Olen alkanut pikkuhiljaa syömään melko normaalisti, mutta paranemiseen silti matkaa.
Nyt tiellä kovasti uusia esteitä. Oikeastaan paranemisen halukin kai kadonnut.. Jokaisesta suupalasta ihan uskomaton morkkis. Ja kuvittelen taas jokaisen vastoinkäymisen johtuvan siitä että olen lihava ja ruma. Jopa silloin kun mieheni viettää mielummin iltaa kavereitten kanssa juopottelemalla kuin minun kanssani kuvittelen, että s ejohtuu siitä että olen lihonnut. Istun sitten illan yksin itkien sitä kuibnka lihava ja ruma olen ja sitten pikkuhiljaa syntyy taas päätös rangaista itseään olemalla syömättä.. En tunnu pääsevän täsät piinasta eroon.
Ja sitten hyvinä päivinä on se morkkis syömisestä. Hyvinä päivinä tahdon kyllä syödä, mutta myöhemmin siitä tulee niin kauhea morkkis että itkettää.. Ja sitten tekee mieli tunkea ne sormet kurkkuun...
Mitä ihmettä minä siis voin tehdä että saan paranemisen taas kunnolla käyntiin..?
Nyt tiellä kovasti uusia esteitä. Oikeastaan paranemisen halukin kai kadonnut.. Jokaisesta suupalasta ihan uskomaton morkkis. Ja kuvittelen taas jokaisen vastoinkäymisen johtuvan siitä että olen lihava ja ruma. Jopa silloin kun mieheni viettää mielummin iltaa kavereitten kanssa juopottelemalla kuin minun kanssani kuvittelen, että s ejohtuu siitä että olen lihonnut. Istun sitten illan yksin itkien sitä kuibnka lihava ja ruma olen ja sitten pikkuhiljaa syntyy taas päätös rangaista itseään olemalla syömättä.. En tunnu pääsevän täsät piinasta eroon.
Ja sitten hyvinä päivinä on se morkkis syömisestä. Hyvinä päivinä tahdon kyllä syödä, mutta myöhemmin siitä tulee niin kauhea morkkis että itkettää.. Ja sitten tekee mieli tunkea ne sormet kurkkuun...
Mitä ihmettä minä siis voin tehdä että saan paranemisen taas kunnolla käyntiin..?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Itse olin vielä vuosi sitten aika hoikassa kunnossa, joidenkin mittapuun mukaan anorektinen. Ja viime syksynä diagnoosini oli epätyypillinen laihuushäiriö.
Olen lihonut tuon diagnoosin jälkeen. Tämä vuosi on mennyt oksentaessa. Eli syömishäiriö on muuttunut anorektisesta oireilusta bulimiaan.
Nyt oksentelu takanapäin. Joinakin päivinä olen antanut ylen. Mutta kaksi viikkoa melkein oksentamatta.. Ja jokaisesta suupalasta kamalan huono omatunto. Epäilen, että lihonut olen sen kaksi kiloa koska olen lopetellut oksentelua.
Yrittänyt olen parantua ihan omin voimin. Ja vaikeaa tämä on. Erittäin.
Oletko sä missään hoitosuhteessa ? Käytkö lääkärissä ? Terapiassa.. ? Koska ulkopuolisen apu olisi varmasti tarpeen. Yksin tästä on helvetin vaikea selvitä.
Aika tutulta kuulosti tuo tekstisi. Arvaa vain kuinka monta kertaa itsellänikin on tullut valtava himo oksentaa kaikki syömäni.. Kovasti yritän sinnitellä.
Tsemppiä sinulle :)
..kyllä aikaisemmin ravintoterapeutilla, mutta siitä ei oikein apua ollut.. samoin kävin mielenterveyspuolella, mutta kun lääkäri ensimmäisen kerran ehdotti vaa´an ostoa, en ole tahtonut sinnekkään mennä..
Sinullako jo menee sitten paremmin? Se on aina hienoa kuulla. Lisää uskoa että tastä todella vielä selviää..=)
Hirmuisesti ilon aiheita elämääsi ja aurinkoisia päiviä!!
En nyt sanoisi, että paremmin menee. Heilun anoreksian ja bulimian välillä. Oksensin viimeksi eilen. Tänään en ole syönyt lähes mitään. Että näin. Näin se menee. Vuorottelua. Välillä on kausia jolloin syön ja oksennan (en koskaan kuitenkaan ahmi, syön suht terveellisesti ja kevyesti, mutta sekin aiheuttaa huonon omantunnon ja pelkään lihovani). Ja sitten on kausia, että syön vähän, erittäin vähän.
Jollain tavalla koetan aina kontrolloida painoani, joka on minulle pakkomielle. Kaikissa tekemisissäni pyrin äärimmäiseen laihuuteen. Nyt tavoitteena on -5kg.. Sen jälkeen ehkä -10kg.
Tämä on yhtä helvettiä. Se on ainoa asia minkä pystyn sanoa rehellisesti täydestä sydämestäni. Se on tunne jota vihaan.
Jokainen päivä on taistelua itsensä kanssa. Taistelua ruokaa ja nälkää vastaan.
Pyydän. Hae apua. Ole kiltti. Ei tämmöinen ole oikeaa elämää. Ei näin kuulu elää. Vaikka minä epäonnistun, enkä kykenen nyt hakeutumaan hoitoon, tee sinä se.
..en ole aivan varma itsekkään kykenenkö.. tai haluanko
mua alko itkettää ihan kauheesti ku luin viestinne... mul on kans takana anorektinen vaihe joka on nyt jotenki kääntymäs ylensyönniks, kun oon yrittäny antaa itelleni luvan syödä, ku käyn kaikenmaailman hodoissa ja ne jättäs mut rauhaan ainoastaan sillä, että menkkani alkais taas ja painaisin paljon enemmän... ongelma onkin siinä, että kun alkaa syömään, niin siitä ei tuu loppuu - nyt taas ajattelenkin, mässäilyviikonlopun jälkeen, et en varmaan syö viikkoon mitään... itkettää, kun tuntuu, et posket vaan pyöristyy enkä hallitse syömistä muuten kuin olemalla vain syömättä...
:( nyt on paha olo
..kannattaisi varmaankin aloittaa syöminen vain ihan pikku hiljaa.. niin minäkin aloitin.. Siis sovittiin ensin ravintoterapeutin kanssa että syön kaksi kertaa päivässä. Vaikka vain yhden leivän jos ei enempi maistu. Ja sitten viikon tai parin jälkeen nostaisi sen kolmeen kertaan päivässä, ja sitten taas neljään. Ja yrittäisi siinä sivussa myös pikkaisen lisätä määriäkin. Ja siinähän se nälkä syödessä kasvaa.
Tällä konstilla minulle ei sitten tullut oikeastaa ahmimis vaihetta lainkaan. Makean ahmimista kyllä vieläkin toisinaan..
Mutta minulla on aivan normaalistakin syömisestä niitä morkkiksia.. Tai ehkä se morkkis nimen omaan johtuu siitä lihomisesta. Mutta toivottavasti se menee myöskin ohi jossain vaiheessa..
Toivottavasti sinäkin voisit löytää sen kultaisen keskitien tuon syömisesi kanssa.. aivan turhaan itseäsi rangaiset olemalla viikon syömättä.. =(
Hirmuisesti voimia sinulle!!!