TERVEHDYS!
Luin kirjoituksia ja ne olivat kuin omasta kynästä, omia ajatuksia, omaa elämää muutama vuosi sitten.. liian tuttua, liian surullista.
Haluan kertoa
Oman tarina pähkinänkuoressa;
sairastuin anoreksian ja bulimian kierteeseen n.13-vuotiaana. fyysisesti pahimmillani ("parhaimmillani")olin 16-17-vuotiaana, jolloin painoin 177senttisenä 55kiloa. oksentelun sain jotenkin aisoihin huomaamattani ollessani 20v mutta aloin olla tosi ahdistunut ja pelkäsin kuolemaa. sairastuin ahdistuneisuus - sekä paniikkihäiriöön ja siinä vaiheessa olin oikeasti pahimmillani. en ollut parantunut koska oksentelu oli miltei loppunut, sairauteni oli vaan ottanut vauhtia hiljaiselon jälkeen ja alkoi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia.
menin psykiatrille ja suostuin aloittamaan lääkityksen (cipramil) ahdistuneisuusoireisiin ja n.vuoden päästä siitä, viime keväänä, aloitin intensiivisen psykoterapian joka jatkuu vielä ainakin puoli vuotta. lääkitys ja terapia pitää mut kasassa ja onneksi mulla on myös aivan ihana mies joka rakastaa mua. ensimmäistä kertaa ikinä joku rakastaa mua..
mä paranen. MÄ PARANEN!! ja samoin jokainen teistä voi parantua. se vie aikaa ja terapia on rankkaa mut se on sen arvosta. nyt olen 23v. ja siitä huolimatta että mulla meni huonosti melkein kymmenen vuotta mun elämästä, on vielä paljon edessä ja nautin jokaisesta päivästä! rakastan olla olemassa.
"kaikki on mahdollista, mahdottomat asiat vievät vain huikan enemmän aikaa"
Satu
Luin kirjoituksia ja ne olivat kuin omasta kynästä, omia ajatuksia, omaa elämää muutama vuosi sitten.. liian tuttua, liian surullista.
Haluan kertoa
Oman tarina pähkinänkuoressa;
sairastuin anoreksian ja bulimian kierteeseen n.13-vuotiaana. fyysisesti pahimmillani ("parhaimmillani")olin 16-17-vuotiaana, jolloin painoin 177senttisenä 55kiloa. oksentelun sain jotenkin aisoihin huomaamattani ollessani 20v mutta aloin olla tosi ahdistunut ja pelkäsin kuolemaa. sairastuin ahdistuneisuus - sekä paniikkihäiriöön ja siinä vaiheessa olin oikeasti pahimmillani. en ollut parantunut koska oksentelu oli miltei loppunut, sairauteni oli vaan ottanut vauhtia hiljaiselon jälkeen ja alkoi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia.
menin psykiatrille ja suostuin aloittamaan lääkityksen (cipramil) ahdistuneisuusoireisiin ja n.vuoden päästä siitä, viime keväänä, aloitin intensiivisen psykoterapian joka jatkuu vielä ainakin puoli vuotta. lääkitys ja terapia pitää mut kasassa ja onneksi mulla on myös aivan ihana mies joka rakastaa mua. ensimmäistä kertaa ikinä joku rakastaa mua..
mä paranen. MÄ PARANEN!! ja samoin jokainen teistä voi parantua. se vie aikaa ja terapia on rankkaa mut se on sen arvosta. nyt olen 23v. ja siitä huolimatta että mulla meni huonosti melkein kymmenen vuotta mun elämästä, on vielä paljon edessä ja nautin jokaisesta päivästä! rakastan olla olemassa.
"kaikki on mahdollista, mahdottomat asiat vievät vain huikan enemmän aikaa"
Satu
Vastaukset 1
Vanhimmat
intensiivistä psykoterapiaa (2x/vk) takana vuosi, toinen mokoma alkamassa.. Luin taas noita teidän kirjotuksia. Todellisia mullekin vielä muutama vuosi sitten eli tiedän tarkalleen miltä tuntuu!!
Hankkikaa ihmeessä apua lääkäriltä! Teidät ohjataan eteenpäin.