Hyvät Toverit. Meidän on oltava solidaarisia kolmansien maiden kansalaisille. Solidaarisuuden tulee ilmetä Suomen omakohtaisena vastuuna maailman pakolaisongelmasta. Näin meille ovat sanoneet ainakin Shröderin Gerhard ja alles yberman Perssonin Görän. Ja ompa meille asiasta saattanut mainata myös papukaija Blairin John.
Ja me kyllä aioimme vastata tähän solidaarisuuden kutsuun. Mutta monesti näissä asioissa vaan pidetään turhan kiirettä ja ei oteta huomioon esimerkisksi reaalipolitiikkaa.
Tällaisia tapauksiahan ovat meille olleet esimerkisi Puolan, Itä-Saksan ja baltian maiden tapaukset. Nykyaikainen reaalipoliittinen asetelma ei anna meille minkäänlaista aihetta muuttaa suhtautumista näihin valtioihin ja niiden erityissuhteeseen NL:oon. Tehtaankadulla majaansa pitävän NL:n suurlähetystön, yleisten asioiden, kolmannen poliittisen sihteeristön alivaltiosihteeri Jevgeni Veikkonen on tämän meille yksiselitteisesti todennut. Muutosta Nl:n suhtautumisessa Puolaan ja esimerkiksi baltian maihin ei aiota muuttaa Neuvostoliitossa.
Lisäksi bolsevistisen hallinnon ja sosiaalidemokraattisen liikkeen välinen epäluottamus on lientynyt viimaikaisen opiskelija ja rikkaiden kakaroiden välisen hulinoinnin aikana.
NL:n on ilolla katsellut ylioppilaiden suurta kansannousua omaan taloonsa. Tämä on omiaan lujittamaan Nl:n sosiaalidemokraattiseen liikkeeseeen tuntemaa kasvavaa kiinnostusta.
Sillä rakkaat toverit, meidänkin on tullut aika uudistua. Ja parhaiten siihen soveltuu Blairilainen uusliberalistinen tie. Jossa me myönnämme jo saaneemme kaiken (muttemme toki muille). Ja julkisesti me alamme ottamaan kantaa kaikkeen suureen ääneet, kuitenkaan ottamatta kantaa varsinaisesti mihinkään.
Työmarkkinapolitiikasssa me kellumme ajan virrassa, sillä, kyllä meille vallanmainioisti riittää parhaiten ansaitsevien työväestön jäsenien äänet ja jäsenmaksut. Köyhät ja rumat me kyllä mielellämme jättäisimme muille. Ja kun eivät nuo vasuritkaan heitä halua, koska he kuvittelevat olevansa ideologinen ja pohdiskeleva kansalaisliike tai järjestö (jollaisia siis mekin olemme vain em. ehtojen sisällä), niin kyllä tästä meille on aivan liikaa vaivaa. Monet ministerimme ovat jopa joutuneet näkemään köyhän tai jopa resuisesti vaatetetun köyhän ruokajonossa.
Kyllähän näistä proletariaateista on meillä ennenkin ollut juttua ja juhlapuheita. Mutta niissä ne eivät laahustaneet tai olleet huonostipuettuja. Ikäänkuin juhlavampia he niissä juhlapuheissa ennen olivat.
Mitä lie joukkiota he nykyään lienevätkään. Ja eikö heidän esiintymiselleen voitasi mitään tehdä? Ja kyllähän me olemme heille työtä ja puuhaa antaneetkin. Sillä useamman ihmisen me olemme työllistäneet vain sillä, että nämä epäuljaan proletariaatin edustajat joutuvat ravaamaan päivänsä pääksytysten luukulta toiselle elantoaan anoen rukoillen ja ihmisarvoaan kerjäten.
Sitkeitä he vain tuntuvat olevan ja vähällä elävän. Vaan eivätpä he ole kuin meillä mainostetutut sankari proletariaat, jotka vaaleat hiukset, työn ahavoittamat kädet ja oikeutettua luokkavihaa leimuavat silmät palaen nousisivat sortajiaan vastaan.
Sillä sellaistahan voisi auttaa, varsinkin, jos hänen luonteessaan olisi vähän che gueravaaralaista vaarallisuutta ja kapinaa (hui kauheaa) omaa äitiä vastaan.
Sillä näin rohkeita me demarit olemme ja tulemme aina olemaan.
Ja me kyllä aioimme vastata tähän solidaarisuuden kutsuun. Mutta monesti näissä asioissa vaan pidetään turhan kiirettä ja ei oteta huomioon esimerkisksi reaalipolitiikkaa.
Tällaisia tapauksiahan ovat meille olleet esimerkisi Puolan, Itä-Saksan ja baltian maiden tapaukset. Nykyaikainen reaalipoliittinen asetelma ei anna meille minkäänlaista aihetta muuttaa suhtautumista näihin valtioihin ja niiden erityissuhteeseen NL:oon. Tehtaankadulla majaansa pitävän NL:n suurlähetystön, yleisten asioiden, kolmannen poliittisen sihteeristön alivaltiosihteeri Jevgeni Veikkonen on tämän meille yksiselitteisesti todennut. Muutosta Nl:n suhtautumisessa Puolaan ja esimerkiksi baltian maihin ei aiota muuttaa Neuvostoliitossa.
Lisäksi bolsevistisen hallinnon ja sosiaalidemokraattisen liikkeen välinen epäluottamus on lientynyt viimaikaisen opiskelija ja rikkaiden kakaroiden välisen hulinoinnin aikana.
NL:n on ilolla katsellut ylioppilaiden suurta kansannousua omaan taloonsa. Tämä on omiaan lujittamaan Nl:n sosiaalidemokraattiseen liikkeeseeen tuntemaa kasvavaa kiinnostusta.
Sillä rakkaat toverit, meidänkin on tullut aika uudistua. Ja parhaiten siihen soveltuu Blairilainen uusliberalistinen tie. Jossa me myönnämme jo saaneemme kaiken (muttemme toki muille). Ja julkisesti me alamme ottamaan kantaa kaikkeen suureen ääneet, kuitenkaan ottamatta kantaa varsinaisesti mihinkään.
Työmarkkinapolitiikasssa me kellumme ajan virrassa, sillä, kyllä meille vallanmainioisti riittää parhaiten ansaitsevien työväestön jäsenien äänet ja jäsenmaksut. Köyhät ja rumat me kyllä mielellämme jättäisimme muille. Ja kun eivät nuo vasuritkaan heitä halua, koska he kuvittelevat olevansa ideologinen ja pohdiskeleva kansalaisliike tai järjestö (jollaisia siis mekin olemme vain em. ehtojen sisällä), niin kyllä tästä meille on aivan liikaa vaivaa. Monet ministerimme ovat jopa joutuneet näkemään köyhän tai jopa resuisesti vaatetetun köyhän ruokajonossa.
Kyllähän näistä proletariaateista on meillä ennenkin ollut juttua ja juhlapuheita. Mutta niissä ne eivät laahustaneet tai olleet huonostipuettuja. Ikäänkuin juhlavampia he niissä juhlapuheissa ennen olivat.
Mitä lie joukkiota he nykyään lienevätkään. Ja eikö heidän esiintymiselleen voitasi mitään tehdä? Ja kyllähän me olemme heille työtä ja puuhaa antaneetkin. Sillä useamman ihmisen me olemme työllistäneet vain sillä, että nämä epäuljaan proletariaatin edustajat joutuvat ravaamaan päivänsä pääksytysten luukulta toiselle elantoaan anoen rukoillen ja ihmisarvoaan kerjäten.
Sitkeitä he vain tuntuvat olevan ja vähällä elävän. Vaan eivätpä he ole kuin meillä mainostetutut sankari proletariaat, jotka vaaleat hiukset, työn ahavoittamat kädet ja oikeutettua luokkavihaa leimuavat silmät palaen nousisivat sortajiaan vastaan.
Sillä sellaistahan voisi auttaa, varsinkin, jos hänen luonteessaan olisi vähän che gueravaaralaista vaarallisuutta ja kapinaa (hui kauheaa) omaa äitiä vastaan.
Sillä näin rohkeita me demarit olemme ja tulemme aina olemaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.