Solidaarisuutta

Hyvät Toverit. Meidän on oltava solidaarisia kolmansien maiden kansalaisille. Solidaarisuuden tulee ilmetä Suomen omakohtaisena vastuuna maailman pakolaisongelmasta. Näin meille ovat sanoneet ainakin Shröderin Gerhard ja alles yberman Perssonin Görän. Ja ompa meille asiasta saattanut mainata myös papukaija Blairin John.

Ja me kyllä aioimme vastata tähän solidaarisuuden kutsuun. Mutta monesti näissä asioissa vaan pidetään turhan kiirettä ja ei oteta huomioon esimerkisksi reaalipolitiikkaa.

Tällaisia tapauksiahan ovat meille olleet esimerkisi Puolan, Itä-Saksan ja baltian maiden tapaukset. Nykyaikainen reaalipoliittinen asetelma ei anna meille minkäänlaista aihetta muuttaa suhtautumista näihin valtioihin ja niiden erityissuhteeseen NL:oon. Tehtaankadulla majaansa pitävän NL:n suurlähetystön, yleisten asioiden, kolmannen poliittisen sihteeristön alivaltiosihteeri Jevgeni Veikkonen on tämän meille yksiselitteisesti todennut. Muutosta Nl:n suhtautumisessa Puolaan ja esimerkiksi baltian maihin ei aiota muuttaa Neuvostoliitossa.

Lisäksi bolsevistisen hallinnon ja sosiaalidemokraattisen liikkeen välinen epäluottamus on lientynyt viimaikaisen opiskelija ja rikkaiden kakaroiden välisen hulinoinnin aikana.

NL:n on ilolla katsellut ylioppilaiden suurta kansannousua omaan taloonsa. Tämä on omiaan lujittamaan Nl:n sosiaalidemokraattiseen liikkeeseeen tuntemaa kasvavaa kiinnostusta.

Sillä rakkaat toverit, meidänkin on tullut aika uudistua. Ja parhaiten siihen soveltuu Blairilainen uusliberalistinen tie. Jossa me myönnämme jo saaneemme kaiken (muttemme toki muille). Ja julkisesti me alamme ottamaan kantaa kaikkeen suureen ääneet, kuitenkaan ottamatta kantaa varsinaisesti mihinkään.

Työmarkkinapolitiikasssa me kellumme ajan virrassa, sillä, kyllä meille vallanmainioisti riittää parhaiten ansaitsevien työväestön jäsenien äänet ja jäsenmaksut. Köyhät ja rumat me kyllä mielellämme jättäisimme muille. Ja kun eivät nuo vasuritkaan heitä halua, koska he kuvittelevat olevansa ideologinen ja pohdiskeleva kansalaisliike tai järjestö (jollaisia siis mekin olemme vain em. ehtojen sisällä), niin kyllä tästä meille on aivan liikaa vaivaa. Monet ministerimme ovat jopa joutuneet näkemään köyhän tai jopa resuisesti vaatetetun köyhän ruokajonossa.

Kyllähän näistä proletariaateista on meillä ennenkin ollut juttua ja juhlapuheita. Mutta niissä ne eivät laahustaneet tai olleet huonostipuettuja. Ikäänkuin juhlavampia he niissä juhlapuheissa ennen olivat.

Mitä lie joukkiota he nykyään lienevätkään. Ja eikö heidän esiintymiselleen voitasi mitään tehdä? Ja kyllähän me olemme heille työtä ja puuhaa antaneetkin. Sillä useamman ihmisen me olemme työllistäneet vain sillä, että nämä epäuljaan proletariaatin edustajat joutuvat ravaamaan päivänsä pääksytysten luukulta toiselle elantoaan anoen rukoillen ja ihmisarvoaan kerjäten.

Sitkeitä he vain tuntuvat olevan ja vähällä elävän. Vaan eivätpä he ole kuin meillä mainostetutut sankari proletariaat, jotka vaaleat hiukset, työn ahavoittamat kädet ja oikeutettua luokkavihaa leimuavat silmät palaen nousisivat sortajiaan vastaan.

Sillä sellaistahan voisi auttaa, varsinkin, jos hänen luonteessaan olisi vähän che gueravaaralaista vaarallisuutta ja kapinaa (hui kauheaa) omaa äitiä vastaan.

Sillä näin rohkeita me demarit olemme ja tulemme aina olemaan.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Matti Punahilkka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu