Voiko tulppaanin sipulit istuttaa syksyllä isoihin saviruukkuihin (keraaminen kiiltävä päällyste)?
Ja saako ne ruukut jättää talveksi terassille, jossa taivas on auki. Siis siihen sataa koko talven lumet ja rännät. Nouseeko ne tulppaanit sieltä sitten keväällä? Vai pitääkö ne ruukut kantaa istutuksen jälkeen johonkin ns. kylmään ulkovarastoon?
Kertokaa miten toimia
Tulppaanit purkkiin
1
621
Vastaukset
- parvekkeella kasvattanut
Laita hattu ainakin päälle kevättalvelle asti ja reippaasti lekasoraa pohjalle, jotteivat likoaisi ja mätänisi sipulisi. Minä laitoin viime syksynä pinnalle sepelikerroksen (kun hiekkaa ei ollut). se piti sopivan kosteana mullan alusta melkein kukinnan loppuun asti. Olivat lasitetulla parvekkeella ja viimeiset kukkijat olivat narsissit. Eli kerroksittain istutin eri sipuleita siihen syvyyteeen, mitä pakkauksissa oli mainittu. Ja valitse todella matalia lajikkeita etteivät sitten kukkavaiheessa repsota alespäin vinksin vonksin; ne kun pukkaavat vartta vielä normaalia enemmän tässä kasvatusmuodossa. Parvitulppaanit pysyvät hyvin pystyssä, samoin balkaninvuokko. Varmaan matalat scillat, talventähti, lumikellot esim. olisivat hyviä kasvatettavia myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161