NATO Update
Yes to Nato
274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yhdysvaltain sotilaat ovat kiduttaneet rutiininomaisesti Fallujan taistelussa ottamiaan irakilaisia vankeja, paljastavat kolme USA:n 82. divisioonan sotilasta ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchille.
Järjestö on laatinut asiasta 30-sivuisen raportin, joka on luovutettu Yhdysvaltain viranomaisille.
82. Divisioona kukisti Fallujassa laajan shiiakapinan. Kertomusten mukaan vankeja kidutettiin tiedustelutiedon saamiseksi syyskuusta 2003 huhtikuuhun 2004, eli jo ennen Abu Ghraibin vankilan skandaalia.
HRW:n raportti ei paljasta sotilaiden nimiä eikä syytettyä yksikköä, mutta yksi tietolähteistä, kapteeni Ian Fishback on tullut julkisuuteen. Hän kertoo yrittäneensä 17 kuukauden ajan viestittää esimiehilleen näkemiään väärinkäytöksiä. Hän on myös tuon ajan yrittänyt saada esimiehiltään vastausta, millaista vankien kohtelun tulisi olla.
USA:n puolustusministeriö sanoo raportin tietojen olevan vääristeltyjä ja virheellisiä. Silti asia tutkitaan.
HRW:n raportin mukaan sotilaat saivat käskyt kovakouraiseen kuulusteluun esimiehiltään, jotka joskus myös osallistuivat kidutukseen. Sotilaat sanoivat myös oppineensa "kuulustelun stressitekniikoita" Afganistanissa katsomalla CIA:n suorittamia kuulusteluja.
Fallujan lähellä olleessa Camp Mercuryn vankilassa vankeja hakattiin rautaputkilla niin, että heiltä murtui luita käsivarsista tai jaloista, vankeja väsytettiin estämällä heitä nukkumasta ja teettämällä tuntikausia voimisteluliikkeitä. Vangit alistettiin kuumalle ja kylmälle, ja vankilassa teetettiin myös Abu Ghraibin kaltaisia ihmispyramideja, joskin vankeja ei riisuttu. Lisäksi heidät jätettiin ilman ruokaa ja vettä.
Sotilaat kertovat kiduttaneensa vankeja osittain myös omaksi huvikseen.
Abu Ghraibin paljastusten jälkeen Yhdysvalloissa on tehty noin 400 tutkimusta vankien pahoinpitelyistä. Rangaistuksia on jaettu 230 sotilaalle.
Sekä Afganistanissa että Irakissa palvelleen kapteenin mukaan USA:n joukot syyllistyivät smaantapaisiin pahoinpitelyihin myös Afganistanissa, jossa yhtenä kidutuskeinona oli myös unen riistäminen.
Yhdysvaltain armeija sanoo Abu Ghraibin tapahtumien jälkeen muuttaneen kuulustelutyylejään väärinkäytösten estämiseksi.
AP, The New York Times, The Washington Post
-
http://nato.usmission.gov/