koe tehtävä aina lääkärissä, vai saako sitä ostaa apteekista itse ja tehdä se. Mulla on kahden viikon päästä gynellä aika, olen ihan hermoraunio kun pelkään että mulla on kondy. Mulla peräaukon ympärys ja väliliha kutisee mielettömästi. En tiedä mistä olisin sen voinut saada. Erosin kahdeksan vuotta sitten miehestäni jolla todettiin kondy. Minulla ei ikinä mitään oireita. Voisiko se silti olla tarttunut minuun silloin. Mitä sanon nykyiselle miehelleni, pelottaa ihan kauheasti koska hän epäilee varmasti että olen ollut vieraissa. Neljä vuotta on seurusteltu enkä vieraissa ole käynyt. Miksi ihmisen pitää kestää tälläistä?
onko
etikkalius
2301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
se koe minusta ainakin tehdään aina lääkärissä. itse et voi tehdä. ja hyvinkin se on voinut sinuun tarttua silloin vuosia sitten..ja varmaan on tarttunutkin jos ette kortsua käyttänyt.
nykyiselle miesystävällesi sanot vain, että kondylooma voi olla piilevänä vaikka kuinka kauan. ja ei edes aina papassa näy. miehelläsi ei pitäisi siitä olla mitään sanomista..tämä on sellainen tauti, että se voi olla ihmisellä monen monta vuotta ilman että asiasta on tietoakaan.
sanoppa muuta..miksi ihmisen pitää tällaista kestää. mutta älä anna asian ahdistaa..kondy on todella yleinen vaiva. voit vaikka itsetuntosi kohottamiseksi miettiä välillä kadulla kävellessäsi, että noin kahdeksalla kymmenestä on/tulee olemaan kondylooma :) (joka on suurinpiirtein totta. 80% on kondy joskus elämänsä aikana)älä pistä elämääsi sekaisin tämän takia..ei ole niin kamalan vakavaa. inhottavaa kyllä, mutta ei kauheaa enään sitten kuhan tauti rouhottuu.
Mista sin tuommoisia 80 prosentin lukuja olet saanut. Mina vaitan etta ylippaatansa jonkun sukupuolitaudin saa alle 10% vaestosta.