Remmiä ja piiskaa

Anne 42

Haluaisin tietää, saako joku muukin piiskaa myös rangaistukseksi, vai liittyykö seksi aina mukaan. Meillä on ollut jo muutaman vuoden sellainen sopimus, että mieheni voi kurittaa mua piiskalla, jos katsoo sen tarpeelliseksi.Hän ei siedä valehtelua eikä turhaa riidanhaastamista, ja minä taas olen joskus -varsinkin ennen menkkoja- aika äkäpussi toisinaan. Nyt sain juuri viikonloppuna pitkästä aikaa selkääni, kun oikuttelin ja mellastin lapsille oikeastaan ihan syyttä. Kun sitten olimme viemässä heitä sukulaisten luo yökylään, mies totesi autossa, että meidän täytyy keskustella, kun tullaan kotiin. Sydän hyppäsi kurkkuun, sillä arvasin jo, mitä tuo "keskustelu" tarkoitti.

Ja oikeassa olin: kotona sain mennä makuuhuoneeseen, ja pian mies tuli perässä vyötään irrotellen. Yritin ensin selitellä, mutta mies vaiensi mut yhdellä katseella ja käski riisua housut. Itkien tottelin ja kumarruin käskemättä sänkyä vasten perinteiseen piiskausasentooni. Remmi lauloi aikansa, ja vaikka kuinka yritin sionnitellä, itkin lopulta kuin lapsi. Lopulta se oli ohi ja mies veti minut syliinsä rauhoittumaan.

Myöhemmin kiukkuni kuohahti uudelleen ja sain toisenkin kerran piiskaa. Tällä kertaa jouduin hakemaan ulkoa risun ja vaikka harmitti niin toteltava vaan oli. Olimme saunaan menossa, ja siellä mies sitten antoi vielä risua jo ennestään aroille pakaroilleni ja piti aikamoisen saarnan huonon käytökseni takia. Sen jälkeen jouduin menemään sänkyyn miettimään tekosiani. Puolenyön jälkeen mieheni tuli viereeni ja rakastelimme kiihkeästi, niinkuin aina, kun olen saanut piiskaa. Nyt on seesteinen olo ja rauha maaassa, mutta takalistoa kirvelee vieläkin!

89

21399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuhma tyttö

      Meillä miesystäväni antaa remmiä tarpeen vaatiessa eli aina kun olen töpeksinyt tai ollut hänelle ilkeä. Kurittaminen tapahtuu makuuhuoneessa, minne hän vie minut joko hiuksista tai korvasta. Kuritukseen kuuluu, että itse on laitettava pylly paljaaksi ja nojattava sänkyyn. Remmi laulaa yleensä 20-40 kertaa takalistolleni rangaistuksen vakavuudesta riippuen,sen jälkeen mies komentaa minut sänkyyn ja joskus kurituksen päälle ottaa takaapäin.

    • Matti 44

      Voi tyttö pieni, kyllä varmaan aika monikin nainen joutuu joskus pudottamaan pöksyt alas ja saa selkäänsä. Sehän on luonnonlaki,että mies kurittaa naistansa; ei yhdessäolo muuten suju. Meillä ainakin on ollut alusta saakka selvää, että Piia (38, vaimoni vuodesta 1994) saa tuntea remmin tanssin persuksillaan, jos ei käytös pysy kurissa. Viimeksi eilen oli pakko ottaa tuppivyö käyttöön, kun suunsoitto meni niin mahdottomuuksiin. Vähän se taas uhitteli, mutta oli lopulta hyvinkin kilttiä tyttöä, kun vetelin remmillä sitä perseelle niinku raipalla vikuria tammavarsaa.
      Lopulta melkein säälittikin jo, kun se itkua tuhertaen pyyteli oikutteluaan anteeksi, mutta ei auta olla hentomielinen, ehei. Naiselle pitää kunnolla opettaa, kuka määrää tahdin, mä olen sitä mieltä. Jälkeenpäin on sopu talossa ja nainen tietää paikkansa. Kunnon piiskaus antaa naisille turvallisen olon, väittäisin. Tietävät näet sillon konkreettisesti, missä mennään, jää turhat temppuilut vähemmälle.

      • Matti 2

        Olen prikulleen samaa mieltä. Jos emäntä hyppii silmille niin ei muuta ku välittömästi perse paljaaksi ja remmiä niin että tuntuu. Sitä ne ymmärtää, kerjäävät jopa!


      • Cane
        Matti 2 kirjoitti:

        Olen prikulleen samaa mieltä. Jos emäntä hyppii silmille niin ei muuta ku välittömästi perse paljaaksi ja remmiä niin että tuntuu. Sitä ne ymmärtää, kerjäävät jopa!

        Ennen sain vaimolta piiskaa ja joskus oikein kunnolla nahkavyöstä ja myös ruoskasta, jonka hän oli hankkinut sexikaupasta. Siitä tuli lähes viikottain jo pienimmistäkin töpeksimisistä. Esim. aina, kun tulin kotiin kaljailloista, joita joskus vietimme työkaverien kanssa ja paluu kotiin tapahtui pienessä hieneessä puolenyön jälkeen! Joskus oli mukana "todistajana ja avustajana" anoppi tai naapurin rouva. Kyllä otti luonnolle, kun piti riisua ittensä alastomaksi vieraan naisen katsellessa vierestä ja sitten avustaessa vaimoani selkäsaunan antamisessa. Avustaja piteli kiinni käsistäni ja painoi pätäni tyynyyn tai istui hajareisin hartioideni päällä, etten pässyt mihinkään sängystä, silläaikaa, kun vaimo hakkasi remmillä tai ruoskalla takamustani ja selkääni.

        Nykyisin olen alkanut vaatia tasapuolisuuden nimissä samaa kohtelua myös vaimolle,jonka menot ja "ompeluseuraillat" joskus venyvät pikkutunneille, eikä kunnon selitystä viipymiselle löydy. Varsinkin silloin, kun mulla olisi tarvetta saada nauttia vaimon suloista, ja hän vain viipyy noissa "tyttöporukoissa" yömyöhään; minussa nousee ärtmys ja tarve ojentaa vaimoa vähän "koivuniemen herralla". Muutaman kerran olen komentanut vaimon hakemaan läheisestä pusikosta koivuvitsat tai pajunoksat (jopa keskellä yötä ). Viime viikonloppuna soitin hänen kännykkäänsä yöllä yhden jälkeen ja ilmoitin, että "tulehan jo kotiin sielä kapakasta (josta tanssimusiikki kuului taustalla ) ja tuo tullessasi kunnolliset piiskat. Arvaat varmaan mistä on kysymys. Ilman niitä ei ole kotiin tulemista. Kaikki kotityöt on jäänyt tekemättä ja sinä vain istut juhlimassa kapakassa!". Kahden tunnin päästä vaimo palasi hieman viinalle haiskahtavana. Riisui päällystakkinsa ja sen alta paljastui vyön alle tungettu piiskanippu; kymmenkunta pitkää, monihaarasita nuoren koivun oksaa, joista oli lehdet riivitty pois. Ujostelematta hän ojensi ne minulle ja kysyi: "Riittävätkö nämä?" Eiköhän, vastasin ja viittasin häntä heti riisuuntumaan ja menemään makuuhuoneen sängylle. Tosin hän ensin kävi vessassa tyhjentämässä rakkonsa. Join pullon olutta jääkaapista ja menin hetken perästä makuuhuoneeseen, jossa vaimo makasi alastomana vatsallaan sängyn päällä. Kysyin, että oletko valmis vastaanottamaan kaikki nämä piiskat? "Kyllä,et kuitenkaan nyt anna armon käydä oikeudesta, joten..", kuului vastaus. Ja niin alettiin. Joka oksalla parikymmentä lujaa sivallusta pakaroille ja reisille ja parin minuutin huiluutauko. Kyllä vaimo valitti ja kiemurteli sängyllä , mutta en päästänyt häntä mihinkään tästä piinapenkistä.Olin päättänyt viedä asian loppuun asti. Ihme kyllä, vaimo ei huutanut ääneen, vaikka kipu varmasti tuntui luissa ja ytimissä asti, mutta valitti kyllä kyynelet silmissä. Näin jatkoin, kunnes kaikki oksat oli käytetty ja vaimon takamus, selkä ja reidet polvitaipeisiin asti olivat aivan punaiset ja juovikkaat verestävistä paukamista, mitä piiskan sivallukset olivat jättäneet iholle. Lopuksi vaimo pyyteli nöyrästi anteeksi käytöstään. Talutin hänet kylpyhuoneeseen, jossa hän otti viileän suihkun, joka hieman lievensi takamuksen kirvelyä.

        Näin olen menetellyt muutamia kertoja viime vuosien aikana ja aina on rauha ja sopu palannut perheeseemme pitkäksi aikaa selkäsaunan jälkeen.
        Tämä on minun kokemukseni kurista avioliitossa.


      • Anonyymi

        Ihan uskomattoman kiihottava tarina, oon ihan 100% samaa mieltä kaikesta tosta ja haluisin itekin saada remmiä perseelle oikein kunnolla niin paljo että itken ja parannan huonot tavat


    • mää

      Toivottavasti kumppaninne nauttii kyseisistä leikeistä, muuten juttu kuulostaa todella kauhealta ja on laitonta jne.

      • isäntä

        Lakiin voisi tehdä muutoksen, että orjien pitäminen ja rankaiseminen olisi laillista. Tietysti pitäisi olla jonkilaiset säännöt, että kuinka kovasti orjia voisi rankaista. Kiduttaminen kiellettäisiin, mutta ruoskia saisi, muttei verille asti.

        Vaikeampi asia olisi päättää, ketkä joutuisivat orjiksi? Siihenkin löytyy sopiva ratkaisu. Jotkut masokistit varmaan haluasivat vapaaehtoisesti alkaa orjiksi. Osasta rikollisia, huijareita ja tyhjäntoimittajia voitaisiin tehdä myös orjia, eli niistä, jotka eivät pysty tai aiokaan maksaa takaisin aiheuttamiaan vahinkoja. Näin yhteiskunta hyötyisi näistäkin yksilöistä, myymällä heidät orjiksi.

        Taidan olla nero, eikö kukaan ole keksinyt tätä aikaisemmin?


      • Anonyymi
        isäntä kirjoitti:

        Lakiin voisi tehdä muutoksen, että orjien pitäminen ja rankaiseminen olisi laillista. Tietysti pitäisi olla jonkilaiset säännöt, että kuinka kovasti orjia voisi rankaista. Kiduttaminen kiellettäisiin, mutta ruoskia saisi, muttei verille asti.

        Vaikeampi asia olisi päättää, ketkä joutuisivat orjiksi? Siihenkin löytyy sopiva ratkaisu. Jotkut masokistit varmaan haluasivat vapaaehtoisesti alkaa orjiksi. Osasta rikollisia, huijareita ja tyhjäntoimittajia voitaisiin tehdä myös orjia, eli niistä, jotka eivät pysty tai aiokaan maksaa takaisin aiheuttamiaan vahinkoja. Näin yhteiskunta hyötyisi näistäkin yksilöistä, myymällä heidät orjiksi.

        Taidan olla nero, eikö kukaan ole keksinyt tätä aikaisemmin?

        Valitettavasti täytyy mennä parisataa vuotta taaksepäin. Silloin tuo oli ihan normihommaa mm. Englannissa ja sen alusmaissa.


      • Anonyymi
        isäntä kirjoitti:

        Lakiin voisi tehdä muutoksen, että orjien pitäminen ja rankaiseminen olisi laillista. Tietysti pitäisi olla jonkilaiset säännöt, että kuinka kovasti orjia voisi rankaista. Kiduttaminen kiellettäisiin, mutta ruoskia saisi, muttei verille asti.

        Vaikeampi asia olisi päättää, ketkä joutuisivat orjiksi? Siihenkin löytyy sopiva ratkaisu. Jotkut masokistit varmaan haluasivat vapaaehtoisesti alkaa orjiksi. Osasta rikollisia, huijareita ja tyhjäntoimittajia voitaisiin tehdä myös orjia, eli niistä, jotka eivät pysty tai aiokaan maksaa takaisin aiheuttamiaan vahinkoja. Näin yhteiskunta hyötyisi näistäkin yksilöistä, myymällä heidät orjiksi.

        Taidan olla nero, eikö kukaan ole keksinyt tätä aikaisemmin?

        Isäntä, olette nero. Lakiin on tehtävä muutos, että orjien pitäminen on laillista.
        alistuvana tiedän, että monet haluaa vapaaehtoisesti olla orjina.
        Useat Valtiattaret ja Masterit ovat nöyryyttäneet ja alistaneet minut orjaksi.
        Lehdissä ja netissä voisi olla ilmoituksia, missä ”haetaan orjaa palvelukseen”.
        Sitten me orjat lähetämme anomuksia orjaksi pääsemiseksi.
        Ylempiarvoinen valitsee itselleen sopivat orjat palvelemaan.
        orja-raimo anoo orjaksi.


    • Sari

      Kyllä meiillä ainakin piiskataan. Siis mua ;). Ei se kyllä aina naurata, vaikka pääsääntöisesti kiihotun siitä. Joskus se on silti niin kovaotteista, että siitä on seksi kaukana. Tosin silloinkin usein rakastellaan jälkeenpäin tai otan suihin. Niinkuin just eilen, kun mies suuttu mulle kesken puolukkareissun ja veteli siitä paikasta nahkavyöllä pitkin persuuksia siellä metsässä. Siinä ei auttanu mikään ja karkuunkaan en päässyt, se paino tyynen rauhallisesti mut mättäikköön mahalleni, veti housut nilkkoihin ja rupes piiskaamaan. Mä rimpuilin ja kirosin, mutta en mä siitä mihinkään päässyt, kun se paino mut niskasta nelinkontin sinne mättäiden väliin. Samalla sain kuulla semmosen nuhdesaarnan, että vähemmästäkin olisin tajunnut että se oli tosi vihanen mulle. Lopulta se oli kuitenkin ohi ja se nykäs mut niskatukasta polvilleni. Tiesin mitä tuleman piti, sillä se käy aina tosi kuumana, kun ensin suutahtaa mulle ja saa sitte purkaa sen piiskaamalla mut. Lähes aina se tahtoo seksiä, ja nyt näin sen ilmeestä, että oli suuseksin vuoro. Niinpä tein sen nöyrästi ja niin hyvin kuin osasin, sillä kaduin vittuiluani ja halusin hyvittää sen. Jälkeenpäin se oli suorastaan hilpeä, ja taputteli leikkisästi mun kipeitä pakaroita vähän väliä. Ilta oli kiihkeä, rakastelttin monta kertaa vielä yömyöhälläkin, niinkun aina sen jälkeen, kun olen saanut remmistä. Varmaan kuulostaa hullulta jonkun mielestä, mutta uskonpa, että on muitakin kaltaisiamme "hulluja". Vai onko?

    • Jenni25

      Meillä mun miesystävä pitää mut tiukassa kurissa. Piiskaa saan ehkä pari kolme kertaa viikossa, riippuu vähän miten käyttäydyn kuitenkin vähintään kerran. Lauantaisin saan piiskaa vaikka olisin ollut kuinka kiltti tahansa. Nautin siitä, että mies on meillä oikeasti mies ja perheen pää, tekee päätökset ja kantaa vastuun. Vaikka kuritukseen alistuminen onkin aika nöyryyttävää, en enää vaihtaisi tätä normaaliin suhteeseen.

    • Sami___29

      Olemme tyttöystäväni kanssa sopineet, että minulla on oikeus rankaista häntä aina, kun katson tarpeelliseksi. Täytyy myöntää, että piiska laulaa tässä taloudessa harva se päivä, viimeksi eilen.

      Tyttöystäväni oli lauantai-iltana viettämässä tyttöjen iltaa. Oltiin sovittu, että hän tulee kotiin viimeistään kello kaksi. Tuli kotiin vasta puoli viideltä. Totesin, että jollei hyvää syytä myöhästymiseen ole niin saa aamulla kunnon selkäsaunan. Hyvää syytä ei ollut joten sunnuntai alkoikin meillä sitten piiskauksen merkeissä. Piiskauksen jälkeen tyttikseni saakin aina viettää jonkun aikaa nurkassa häpeämässä. Olenko ainoa joka käyttää nurkassa seisottamista piiskauksen yhteydessä?

    • Aviomies

      Meillä ainakin on avioliiton alusta asti ollut selvää se, että rakas vaimoni saa piiskaa, jos ei muu auta. Onhan se osaksi seksiäkin -väkisinkin siinä kiihottuu, kun muija on perse paljaana sylissä/sängyllä/lattialla/missä vaan sopivassa paikassa -mutta lähtökohtaisesti ainakin meillä kyseessä on AINA selkeästi rangaistustilanne. Aika usein annan remmiä, jos joudun esim. turhaa nalkutusta kuuntelemaan. En tykkää riitelystä, ja silloin on mielestäni parempi puhaltaa peli poikki jo alkuunsa eli ottaa vyö käyttöön. Sitten vaan vaimolta housut kinttuihin ja kunnolla remmiä pyllylle. Takuulla alkaa sovinnollisuutta löytymään ja turhat suunsoitot unohtuu. Meinaan TOIMII.Alussa voi olla kapinaa -oli meilläkin- mutta nykyään rouva hyväksyy käytännön, sanoo jopa sen helpottavan omaakin oloaan.

    • Perheenisi

      Tuleehan tuota piiskaa vaimolta tuhmista teoista. Useimmiten teot ovat ihan oikeita tuhmia tekoja ja toisinaan taas vaimon omia epäilyksiä ties mistä. Välillä vaan tuntuu, että tulee selkään vaikka ei olisi mitään tuhmaa tehnytkään. Syyksi kun tuntuu riittävän se, että sanoo sopivassa paikassa vastaan ja sitten asiasta keskustellaan koivuniemen herran kanssa kun lapset ovat menneet nukkumaan. Vastaanväittäminenkään ei yleensä auta, tosin joskus olen päässyt kuin koira veräjästä :). Yleensä piiskauksen jälkeen rakastelemme todella kiihkeästi, en tiedä miksi siihen tulee sen jälkeen niin suuri lataus. Aika monesti saa kuulla myös näitä uhkauksia tulevista selkäsaunoista, jotka ovat toisinaan aika kipeitäkin. Piiskaus on ollut ihan ok, mutta pari kertaa olen saanut mielestäni vähän turhan kovasti piiskaa (on sattunut ihan tosissaan). Mutta eipä siinä valittaa auta kun keskenämme on näin sovittu :). Meillä tämä piiskaus on siis yksipuolista, eli vaimo rankaisee minua eikä tämä näy mitenkään ulos meidän normaalista elämästämme.

    • ALISTUVATuhmanainen

      Me tehtiin sopimus mieheni kanssa, saa antaa piiskaa tarpeen vaatiessa. Piiskaaminen tapahtuu niin, että minä otan kaikki vaatteet veks eli olen alasti. Sitten makuuhuoneeseen ja sänkylle kontilteen, pyllistän miehelle, niin monta kertaa piiskausta, kun miehen mielestä on sopiva, sen jälkeen mies laittaa suupallon eli en pysty puhumaan mitään. Alasti vaan jynssäämään lattioita, perse ja tissit heiluen miehen edessä, mies saa piistata samalla, jos olen hidas. Sen jälkeen mies nostaa minut niin että olen perse pystyssä häntä kohti, nyt mies saa panna minua läpsien samalla, kun siivoan.

      Yöksi mies sitoo minut sängyllre käsistä ja jaloista, laittaa anustapin sisääni ja joudun nukkumaan sidottuna sänkyyn anustappi perseessä. Mies herättää minut piiskaamalla pilluani pari kertaa, irrottaa siteet, huolehdin hänen aamuseisokistansa ja menen laittamaan aamupalaa, edelleen alasti. Sitten tissien väliin ketju.

      Kotona mies määrää ja käskyttää, joten säänöt ovat:
      1. Minä huolehdin aamuseisokista.
      2. En käytä kotona vaatteita viikkoon, jos olen saanut piskaa.
      3. Mies saa piiskata minua aina kun olen ollut tuhma
      4. Minä siivoan
      5. Teen kaikki muutkin kotityöt.

    • Olen kateellinen kaikki te joka saat piiskaa eli annaa piiskaa!Piskattu perse on kaunis!

    • peppuhellänä

      Olen parikymppinen kolli. Eräänä viikonloppuna muutaman kaljan jälkeen ajattelin käydä taloyhtiön saunassa saunomassa. Minulla ei ole itselläni maksettua saunavuoroa, muistin vanhasta että "viimeinen vuoro"olisi vapaa. Siis keräsin pesuvehkeet ja pyyhe kainalossa, lähdin alakertaan. Huomasinkin yllätyksenä , että pukuhuoneessa oli vaateet ja kaksi olut pulloa. Huomasin myös lompakon joka näkyi housujen taskussa... Jotenkin sain housut tiputettua penkiltä ja niitä nostaessa takaisin saunan ovi aukeni. Ovessa seisoi n. 40v komea mies joka samalla oli niskassani kiinni: "mikäs julli sä oikeen olet, oletkos sä tyhjentämässä taskuja vai?"

      Koitin änkyttää että nostin vain housuja maasta. "Pitäiskö soittaa poliisit, vai lähetkö mun luo niin saat ite päättää, miten sua muistuttaisi että ihmisten taskuille ei mennä, mies huusi ja samalla ravisteli mua. Pyysin , ettei kaveri soittaisi poliisia ja lähtisin hänen mukaansa... Kaverin puettua, istuin penkille ja mietin mitä tapahtuisi.

      Kun olimme rappukäytävässä ulko-oven kohdalla, kaveri käski hakemaan pihalta pari kunnon risua... Koitin sanoa jotakin, mutta jotenkin vain olin jo pajukossa valitsemassa kahta vitsaa. Vitsat kädessä seurasin miehen asuntoon. "No niin oletkos koskaan saanut kunnolla "isän kädestä" kaveri kysyi. Vastasin kieltävästi koska en ollut saanut koskaan selkääni.

      "Noh housut sitten kinttuun, ja tähän polvelle" mies taputti polveaan, "vai soitetaanko sittenkin se poliisi" Koska en halunnut poliisia paikalle laskin farkkuni ja bokserini alas, ja asetuin miehen syliin... Heti siihen käytyä peppu pystyssä sain tuntea kämmenen iskun ja toisen... Sain varmaan 10 nopeaa iskua, peppuni oli aivan tulessa...

      "Nyt kokeillaan sinun hakemia vitsoja,kuinka monta vitsan iskua kolli haluaa"mies kysyi. Sanoin viisi riittäisi, mutta kun vitsa alkoi viuhua peppuuni, tajusin että saisin paljon enemmän kuin sen viisi, jotenkin kullini alkoi kovettua miehen piiskatessa minua.

      "Muistatko jo että ihmisten taskuille ei mennä", kysyi mies, kun oli kummallakin vitsalla jonkin aikaa minua sivellyt... Peppuani poltti ja kirvelsi ja olin jo itkun partaalla, nyyhkytin että muistan, muistan. Mies käski nousta minun ylös ja koitin peitellä seisovaa kulliani.."Ai sitä ollaan vielä tuhmana, mies hymyili, "menehän tuohon nurkkaa seisomaan"

      Menin siis nurkkaan, edelleen housut kintussa... Jonkun aikaan siinä seisottua, aloin nostamaan housuja ylös. Samalla tartuttiin niskaani ja olin taas miehen sylissä... "aijaa, sitä ei opittu kerralla; kuria ja kunniaa...ehkä remeli opettaa" sanoi kaveri samalla kun alkoi kiskomaa housuistaan leveää vyötä. "Nyt saat laskea samalla kun sitä läväytän"

      Ensimmäinen lyönti, ja vyö läpsähti, toinen lyönti, "siis laske saat 15 iskua"... Taas vyö tanssi pepullani.."yksi,kaksi aaih kolme..." Kun pääsin viiteentoista, polte oli huima takamuksessani. "Nohniin oletkos oppinut nyt...vai...” nosti mies mut seisomaan. "Olen, olen”, uikutin...

      "Vai pitääkö ottaa keppi esille" "Ei,ei..olen oppinut" uikutin.. "Kiskohan housut ylös" sanoi mies katsoen stondaavaa kulliani... Aloin kiskomaan farkkujani ylös, peppu oli niin hellänä että housujen kiinni laitto ei meinannut onnistua. Eteisessä kaveri kosketti etumustani ja sanoi että ensi kerralla tämäkin saisi huomiota ja esitteli itsensä Eskoksi... kotiin päästyäni oli minun pakko runkata. Seuraavana päivänä istuminen oli vaikeaa ja kipu sai kullini eloon... Lähdinkin Eskolle kahville;)

    • tyytyväset

      Kaikki on tietenkin leikkiä ja ennakolta sovittua, aikoja sitten, mutta kun annetaan se piiskarangaistus jostakin, niin se on ihan oikea piiskarangaistus. Siinä ei säästellä yhtään, vaan takapuoli on taatusti hellänä pitkään. Tätä teemme molemminpuolisella hyväksynnällä säännöllisesti harvakseltaan. Yhteinen asia, joka lujittaa suhdetta.

    • Jos täällä on joku vapaa nainen minä haluan leikkikaveriksi se nainen jos hän halua anna eli saada!Vaikka minä olen masokisti minä olen päättänyt olla se dominoivakin vaikka mielummin haluan saada piiskaa minä voin tehdä sama naisille joka minä haluan että nainen tekee minulle!Siis tietysti anna eli saada piiskaa!Minä haluan leikkiä että sinä eli minä tehnyt jotain joka rangaistus on piiskaa!Minä olen aika varakas poikamies mutta en lupaa mitään!Suomenkieliset naiset on opettanut minua neljä sanaa nuukaa,saita,pihi nyt en muista se neljäs sana mutta ne naiset eivät halunut leikkiä,se voi olla sen takia minä ollut itara?

    • Anonyymi

      Annoin vaimolleni eilen remmiä pyllylle, kun hän kiukutteli, karjui ja paiskoili ovia ilman mitään syytä. Olen sellaista käytöstä sietänyt tyynen rauhallisena jo pitkään, mutta jotenkin päätin eilen, että täytyy itse muuttaa käyttäytymistä, kun muutosta ei muuten ole näköpiirissä. Toistaiseksi tuntuu, että on tehonnut, katsotaan miten tästä eteenpäin.

    • Anonyymi

      Meillä vaimo aina rankaisee välillä. Hänen mielestään olen ollut tuhma ja kuritus on tarpeen. Joudun hakemaan risun ulkoa. Koivu tai paju joskus useampihaarainen pituus n.50-70 cm. Tarkastettuaan vitsan ja hyväksyttyään sen hän komentaa minulta housut nilkkoihin. Kullin ollessa jo pystyssä hän napauttaa pari kertaa kullin päähän vitsalla. Sitten sohvan selkämystä vasten jalat levällleen ja pylly pystyyn. Ensin pari sivelyä pyllyvakoon ja muutama isku pakaroille hellästi. Iskut koventuvat aina pikkuhiljaa. Iskuja saan myös suoraan pyllynsilmään ja se tuntuu tosi kiiihoittavalta. Aina iskujen välillä hän hyväilee pyllyäni ja toteaa, että vielä on tarpeen piiskata, sillä pylly ei vielä punoita tarpeeksi. Kunnes pylly on ihan punainen piiskaus loppuu. Usein hän vielä tekee loppusilauksen rasvaamalla pyllyni liukuvoiteella ja panemalla straponilla oikein kunnolla. Kun rangaistus on valmis on minun vuoroni nuolla vaimoni pillua kunnolla. Jos homma ei onnistu oikein tulee uudestaan piiskaa.

    • Anonyymi

      Tyttöjen Kesken annamme piiskaa,Remmiä Toisillemme noin kerran kuukautessa jos mahtollista piiskaamme peputpunaisiksi Remmiä parikertaa vuotessa pyrstö on hellä remmi illan jälkeen.

    • Anonyymi

      Jos luonnon puhaa poskillesi toivot, siis pakaraposkillesi, niin ita yhteyttä meiliboxiin nimimerkille petonin, olitpa nainen tai mies.

    • Anonyymi

      meillä vaimo teki aloitteen vitsan ja remmin käytöstä olimme vähänyli parikymppisiä suuttui jostakin minulle otti farkkuhameestaan vyön kysyin mitä mielessä sanoi antavansa mulle selkäsaunan vettä satoikovasti kysyin joshaitaan vitsa sateen jälkeen ei halunut otottaa halui antaa heti vyötään minulle sain housujen päälle aluksi riisuiminut olin pyllypaljaana vaimonireisillä remmittävänä annamme toisillemme vitsaa ja remmiä noin kerran kuukautessa.

    • Anonyymi

      Vitsan antaminen parisuhteessa on hauskaa leikkiä. Se kannattaa myös pitää suhteen leikkinä, jolloin se antaa iloa molemmille. Tuottaa mielihyvää ja antaa lisämausteen myös rakasteluun. Vaikka pylly olisikin vitsomisesta aristava.

    • Anonyymi

      Minä saan piiskaa säännöllisesti (kun olen sitä pyytänyt) ja siinä on hyvin usein sellainen leikki mukana, että se tulee rangaistuksena jostakin. Vaimo kertoo siinä piiskauksen lomassa rangaistuksen syistä ja seurauksista. Hän itse on kertonut usein, että häntä ei sitten piiskata( oli saanut lapsena tarpeeksi). Mutta; tässä kerran sattui niin, että hän oli tehnyt mokan yhteisten asioiden hoidossa(oli aika paha). En siitä moittinut millään tavalla, mutta hän itse totesi ansainneensa vähintäänkin piiskaa.
      No, sitä hän sitten sai, ja vielä sen verran reippaasti, että jäljet olivat muutaman päivän.

      • Jos joku uusi nainen tullut tämän sivulle haluan kertoa että minäkin haluan saada piiskaa!


    • Anonyymi

      akalle paksu keppi pilluun ja anus nappi perseeseen

      • Anonyymi

        olisi akalle paksu keppi pilluun


    • Anonyymi

      Mistä löytyisi piiskaa antava ankara täti tai rouva kurittamaan tuhmaa pojua?

    • Anonyymi

      Vasemmistonainen piiskaa minua säännöllisesti remmillä ja ratsupiiskalla
      niin tottelen käskyjä paremmin.

    • Anonyymi

      Saan Vitsaa,Remmiä Tänään Aamupäivällä Olin pukeutunut Sopivaan Asuun Paita lyhythame Liivit sukat,pikkarit Asukuuluu Rituaaliin Kulta pitää vyötäröstä hamonen ylös pikkarit polviin muutama minutti kätellä lämssimistä sittan remmiä vastustelen muotollisesti pakarat,reitet saavat noin kymmenen minutin käsittelyn on hyvä olovieläkin tarvitsen välillä Remmikäsittelyn.

      • Anonyymi

        Jahas , kiimapertti se taas täällä satuilee. Ei pilkkuja ei pisteitä vaan yhteen putkeen lääh puuh spruits spruits kiimatarinaa hatusta revittynä röh röh oink oink


      • Minä toivon että tuo on joku toive!Jos tuo on joku toivefantasiat minä voin toteutua sinun unelma!Vaikka itse haluan saada piiskaa!


    • Anonyymi

      2-3 kertaa viikossa annan rouvan pepulle kyytiä. Eri paikoissa ja eri välineillä!

      • Anonyymi

        Ei kai kukaan niin usein piiskaa halua. Meillä se on kolmen-neljän viikon välein. Minusta se on riittävää, pitkällä kaavalla tietenkin. Rva. 45


    • Anonyymi

      Nämä jutut pitää sopia ennakkoon. Piiskataan, kun toinen haluaa saada, mutta kun toinen on sitä mieltä, että toinen tarvitsee nyt piiskaa, niin siihen pitää kertoa syy. Melkein aina se menee niin, että minä pyydän vaimoltani piiskausta, tai vaimo pyytää saada. Joskus käy niin, että vaimo haluaa piiskata, ja piiskaa myös. Minä annoin vaimolle piiskaa joskus viime vuonna, kun teki yhden jutun, joka oltiin sovittu toisin.

    • Anonyymi

      17 vuotta vanhempi sisko otti meikäläisen kasvatusvastuun itselleen ja alkoi piiskan heiluttajaksi. Suurin osa ihan vaan huvikseen, kun ihan selvästi nautti siitä. Hänen ainoa lapsensa, poika, kertoi n. 16 vuotiaana saavansa piiskaa säännöllisesti.

    • Anonyymi

      Vaimoni ei pidä piiskan saannista, minulle taas sen antaminen on iso asia. Asia hoituu niin, että käyn aika ajoin erään rouvan luona, joka arvostaa asiaa.

      • Anonyymi

        Meidän rouva ei pidä piiskaamisesta, vaan vaatii saada remmiä solkipäällä.
        No minä sitten hakkaan perseen aika punaseksi remmillä ennenkuin alan panee sitä.


    • Anonyymi

      Meillä on edelleen selkäsaunat käytössä, vaikka olemme kuusikymppisiä. Pari kertaa kuukaudessa mies antaa käsittelyn, ei siihen mitään erityistä syytä tarvita. Hän vain ilmoittaa, että laita itsesi valmiiksi. Kyllä se edelleen jännittää, vaikka tietää hyvin, mitä tulossa on. Siinä sitten iso takapuoli paljaana miehen sylissä alkaa läiskintä käymään. Tiedän että hän nauttii asiasta todella paljon ja niin minä myös. Joskus nuorena minua hävetti, kun tunsin kostuvani, mutta ei enään aikoihin. Joskus olen miettinyt, että mahtaako äänet kuulua naapureille seinän läpi.

      • Anonyymi

        Kyllä Miestä kiihottaa myös se, että naapurit kuulevat, ja tietävät hänen olevan TosiMies. Asiaan kuuluu, että vaimon pitää käyttää liian lyhyttä hametta ja korkokenkiä.


      • Anonyymi

        Kuulosti hyvältä. Mitä se laita itsesi valmiiksi käsittää. Olisi kiva kuulla lisää, jos viitsit


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulosti hyvältä. Mitä se laita itsesi valmiiksi käsittää. Olisi kiva kuulla lisää, jos viitsit

        Valmistelut on vain se, että minulla on sukat ja sukkanauha liivi päällä ja tietysti pikkarit ja rintaliivit.


    • Anonyymi

      Minun vaimoni piiskaa minua 60 cm pitkällä hapsu ruoskalla kun olen kunnolla tyydyttänyt hänen. Hän pitää sitä kiitoksena minulle. Huomaan kun hä ottaa sen yöpöydän laatikosta koska sen päässä oleva sakkeli kolisee. Ei anna sitä kun max kerran 2kk. Välillä hän lähettää minulle textareita että viikonloppuna tulee ruoskaa. Tärkeintä ei ole ruoskan saanti vanna sen odottelu. Se kuumotuksen tunne mikä on kun tietää että sitä saa viikonloppuna.

    • Anonyymi

      Meillä vaimo pitää miehestään kaikin tavoin huolta ja siihen kuuluu myös lähes joka-aamuinen piiskaaminen. Yleensä itse pyydän, mutta jos en muista pyytää, niin vaimo muistaa mikä meinasi unohtua.

    • Anonyymi

      Meillä se on aina liittynyt seksiin. Ei joka kerta tietenkään selkäsaunaa tule, mutta muutama läpsähdys kuitenkin tulee. Mies läiskii avokämmenellä samalla kun painaa takaapäin.

    • Anonyymi

      Aina on ukko ruiskassu homman lopuksi, eli taitaa liittyä

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kun vaimo sai tietää, että olin käynyt "hierojalla", muuttui piiskaharrastuksemme sellaiseksi, että piiskatessa jää sinipunavalkoiset jäljet takapuoleen ja kun ne katoavat, piiskataan taas.

    • Anonyymi

      Tapaan salasuhteessa miestä harvoin, noin 2 kaksi kertaa kuukaudessa. Mutta hän etä alistaa ja nöyryyttää minua ahkeraan määräten tehtäviä joita aina en millään kykene toteuttamaan.
      Tämän johdosta joudun autolla miehen luokse matkustaessani käydä katkomassa matkan varrelta eri kokoisia ja vahvuisia vitsoja tietäen saavani matkan päässä niillä rangaistuksen tottelemattomuudestani.
      Tämä on erittäin nöyryyttävää mutta siltikin vatsanpohjassani kihelmöi jo kotoa lähtiessäni koko tuon matkan kohti kuritusta.
      N.35

      • Anonyymi

        Kerro enemmän, kuulosti hyvältä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro enemmän, kuulosti hyvältä

        Mistä erityisesti haluat kuulla enemmän?
        N.35


    • Anonyymi

      Piiskarangaistus on kuulunut meillä parisuhteeseen jo jonkin aikaa. Tavallisesti vaimo saa piiskaa nalkutuksesta tai ns. varmuuden vuoksi 2-3 kertaa kuukaudessa.
      Ensin piiskataan pakarat punaiseksi paddlella ja lopuksi annetaan vielä risukimpusta pyllylle kunnolla. Hyvää tekee ja vaimo on lauhkea kuin lammas seuraavan viikon.
      Toisinaan hän saa vielä seistä ilman pöksyjä nurkassa hyvän tovin.
      Suosittelen kyllä kaikkia ainakin kokeilemaan kotikuria omassa parisuhteessaan.

      • Anonyymi

        Tietääkö vaimo etukäteen iskujen määrän ja nurkassa seisottavan ajan, vai tulevatko ne hänelle yllätyksenä?


    • Anonyymi

      Ei liity seksin harrastamiseen, vaan molemmat nautimme piiskaamisesta. Ottavana ja antavana osapuolena. Pieni vinkki, että olisiko leikin aika, niin leikki alkaa.

      • Anonyymi

        Tuo vinkki kuulosti kivalta.

        Mies


    • Anonyymi

      Mistä 34v sinkkunainen joka ei halua seksiä (paitsi korkeintaan suuseksiä) löytäisi vanhemman miehen joka piiskaisi kunnolla vaikka kerran kuussa? Olen miettinyt jotain maksullista palvelua mutta jos Keski-Suomesta löytyisi huomattavastikin vanhempi mies hoitamaan homma niin olisi "luontevampaa". Aikaisempaa kokemusta ei ole joten en tiedä mistä etsiä... Ja onko miten turvallista etsiä tälläistä?
      Auttakaa joku :)

      • Jos haluat tulla mun luo,minä asun kolmiossa Seinäjoki Vaasa Kokkola minä voin anna sinulle piiskaa!Minä asun yksin ja olen vanha poikamies!


    • Anonyymi

      Uskoisin seksin liittyvän asiaan sekä saajalla, kuin myöskin antajalla. Ainakin ne naiset jotka ovat minulta piiskaa saaneet, ovat olleet kovasti märkiä jalkovälistä ja itselläni kova seisokki. Onhan aikuisten väliset roolileikit aina seksuaalista tavalla tai toisella. Jos eivät olisi, niin olisi syytä ihmetellä asiaa

      • Minulla samanlaisia kokemuksia, tosin saavana osapuolena. Itselläni aina erittäin kova seisokki ja antajalla jalkoväli valuvan märkänä.


    • Anonyymi

      Uu­­­si s­­­eksitea­tteri ava­­utu­u Su­­omeen! Ku­­­tsu­­mme kai­­­kk­i. Il­­­mo­­ittau­­tum­­­inen ry­hmä­­­ämm­e tä­­­äll­ä 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/R5x4V6

    • Anonyymi

      Toisinaan piiskaus päättyy seksiin, mutta ei aina. Meillä on eroottista, vaikkakin aika kovaa, piiskausta. Lisäksi piiskasta on tullut tapa sopia riidat. Kun tunteet on pinnassa, niin kyllä sisuunnuttaa alistua piiskattavaksi ja se tuntuu todella nöyryyttävältä. Aina en siihen tahdo suostua. Piiskaus saa kuitenkin tilanteen aina raukeamaan. Joskus mies haluaa sovintoseksiä lopuksi mutta toisinaan pelkkä piiskaus saa riittää.

    • Anonyymi

      Jos joku tuhma tyttö tarvitsee piiskaa oikein kunnolla, täältä sitä saisi kokemuksella ja taidolla M36:lta.

    • Anonyymi

      H­­­ei! Ku­­­ts­­um­­me sinu­­­t käymään u­ude­­­ssa cha­­tis­­sa! Mei­­­tä on yl­i mil­­­joona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/I5m2J7

    • Anonyymi

      Parasta minulle vanhana miehenä on jonkun rangaistusteeman liittyminen piiskaamiseen.
      Härnäämällä vaimoa riittävästi hänen vanhoista vieraiden panemisesta, saan hänet välillä suuttumaan ja antamaan remmiä.
      Myös se, että kehoitan nussimaan enemmän muita miehiä, suututtaa vaimoa, muka!

    • Anonyymi

      Vaimokkeen kanssa on sovittu, että annan hänelle piiskaa kerran viikossa. Piikaa ei tule erikseen tuhmuuksista, mutta piiskaus on aina rangaistusluontoinen.

      • Anonyymi

        Onko teillä ns. syntireppu tms., johon kertyy tuhmuuksia viikon varrella, ja joka tyhjennetään sitten viikkopiiskauksen yhteydessä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko teillä ns. syntireppu tms., johon kertyy tuhmuuksia viikon varrella, ja joka tyhjennetään sitten viikkopiiskauksen yhteydessä?

        No joo, samalla kertaa annetaan piiskaa viikon aikana kertyneistä tuhmuuksista ja piiskataan myös varmuuden vuoksi, jotta käytös pysyy hyvänä myös tulevalla viikolla. Piiskaa siis annan aina joka tapauksessa. Hyvin toimii.


    • Anonyymi

      Meillä saan mieheltä piiskaa joka on aina päättynyt seksiin kuten hän haluaa. Viime aikoina kuitenkin ehdotellut rankaisunakin piiskausta ilman seksiä mutta en tiedä miten kiihottumisen kanssa pärjäisi jos ei seksiä saisi jälkeenpäin. Mitähän mahtaa katajanoksa pakaroilla tuntua? Kokemusta kellään? Sellaista kun tulen saamaan ensi viikonloppuna mökillä maistaa...

    • Anonyymi

      Meillä piiskaus päättyy aina seksii. Rangaistus piiskausta mun mies ei suostu antamaan kun pelkää olevansa liian raju. Itse tahtoisin saada kunnon selkäsaunan mikä päättyisi kyyneliin.

    • Anonyymi

      Minä saan piiskaa eräältä vanhemmalta mieheltä. Hän osaa homman juuri niin kuin haluan. Ei liian kovaa, mutta kuitenkin niin että pylly on punainen ja hieman arka jonkun aikaa. Käsittelyn jälkeen hän katselee, kun touhuan dildon kanssa. Lopuksi hän yleensä haluaa, että otan mehut suuhun.

    • Anonyymi

      Mulle on erittäin tiukat säännöt mies laatinut. Kotikurissa siis elän vahvasti. En saa tehdä mitään ilman lupaa paitsi kotitöitä. En edes kaupassa saa käydä ilman lupaa. Ostaisin kuitenki jotain kiellettyä esim. tupakkaa. Mies päätti taannoin että tupakointiani täytyisi vähentää, hän itse ei polta mutta minulla meni aski päivässä. Hän totesi että se on tästä lähtien yksi piiskalyönti yhdestä tupakasta. Ensimmäisellä viikolla siis140 iskua kestin mutta seuraavalla viikolla jo väheni polttaminen kun ei takapuolikaan ehtinyt parantua ennen seuraavaa käsittelyä. Nyt on vähentynyt jo puoleen tupakointi ja sovimme pienen tauon tupakkapiiskasta mutta muista asioista saan silti piiskaa joka viikko. Mies kuitenkin ostaa minulle tupakkaa vielä. Meillä on jääkaapin ovessa miehen pitämä lista johon tottelemattomuudet merkitään ja piiska tapahtuu perjantaisin kun hän on työviikon jälkeen alkanut rentoutumaan. Ruuan jälkeen otan jo housut pois valmiiksi ja seison hänen edessään selin odottaen käskyä hakea piiskavyö tai keppi. Joskus saan odottaa kauankin. Piiskaa saan kaikesta mahdollisesta joka ei mennyt kuin piti esim. jos on siivoamatta jotain tai en kohtele häntä kunnioituksella. Arestissä elän käytännössä koko ajan, pihalla saan tupakalla käydä ja lenkillä. Muuallakin kun pyydän ja joskus saan luvan. Viikko piiskaus perjantaisin on kova rangaistus ja silloin en myöskään saa seksiä, korkeintaan liian iso dildo sisään tungettuna täytyy pyllistellä miehen edessä. Eroottistakin piiskausta mä saan ja se on mukavaa ja kiihottavaa eikä niin rajua. Olen erittäin nöyrtyä ja suostunut tähän menettelyyn itse. Silti joskus on jotain tuhmuuksia joita pidän salassa mieheltä. Toivotaan etten jää kiinni,vai?

    • Anonyymi

      Minä saan piiskaa pyllylle lähes joka päivä, kun olen tuhma poika. Yritän olla kiltisti, mutta aina on joku asia, jonka takia pitää piiskata.

      • Minä olen kateellinen sinua!


      • Anonyymi

        Näissä leikki-fetissi jutuissa on eläydyttävä rooliinsa, kun leikitään. Muuten ollaan "ihan normaalisti"


    • Anonyymi

      Hallitsevassa ja johtavassa asemassa oleva Vasemmistonainen piiskaa minua remmillä ja ratsupiiskalla niin tottelen käskyjä paremmin.
      Vasemmistonainen on alistanut minut orjaksi ja tehtäväni orjana on palvella Vasemmistonaista.

    • Anonyymi

      Piiskan antaminen ja saaminen on ihan luonnollista.

    • Anonyymi

      Minua ei niinkään piiskalla rangasta mutte perspanolla sitäkin enemmän. Isopaappani oli savottamiesten lutka. Hän meni nuorena töihin savotalle ja kuten tapana oli, joutui hän ensimmäiseksi näyttämään pallinsa jätkäporukalle. Sukuni on pienipallista ja heti näytön jälkeen panivat isopalliset savottamiehet jokainen vuorollaan isopaappaani perseeseen.
      Kasvoin pienellä paikkakunnalla jonne tämä tieto levisi. Jouduin kasvaessani kärsimään paljon tästä häpeästä. Nyt kaikki panevat minua perseeseen.

    • Anonyymi

      Minullekin on pikku pippelisenä käynyt niin, että naiset piiskaa minua perseelleni
      ja miehet nussii minua perseeseeni.

    • Anonyymi

      Kyllä seksi liittyy aina jollain Tavalla asiaan. Kaikki naiset eivät halua varsinaista panoa. Asiasta on sovittava etukäteen.

    • Anonyymi

      Ei kai yksikään normaali mies voi olla työntymättä naiseen sen jälkeen, kun on piiskannut pyllyn kauniin punaiseksi. Kyllä se aina päättyy siemensyöksyyn ainakin meillä.

    • Anonyymi

      Vasemmistonainen piiskasi minut taas kunnolla remmillä ja ratsupiiskalla.
      Tottelen käskyjä nyt nöyränä ja alistuvana.

      • Anonyymi

        Marin vai kiuru, vai porukkapiiskaus? Kerro heti.


    • Anonyymi

      He­­i! Ku­ts­um­me sinu­­­t kä­­­ymään u­­­ude­­­ss­­a cha­­tis­­­sa! Mei­tä on yl­­­i mil­­jo­­­ona! 👉 http://aepgcorp.com/H/M3s4P5

    • Anonyymi

      Kumpaa löytyisikin se oma mami pitämään kuria tuhmalle pojalle. Sellainen n. viisikymppinen, oikein tiukka ja ankara kasvattaja joka antaisi piiskaa tuhman pojan paljaalle pyllylle aina tarvittaessa. Kämmenellä ja harjalla pojun maatessa mamim polvien päällä kuin pikkukakara. Ja vitsaa ja remmiä sängyllä maaten tyynyjen päällä, peppu koholla.
      Kesällä poju joutuisi hakemaan koivunvitsan metsästä. Vajaan metrin mittaisen ja tarpeeksi ohuen. Ohut vitsa kirvelee pyllyllä eniten.
      Piiskauksen jälkeen nurkkaan häpeämään mamin valvovan silmän alle. Nurkasta kuuluisi vaimea nyyhkytys ja niiskutus.
      Jos poju kiroilee, narraa, tai sanoo mamille vastaan, mami vie korvasta taluttamalla kylpyhuoneeseen ja pesee suun saippualla.
      Rangaistusten jälkeen mami ottaisi pojun syliin, halailisi, silittelisi ja pitäisi hyvänä.

      • Anonyymi

        Olen itse saanut kunnolla pajunvitsaa paljaalle pyllylle. Ja kyllä siinä poru tuli. Enkä häpeä sanoa sitä.


      • Anonyymi

        Tällainen age play, roolileikki kiinnostaisi itseänikin.
        Taitavat vain piiskaa antavat naiset, eli mamit ja tädit olla aika harvassa.


    Ketjusta on poistettu 153 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe