutta eiköhän tuosta uudesta kundista potentiaalia tulevaisuudessa löydy täyttämään vokounin jättämät stiflat.

    Äänestä

luin muutaman rivin ja siinä jo melkein nukahin...HHUUOOOOHHH.......on se hyvä et ees joku on optimistinen,mut tää on jo jotain aivan käsittämätöntä...

Äänestä
  • Jos maratoonarin nimimerkin takaa paljastuvalle kemiläiselle pillipiiparitytölle kannatus on tuollainen käsite, et todellakaan pukin silmissä statustasi nosta.

    Todellisen aatteen kannattaja stondaa järkähtämättä joukkueensa takana niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä. Sun tyylis taas on nukkua, mutta siitä on turha pukille alkaa skeidaa skrubaamaan.

    Äänestä

Kyllä te stadilaiset osaatte ainakin selittää. Ja kun selitykset loppuu, otetaan taas sama vanha stadi-landet- systeemi käyttöön. Hah.

Äänestä
  • Selittämisen ja faktan ero on suuri, mitä ei varmaan siellä landella hiffata. Jos tappioiden syihin ei oteta kantaa, ei voida ottaa oppia tulevaisuuteenkaan.

    Se että budjaat landella ei todellakaan ole pukin syytä. Skriivauksestasi taas huomaa tyhmempikin, että olet vain kateellinen lohjalainen teinipoika joka haluaisi muuttaa tänne metropoliin, mutta mutsin viikkofyffet eivät riitä siihen..

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Selittämisen ja faktan ero on suuri, mitä ei varmaan siellä landella hiffata. Jos tappioiden syihin ei oteta kantaa, ei voida ottaa oppia tulevaisuuteenkaan.

    Se että budjaat landella ei todellakaan ole pukin syytä. Skriivauksestasi taas huomaa tyhmempikin, että olet vain kateellinen lohjalainen teinipoika joka haluaisi muuttaa tänne metropoliin, mutta mutsin viikkofyffet eivät riitä siihen..

    Stadinpukki! Persreikä sinä olet! Keskenkasvuinen puberteettipoju jolla ei ole omaa fyffee ollenkaan. Tommonen katkera paska seliselipoju. Pistä hame päälles! Hah mikä pentu!

    Äänestä

  • Enemmän kuin sinä kirjoitti:

    Stadinpukki! Persreikä sinä olet! Keskenkasvuinen puberteettipoju jolla ei ole omaa fyffee ollenkaan. Tommonen katkera paska seliselipoju. Pistä hame päälles! Hah mikä pentu!

    Kyllä pukin saldo pankkiautomaatilla vetäisi sinutkin hiljaiseksi. Oman firman johdosta ei saldo ole alle 5 numeroiseksi tippunut enää pariin vuoteen, sori siis.

    Keskenkasvuisella pojalla tuskin on myöskään insinöörin papereita fikkassa joten turha on sinunkaan skrubata skeidaa pukille vetelät byysissa jos ei ole enempää faktaa kerrottavanaan.

    Äänestä

" veivät koukkimalla vauhdin pois pedoilta". Miten semmosen voi ottaa pois mitä ei edes ole?

Äänestä
  • Ilmeisesti sinulle eivät jääkiekon perusfaktatkaan ole tuttuja, joten turha on kai riikinkukolle yrittää opettaa sitten luisteluakaan.

    Koukkua ja kahvausta tappara on aina harrastanut ja teki sitä myös viime pelissä. Jos vauhti viedään jo alusta lähtien, voi peli näyttääkin seisovalta. Jos kundit olisivat todella saaneet pelata omaa peliään, olisivat tampereella kyyneleet valuneet vielä loppusyksylläkin, sori vaan

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Ilmeisesti sinulle eivät jääkiekon perusfaktatkaan ole tuttuja, joten turha on kai riikinkukolle yrittää opettaa sitten luisteluakaan.

    Koukkua ja kahvausta tappara on aina harrastanut ja teki sitä myös viime pelissä. Jos vauhti viedään jo alusta lähtien, voi peli näyttääkin seisovalta. Jos kundit olisivat todella saaneet pelata omaa peliään, olisivat tampereella kyyneleet valuneet vielä loppusyksylläkin, sori vaan

    Miks Tapparan olisi pitänyt antaa hifkin pelata omaa peliä? Sehän olisi epäitsekästä! Loistava taktinen veto Rautakorvelta keskittyä hifkin vähäisienkin vahvuuksien eliminoimiseen.. Kyllä voittaminen on pääasia tässäkin jutussa. Tappara pelaa hyvää ja viihdyttävää peliä.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Sun mielestä siis rautakorven pelikäsitys jääkiekosta on oikea? Kyllä toki mestaruus tuollakin tavoin voidaan saavuttaa, mutta tapa jolla se tulee on täysin hanurista. Rautakorven joukkueet ovat aina pelanneet ainoastaan kahvakiekkoa ja sen vuoksi ei heille sympatiapisteitä ole sadellut..

    Jos mestaruudesta skrubataan, se pitäisi saavuttaa ansaitusti. Eihän kreikkakaan em kultaa jalkapallossa ansaitusti voittanut. Tapa ratkaisee ja mielummin pukkikin odottaa mestaruutta vaikka vuosia kuin sitä, että ifk tuollatavoin pojan himaan ottaa..

    Äänestä

mielestäs piste per peli on ok, jokos olet unohtanut viime kevään juttus

24.5.2005 klo 11.04
"1. Ifk, 143 pist.
Ahosen johdolla Ifk pelaa elämänsä kauden tehden historialliset 321 maalia runkosarjassa murhaavan 31 nollapelin saldolla. Koko kauden ehdoton ykkönen siis kaikissa tilastoissa ja nuoret kundit valloittavatkin vaatimattomasti 7 ensimmäistä sijaa myös pistepörssissä."

ja ennenku alat sönköttää mitää veikkauksista niin muistutan tästä kommentista

24.3.2005 klo 16.06
"Mulla on ollu elämässä aika kiivas tahti, joten oon varmaan nähnyt ja kokenut aika paljon myös.
Uhon ja piipityksen ero on valtava. Itse harrastan vain realismia."

piste per peli tahtia voi jatkaa vielä vähän aikaa mut sit tulee pakko voittaa kaikki loput varsinaisella ajalla

joo kukaan muu kuin sinä ei veikannut hifkiä kärkeen joten kuka uhoo ja kuka harrastaa realismii.

Äänestä
  • En tietenkään ole unohtanut, mitä olen skrubannut hyde friiduseni. Tuossa ennusteessa vain oli sanamuoto " Ahosen johdolla "...!!! Jos maalivahti vaihtuu ennen kautta menee ennusteetkin uusiksi, koska eihän hydekään kai voi väittää, ettei maalivahdilla jääkiekossa olisi merkitystä..?

    Kun nyt uusi karjumme saa muutaman peli alle, niin ennusteen mukainen tahtikin alkaa taas toteutumaan. Tänään kalpalta otamme lapsellisen helposti 3 pistettä ja nousu kohti sm-liigan piikkipaikkaa voi alkaa..

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    En tietenkään ole unohtanut, mitä olen skrubannut hyde friiduseni. Tuossa ennusteessa vain oli sanamuoto " Ahosen johdolla "...!!! Jos maalivahti vaihtuu ennen kautta menee ennusteetkin uusiksi, koska eihän hydekään kai voi väittää, ettei maalivahdilla jääkiekossa olisi merkitystä..?

    Kun nyt uusi karjumme saa muutaman peli alle, niin ennusteen mukainen tahtikin alkaa taas toteutumaan. Tänään kalpalta otamme lapsellisen helposti 3 pistettä ja nousu kohti sm-liigan piikkipaikkaa voi alkaa..

    Eikös Pukki vannonut että Sontamosta tulee uusi liigatähti? yksi ottelua kamat kassiin ja lentolippu Atlantin taa vai kuinka tämä tähden lento menikään?

    Äänestä

  • Pukin pallihiki kirjoitti:

    Eikös Pukki vannonut että Sontamosta tulee uusi liigatähti? yksi ottelua kamat kassiin ja lentolippu Atlantin taa vai kuinka tämä tähden lento menikään?

    huonolta vaikuttanut ja siksi pukki skrubasi noin. Jos karjulle käy samoin pelissä kuin vokounille viimekaudella ratkaisupeleissä ei maalivahti ole vellibyysalandea parempi.

    Aina voi joukkuekin ottaa pelaajia koeajalle, niinkuin tässäkin tapauksessa. Usko ei pukilta lopu ja aina pitää antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Nyt on jo uusi karju tolppien välissä ja hänellekin pukki antaa täyden duunirauhan ja luottamuksen. Se miten jatko sujuu, riippuu vain hänestä..

    Stadinpukki on tämän foorumin PÄÄLLIKKÖ eikä täällä juntit pidä hauskaa Stadilaisten
    kustannuksella!

    Pukki MÄÄRÄÄ!

    Äänestä

  • PUKKI MÄÄRÄÄ! kirjoitti:

    Stadinpukki on tämän foorumin PÄÄLLIKKÖ eikä täällä juntit pidä hauskaa Stadilaisten
    kustannuksella!

    Pukki MÄÄRÄÄ!

    Möy tehhääkin se kaakalossa mie satistina tykkään
    katoooo kun miehiä nöyryyttettään illast toiseen.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    huonolta vaikuttanut ja siksi pukki skrubasi noin. Jos karjulle käy samoin pelissä kuin vokounille viimekaudella ratkaisupeleissä ei maalivahti ole vellibyysalandea parempi.

    Aina voi joukkuekin ottaa pelaajia koeajalle, niinkuin tässäkin tapauksessa. Usko ei pukilta lopu ja aina pitää antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Nyt on jo uusi karju tolppien välissä ja hänellekin pukki antaa täyden duunirauhan ja luottamuksen. Se miten jatko sujuu, riippuu vain hänestä..

    Sinun pitäisi pukki jo vähitellen ymmärtää että maalivahti peli riippuu vähän muustakin kuin ukosta joka tuodaan tolppien väliin...kuten keväällä Vokoun...hifkissä täysi nolla ja reilun kuukauden kuluttua ylistetty kassari...MM-kisojen voiton jälkeen....esim joukkueen pelityyli on olennainen tekijä ja maalivahtivalmentaja...hifk:ssa tämä sakke.

    Äänestä

Tämän päivän jälkeen on ifk:lla on fikkassa 7 pistettä ja mesta aukeaa kahdeksan parhaan joukkoon. Viimeinenkin landeskeptikko voi tämän jälkeen yrittää selittää pukille sitä, miksi nimetön joukkue sm-liigassa pystyy pelaamaan miltei 1,5 pisteen keskiarvolla per ottelu kun siihen eivät pysty nimirikkaat jokerit tai tepsikään..

Asenne ratkaisee ja on aivan turha yrittää skrubata skeidaa pukille tämän jälkeen. Punainen juna jyskyttää pomminvarmasti luotisuoraan kohti kullankiiltoista kevättä..

Äänestä
  • Stadinpukki, montako pojoa tuli? Muu suomi nauttii sun kustannuksellas.

    Äänestä

  • kohti se juna jyskyttää? mä voin sanoa sulle sen. sun peräau...a. fuckin idiooootti. näitten sun juttujen jälkeen ei tarvi ihmetellä kun sinun laises juntit saa päihin siellä landella. good luck. ps. kannattaskohan muuttaa kohta sinne KUUMAAN argentiinaan? lopullisesti!

    Äänestä

  • mitä! kirjoitti:

    kohti se juna jyskyttää? mä voin sanoa sulle sen. sun peräau...a. fuckin idiooootti. näitten sun juttujen jälkeen ei tarvi ihmetellä kun sinun laises juntit saa päihin siellä landella. good luck. ps. kannattaskohan muuttaa kohta sinne KUUMAAN argentiinaan? lopullisesti!

    Hah hah haa hih hih hii heh heh hee...
    Onko löysät housussa hah haa

    Äänestä

  • mun mielestä on vasta neljä pojoo??

    Äänestä

Sarjataulukko
O /- P
Tappara 5 12 15
HPK 5 12 15
Blues 5 5 10
Ässät 5 2 10
JYP 5 4 9
SaiPa 5 0 9
---------------------------
Kärpät 5 15 8
Ilves 5 2 6
Lukko 5 -2 6
TPS 5 -4 4
---------------------------
HIFK 5 -9 4
KalPa 5 -13 4
Pelicans 5 -9 3
Jokerit 5 -15 2

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stadinpukki kirjoitti:

Hitto että ottaa taas kupoliin tsiigata kaikenmaailman piipittäjiä täällä petoluolassa. Faktat ovat ilmeisesti työnnetty jonnekin syvälle omiin sisuksiin ja skeidaa vaan skrubataan fakojen sijasta.

Ifk on aloittanut kauden paremmin kuin kukaan muu kuin pukki on odottanut. Kolme jatko-ajalle viedyn ottelun seurauksena fikkassa on neljä maagista pistettä !! Piste per peli on vähimmäisvaatimus tälle legendaarista petopaitaa kantavalle joukkueelle ja se on plakkarissa, joten pukki ei näe mitään syytä huoleen. Kun vielä pari vahvistusta pena saa hankittua, voidaan hyvällä maintilla jäädä odottamaan ifk:n todellista rynnistystä sm-liigan piikkipaikalle.

Sarjataulukko osoittaa kiistattomasti, että esimerkiksi Ifk on parempi tällä hetkellä kuin Jokerit tai Tps !!! ( kuka olisi uskonut ?? ) Eilinen tappio toki otti kupoliin, mutta niin kuin pukki on aina skrubannut, on hyvä ottaa välillä pataan kunnolla, että tietää tasonsa ja löytää parannettavaa senhetkisiin heikkouksiin. Aivan samoinhan nekkailussakin. Monet alempisarjalaiset treenaavat ylempisarjalaisten kanssa, jotta kehityskäyrä olisi maksimaalinen. Edellä mainitussa en tietenkään tarkoita, että tappara olisi jotenkin parempi, joka johtui vain siitä, että eilen ifk ei saanut peliään kuntoon, koska kahvakiekon mestarit veivät koukkimalla vauhdin pedoilta pois ja näin ollen tuloskin oli negatiivinen. Kun vielä tuomarit olivat sokeita, ei numerot olleet pukille mikään yllätys. Pukki skrubasi jo aiemmin, etten diggaa tapparan pelityylistä ja eilen se taas todistettiin. Pukki ei vastaisuudessakaan anna tuollaisille mekko suussa pelaaville shemanneille mitään armoa.

Punakone nimettömällä joukkueellaan budjaa tällä hetkellä liigataulukossa sijalla 9. Otsikkoni aihe on perusteltu, koska ifk, kuten sanoin on tällä hetkellä parempi kumpaakin -90 luvun suurseuraa ja mestarisuosikkia ja on vain ajankysymys, koska ifk tulee nousemaan taulukossa kohisten. Jokainen lande voi itsekin kelata, että mitä jatkossa tulee tapahtumaan ifk:n saadessa pari lisävahvistusta loistavasti eilen parierää pelanneen maalivahdin lisäksi..

Ei siis vedetä johtopäätöksiä yhden pelin perusteella, vaan tsiigataan kokonaisuutta, eli neljän pelin saldoa ! Tyhmempikin hiffaa, että ifk on aloittanut kauden materiaaliinsa nähden murskaavalla tavalla ja jatkossa voimme vahvistaa joukkueemme sm-liigan ehdottomaksi auktoriteetiksi, joita vastustajat kunnioittavat ja ihailevat. Brändillä on merkitystä ja ifk:n ansiosta suomalaisessa jääkiekossa on avattu jälleen bandoran boxi, jonka ansiosta punaiset pedot tulevat hallitsemaan tämän vuosisadan loppuun asti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu