Olen ollut ihastunut, rakastunutkin erääseen ihmiseen niin kauan kuin olen hänet tuntenut. Ystäviä on oltu ja oman ujouteni, väärinymmärrysten ja onnettomien sattumien kautta siihen on jäätykin. Hän on kaikkea, mitä vastakkaiselta sukupuolelta osaisin toivoa. Elämä on sittemmin heitellyt niin, ettei ole vuosiin oikein nähty, mutta ajatellut olen häntä usein. Eilen sitten satuimme kasvokkain ja juttelimme hetkisen. Vanhat tunteet nousivat voimakkaampina pintaan, ja olen ollut siitä lähtien poissa tolaltani. Niinhän ne sanoo, että toteutumaton rakkaus on kauneninta, mutta olo on suunnattoman surullinen, sillä jos oletetaan jokaiselle olevan yksi Oikea, niin uskon hänen olleen se. Ja sen lienen ikuisesti menettänyt.
Toteutumaton rakkaus
huoh...
41375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuollainenhan raastaa ja todella paljon.Uskon ja en usko,että se viehätys johtuu vain siitä mahdottumuudesta.Mene ja tiedä.Minä en tiedä mitään muutakuin kadottaneeni samanlaisen ihmisen jota arvosti ylimuiden.
Kuvittele että sä elät arkipäivät vuodesta toiseen tuntematta mitään. Mutta nyt sä voit sanoa että sä tunnet ees jotain. Minun mielestä se on jopa lohduttavaa, tulee inhimillinen olo kaiken vitun tarkan elämänhallinnan keskellä kun on rakkautta, vaikka se olisikin mahdotonta (tai jo kerran pilattua niin kuin mulla). Tämä on se olo ja tunne mistä on laulut ja näytelmät tehty, mutta olen silti onnellinen siitä mitä minulla on (muuta kuin rakkautta). Eikö tämä ole totta? Vai olenko outo?
Vain yksi ja oikea.. Mielestäni tämä ajattelu kuuluu hyvin romanttiseen ja epärealistiseen kuvaan elämästä. Helposti yksin tämä aiheuttaa rakastumisia saavuttamattomaan. Ja kun on sitten tullut elämään tällainen saavuttamaton rakkaus ei kykene suuntaamaan tunteitaan tämän idean ulkopuolelle.
En minäkään usko siihen, että olisi olemassa vain yksi ja ainoa oikea. Piti vähän kärjistää. Pakko vaan todeta, että en silti ole hänen kaltaistaan ennen tavannut.