Hei, miten paniikkihäiriö vaikuttaa elämääsi?
Käytkö töissä, koulussa, harrastuksissa yms?
Vältteletkö tilanteita, miten hoidat itseäsi?
Itse käyn koulussa aina, kun olo sen sallii. Harrastan ulkoilua, käsitöitä, maalausta,uintia ja lukemista. Hoidan itseä lepäämällä riittävästi, saunomalla ja ulkoilemalla.
Käytkö töissä, koulussa, harrastuksissa yms?
Vältteletkö tilanteita, miten hoidat itseäsi?
Itse käyn koulussa aina, kun olo sen sallii. Harrastan ulkoilua, käsitöitä, maalausta,uintia ja lukemista. Hoidan itseä lepäämällä riittävästi, saunomalla ja ulkoilemalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla se vaikuttaa lamaannuttavasti, eli en pääse edes ulos tästä asunnosta ja samaa on kestäny 5 vuotta, asun yksin ja ruoka tuodaan oven taakse kaikki asiat hoidetaan puolesta, olen muuten ihan terve paitsi että taju lähtee jos menen ulos.
Lääkkeet on auttanu, mitää oireita ei oo nykysin.. Reilu vuos sitte joutu olee koulusta pois, ja lähes joka päivä oli tuskaa, tulevaisuus pelotti ihan älyttömästi, sekoonko, pystynkö ikinä tekemää töitä yms. Mut nyt elämä hymyilee! Syön Cipralexia n.10mg/pvä. Välillä söin 20mg.
Paniikkihäiriö on ainakin minun elämääni vaikuttanut aivan järkyttävästi :/ Kohtaukset tulevat yleensä koulussa, mutta usein kyllä muuallakin. Ja lähes joka päivä. Kuitenkin pakotan itseni kouluun, vaikka sieltä on jouduttu ambulanssinkin kanssa hakemaan pois.. Jotenkin en halua luovuttaa, vaikka tuntee elävänsä koko ajan umpikujassa.. Yksi maailman kauheimmista sairauksista tämä, vaikka asustaakin ihan oman pään sisällä...
Kärsin 14 vuotiaasta lähtien paniikkikohatauksista ja kahvikuppineuroosista, ajoittain välttelin, tai yritin vältellä tilanteita, mutta ainahan se ei onnistunut. sitten taas istua kituutin tilanteet ohi, aluksihan ne meni nopeammin ohi ja tuli helpottunut olo...kunnes yli 30vuotiaana elämä muutui. Sai vakituisen työpaikan ja kärsin masennuksesta, niin samaan aikaan, ja sitten en enää jaksanut. Menin lääkäriin ja sai lääkkeet(Cipramil) jonka jälkeen elämä on ollut ihan toista, Toisinaan tulee tilanteita joissa paniikki yrittää pukata päälle, mutta se on vähäisempää kuin ennen. Verenpaineeni on muuten laskenut, eikä sydämentykytyksiäkään tule enää esim. väsyneenä yövuoron jälkeen.
Lääkitystä aion käyttä niin kauan kun ne vaan tomii. Olen kärsinyt jo aivan tarpeeksi, haluan olla normaali ihminen.
Kertokaahan muutkin paniikkihäiriöiset elämästänne.
elämä on mennyt nyt melkein kaksi vuotta tosi hyvin. kiitos poikaystävän, terapian ja lääkkeiden.
Nyt on vähän paniikkia, aika pahojakin, mutta en luovuta!
tää on vaan ahdistus, joka on pääni sisällä, se on voitettavissa, me ei todellakaan olla mielisairaita, muistakaa se! tää on vaan ahdistusta, meillä ei ole aivovammaa, me voidaan parantua!
Sain itse ensimmäisen paniikkikohtauksen 1,5v sitten. Tuntui kyllä siinä vaiheessa että noutaja tulee. Kädet tärisivät, korvissa piipasi, oli vaikea hengittää, levoton/rauhaton olo ja olin lasteni kanssa kotona. Ei tiennyt mistä tämä kaikki johtuu. Onko se sydänkohtaus? Olenko tulossa hulluksi? kuolenko?
Tilasin ajan päivystykseen ja lääkärin kanssa jutellessa kohtaus meni ohi. Sain kotiin 2 stesolidia. Kohtaus uusiutui kuukauden sisällä muutaman kerran, mutta lievempänä. Säikähdin tilannetta aina niin, että sydän hakkasi varmaan kahtasataa ja olo huononi siitä kun pelkäsin. Oireet loppuivat täysin, kun sain cipramil 5mg reseptin ja aloitin syömään lääkettä säännöllisesti. Keskustelin lääkärin kanssa useampaankin otteeseen aiheesta ja sain rauhan, ettei kyse ole sydänperäisestä sairaudesta. Sydänfilmissäkin kävin monta kertaa, ennenkuin uskalsin aloittaa lääkkeiden syönnin.
Nyt olen syönyt lääkkeitä säännöllisesti yli vuoden. Kohtauksen ajoittuivat aina kuukautisten aikoihin, joten hormooneilla on osuutta asiaan. Saisin lopetella lääkkeet, mutta en ole vielä uskaltanut.
Sairastumiseni jälkeen olen elänyt ihan normaalia elämää. En juo, enkä valvoskele turhaan. Säännöllinen elämänrytmi on tärkeä, ja itsekin voi ennaltaehkäistä kohtauksia. Olen saanut VAKITUISEN työpaikan, vaikka mainitsin paniikkihäiriöstä lääkärintarkastuksessa. Koomisinta on , että olen itsekin Mielenterveysalalla töissä! Työtäni, kohtaukset eivät haittaa (3-vuorotyö) eivätkä elämääni. Olen puhunut asiasta tutuille ja tuntemattomille rehellisesti.
Olen luonteeltani räväkkä,puhelias, temperamenttinen ja eloisa. Luonteeltani juuri sellainen, jollaisen ei koskaan pitäisi sairastua tähän paniikkihäiriöön. Paniikkihäiriöstä selviää hengissä, kunhan vain jatkaa elämistä, eikä mieti turhia!!!
Voimia ja rohkeutta elämäänne!
Moro!
Olen sairastanut paniikkihäiriötä noin 3 vuotta diagnosoituna. Eli noin 3 vuotta popsinut lääkitystä. terapiasta ei tullut mitään ja nyt olen vaipunut syvään masennukseen enkä jaksa hakea apua.
Itse psykologian opiskelijana tiedän liiankin hyvin mikä olisi ollut mulle parasta mutta en jaksanut hakea toista terapeuttia. Nyt sitten jo läheisetkin ovat huomanneet että huonosti menee. Opiskelut ei etene minnekään, nukun päivät, valvon yöt tai nukun huonosti. En voi keskittyä mihinkään ja välillä turhaannun aivan täysin.
Nyt huomenna olisi tarkoitus pitkästä aikaa mennä tenttiin. Olen panostanut kaikkeni tenttiin, mutta se on vähän kun nukahdan heti lukemisen alettua tai sitten en voi keskittyä lukemaani.
Eli olkaa ihmiset viisaampia ja hakeutukaa pitkämuotoiseen terapiaan elkääkä vaan popsiko lääkkeitä.. Masennus voi kurkkia jo nurkan takana. paniikkihäiriö on suhteellisen hyvin hallussa eli kohtauksia tulee ehkä 1/kk. Ennen 3/päivä..