Saksan umts-huutokauppa
Seuraavana oli vuorossa Saksan umts-huutokauppa syksyllä 2000.
Relander "vaahtosi" Soneran hallitukselle ja liikenneministeriölle
vaatien Saksan luvan hankkimisvaltuuksia hinnalla millä hyvänsä.
Relanderin logiikkana oli se, että Soneran jäädessä ilman Saksan
umts-lupaa hän ei olisi päässyt Euroopan teleoperaattoreiden johtajien
sisäpiiriin ja hänen optionsa olisivat jääneet arvottomiksi. Lupa piti
siis saada. Pirjo Kekäläinen-Torvinen oli jälleen hoitamassa Relanderin
juoksutyttönä Saksan umts-huutokaupan käytännön asioita.
Sonera sai Saksan umts-luvan 21,4 miljardin markan hinnalla!
Tällä hinnalla Sonera sai Saksasta ilmatilaa, ei mitään muuta. Luvan
arvo on nykyisin mitätön, eikä sitä voi edes myydä. Toimilupa ja verkon
rakentaminen edellyttävät Soneralta kolme kertaa liikevaihdon suuruisia
investointeja, eikä sittenkään ole tiedossa ensimmäistäkään maksavaa
asiakasta. Sonera velkaantui korviaan myöten umts-lupien hankinnassa.
Soneran velanhoidon korkokulut vuonna 2001 olivat 1,6 miljardia markkaa!
Oliko Saksan umts-luvan hankkimisessa Soneralle mitään järkeä?
Ei ollut. Sopiko se Soneran strategiaan? Vaikea sanoa, kun Soneralla ei
ollut kunnollista liiketoimintastrategiaa. Oliko Soneran strategisessa
aineistossa maininta, että Sonera haluaa kasvaa EU:n alueella toimivaksi
matkapuhelinoperaattoriksi? Ei ollut.
Miksi siis Soneran piti lähteä päättömään seikkailuun kahmimaan
itselleen umts-lupia Euroopasta? Niillä ei ollut mitään
liiketaloudellista perustetta, joka löytyisi Soneran
suunnitteluasiakirjoista tai Soneran hallituksen pöytäkirjoista.
Perusteluna vaikuttaisi olleen, että Relander halusi luvat. Umts-luvat
olivat Relanderille pelikortteja. Hän ei koskaan uhrannut ajatustakaan
todellisen umts-liiketoiminnan käynnistämiseksi Soneran umts-lupamaissa
Euroopassa.
Riemu Sonerassa oli ylimmillään Relanderin vaatimuksesta.
Kaikkien piti juhlia Soneran nousua Saksan luvan myötä ja Relanderin
"taitavan" taktiikan ansiosta maailmanluokan tekijäksi. Pari viikkoa
luvan saamisen jälkeen Sonera eli hurmoksessa. Miljardit tuntuivat
Relanderille taskurahoilta. Nyt piti tehdä jotain vieläkin suurempaa.
Esimerkiksi myydä Sonera jollekin toiselle teleoperaattorille, päästä
uuden konsortion pääjohtajaksi ja uuden konsortion optiojärjestelmään
mukaan entisten optioiden lisäksi. Relander oli täysin sokaistunut
vallastaan. Se oli surullista katseltavaa.
Saksan umts-luvan hankkimisen rahoituksesta ei tehty
asiaankuuluvaa suunnitelmaa. Soneran osakeomaisuuden arvo ynnättiin
"tupakka-askin" kanteen, ja osakkeiden myynnin todettiin riittävän
Saksan umts-luvan ja verkon investointeihin osakkeiden silloisilla
arvoilla. Soneran omaisuuden myynti ei kuitenkaan riittänyt kattamaan
Saksan umts-luvan hintaa, ja Sonera velkaantui konkurssirajalle saakka.
Ilman valtion tukirahoitusta syksyllä 2001 Sonera olisi ajautunut Saksan
umts-luvan hankkimisen johdosta konkurssiin.
Soneran päätoiminen hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen oli
täysin median varassa seuratessaan tilanteen etenemistä. Talonen oli
kuitenkin niin viisas, että saattoi lausua umts-luvasta Kauppalehdessä
29.1.2001: "Jotkut ymmärtävät ja jotkut eivät ymmärrä sitä, miten suuret
tilanteet muuttuvat Soneran markkina-alueella." Kumpaankohan joukkoon
Talonen luki itsensä?
Relander kielsi Talosta puuttumasta umts-huutokauppaan. Soneran
yhtiöjärjestyksen mukaan vastuu umts-luvasta kuului Soneran
hallitukselle ja viime kädessä sen puheenjohtajalle Markku Taloselle.
Tuleeko joku vaatimaan Talosta vastuuseen tehtävien laiminlyönnistä ja
Relanderia Soneran varatoimitusjohtajan valtuuksien ylittämisestä?
Tuskin kukaan koskaan, sillä asia on poliittisesti liian arka ikinä
tutkittavaksi. Perusteita kansallisen Sonera-oikeudenkäynnin
aloittamiseksi olisi yllin kyllin. Kuka haluaa kerätä pisteet kotiin?
Valtiosyyttäjä? Oikeuskansleri? Maan hallitus? Oppositio?
Relander ei halunnut hyödyntää mitenkään Harri Hollménin laajaa
rahoitusalan kokemusta ja näkemystä umts-rahoitusratkaisujen
valmistelussa. Relander pelkäsi Hollménin saavan liikaa kunniaa tästä.
Relander nimitti Hollménin vuoden 2001 alussa vastaamaan Soneran
ulkomaan matkaviestintähankkeista ja siten umts-asiasta. Todellisuudessa
Relander ei antanut Hollménille valtuuksia hoitaa umts-asiaa järkevästi
eteenpäin, vaan halusi siirtää musta-pekka-kortin (umts-projektin
hoidon) ulkoisesti Hollménin käteen pitäen itsellään kaiken asiaan
liittyvän vallan. Tämä turhautti lopullisesti Hollménin.
Relander uskoi, että umts-lupa maksettaisiin Soneran omaisuutta
myymällä. Tämän parempaa umts-luvan rahoitusstrategiaa Soneralla ja
Relanderilla ei ollut. Turkkilaisen Turkcellin osakkeita myytiin
heinäkuussa 2000 noin 4,5 miljardilla markalla. Loppuosa 21,4 miljardin
hintaisesta Saksan umts-luvasta oli tarkoitus maksaa myymällä Deutsche
Telekomin osakkeita, jotka oli saatu vaihtona yhdysvaltalaisten
Voicestreamin ja Powertellin osakkeiden myymisestä DT:lle. DT:n
osakkeiden arvo kuitenkin laski kovaa vauhtia, ja niiden myyntiä oli
rajoitettu.
Relander ei kuitenkaan ottanut huomioon syksyllä 2000 alkanutta
teknologiaosakkeiden ja siinä sivussa DT:n osakkeiden syöksyä. Lopulta
Sonera joutui turvautumaan valtion rahoitustukeen syksyllä 2001
konkurssin estämiseksi. Kuuden miljardin markan uusantirahoituksella
saatiin vähän hengähdysaikaa.
Kenellä on vastuu, kysyy moni veronmaksaja ja sijoittaja?
Laillisesti vastuu kuuluu yhdessä Relanderille ja Soneran hallitukselle.
Valtio-omistaja antoi luvan Saksan umts-luvan hankkimiselle ja sillä on
poliittinen ja omistajavastuu asiasta. Tuleeko kukaan vastaamaan
ratkaisuistaan? Tuskin tulee. Eihän tässä tehty kuin Suomen
taloushistorian suurin kupru. Se on liian iso pelto perattavaksi.
Pahimman huuman jälkeen terävimmät Soneran ihmiset
uskaltautuivat pienissä ryhmissä pohtimaan, mitä Sonera Saksan
umts-luvalla oikein tekisi? Saksaan pitäisi rakentaa umts-verkko alusta
lähtien, ja Soneran investointitarve tähän verkkoon olisi noin 15
miljardia markkaa. Kuka tekee liiketoimintasuunnitelman verkon
rakentamisesta ja umts-toiminnan aloittamisesta Saksassa? Vastaus: ei
kukaan. Saksan umts-luvan hankkimisen yhteydessä Sonerassa ei tehty
laskelmia Saksan umts-verkkoinvestointien suuruudesta. Nämä laskelmat
tehtiin vasta luvan saamisen jälkeen ylimalkaisesti ja pinnallisesti.
Umts-toimien valmistelu oli siis täysin edesvastuutonta myös tältä osin.
Seuraavana oli vuorossa Saksan umts-huutokauppa syksyllä 2000.
Relander "vaahtosi" Soneran hallitukselle ja liikenneministeriölle
vaatien Saksan luvan hankkimisvaltuuksia hinnalla millä hyvänsä.
Relanderin logiikkana oli se, että Soneran jäädessä ilman Saksan
umts-lupaa hän ei olisi päässyt Euroopan teleoperaattoreiden johtajien
sisäpiiriin ja hänen optionsa olisivat jääneet arvottomiksi. Lupa piti
siis saada. Pirjo Kekäläinen-Torvinen oli jälleen hoitamassa Relanderin
juoksutyttönä Saksan umts-huutokaupan käytännön asioita.
Sonera sai Saksan umts-luvan 21,4 miljardin markan hinnalla!
Tällä hinnalla Sonera sai Saksasta ilmatilaa, ei mitään muuta. Luvan
arvo on nykyisin mitätön, eikä sitä voi edes myydä. Toimilupa ja verkon
rakentaminen edellyttävät Soneralta kolme kertaa liikevaihdon suuruisia
investointeja, eikä sittenkään ole tiedossa ensimmäistäkään maksavaa
asiakasta. Sonera velkaantui korviaan myöten umts-lupien hankinnassa.
Soneran velanhoidon korkokulut vuonna 2001 olivat 1,6 miljardia markkaa!
Oliko Saksan umts-luvan hankkimisessa Soneralle mitään järkeä?
Ei ollut. Sopiko se Soneran strategiaan? Vaikea sanoa, kun Soneralla ei
ollut kunnollista liiketoimintastrategiaa. Oliko Soneran strategisessa
aineistossa maininta, että Sonera haluaa kasvaa EU:n alueella toimivaksi
matkapuhelinoperaattoriksi? Ei ollut.
Miksi siis Soneran piti lähteä päättömään seikkailuun kahmimaan
itselleen umts-lupia Euroopasta? Niillä ei ollut mitään
liiketaloudellista perustetta, joka löytyisi Soneran
suunnitteluasiakirjoista tai Soneran hallituksen pöytäkirjoista.
Perusteluna vaikuttaisi olleen, että Relander halusi luvat. Umts-luvat
olivat Relanderille pelikortteja. Hän ei koskaan uhrannut ajatustakaan
todellisen umts-liiketoiminnan käynnistämiseksi Soneran umts-lupamaissa
Euroopassa.
Riemu Sonerassa oli ylimmillään Relanderin vaatimuksesta.
Kaikkien piti juhlia Soneran nousua Saksan luvan myötä ja Relanderin
"taitavan" taktiikan ansiosta maailmanluokan tekijäksi. Pari viikkoa
luvan saamisen jälkeen Sonera eli hurmoksessa. Miljardit tuntuivat
Relanderille taskurahoilta. Nyt piti tehdä jotain vieläkin suurempaa.
Esimerkiksi myydä Sonera jollekin toiselle teleoperaattorille, päästä
uuden konsortion pääjohtajaksi ja uuden konsortion optiojärjestelmään
mukaan entisten optioiden lisäksi. Relander oli täysin sokaistunut
vallastaan. Se oli surullista katseltavaa.
Saksan umts-luvan hankkimisen rahoituksesta ei tehty
asiaankuuluvaa suunnitelmaa. Soneran osakeomaisuuden arvo ynnättiin
"tupakka-askin" kanteen, ja osakkeiden myynnin todettiin riittävän
Saksan umts-luvan ja verkon investointeihin osakkeiden silloisilla
arvoilla. Soneran omaisuuden myynti ei kuitenkaan riittänyt kattamaan
Saksan umts-luvan hintaa, ja Sonera velkaantui konkurssirajalle saakka.
Ilman valtion tukirahoitusta syksyllä 2001 Sonera olisi ajautunut Saksan
umts-luvan hankkimisen johdosta konkurssiin.
Soneran päätoiminen hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen oli
täysin median varassa seuratessaan tilanteen etenemistä. Talonen oli
kuitenkin niin viisas, että saattoi lausua umts-luvasta Kauppalehdessä
29.1.2001: "Jotkut ymmärtävät ja jotkut eivät ymmärrä sitä, miten suuret
tilanteet muuttuvat Soneran markkina-alueella." Kumpaankohan joukkoon
Talonen luki itsensä?
Relander kielsi Talosta puuttumasta umts-huutokauppaan. Soneran
yhtiöjärjestyksen mukaan vastuu umts-luvasta kuului Soneran
hallitukselle ja viime kädessä sen puheenjohtajalle Markku Taloselle.
Tuleeko joku vaatimaan Talosta vastuuseen tehtävien laiminlyönnistä ja
Relanderia Soneran varatoimitusjohtajan valtuuksien ylittämisestä?
Tuskin kukaan koskaan, sillä asia on poliittisesti liian arka ikinä
tutkittavaksi. Perusteita kansallisen Sonera-oikeudenkäynnin
aloittamiseksi olisi yllin kyllin. Kuka haluaa kerätä pisteet kotiin?
Valtiosyyttäjä? Oikeuskansleri? Maan hallitus? Oppositio?
Relander ei halunnut hyödyntää mitenkään Harri Hollménin laajaa
rahoitusalan kokemusta ja näkemystä umts-rahoitusratkaisujen
valmistelussa. Relander pelkäsi Hollménin saavan liikaa kunniaa tästä.
Relander nimitti Hollménin vuoden 2001 alussa vastaamaan Soneran
ulkomaan matkaviestintähankkeista ja siten umts-asiasta. Todellisuudessa
Relander ei antanut Hollménille valtuuksia hoitaa umts-asiaa järkevästi
eteenpäin, vaan halusi siirtää musta-pekka-kortin (umts-projektin
hoidon) ulkoisesti Hollménin käteen pitäen itsellään kaiken asiaan
liittyvän vallan. Tämä turhautti lopullisesti Hollménin.
Relander uskoi, että umts-lupa maksettaisiin Soneran omaisuutta
myymällä. Tämän parempaa umts-luvan rahoitusstrategiaa Soneralla ja
Relanderilla ei ollut. Turkkilaisen Turkcellin osakkeita myytiin
heinäkuussa 2000 noin 4,5 miljardilla markalla. Loppuosa 21,4 miljardin
hintaisesta Saksan umts-luvasta oli tarkoitus maksaa myymällä Deutsche
Telekomin osakkeita, jotka oli saatu vaihtona yhdysvaltalaisten
Voicestreamin ja Powertellin osakkeiden myymisestä DT:lle. DT:n
osakkeiden arvo kuitenkin laski kovaa vauhtia, ja niiden myyntiä oli
rajoitettu.
Relander ei kuitenkaan ottanut huomioon syksyllä 2000 alkanutta
teknologiaosakkeiden ja siinä sivussa DT:n osakkeiden syöksyä. Lopulta
Sonera joutui turvautumaan valtion rahoitustukeen syksyllä 2001
konkurssin estämiseksi. Kuuden miljardin markan uusantirahoituksella
saatiin vähän hengähdysaikaa.
Kenellä on vastuu, kysyy moni veronmaksaja ja sijoittaja?
Laillisesti vastuu kuuluu yhdessä Relanderille ja Soneran hallitukselle.
Valtio-omistaja antoi luvan Saksan umts-luvan hankkimiselle ja sillä on
poliittinen ja omistajavastuu asiasta. Tuleeko kukaan vastaamaan
ratkaisuistaan? Tuskin tulee. Eihän tässä tehty kuin Suomen
taloushistorian suurin kupru. Se on liian iso pelto perattavaksi.
Pahimman huuman jälkeen terävimmät Soneran ihmiset
uskaltautuivat pienissä ryhmissä pohtimaan, mitä Sonera Saksan
umts-luvalla oikein tekisi? Saksaan pitäisi rakentaa umts-verkko alusta
lähtien, ja Soneran investointitarve tähän verkkoon olisi noin 15
miljardia markkaa. Kuka tekee liiketoimintasuunnitelman verkon
rakentamisesta ja umts-toiminnan aloittamisesta Saksassa? Vastaus: ei
kukaan. Saksan umts-luvan hankkimisen yhteydessä Sonerassa ei tehty
laskelmia Saksan umts-verkkoinvestointien suuruudesta. Nämä laskelmat
tehtiin vasta luvan saamisen jälkeen ylimalkaisesti ja pinnallisesti.
Umts-toimien valmistelu oli siis täysin edesvastuutonta myös tältä osin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.