Vatsalaukun tähystys

--""--

Elikkä tähystys edessä ensiviikolla, APUA.Mulla on ollut vatsa puolivuotta kipeä oikealta puolelta navan seudulta ja ylepää ja kokeissa ei ole löytynnyt mitään joten seuraavaksi tähystetään. Kertokaa miten mä selviän siitä hengissä? olen todella kipu arka ja hammaslääkärillä käyntiki on todella kova paikka joten kikkoja yms pls.

87

61469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P. Veli

      Mulle on tehty suun kautta ohutsuolen tähystys kahdesti sekä alakautta paksusuolen tähystys myös kahdesti.

      Suun kautta omalla kohdallani oli oksennusrefleksi hiukan hankala. Kipuja se ei sen kummemmin aiheuttanut.

      Alakautta tehdyt tähystykset olivat helpompia. Pari pientä nipistystä tuntui. Siinä kaikki.

      Varsinaisiin tähystyksiin kului aikaa n. 15 minuuttia kuhunkin. Paksusuolestani löytyi syöpäkasvaimia, joita ilman tähystystä ei olisi löytynyt.

      Leikkauksesta 4 kuukautta myöhemmin tehdyssä kontrollitähystyksessä, ei merkkejä kasvaimista. Seuraava kontrolli vuonna 2009.

      Älä pelkää, kaikki sujuu hyvin.

    • Mari

      Olin itse tähystyksessä tällä viikolla. Se on tosi epämiellyttävä kokemus, mutta kyllä sen kestää. Itse toimenpide kestää n. 5 minuutia ja siitä saattaa selvitä monta asiaa. Kerro kun menet että sua pelottaa ja olet kipu arka, niin lääkäri antaa luultavasti jotain rauhoittavaa ennen sitä. Toivottavasti syy kipuihisi selviää. Omiin vaivoihini löytyi syy ja vihdoinkin sain lääkkeet siihen (eli se inhoittava kokemus kannatti). Onnea ensi viikkoon.

      • niina-15-

        Jes! Vihdoinkin mahalaukun tähystys ohitse! Pelkäsin kuollakseni kun menin ja istuin siinä tutkimus sängyllä. Nielin letkun istualtaan (ilman minkäänlaista puudeutetta) nieleminen tietenkin tuntui epämiellyttävältä ja tuli oksennusrefleksi mutta jos ja kun lääkäri osaa hommansa niin se menee helposti kyllä alas! Lopussa kun vaan muistaa henggittää rauhallisesti ja pyytää jo heti alussa että saa katsoa itsekkin monitorista mitä tapahtuu niin kaikki menee kuin tanssien! Limaa tulee aivan tosi paljon ja vähän röyhtäytyttää mutta USKOKAA ETTÄ EI OLE PAHA KUN ASENNOITUU OIKEIN! =) tsemiä!oli pakko kirjottaa tänne kun itse luin kauheita juttuja ennen omaa tähystystä! ja turhaan pelkäsin

      • kammo
        niina-15- kirjoitti:

        olipa ihana lukea kokemuksesi,antoi voimaa tulevaan tähystykseeni !!

      • Anonyymi

        Kiitos lohduttavista sanoista, itselläni meni niin pilalle kuin vain voi mennä. Alkua pidellälle ei päästy. Ehkä kuitenkin koetan mennä uudelleen.

    • gsk

      Pyydä rauhottavaa lääkettä suonensisäisesti ennen toimenpidettä tai sitten muutamaa tuntia ennen tähystystä voit ottaa jonkin rauhottavan tabletin. Kysele näistä mahdollisuuksista vaikka etukäteen sieltä tutkimuspaikasta.
      Sitten kannattaa pyytää vielä nielupuudutus. Se voi oleellisesti vähentää yökkimistä tähystyksen aikana, jolloin tutkimuskin menee joutuisammin.
      Hyvin se menee, vaikka on epämiellyttävä. Muista, et hengitystiet on koko ajan auki, joten ilma kulkee kyllä.

      • jepulis

        Itse olin reilu vuosi sitten mahan tähystyksessä. Ei se mukavaa ollut, sehän on selvää, mutta ei se aivan kamalaa ollut. Peräsuolen tähystys (kolonoskopia) oli helpompi juttu toimenpiteenä, mutta siihen valmistautuminen ja siitä toipuminen (ts. ilmavaivoista toipuminen) oli rankempi juttu. Itselläni todettiin vasta keväällä kolonoskopian eli peräsuolen tähystyksen jälkeen ärtyneen suolen oireyhtymä. Kannatti käydä kokeissa, vaikkei niissä mitään vikaa löytynytkään. Sainpahan tietää, mikä vaivaa.

        Meillä rauhoittavaa tms. lääkettä piti pyytää etukäteen. Osastolle piti mennä aikaisemmin ja toimenpiteen jälkeen olisi osastolle pitänyt jäädä lepäämään muutamaksi tunniksi. Itse päätin selvitä ilman lääkkeitä ja se oli hyvä valinta. Lääke laitettiin meillä (niin kuin varmasti muuallakin) peräsuoleen. En tiedä olisiko se ollut piikki vai mikä.. Se kammotti.

        Ennen toimenpiteen alkua pyysin, että saisin nähdä ruudun toimeenpiteen aikana. En sitä kyennyt paljoa katselemaan, mutta onpahan nähty omankin mahan sisälle. Vaaleanpunaista oli.. :P

        Maha on täysin tyhjä, joten tähystysputkea laitettaessa suusta ei tule liman lisäksi mitään muuta vaikka yökkäilisikin kovasti. Putken ollessa mahassa päästetään mahalaukkuun usein ilmaa, jotta lääkäri näkisi tarpeeksi. Se tuntuu siltä, kuin maha olisi todella täynnä. Sekin tunne menee onneksi nopeasti pois -röyhtäykset pitävät siitä huolen. Jos sinua yhtään helpottaa (minua helpotti), ajattele ettet sinä ole kyljelläsi siinä pöydällä vaan joku muu. Fakta kuitenki on, että ne lääkärit ja hoitajat tekevät tähystyksiä päivittäin. He ihmettelisivät jos et röyhtäilisi. Eli ei tarvitse häpeillä itseänsä siellä.

        Hyvin se menee, älä huoli. Se ei kauaa kestä. Tähystyksen jälkeen lohdutuskahvit kohottavat mielialaa huimasti. Pidän sinulle peukkuja :)

    • tehty on

      Aatteleppa tutkimusta siltä kannsalta, että jos vihdoinkin jotakin syytä löytyis pitkään jatkuneisiin vatsavaivoihin. Tutkimus ei kestä kui n. 10 minuuttia ja mahdollisten koepalojen ottamista et edes huomaa. Pyydä lääkäriltä lähete ylävatsan ultraan, jolloin tutkitaan mm. maksa, munuaiset,haima, perna jne. Tää tutkimus ei tunnu missään kun ultralla tehdään.Mulle tehty sekä mahalaukun tähystys ja ylävatsan ultra ja edes vielä paksusuolen tähystys, että oon jo "konkari" näis asiois. Tsemppiä!

      • --""--

        Täytyy muistaa kertoo että sais puudutetta :( Mutta jännittää sikana. Ylävatsan ultra on tehty jo ja kuulemma mitään ei näy. Toivottavasti tää on jotain ei vakavaa.

      • -_-

        Oli tänään se tähystys ja ihan pakko tulla kertomaan tänne että se oli todella helppo juttu. en kyökännyt kuin kerran alussa ja viidessä minuutissa ohi. puuduttivat suihkeella vain kurkun.
        älkää pelätkö sitä, se oli paljon helpompaa mitä minua oltiin siitä peloteltu.

      • fgg
        -_- kirjoitti:

        VOI LUOJA.... kävin tänään siinä tähyksessä voin sano että oli elämäni kauheimmat 3-4 minuuttiset!!!!! esinnäkin se letku ei oo mikään ohut, toiseks se oksettaa koko aajan :( OIKEIN PAHAA TEKI :( en ottanut mitään puudutusta kurkkuun tai lääkettä. jäi melkee traumoja.. hyi mikä kokemuks ,onneks nyt ohi

    • --""--

      No nyt tuli käytyä tähystyksessä. Aivan kamala kokemus oksuu tuli kunnolla ja vain nielu puudutettiin spraylla. Pakokauhu iski ku happee ei meniaa saada kun on nenäkin tukossa aivan kamalaa. Mitään ei vielä löytynnyt tutkimuksessa muttta koepaloja otettiin varmuuden vuoksi. Mutta onneksi nyt ohi mutta kamalaa oli.

      • xxx

        Tuli vaan mieleen, että ei kai siinä muuta voi puuduttaakkaan kuin nielu. Ei mulla ainakaan ole puudutettu ("muita paikkoja") ja nielukin vaan siten pari kertaa, että lääkäri on laittanut puudutetta "tähystimeen", eli eipäs ole kerennyt paljon puutua.

      • Anonyymi

        Mutta gastroskopiaanhan pitää mennä syömättä, joten kuinka toimenpiteessä voi oksennusta tulla? Olen pari kertaa ollut, eikä se niin kamalaa ollut. Aluksi vähän yökötti kun piti niellä se letku. Paksusuolen tähystys oli epämiellyttävämpi, ja kun siihen piti valmistautua juomalla useampi pullo makeaa litkua että suolisto tyhjenee. Se oli kamalaa saada kaikki juotua..

    • --""--

      siis rauhotusta tarkoitan puudutteen lisäksi ku eivät suostuneet edes nukuttamaan. Onneksi ohi.

      • Piiiinja

        Itselle tehtiin tähystys tänä aamuna, ei jääny traumoja :)

        Tähystimen nielaseminen oli lääkärin mukaan mulla aika vaikea, muttei sekään omasta mielestäni niin paha. Sama tunne ku ois ollu vatsataudissa ehkä sellasen minuutin pari ja sitten kun se oli sisällä niin helpotti ja koepalat saatiin otettua. Koko tutkimus kesti ehkä 5 minuuttia. Itse vatsakivut mulla ollu paljon inhottavampia kun toi tutkimus. Vähän kurkku kipeänä kun se nielasu oli vähän ongelmallinen, mutta flunssan kurkkukipu on paljon pahempi. Mullekaan ei mitään puudutuksia annettu.

    • Anna, 54 v.

      Tervehdys! Toimenpide ei ole paha, se kestääkin lyhyemmän ajan mitä ennakkotiedoissa annetaan ymmärtää.

      Itse jännitin aivan älyttömästi. Ajattelin jo tänä aamuna että en menekään Marian sairaalaan (siis hesalainen) toimenpiteeseen, olin aivan kipsissä.

      Ensin tuli kaksi oikein ystävällistä nuorta naista ja mieslääkäri joka puhuikin niin rauhallisella äänellä että olisin voinut kuunnella häntä pitempäänkin elämässä...¤

      Aika pian sängylle kyljelleen ja testi alkoi. Alussa kyllä vähän yököttää mutta kyllä sen kestää. Sitten helpottaa. Ja loppua kohden on jo iloinen että kohta tämä on ohi.

      On todella hienoa että meitä tutkitaan näin perusteellisesti ja että on näin osaavaa ja aikaansaavaa henkilökuntaa. Tajusin että tämähän on suorastaan etuoikeus, käynti maksoi 22 euroa, mitähän nekin vehkeet ja laitteet puolestaan olivat maksaneet mitä siinä käytettiin minun parhaakseni... Ja voi kuinka ystävällistä henkilökuntaa, en muista teidän nimiä, mutta kaikkea hyvää teille tärkeään ja vaativaan työhön!

      Menin toimenpiteen jälkeen Forumiin ja otin oikein ison jäätelöannoksen (3 palloa).

      Hyvää kesän jatkoa!

      T. Iloinen Anna.

      • tuulia-45

        Kaikista ennakkotiedoista ja -asenteesta huolimatta toimenpide ei ollut niin paha kuin odotin. Asenne on juuri se, mikä auttaa. Rauhallinen hengitys ja rentona oleminen auttavat paljon. Se kyllä täytyy myöntää, että kokemus ei ollut miellyttävä, mutta sen kestää. Jos joskus pitää mennä uudelleen, niin menen kyllä.

      • Anna, 54 v.

        Hei tuulia-45,

        kiva kuulla että kaikki meni hyvin ja jäi hyvä olo. Nyt ostat jotain hyvää/kivaa itsellesi.

        Lämpimin terveisin,

        Anna, 54 v.

    • erittäin ikävä kokemus :/

      Täytyy kyllä sanoa että tähystys oli mulle kamala kokemus. Annettiin rauhoittavia ihan suoneen (maksoi 100e), muttei tuntunut auttavan mitenkään muuten kuin että tutkimus kesti mielestäni vain muutaman minuutin vaikka olikin ilmeisesti kestänyt ~ 10 min.. Onneks en tosiaan ollut syönyt mitään kun oli niin vahva oksennusrefleksi koko ajan ja syljin sen jälkeen verta koska en ollut saanut putkea nieltyä kunnolla että hoitaja oli vissii työntänyt sen aika ikävästi, en oikein tiedä. :( Lääkärikin ihmetteli jälkeenpäin että on kuulemma harvinaista tällainen. Multa löydettiin kuitenki refluksi joten ei mennyt hukkaan ollenkaan. Uudestaan ei mua kyllä helpolla sais, oli ihan kärsimystä. :(

    • J-1984

      Toi tähystys oli kyllä niin hirvee kokemus että enää en sinne helpolla mene.. aika paljon röyhtäilytti.. Kurkussa sattu ihan saakelisti aina kun nielasi ja aika monta kertaa meinas tulla laatta... aika epämiellyttävä kokemus.. ei o mua varten..

    • -__-

      Mulla on ihan samat oireet, eikä tutkimuksissa (tähystys, ultraääni,verikokeet) ole näkynyt mitään poikkeavaa. Nyt odottelen koepalojen tuloksia ja sitten vasta mietitään jatkoa.

      • tuikkuliini

        kyllä nyt jännittää, kokemuksia on näköjään hyvin erilaisia!mulla on huomenna vatsalaukun tähystys..mut on tähystetty alakautta monta kertaa koska mulla on haavanen paksusuolentulehdus. ja se on ollut mulle kivuliasta. ensikerralla saan siihen lääkkeen. onko kokemuksia kannattaako ottaa? miltä olo sillon tuntuu? mä en halua kovin epätodellista tokkuraa oloa. lääkäri sanoi että vatsan tähystys on huomattavasti helpompi. mitä teil on löytyny vatsan tähystyksessä? mukavaa kevättä!!

    • Ekaspe

      Olin tänään aamulla vatsalaukun tähystyksessä. Sain kuulla ennen toimenpidettä kaikenlaisia kauhutarinoita, mutta todellisuudessa tähystys ei ollut niin kamala.

      Itse tähystys kesti aikankin itsellä noin viisi minuuttia. Tähystyshuoneessa kaiken kaikkiaan meni noin 10-15, kun lääkäri tietenkin selosti, mitä oli mahassa nähnyt (ei onneksi mitään ihmeellistä).

      Tähystystilanteessa täytyy vain muistaa ottaa rauhallisesti ja hengittää tasaisesti nenän kautta. Rauhoituin vielä lisää, kun laitoin silmät kiinni ja keskityin pelkkään hengittämiseen. Tietenkin letku kurkussa tuntui ikävältä, mutta ei niin kamalalta, että sen takia kannattaisi menettää yöunet ja jännittää hulluna etukäteen.

      Pahinta tähystyksen kannalta on mun mielestä se, että kuuntelee kaikenlaisia kauhutarinoita ja luo kamalia mielikuvia päähänsä. Kun vaan koittaa rauhoitella itseään ja suhtautuu siihen nopeasti ohimenevänä juttuna, kaikki menee hyvin. Että tsemppia tähystykseen! Hyvin se menee! :)

      • minä vaan

        moi! oon 11v ja meen lähiaikoina vatsalaukun tähystyksee... pelottaa sattuukse mitä siin tehää kertokaa!!:((

    • .....

      Kyllä se mulla ainakin oli ihan hirveää kokemus. Vieläkin sattuu mahaan ja kurkkuun ja minä ainakin tunsin sen koepalojen oton. Tuli tosi monta kertaa "oksennus". Ihan kamala kokemus! Etukäteen mulla ei juurikaan jännittänyt ja yleensä mulla on aika korkea kipukynnys mutta tuo oli jotain todella hirveää.

      • PiPe-50

        Vähän jännitti mennä, ottaen huomioon nämä kokemukset täällä netissä. Sairaanhoitaja selitti kaikki hyvin ja tiesin, kuinka toimia. Suihkaisu nieluun puuduteainetta, sitten vaan istuma-asennossa rohkeasti muutaman kerran nielaisin letkua, en edes yökännyt, ja se oli jo mahalaukussa. Sitten käännyin vasemmalle kyljelleni ja makoilin siinä rauhallisesti hengittäen lääkärin suorittaessa toimenpidettä. Oli ohi tosi nopeasti. Kiitos siitä taitaville suorittajille ja Suurelle Ylilääkärille.

      • ...enää
        PiPe-50 kirjoitti:

        Minulle tehtiin eilen mahalaukun tähystys. Ja voin sanoa, että ei ikinä enää! Minulla jäi päälle voimakas yökkäysrefleksi. Limaa ja jonkin verran verta tuli. Pahinta oli tukehtumisen tunne. Olin jälkeenpäin kuin painiottelusta tullut - lihakset kipeinä - ja silmien ympärillä oli verenpurkaumia vielä tänään. Mieheni sanoi, että näytin kuin olisin synnytyksestä tullut.
        Yleensä kaikenlaiset operaatiot ovat lopulta vähäisempiä kuin on luullut, mutta tämä oli paljon pahempi kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se meni kohdallani näin. Sain puudutetta kurkkuun, mutta en mitään rauhoittavia.
        Olen kuullut ja lukenut toisenlaisistakin kokemuksista. Mutta kuten sanottu, en mene tuollaiseen ikinä enää.
        Myönteistä on se, että elämä tuntui ihanalta sen jälkeen! Kaikki asiat fantastisen onnellisilta. Ja enää en aio jännittää mitään hammaslääkäreitä enkä gynekologeja - eivät ne ole mitään tuon rinnalla.

      • enää 2
        ...enää kirjoitti:

        Niin, vielä sen verran, että sekä hoitaja että lääkäri totesivat, että tutkimus oli minulle todella rankka. Eli siitä voi päätellä, että kaikille se ei ole samanlainen.

      • rokkotäti
        ...enää kirjoitti:

        Minulle tehtiin eilen mahalaukun tähystys. Ja voin sanoa, että ei ikinä enää! Minulla jäi päälle voimakas yökkäysrefleksi. Limaa ja jonkin verran verta tuli. Pahinta oli tukehtumisen tunne. Olin jälkeenpäin kuin painiottelusta tullut - lihakset kipeinä - ja silmien ympärillä oli verenpurkaumia vielä tänään. Mieheni sanoi, että näytin kuin olisin synnytyksestä tullut.
        Yleensä kaikenlaiset operaatiot ovat lopulta vähäisempiä kuin on luullut, mutta tämä oli paljon pahempi kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se meni kohdallani näin. Sain puudutetta kurkkuun, mutta en mitään rauhoittavia.
        Olen kuullut ja lukenut toisenlaisistakin kokemuksista. Mutta kuten sanottu, en mene tuollaiseen ikinä enää.
        Myönteistä on se, että elämä tuntui ihanalta sen jälkeen! Kaikki asiat fantastisen onnellisilta. Ja enää en aio jännittää mitään hammaslääkäreitä enkä gynekologeja - eivät ne ole mitään tuon rinnalla.

        Samanlainen kokemus minulla, ikävä ja kamala kaikin puolin se operaatio. Mutta kyllä sen tietysti kestää kun on kestettävä. Ihan niinkuin synnytyksenkin.
        Kotona odotti ikävä yllätys kun katsoin peiliin - pieniä pistemäisiä verenpurkauksia silmien ympärillä, otsassa ja muutama pienempi leuassakin. Otsa etenkin näyttää kuin olisi joku rokko.
        Saakohan noita mitenkään pois?

      • ei niin kivaa
        rokkotäti kirjoitti:

        Tuo, että kurkussa on jotain noin "suurta" on tietysti keholle aivan epäluonnollinen olotila, josta se haluaa päästä sekunnilla millä hyvänsä eroon. Eli itse kerran siinä olleena, josta heti ensi sekunneilla huomasin, että nyt ollaan ikään kuin pahassa paikassa, mutta kaikille tiedoksi toimenpide ei todellakaan satu, eli mitään kipuja ei ole, itselläni ei ollut edes koepaloja ottaessa, ja tutkittiin pohjukaissuolta myöden, josta myös otettiin koepala, ja kesto on oli kyllä kauemmin kun joku 5 minuuttia, hoitsu sanoin etukäteen, että about 10 minuuttia.

        Antaisin seuraavia ohjeita, joita kehittelin siinä olotilassa, jossa on ikään kuin pakko olla sen aikaa kun siinä joutuu olemaan. Ensinnäkin se yökkäämis-refleksi, niin sitä ei pidä missään nimessä yrittää vastustaa. Yökkää niin paljon kun vain tulee, kerrasta toiseen, ja uudelleen ja uudelleen, ja aina vain uudelleen. Se lähtee kuin kantapäistä asti, mutta anna sen tulla, äläkä yritä sitä vastustaa. Niin sen pitääkin olla, koska "luonnon" tilassa kurkussa ei saisi olla mitään, joten se on kehon aivan luonnollinen refleksi.
        Anna kuolan valua suusta, rään nenästä ja joiltain tulee vedetkin niin silmistä että mitään ei näe. Itsellä jäi tuohon nenään. Anna niiden eritteiden virrata aivan valtoimenaan. Älä vastusta.

        Täytyy jatkaa varmaan seuraavaan kommenttiin, kun loppuu merkit kesken...

      • maharikki
        ...enää kirjoitti:

        Minulle tehtiin eilen mahalaukun tähystys. Ja voin sanoa, että ei ikinä enää! Minulla jäi päälle voimakas yökkäysrefleksi. Limaa ja jonkin verran verta tuli. Pahinta oli tukehtumisen tunne. Olin jälkeenpäin kuin painiottelusta tullut - lihakset kipeinä - ja silmien ympärillä oli verenpurkaumia vielä tänään. Mieheni sanoi, että näytin kuin olisin synnytyksestä tullut.
        Yleensä kaikenlaiset operaatiot ovat lopulta vähäisempiä kuin on luullut, mutta tämä oli paljon pahempi kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se meni kohdallani näin. Sain puudutetta kurkkuun, mutta en mitään rauhoittavia.
        Olen kuullut ja lukenut toisenlaisistakin kokemuksista. Mutta kuten sanottu, en mene tuollaiseen ikinä enää.
        Myönteistä on se, että elämä tuntui ihanalta sen jälkeen! Kaikki asiat fantastisen onnellisilta. Ja enää en aio jännittää mitään hammaslääkäreitä enkä gynekologeja - eivät ne ole mitään tuon rinnalla.

        tänään olen menossa, vaikka vannoin 3v. sitten, etten enää ikinä mene.kyllä näytti aivan omilta kommenteilta nämä sinun.nyt saan jotain rauhoittavaa suoneen,mutta kun nekin vaikuttaa heikosti meikäläiselle.illalla näkee onko mustat silmät ja silmänmunat pullollaan päästä ym. puhumattakaan mitä löytyy? elämä on!

    • mzdda

      2 kertaa on tähystetty. Pikkujuttu se minulle oli. Ei annettu rauhoittavaaa tai puudutteita. Letku vaan kurkkuun ja menoksi. Aluksi istutaan sängyn reunalla ja kun lekuri livauttaa letkun kurkkuun ja sitten käydään sivuttain sängylle. Sairaanhoitaja seuraa tilannetta ja lekuri tutkii ruutua. Hommassa menee vain muutama minuutti. Sitten lekuri vetää letkun pois ja kertoo yleisellä tasolla, milta vasta näytti.

      Jos tähystykseen menee niska pelosta jäykkänä niin kyllähän se silloin voi sattua. Tähystyksestä on ihan liikaa tarpeettomia kauhujuttuja. Se on suurimmalle osalle tutituista ihan läpihuutojuttu.

    • Minäpä vaan

      Nimimerkki --""-- . Löytyikö vaivaasi syy ja miten se parani? Minulla on ollut samanlaiset oireet jo kauemmin.

    • mörninkäinen

      Hui. Itselläkin oli elämäni ensimmäinen tähystys tänään. Kyllä se aika iljettävää oli. Ei niinkään yökkäily tai se lima, vaan nimenomaan se, että kurkku on täynnä letkua eikä sitä saa sieltä pois. Välistä tuntui kun letku liikkui mahassa, yök yök yök. Onneksi ei sentään sattunut; olisin varmaan ollut ihan paniikissa jos olisi kipuakin vielä pitänyt sietää. Sain rauhoittavaa ennen tähystystä, mutta tuntui ettei sillä ollut mitään vaikutusta.

      Mutta mulle nyt muutenkin kaikki sairaaloihin liittyvää saa aikaan hirmuisen pakokauhureaktion. Tuskin tuokaan operaatio pahalta tuntuu sellaiselle joka muutenkin chillaa sairaaloissa.

      • --morsku--

        Heippa!

        Itselleni tehty vatsalaukun tähystys reilu vuosi sitten ja oli kamalaa. Syynä varmastikin erityisen herkkä nielu, jo hammaslääkärissä alkaa yököttää. Tästä sanoin etukäteen mutta asiaa ei niinkään noteerattu.. Kaoin ja oksensin vatsanesteitä ja limaa koko operaation ajan, haukoin henkeä, itkin ja olin aivan paniikissa. Minulle ei edes ehdotettu mitään puudutuksia tai rauhoittavia enkä niitä osannut pyytääkkään. Operaation jälkeen naama vatsahapossa ja limassa..:/ Kivuton operaatio on ja siitä kyllä selviää, mutta jos yhtään epäilyttää, niin pyytäkää puudutteita ja rauhoittavaa. Mulle tehtiin tämä vielä yksityislääkärillä eli kyllä sieltäkin ikäviä kokemuksia saa eikä aina vaan "arvauskeskuksista".. Mutta ehdottomasti kannatti käydä, poissulkemassa vatsahaavaa ja löytämässä mm. iso palleatyrä.

      • Relaxanntia vaan
        --morsku-- kirjoitti:

        kaikenlaisia kauhujuttuja saa lukea, kierukan asentamisesta, juurihoidosta(hampaan) ja vatsantähystyksestä, itse en ole koskaan noissa halunnut puudutetta, koska kestävät niin vähän aikaa, synnytys onkin toista, kun kipua on tuntitolkulla.

      • hapsa
        --morsku-- kirjoitti:

        Heippa!

        Itselleni tehty vatsalaukun tähystys reilu vuosi sitten ja oli kamalaa. Syynä varmastikin erityisen herkkä nielu, jo hammaslääkärissä alkaa yököttää. Tästä sanoin etukäteen mutta asiaa ei niinkään noteerattu.. Kaoin ja oksensin vatsanesteitä ja limaa koko operaation ajan, haukoin henkeä, itkin ja olin aivan paniikissa. Minulle ei edes ehdotettu mitään puudutuksia tai rauhoittavia enkä niitä osannut pyytääkkään. Operaation jälkeen naama vatsahapossa ja limassa..:/ Kivuton operaatio on ja siitä kyllä selviää, mutta jos yhtään epäilyttää, niin pyytäkää puudutteita ja rauhoittavaa. Mulle tehtiin tämä vielä yksityislääkärillä eli kyllä sieltäkin ikäviä kokemuksia saa eikä aina vaan "arvauskeskuksista".. Mutta ehdottomasti kannatti käydä, poissulkemassa vatsahaavaa ja löytämässä mm. iso palleatyrä.

        Kävin tänään mahalaukun ja pohjukkaissuolen tähystyksessä. Oli ihan kamala kokemus.
        Ei mullekaan mitään puudutusta tai rauhoittavaa edes ehdotettu ja ajattelinkin, että ei se voi olla niin paha miltä kuullostaa ja mitä ihmiset puhuu.
        Mulle oli ihan alusta loppuun saakka ihan kamalaa. Aloin heti yökkimään ja se kesti koko tutkimuksen ajan. Pari hoitajaa ja lääkäri antoi ohjeita mut minkäs teet jos yököttää. Lima ja kuola vaan valu ja koko kroppa oli yökötyksissä mukana. Jossain vaiheessa meinasin mennä panikkiin (vaikka en ole yhtään sellaista tyyppiä joka panikois) ku tajus et kiila on hampaiden välissä ja letku kurkussa, et en saa millään pois niitä..ihan kamalaa!!! Hengitys kyllä kulki mutta yököttäminen oli niin rajua että odotin vaan sitä et pääsen pois siitä.
        Tutkimuksen jälkeen oli kurkku kipee, mahaa pisteli ja oksetti.
        Toivottavasti lääkäri sai tehtyä tutkimukset kaikki..en meinaa ollu helppo potilas. :(
        Selvisin kuitenkin. :)

    • ei paniikkia

      Saat nielua puuduttavaa ainetta,ja kun letkua aletaan laittaan pitää nielaista pari kertaa ja sitten
      rauhoittaa mieltä,tästä hommasta on vaan tehty niin kauhea kokemus,yökkäyttäähän se ja kuola valuu,
      mutta kun se ei kestä kauaa niin kyllä se menee.

      • helppoa

        Kävin muutama vuosi sitten tähystyksessä ja aluksi se tuntui pahalta: kun nielaisi niin nielaisi letkua ja se kävi vähän kipeää ja aiheutti oksennusrefleksiä.
        Sitten keksin että kun kääntää päätä että suu on alaspäin niin kuola ei mene kurkkuun, ja tarvitse nielaista kuin harvoin. Sen jälkeen loppu olikin ihan helppoa, harmitti vain kun ei keksinyt heti.

      • kkjk
        helppoa kirjoitti:

        Kävin tänään tähystyksessä ja täytyy sanoa että ei se niin mielyttävä kokemus ollut.Tähystys itse ei kestänyt kuin 2 minuuttia mutta oksennusreaktio oli tosi kamalaa.Mutta kyllä siitä selviää kun ottaa vaan sen asenteen että selviän ja lääkäri sekä hoitajat osaavat hommansa.

      • janneV
        kkjk kirjoitti:

        Olin tanaan vatsan tahystyksessa ulkomailla asuvana ja taalla automaattisesti toimenpide tehdaan nukutuksessa. Toimenpide silti kesti vain noin puolisen tuntia ja sairaalasta ulos paasi parin tunnin sisalla. Helppoa eika tarvinnut jannittaa. Onkohan Suomessa mahdollista vaatia nukutusta?

      • helppo nakki
        janneV kirjoitti:

        Kävin tänään vatsalaukun tähystyksessä ja totesin, että sitä kamaluutta on liioiteltu suuresti. Toimenpide kesti n.vajaa 10 min. Otin jo tullessa asenteen, että aion pysyä rauhallisena. Lääkäri ja sairaanhoitaja olivat tosi ammattitaitoisia ja lääkäri selosti koko ajan missä mennään. Pahinta oli varmaan minustakin se letkun tunteminen nielussa ja tieto, ettei sitä saa pois. Jonkunverran tuli oksennusrefleksejä, kun letkua liikuteltiin, mutta hoitaja neuvoi silloin hengittämään syvään ja tunne meni pois. Olisin saanut kurkkupuudutteen, mutten halunnut sitä. Oli jo sen verran nälkä, että halusin operaation jälkeen heti syömään ja puudutteen takia se ei olisi onnistunut. Kannattaa yrittää välttää turhaa jännittämistä ja pysyä rauhallisena ja muistaa hengittää, niin se on pian ohi. Jos täytyy, niin menen uudelleenkin.

      • hh
        janneV kirjoitti:

        Olin tanaan vatsan tahystyksessa ulkomailla asuvana ja taalla automaattisesti toimenpide tehdaan nukutuksessa. Toimenpide silti kesti vain noin puolisen tuntia ja sairaalasta ulos paasi parin tunnin sisalla. Helppoa eika tarvinnut jannittaa. Onkohan Suomessa mahdollista vaatia nukutusta?

        mahdollisuus vaatia mutta sitä ei saa helposti.

    • kk

      siihenhän voi saada lääkäriltä lääkityystä että olet jonkinlaisessa horroksessa, et muista koko tapahtumaa jälkeenpäin. Itsellä se on edessä kuukauden päästä ja itse olin kanssa hermona mutta kun juttelin lääkärin kanssa niin se on mahdollista tehdä tiedottomassa tilassa että siitä ei tajua mitään ja siinä samalla annetaan oksennusta estävää lääkitystä.

    • Been there

      Kävin tänään vatsalaukun tähystyksessä eikä se nyt tietenkään mikään kiva toimenpide ole, mutta ei se satu eikä todellakaan kestä kauaa. Oksennusrefleksi tulee monta kertaa mutta ei nyt niin kummoista ole. Ihminen voi joutua elämänsä aikana vaikka mihin paljon kivuliaampiin toimenpiteisiin ja leikkauksiin yms. Joten jos joku väittää tätä elämänsä pahimmaksi kokemukseksi niin kovin helppoa on elämä siihen saakka ollut!

      Minä en ottanut mitään puudutustakaan ja kun pitää vaan itsensä rauhallisena ja kuuntelee mitä hoitajat ja lääkäri sanoo niin hyvin se menee! Jälkeenpäin on kurkku vähän kipeä mutta se nyt on pientä. Ja kyllähän kyseinen toimenpide tehdään siksi että löytyisi syy oireisiin jotta siihen voidaan löytää apu. Ei niitä huvikseen tehdä.

      Älkää uskoko kaikenlaisten hysteeristen panikoijien puheita täällä - muutamien minuuttien yökötyksen kyllä kestää jos haluaa tietää mikä ruokatorvessa tai vatsalaukussa on vialla.

    • helpottunut !

      Olen tosi kipuherkkä ja panikoiva . Näistä syistä olen sietänyt vuosia ylävatsa-kipuja,närästystä ym.
      Nyt kävin vihdoin tähystyksessä ja olen SUPERONNELLINEN kun uskalsin.Soitin kutsun saatuani polille ja kerroin hoitajalle kaikista peloista kuten tukehtumisen pelko,voiko se laite juuttua kiinni ( EI ) ,paniikin pelko.
      Hoitaja vaihtoi mun ajan kokeneemmalle lääkärille ja kannusti todella hienosti tulemaan.Otin 2t. ennen rauhoittavan,nielupuudutetta en halunnut koska luin tältä palstalta aikaisemmin että se saa nielun tuntumaan turralta ,joka voi osaltaan aiheuttaa paniikkia.Se oli minusta hyvä päätös,nielussa tuntuva kipu on niin pientä ettei juuri huomaakkaan.Alku eli sen letkun nielaisu toi kyllä vähän pelkoa mutta lääkäri tsemppasi koko ajan. Sen jälkeen kun huomasin että kyllä hengittää voi meni helpommin.Oksetusrefleksi tuli aina sitä laitetta ilmeisesti käännettäessä,mutta se oli pieni hetki.Koko juttu kesti n.5 min.Jos mentävä joskus uudelleen ei pelota .Toki se tuntuu epämiellyttävältä,mutta kivuton ja tosi nopea tutkimus.

    • Isä Taivaan kuulee

      Rukoilla kannattaa aina mielessään jokaisessa tilanteessa,Taivaan Isä kyllä kuulee. Hoitaja sanoi etukäteen että voi kuvitella jotain miellyttävää ja rentouttavaa-minä uskon rukouksesta olevan apua.Hyvin meni tutkimus vaikka pelkäsin kauheesti etukäteen.

      • Helpottunut

        Menin minäkin toimenpiteeseen enkä pelännyt enää kun kutsun jälkeen olin tarpeeksi asiaa vatvonut.
        Yllättävän nopeasti tutkimus sujui mutta minulla oli kipuja vatsalaukussa ja ruokatorvessa siellä ronkittaessa, sitä ja kivun lisääntymistä pelkäsin niin kuin hammaslääkärissäkin.

    • saara24

      Terve=) mulle tehtiin mahalaukun tähystys 2päivää sitten ja todella hyvin meni,lääkäri tokasi että "sähän varsinainen rauta kurkku olet"heh..pelotti ennen tutkimusta kyllä todella paljon! mut ihan turhaan,ei se letkun nieleminen missään tuntunut eikä mullla tullut mitään oksennus refleksiäkään kertaakaan tullut. eikä kannata lukea kauhutarinoita täältä joku voi tahalleen kirjotella jotain pa....! tsemppiä kaikille tähystykseen meneville ja hyvin se menee! =))

    • saara24

      niin ja mulla ihan hirveä lääkäri pelko ja jännitän tosi paljon jonka takia syke nousee heti taivaisiin mut en mitään rauhottavia ottanut tai muutakaan ennen toimenpidettä ja hyvin meni kaikesta huolimatta!=)

    • Been there

      Hei, nyt kolme kertaa vatsalaukun tähystyksen läpikäyneenä haluan rohkaista kaikkia pelokkaita. Inhottavaahan se on kuten on oksennustautikin, mutta sen kokeneet tietävät ettei se satu niinkään kuin on “ vain” epämiellyttävää. Koen operaation aina kuitenkin jonkin sortin henkisenä taisteluna. En yhdy mielipiteeseen että oksennuksen pitää antaa tulla. Itse heti kun huomaan oksennusrefleksin, pyrin rauhoittamaan mieleni. Heti siinä refleksin ensi hetkillä kun hengittää hitaasti sisään ja hetken pidättää ilmaa, niin saa sen yleensä rauhoittumaan. Ja jos alkaa enemmänkin yököttämään, ei saa antaa itselleen lupaa paniikkiin vaan rauhotta kropan ja mielen. Vähän kuin jooga, eli keskity hengittämiseen. Ja tosiaan hetken aikaa hengityksen pidättäminen yleensä auttaa oksennusrefleksin loppumisessa. Oksennusrefleksi ei kuitenkaan ole häpeiltävä asia eli siinä mielessä ei kannata pidätellä ja kaikki lima mitä tulee niin antaa tulla vaan! Suosittelen kaikille myös nielun puudutusta. Itselläni hoitajatkin suosittelivat sitä vahvasti. Kyllähän minultakin itku tuli kun kotiin pääsi mutta enemmänkin epämiellyttävyydestä kuin varsinaisesta kivusta. Loppupäivänä ei siis ehkä kannata varata mitään tärkeitä tapaamisia. Tsemppiä operaatioon meneville, kyllä siitä selviää!

    • Nadi

      Monenlaisia kauhukuvia. Eilen kävin toisen kerran elämäni aikana tähystksessä, edellinen oli 12 vuoden takaa. Se eka kokemus mielessä menin tuonne ja hiukan hirvitti....mutta tämä toinen kerta olikin helpompi. Ekalla kerralla ei ollut puudutusta ja lääkäri runnoi letkun sisään. Ei puhua pukahtanut edes mitään koko toimenpiteen aikana. Letkunkin veti vauhdilla ulos, ruokatorvi ja kurkku olivat kipeänä vielä seuraavana päivänäkin.
      Tämä eilinen lääkäri oli huippu! Letkun päässä oli hieman puudutusainetta, letku vietiin rauhallisesti sisään ja koko ajan kerrottiin missä mennään. Yökkäysrefleksi tuli muutaman kerran,varsinkin silloin ,kun ilmaa pumpattiin sisään. Silmistä valui aluksi vettä ja suupielestä kuolaa, mutta kokonaisuudessaan siedettävä kokemus. Miellyttäväksi sitä ei voi sanoa, mutta ei mikään kauhutapahtuma kuitenkaan.
      Letkun sisälle vieminen ei sattunut eikä koepalojen otto tuntunut missään, se tunne vaan siitä letkusta kurkussa oli epämiellyttävä. Kun ei edes yökkäämällä saanut pois. Avoimin mielin kannattaa mennä, ei ollut mitään sellaista etteikö sitä kestäisi. Mieli rauhallisena niin kaikki menee hyvin.
      Hauskaa oli se,kun tutkimuksen lopussa hoitaja ja lääkäri kilvan kehuivat kuinka hyvin tutkimus meni ja kuinka rauhallinen olin. Teki mieli kysysä,että saanko tikkarin ;)

    • Hamore

      Kävin tänään mahalaukun tähystyksessä ja ihan turhaan kyllä pelkäsin. Pahinta on nimenomaan se ensimmäinen minuutti, kun joutuu nielemään letkun ja siihen menee aikaa, että tottuu. En yökkinyt juuri lainkaan, vain pari kertaa kun letkua vedettiin pois.

      Hengityksen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Unohdin kokonaan että piti hengittää nenän kautta, ja hengitinkin koko sen ajan suun kautta, mikä ei ole mikään ongelma.

      Koepaloja otettiin 4 kpk, tosin ei pienintäkään tietoa siitä mitä niistä tutkitaan. Ruokatorvesta löytyi haava, joka vahvisti lääkärin epäilyn refluksitaudista.

      Mutta joo, ihan turha sitä on pelätä, se menee myös erittäin nopeasti. Koepalojen ottoa et tunne, mutta jälkeenpäin vatsa saattaa olla kipeä.

    • rää

      Tähystys 2 viimeistä kertaa humautusnukutuksessa joten ei mitään muitsoja - upeata! ekalla kertaa lääkärireppana ei vaan saanut sitä letkua menemään ja kurkku kramppasi, joten se siitä. Suosittelen. jos joudutte käymään siellä useamman kerran elämässänne!!!!

      • luottamus nolla

        Se on muuten mielenkiintoista, että joissakin paikoissa puhutaan ihan paskaa. Esim. äidilleni oli sanottu hänen pyytäessä rauhoittavaa, että "ei voida rauhoittaa koska toimenpide ei onnistu muuten kun se letku pitää aktiivisesti niellä". Siis ei edes RAUHOITTAVAA annettu, puhumattakaan nyt mistään humautuksesta. Siis mulla on NIIN paljon huonoja kokemuksia tuosta terveydenhuollon epärehellisestä asenteesta että lähden kohta jollekin ristiretkelle tämän asian kanssa, prkl. Niitä ei vois vähempää kiinnostaa ihmisten pelot. Valehdellaan että juu ei valitettavasti tätä VOIDA tehdä jos otat rauhoittavaa. Ihan uskomatonta paskaa. Kumma juttu että lapsia esim voidaan kuitenkin ihan nukuttaakin kyseiseen toimenpiteeseen. Jännä juttu.

        Mä joudun ehkä samaiseen toimenpiteeseen ja jos mua yritetään kusta silmään niin saavat kyllä kuulla pari valittua sanaa.

    • 14v

      Olen 14 vuotias ja olen menossa kans mahalaukun tähystykseen et voiko mut nukuttaa jos pyytää? Kun sanotaan että lapset nukutetaan, mutta käsketäänko 14 sairaalan "lapseksi". En ole ennen ollut enkä innolla ole menossakaan.

      • lölfdsd

        Pyydä ihmeessä! Mun käsittääkseni yleisin nukutus tuossa on "humautus" joka on sellainen pikainen tainnutus vaan. Mä en aio ilman sitä kyseiseen toimitukseen suostua, ja olen ihan aikuinen...

      • fang

        Mä oon kans 14 ja mulla kun kerrottiin et pitää tähystää niin sanottiin että oon vielä sen ikänen että se tehään automaattisesti nukutuksessa :) voi tietysti riippua paikkakunnasta mutta hämeenlinnassa ainakin näin!

    • 14v

      mut jos uskaltautuis tekee sen vatsalaukun tähystyksen hereillä nii miten se puudutus laitetaan sinne nieluun? Ku netis lukee et ruiskutetaan nieluun puudutetta, et pistetääks jollai neulalla sinne nieluun? Kauheesti kaikkia kauhutarinoita...kyseisestä toimenpiteestä.

      • Ref.potilas

        Ei ainakaan minulle ruiskutettu nieluun mitään puudutetta. Hoitaja käytti sitä putken päätä johonkin kirkkaaseen aineeseen - ehkä puudutus? Silti minä yökkäilin niin paljon, että vuode oli ihan märkä, mutta kipua en tuntenut, lisäksi lääkäri otti koepaloja, mutta niitäkään en tuntenut.

        Niin ja alussa jouduin nielemään cuplatonta, jotten päästäisi ilmaa. ;))

    • mahavammane

      Ruiskutetaan suihkepullosta tai muusta vastaavasta, ei mitään neuloja sinne kurkkuun! Neula pistetään käteen, jos sedaatio tai muu on tarpeen.

    • gestler

      Tänään ekaa kertaa suun kautta tähystetty. Olin aiemmin jo alakautta tehtävässä tähystyksessä, mutta kun ei löytynyt mitään huomattavaa niin moninaisten vatsavaivojen takia piti sitten yläkauttakin tähystää. Turhaan pelkäsin, rauhoittavaa lääkitystä sai suoraan suoneen, ja henkilökunta oli osaavaa. Hirveä yökkäysrefleksi tuli alkuun, mutta kuulunkin niihin, keneltä on vaikea saada nieluviljelykoettakaan aikaiseksi ;) Kun putken oli niellyt, niin kaikki sujui tosi nopeasti ja oli kivutontakin. Turhaan sitä jännittämään, ajatus on paljon pahempi kuin itse toimenpide.

    • nimimeeeeee

      Onpa sinulla voimakas ajattelu. Toimenpide on erittäin hankala ja taatusti hankalampi kuin ajatteleminen .

      • Annuli

        Tjaah, toki jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

        Minulle tehtiin tällä viikolla myös tähystys.
        Oli ihan oikeasti helppo toimenpide!
        Lääkäri oli todella ystävällinen ja hoitaja opasti koko ajan kuinka olla ja missä vaiheessa mennään.
        Ennen toimenpidettä piti juoda yksi kulaus jotain "litkua" ja sitten sumuttivat pari kertaa jotain puudutetta kurkkuuni. Siitä tuli mieleen hieman hammaslääkärin puudutus.
        Koepalojen otot eivät tunnu yhtään. Toki hieman tuntuu toimenpiteessä, että jokin myllertää sisällä.
        Siis älkää ihmeessä yleistäkö, että olisi kamalaa tähystys.
        Eikun vaan rohkeasti ja rennosti toimenpiteeseen, kun tarvetta!

      • .........
        Annuli kirjoitti:

        Hei, mulla ihan samanlainen kokemus kuin Annulilla. Just niin minunkin piti tehdä, juoda joku pieni litku ja sit sumutetta nieluun. Mulla erittäin herkkä kurkku, yökin tosi helposti, mutta yllätyin kyllä kuin hyvin se letku sujahti sinne kurkkuun. Toki yökin monta kertaa toimenpiteen aikana ja limaa valui paljon, mutta hyvin se meni kaikkinensa ja oon tosi tyytyväinen nyt että saivat sen tehtyä. Mulla näytti kuulemma oikein siistiltä siellä kaikki, ei haavaumia eikä mitään ja läppäkään ei ole löysä. Se ihmetetyttääkin tässä nyt, että mikä sen närästyksen kuitenkin tekee, varsinkin yöllä kun liemet nousee välillä suuhun asti. Mutta, onneksi ei ainakaan mitään vaarallisia muutoksia ollut.

    • Vatsakylkivaiva

      Kävin myös mahalaukun tähystyksessä viime viikolla. Syy: noin 15 v vaivanneen oikean puolen vatsan/kyljen tuntemus.
      Sappikivileikkaus auttoi siihen 2 vuotta, jonka jälkeen vuodesta 2009 lukien samanlainen tuntemus.

      Tähystys jännitti/ajattelutti minua etukäteen koko kesän ajan. Mentyäni poliklinikalle kerroin mukana olleelle sairaanhoitajalle ja lääkärillekin, että toimenpide on jännittänyt minua koko kesän.

      Hoitaja sanoi, että en ole ainoa ja neuvoi minulle tarkasti ennen lääkärin tuloa, miten menetellä sekä kertoi, että lääkäri on taitava ja on tehnyt paljon näitä tähystyksiä.

      Tutkimuksessa makasin vasemmalla kyljellä. Leuka tuli painaa rintaan. Kuola tuli valuttaa suupielestä alustalle....ei niellä...eikä pyyhkiä. Rauhallinen hengitys suun ja/tai nenän kautta (itse hengitin paljon suun kautta ja luullakseni siksi nenäni oli aivan tukossa toimenpiteen jälkeen)......ja tietenkin mahdollismman rentona koko ajan.

      Kyökkäysrefleksi tuli muutaman kerran varsinkin, kun letku liikkui ja ilmaa laitettiin, mutta se ei ollut kuitenkaan niin keljun tuntoista kuin etukäteen ajattelin (minulla on erittäin herkkä kurkku ja kyökkään veden kurlauksestakin). Välillä jo ehdin ajattelemaan, että eihän tämä niin vaikeaa olekkaan.

      Kurkkuani ei puudutettu. Sovimme, että jos ei onnistu muutoin, niin sitten puudutetaan. Letkun laitto alussa oli hankalinta. Se on noin 1 cm paksu ja tuntui alussa kurkussa kovalta, kun tuli niellä noin 3-4 kertaa. Kivuliaaksi sitä vaihetta ei voi sanoa. Letku on nopeasti mahassa ja toimenpide näytteen ottoineen kestää noin 10 min.

      Mahalaukustani löytyi pari noin 3 mm kokoista polyyppiä. Näytteet lähtivät kuitenkin eteenpäin.

      Minuun helpotti alussa mukava hoitaja ja se, että lääkäri ja lääkäriharjoittelija tiesivät, että jännitin.

      Selvisin tilanteesta oikein hyvin.

      Tomerana vain tähystyksiin!

    • th

      Reippaasti vaan pyytämään se puudutus sekä vaikka rauhoittavakin, jos siltä tuntuu!

      Toimenpiteessä tavoitteena on se, että se saadaan tehtyä. Ja jos nyt ei saada sitten tehtyä - ei sekään maailmaa kaada! Sairaanhoitaja kertoo lohdutukseksi muista, joilla ei ole saatu tehtyä toimenpidettä ja kertoo, että se voidaan tehdä myös sedaatiossa. Tärkeintä että saadaan tehtyä jollakin keinoa, jos pitkäaikaista vaivaa on.

    • Tyytyväinen

      Mulle on tehty kaksi kertaa. Epämiellyttävää kun yökkäilin koko ajan. Mulla oli refluksi, palleatyrä ja krooninen gastriitti. Eka kerran oli aikapaljon suolinukkaa kadonnut, mutta toisella kerralla oli nukka melkein ennallaan. Eli ihan hyvin kävi.

    • annabella

      Hei. Tulin tunti sitten kotiin tästä tutkimuksesta. Soitin heti ajasasaatuani sairaalaan ja kerroin pelostani. Sain rauhoittavan lääkkeen heti sairaalaan tullessani. Menin huoneeseen ja sain toisen lääkkeen joka auttaa oksennus refleksin estämiseen. Sitten spraylla puudutettiin nieluun. Menin kyljelleni makaamaan ja sain suuhuni kapulan jonka välistä kamera meni. Kameran nieleminen oli tottakai aluksi vaikeaa mutta helpompi lääkkeiden ansiosta. Löytäisin paljon ja kuolaa valui mutta kun niitten antaa tulla niin helpottaa. Pidin silmäni kiinni ja purin suu "kapulaa" ja keskityin hengittäminen.

      • annabella.

        Löytäisin = röyhtäisin. Ja keskityin siis hengittämiseen. Hoitaja auttoi hienosti silitti selästä ja päästä mikä aikuisena tuntui hyvältä ja rauhoitti.. tutkimus oli loppu nopeasti. Koepalojen ottoa en tuntenut ja oma ongelmani löytyi. Minä siis pelkäsin todella paljon itkin eilisen illan ja tän aamun pelosta mutta nyt huomaan että syyttä kaikki meni hyvin. Oli siis epämukavaa mutta ei satu ja nopeasti ohi. Pyytäkää rohkeasti lääkettä jos pelottaa se auttaa!!

    • Ahdistaa

      Olin tähystyksessä Terveystalossa sain jotain rauhoittavaa mikä ei rauhoittanut ollenkaan. Hoitaja oli erittäin asiallinen. Lääkärin tulllessa minutkin käskettiin kyljelleen ja letku tungettiin mahaani. Jossain vaiheessa operaatio keskeytettiin voimakkaan oksennusrefleksin takia. Lääkäri sanoi, että epäonnistui ja pitää tehdä uudelleen sekä poistui paikalta. Hoitaja oli sitä mieltä, että työnkuvani takia olisi pitänyt saada seuraava päivä sairaslomaa. Lääkäri työnsi minut pois ja ohjasi muualle. On se vittu kummallista ,etttä tässä maasssa ei voi toimia kuin länsimaassa toimenpiteen aikana, eli nukutuksessa.

    • jasmin-91-

      tosin hienosti ja nopeasti meni vaikka ei olekkaan eläissä jännittäny niin paljo ku enne tähystystä. siinä maataan vasemmalla kyljellä ja pidetään sellasta muovin kappaletta huulilla joka pitää suun auki. oksennus refleksille ei tietty voi mitään. oksensin koko toimenpiteen ajan.

      PARAS vinkki keskity hengittämiseen hengitä sisään ja ulos mahdollisimman tasaisesti nenän kautta tietysti.

      menin nimittäin vähän paniikkiin kesken toimenpiteen ja se oli kamalaa. onneksi hoitohenkilökunta oli tosi ymmärtäväistä ja käski hengittää rauhallisesti. suljin vielä silmätkin ja keskityin hengittämiseen niin ei ollu paniikki ja kaikki meni tosi hyvin.

      olen siis 22-vuotias mut voin sanoa et se oli epämiellyttävää mut ihan kestettävä toimenpide.

    • gldgfgkdf

      Olin mahalaukun tähystyksessä, ja täytyy sanoa että kyllä se todella inhottavaa on, mutta hyvä puoli siinä on se että se ei kestä kauaa ja kyllä sen kestää :) Vaikka ohjeissa sanotaan että toimenpide kestää noin. 10-15.. niin kohdallani tutkimus kesti noin 3-4min.. :)

      • Menossahuomenna

        Olen menossa huomenna tähystykseen katsotaan miten menee!

      • Luupää
        Menossahuomenna kirjoitti:

        Olen menossa huomenna tähystykseen katsotaan miten menee!

        Minäkin olen menossa huomenna vatsan tähystykseen ja kyllä pelottaa. Mulle kun useasti aina sattuu ja tapahtuu odottamattomia. Just oli magneettikuvauksisa ja kuvaus jouduttiin keskeyttämään ja oli viikon sairaalasa sen jälkeen. Toivon kyllä hartaasti että selviäisin tästä niin kuin ihmiset yleensäkkin.

      • Luupää
        Luupää kirjoitti:

        Nyt tähystys on tehty ja onneksi kaikki sujui hyvin. Alussa oli pieni hetki kun ajattelin että en kestä ja yökkäilin kovasti, ja tuli halu kiskaista letku pois. Heti kun sain hengityksen rauhoitettua yökkiminen lakkasi. Vatsasta löytyi poluuppeja ja koepaloja otettiin, se ei kuitenkaan sattunut. Nyt vain odotellaan koetuloksia.

    • pelkääjä

      Itselleni tehtiin gastro tänään. Olen pahasti oksennus kammoinen ja pelännyt mennä tutkimukseen. On tehty kaks kertaa aiemmin nukutuksessa, mutta nyt olen raskaana, joten eivät suostuneet antamaan mitään rauhoittavia. Pelkäsin kuollakseni ja nukuin edeltävänä yönä vaan tunnin. Pelkäsin että menen paniikkiin enkä kykene hengittämään rauhallisesti ja et tunnen sen putken selvästi. Mutta se menikin yllättävän hyvin eikä tullut paniikkia. Yökkäilin kyllä, mutta kyllä siinä pysty hengittelemäänkin ja sit helpotti. Ilman laitto mahaan ei tuntunut miltään, ainoastaan ruokatorvesta otetut koepalat sattui vähän. Meni nopeasti ohi ja oli voittaja fiilis sen jälkeen! Puudutteen laitto oli ehkä inhottavampaa ku koko tähystys kun se sai yökkäämään tosi paljon mutta helpotti kun pääsin kyljelleen. Eli mielikuvat oli pahempia kun todellisuus. Älkää panikoiko, siitä selviää oikeesti! Hengittää vaan mahd paljon. Kurkku tuli mulla sen jälkeen tosi kipeäksi, mutta ei haittaa. Se on nyt tehty!

    • troubleisreal

      Tsemppiä tähystykseen muille, itsellä oli tänään tähystys. Kamala kokemus/tunne mutta tosi äkkiä ohitse, eli hyvällä asenteella se sujuu ihan jeesisti! Hoitajat oli tosi mukavia ja tsemppas kokoajan. Ja tosiaan itellä edessä vielä peräsuolen tähystys... Ikävä kyllä

    • Tähystetty

      Kirjoitin omasta kokemuksestani lyhyen kuvauksen: http://goo.gl/Gf6lPQ

      Ei ollut niin ikävää, kuin odotin.

    • Siili11

      Olin juuri Diacorissa vatsalaukun tähystyksessä. Vaadin tehtävän sedaatiossa. Anestesialääkäri laittoi lyhytkestoista uniainetta suoneen. En tiennyt mitään koko toimenpiteestä. Suosittelen kaikille, jotka pelkäävät ko. toimenpidettä. Sedaatio tuli maksamaan n. 200 e. Itse gastroscopia n. 280 e.
      Aiemmin on tehty 2 kertaa julkisella puolella ilman mitään aineita ja oli sen verran epämiellyttävää, että siihen en enää mene, koska näinkin voi menetellä.

    • tähystäjä1

      Onko muilla annettu mahalaukun tähystyksessä pieni shotti "kirkastetta". Itse kävin julkisella tähystyksessa ja hyvin meni.

    • Momentti8

      Riippuu varmaan ihmisestä minkälaista on. Itse olen niin herkkä että sain paniikkikohtauksen. Itkin hysteerisenä ja vaikeroin koko toimenpiteen ajan. Hoitaja piti väkisin kiinni etten pääse repimään letkua pois. Oksennusrefleksi oli kova ja kurkku krampppasi. Pitkät olivat minuutit vaikkei kauan kestänyt. Seuraavalla kerralla ehdottomasti nukutuksen kera. :)

    • Putkihommia

      Hei

      Haluan kertoa oman tähystyskokemukseni. Luin täältä ennen toimenpidettä kertomuksia ja joillakin ystävillä oli myös kokemuksia tähystyksestä. Kauhunsekaisin tuntein odottelin omaa tähystystäni.

      Pyysin esilääkityksen pelkoni vuoksi vaikka olenkin perusreipas potilas. Olen käynyt useita leikkauksia elämässäni läpi enkä ole kipuherkkä. Pelkäsin, että en saa henkeä tai panikoin tutkimuksessa.

      Sain diapamia 5 mg ja mielestäni en kyllä reagoinut siihen mitenkään.

      Hoitohuoneessa ystävällinen hoitaja selosti toimenpiteen kulun. Keskustelimme myös siitä, että mitä teen jos minulle tulee joku hätä tai en muista hengittää. Hoitaja sanoi, että he muistuttavat ja voin nostaa käteni ylös jos tulee hätä.

      Kurkku puudutettiin suihkeella joka maistui pahalta. Nielu puutui heti. Menin heti makuulle ja sain suukappaleen. Kun letku työnnettiin nieluun yökkäsin muutaman kerran ja pyynnöstä myös nielaisin pari kertaa. Sen jälkeen ei ollut yökkäystuntemuksia. Olin rauhallinen koko toimenpiteet koska se ei tuntunut kamalalta enkä panikoinut mitenkään. Sen jälkeen kun putki on mahalaukussa ei ole mitään ongelmia eikä oikeastaan muutenkaan ollut. Toimenpide sujui hyvin voi olla, että kokeneella lääkärillä oli osuutta asiaan. Harmittaa valtavasti kun pelkäsin etukäteen - ihan turhaan. Itse toimenpide kesti vain muutaman minuutin.

      Minulle suositeltiin tähystystä 5 vuoden välein kun lähiomainen sairastui vatsasyöpään. Nyt ei löytynyt mitään vaan kaikki näytti hyvältä. Koepalojen tuloksia vielä odottelen, onko helicobakteeri saatu häädettyä.

      Jokainen reagoi tietysti yksilöllisesti mutta pääosalle ihmisiä luulen toimenpiteen olevan edellisen kaltainen joten sitä ei tarvitse pelätä.

    • Anonyymi

      Minulle tehtiin tähystys tänään Satakunnan keskussairaalassa.Eilen lueskeltuani näitä kommentteja niin ajattelin,että onpa tuskainen toimenpide.Kohdallani kyllä voin sanoa,että minun kohdallani ei ollut mitään pahempia ongelmia.Kamera sisäänvienti aiheutti yhden kakomisreaktion ja sen jälkeen pari muuta.Koepalojen otto ei tuntunus missään.Ainoastaan ilmanpaine vatsassa sattui hieman.Kurkku ei tullut oikeataan yhtään kipeäksi.Ei mikään kauhukokemus.Oikealla asenteella ja jännittämättä kaikki sujuu paremmin ja vähemmillä kivuilla.

    • Anonyymi

      Nopea toimenpide. 3-5min. Epämukava. Mutta kyllä siitä selviää

    • Anonyymi

      Minulle on tehty vatsa-sekä peräsuoli tähystys.Molemmat sattuivat aivan kamalasti!En haluaisi kenellekään moisia kokeita.Ei kai se satu,jos ei ole vikoja,joita minulla oli!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe