"Lesken mukaan miehen mieli myrkyttyi radikaalien saarnamiesten puheista lukuisilla moskeijakäynneillä.
Muutos näkyi miehessä selvästi, eikä vaimo enää tunnistanut "ihmisrakasta ja rauhallista" miestään samaksi henkilöksi, jonka kanssa hän avioitui 2002.
Todelliset vaikeudet alkoivat, kun Lindsay tutustui viime vuonna moskeijassa ryhmään miehiä. Uusien tuttavuuksien myötä hän häipyi kotoa päiväkausiksi ja vieraili moskeijoissa eri puolilla Britanniaa, erityisesti Lutonissa.
- On kauheaa, kuinka nämä ihmiset käänsivät hänen päänsä ja myrkyttivät hänen mielensä. Hän oli viaton, naiivi ja yksinkertainen mies. Arvelen, että hän oli siksi heille ihanteellinen ehdokas."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.