Sairastin anoreksiaa muutama vuosi sitten ja nykyään olen elämäni kunnossa. Ongelmani onkin ystävissäni, sillä he eivät voi kaiketi ymmärtää että olen jo parantunut. Ystäväni hokevat alituiseen (välillä vitsaillen välillä sitä tarkoittaen) että syön huonosti ja että olen laiha ja että en muka kestä kun ruuasta puhutaan.
Siis ihan kamalaa! En kestä enään, pitäskö mun hankkii se anoreksia takas näyttääkseni ystävilleni millanen olin sairaana, että he uskovat minun jo parantuneen? Vai mitä mun pitäs tehä???
auttakaa...
Siis ihan kamalaa! En kestä enään, pitäskö mun hankkii se anoreksia takas näyttääkseni ystävilleni millanen olin sairaana, että he uskovat minun jo parantuneen? Vai mitä mun pitäs tehä???
auttakaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sun täytyy vaan puhua niille... kerro että se tuntuu todella pahalta kuunnella tollasia juttuja. ja jos olet jo normaalipainoinen niin eiköhän se myös ulkoisesti ala pikkuhiljaa näkymään...
sama juttu täällä. sairastin anoreksiaa. se alkoi lukion alussa (olen siis 2. luokalla). nyt ollut siinä suht normaalipainossa (160/45)jo jonkin aikaa. ei paino kyllä 42kg alle koskaan mennyt, niin en tiedä voiko siinä vielä puhua anoreksiasta, mutta päivittäinen painon tarkkailu ja mahd. vähällä ruoalla toimeen tuleminen, 200-1000 vatsaa/päivä, venyttelyt ym.kai viittaa siihen? joka tapauksessa onnistuin lihomaan 47 asti. jopa 48kg kävin. olin tyytyväinen. sitten alkoi tulla kaikenlaisia vastoinkäymisiä; kaveri ollut sairaalassa puoli vuotta, ainaiset perheongelmat, kaverisuhdesotkut, läheisin ystävä jonka olin tuntenut iät ja ajat, muutti toiselle puolelle suomea ja ollaan etäännytty.. samoin tuo opiskeluelämä vaatii veronsa. en ole kerinnyt liikkumaan (lopetin liikuntaharrastuksen jota olin kerinnyt harrastaa jo useamman vuoden)ym. enkä oo puhellu huolistani kenellekään vaan yrittäny pitää kaiken sisälläni. nyt alkanut taas tuntua siltä että kaikki menee pieleen, ja vain ja ainoastaan mun painon takia. käyn vaa´alla useamman kerran päivässä, tarkkailen syömisiä, poden huonoa omaatuntoa jos syön jotain epäterv. tai liikaa.. en ole laihtunut kun vasta tuohon 45kg, mutta tiedän että se on menoa sitten taas jos tälle linjalle lähtee.. (jotkin tuttavat ja etenkin) vanhemmat jaksoivat huomautella asiasta jatkuvasti; "sun pitää syödä", "joudut kohta sairaalaan", "täytyy alkaa valvomaan tarkemmin noita sun syömisiäs", "ei tommosilla hiiren annoksilla elä" jne. kaikista eniten siinä inhottaa se kun tällainen huomauttelu alkoi kun olin lihonnu siihen normaalipainoon (siis ei silloin kun olin laihimmillani vaan sillon kun olin ns."parantunut") Rossossakin oltiin porukoitten kanssa syömässä kun isä innostu kovaan ääneen paasaamaan syömisistä, arvaatte varmaan miltä tuollanen tuntuu (siis söin lasten annoksen, mutta se oli sopivan kokoinen mulle ja söin sen kokonaan. aikuisten annokset sen verran isoja). ei ollut ensimmäinen kerta.. aina kun isän kanssa samaan ruokapöytään osuu jos se tulee kotona käymään, sama juttu..
Neuvoton, tiedän sun tilanteen täysin. suosittelen, että jos vaan mitenkään pystyt niin yritä pysyä pois anoreksiasta, sellanen "todistelu" tuskin ainakaan auttaa tilannetta, ei se tee sulle itselleskään ainakaan hyvää. tai hyvähän tässä itse moralisoida, mutta.. parasta olisi jos puhuisit ystäviesi kanssa asiasta. kuinka se sua häiritsee ja kuinka oot nyt tervehtymään päin. jos ne on tosiystäviä, ne ymmärtää tilanteen ja on onnellisia sun puolesta(tosin anoreksiaa ei välttämättä ymmärrä muut kun henk.koht. sen kokeneet)! Joka tapauksessa, koeta pitää kiinni sun nykysestä elämästä, etenkin kun tunnet ittekkin päässees elämään takasin kiinni. jakselemisia..
Kiitti toi autto
..ikävä kuulla että olet taas luisumassa laihdutukseen. Niinkuin itsekkin sanoit, niistä parista kilosta on helppo lähteä alaspäin.. =(
Myös se kun ihmiset huomauttelevat annoksien koosta on todellakin rasittavaa. Minä aivan varmasti itse tiedän kuinka kova nälkä minun on ja kuinka paljon jaksan syödä. Kuka muukaan sen paremmin tietäisi kuin minä itse. Ennemminkin tuollainen kyttääminen kasvattaa uhmaa olla syömättä sitä vähääkään..
Toivon todella että sinä saisit vielä muutettua taudin kulun suuntaa, etkä luisuisi alaspäin..
Valtavasti voimia ja lämpäöisiä ajatuksia syksyysi..
Mä oon sunki kans täysin samaa mieltä...
Ja mä sanoin niille mun ystäville suoraan etten tuu enää koulus ruokailuun ollenkaan jos ne jatkaa tota nälvimistä mun entisestä sairaudesta, enpä sit tiiä auttoko mitään ;/
No onneksi mä päätin, ettei mun tarvi anorektikoksi ystävieni takii alkaa.
Vaikka välillä mieli tekis...