Tässä taustaa:
Olen 22 vuotias nainen. Olen ollut kiusattu pienestä lapsesta asti lihavuuteni takia. Paikkakunnallani olen saanut yhtä jos toista nimeä otsaani, ja osa näistä nimistä elää yhä. Saan vieläkin kuulla näitä nimityksiä baarissakin, jopa ihmisiltä keitä en henk. koht edes tunne. Olen mukava, sosiaalinen... mutta useat eivät halua tutustua minuun koska ovat kuulleet minusta näitä nimityksiä, he pelkäävät että joutuisivat kavereidensa naurun kohteeksi, ja siten itsekin saattavat haukkua.
Minulla on lapsesta asti ollut muutama parempi kaveri. Yläaste-ikäisenä jopa nämä kaverit häpesivät seuraani, siellä missä jutut olivat suurimmillaan, koulussa. Olin aika ajoin yksin...
Kavereistani kaikki ovat ns sopivan laihoja, kauniita, heidän perässään kuolaa yksi jos toinen mies. Suummin osan ajastani olen kuitenkin "roikkunut" heidän seurassaan... Yläasteelta lähtien olen saanut miespuoleisia tuttavia, useita, oikeastaan hyvin paljon... En ole heidän parhaimpia kavereitaan mutta tulen heidän kanssa toimeen. Olen heidän usean apu suhteissa.
Ongelmani:
Olen tapaillut kivoja miehiä, tutustunut heihin, he ovat halunneet suhdetta kanssani... mutta kaikki juttuni ovat kaatuneet (yleensä jo yhden yön jälkeen) ellei heidän itsensä takia niin heidän kavereidensa painostukseen, naureskeluun, ja ivailuun minusta.
Löysin pari vuotta sitten miehen nykyiseltä paikkakunnaltani... suhde oli hyvin epävakaa. Kun hänen kaverinsa eivät olleet "lähistöllä", sain häneltä rakkautta, välittämistä... hän todella välillä yritti olla ettei välittäisi kavereistaan, mutta niin vain kävi.
Osa syy suhteen loppumiseen olin minä itse. Syystä että en halunnut hänen joutuvan ivailun kohteeksi takiani. En häpeä itseäni, mutta en osaa olla enää miesten seurassa koska en halua että he joutuvat häpeämään minua.
Nyt olen tavannut vieraalta paikkakunnalta aivan ihanan miehen. Suhde on vielä niin aluillaan etten tiedä mitä tästä tulee. Jo ensi tapaamisesta lähtien säpsähdin hänen kavereitaan, koko ajan seurasin heidän reaktiotaan.
Olen tottunut liikkumaan miesten kanssa, flirttailen, osaan ja uskallan mennä iskemään... mutta siinä vaihessa kun onnistuneesta iskuyrityksestä johtaneesta yhdenyön jutusta alkaakin kehittyä pidempää, alan käyttäytyä oudosti. Uskallan soittaa heille, tekstata, osaan olla kaksin, mutta sitten kun tulee se aika olla julkisella paikalla. En uskalla kävellä käsikädessä ihmisten nähden, en suudella... välttelen miestä "siinä mielessä". Pelkään että ihmiset nauravat ja saatan häpeään mieheni... mutta nämä miehet luulevat että häpeän heitä :(
En tiedä kuinka pääsen tästä eroon! Nyt mielessäni asiat ovat järjestyksessä, mutta kun tulee tilanne eteen, olen kuin jossain shokissa, jolloin en voi ajatella järkevästi
Olen 22 vuotias nainen. Olen ollut kiusattu pienestä lapsesta asti lihavuuteni takia. Paikkakunnallani olen saanut yhtä jos toista nimeä otsaani, ja osa näistä nimistä elää yhä. Saan vieläkin kuulla näitä nimityksiä baarissakin, jopa ihmisiltä keitä en henk. koht edes tunne. Olen mukava, sosiaalinen... mutta useat eivät halua tutustua minuun koska ovat kuulleet minusta näitä nimityksiä, he pelkäävät että joutuisivat kavereidensa naurun kohteeksi, ja siten itsekin saattavat haukkua.
Minulla on lapsesta asti ollut muutama parempi kaveri. Yläaste-ikäisenä jopa nämä kaverit häpesivät seuraani, siellä missä jutut olivat suurimmillaan, koulussa. Olin aika ajoin yksin...
Kavereistani kaikki ovat ns sopivan laihoja, kauniita, heidän perässään kuolaa yksi jos toinen mies. Suummin osan ajastani olen kuitenkin "roikkunut" heidän seurassaan... Yläasteelta lähtien olen saanut miespuoleisia tuttavia, useita, oikeastaan hyvin paljon... En ole heidän parhaimpia kavereitaan mutta tulen heidän kanssa toimeen. Olen heidän usean apu suhteissa.
Ongelmani:
Olen tapaillut kivoja miehiä, tutustunut heihin, he ovat halunneet suhdetta kanssani... mutta kaikki juttuni ovat kaatuneet (yleensä jo yhden yön jälkeen) ellei heidän itsensä takia niin heidän kavereidensa painostukseen, naureskeluun, ja ivailuun minusta.
Löysin pari vuotta sitten miehen nykyiseltä paikkakunnaltani... suhde oli hyvin epävakaa. Kun hänen kaverinsa eivät olleet "lähistöllä", sain häneltä rakkautta, välittämistä... hän todella välillä yritti olla ettei välittäisi kavereistaan, mutta niin vain kävi.
Osa syy suhteen loppumiseen olin minä itse. Syystä että en halunnut hänen joutuvan ivailun kohteeksi takiani. En häpeä itseäni, mutta en osaa olla enää miesten seurassa koska en halua että he joutuvat häpeämään minua.
Nyt olen tavannut vieraalta paikkakunnalta aivan ihanan miehen. Suhde on vielä niin aluillaan etten tiedä mitä tästä tulee. Jo ensi tapaamisesta lähtien säpsähdin hänen kavereitaan, koko ajan seurasin heidän reaktiotaan.
Olen tottunut liikkumaan miesten kanssa, flirttailen, osaan ja uskallan mennä iskemään... mutta siinä vaihessa kun onnistuneesta iskuyrityksestä johtaneesta yhdenyön jutusta alkaakin kehittyä pidempää, alan käyttäytyä oudosti. Uskallan soittaa heille, tekstata, osaan olla kaksin, mutta sitten kun tulee se aika olla julkisella paikalla. En uskalla kävellä käsikädessä ihmisten nähden, en suudella... välttelen miestä "siinä mielessä". Pelkään että ihmiset nauravat ja saatan häpeään mieheni... mutta nämä miehet luulevat että häpeän heitä :(
En tiedä kuinka pääsen tästä eroon! Nyt mielessäni asiat ovat järjestyksessä, mutta kun tulee tilanne eteen, olen kuin jossain shokissa, jolloin en voi ajatella järkevästi
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sun pitää valita pari joka näyttää sopivalta kadulla.Silloin hävetä sietäisi nimittäin ne nauravat hyypiöt.Toki lihava N stereotyyppikomea M = epäuskottavaa, mutta silloinkin naureskelu on hävettävän huonoa käytöstä.
Enivei, valitse siis mies joka on samaa sorttia..Ne on muuten ihquja, miehet jotka syövät kakkua eivätkä säästä sitä! Njam!
Ei ole nyt kyse koosta eikä miehen ulkonäöstä koska liikun viikottain kaiken pituisten ja levyisten miesten kanssa...
Vaan ongelma on se että en osaa seurustella julkisesti! Olipa mies minkä näköinen tahansa!!!
En häpeä ihmisiä, enkä sen enempää itseäni... vaan aina päässäni pyörii se että kumppanini joutuu kiusauksen kohteeksi takiani!
Ja osaa tarvittaessa myös osoittaa sen.
varmasti joo...
mutta miten MINÄ pääsen yli tästä "välttelystä"
No monelles olet jo antanut pimpsaa paksukainen? Aina voi laihduttaa kuule.
Tasoni se on minullakin miesten suhteen, enpä ole montaakaan kelpuuttanut itselleni, edes yhdenyön suhteeksi! ;)
Aina voi laihduttaa - aina voi alkaa elämään toisten mieliksi. Minusta tuntuu jotenkin alistavalle elää toisten käskyjen mukaan, no thanks!
En ole koskaan ollut niin epätoivoinen etten voisi elää mieleni mukaan. Ja sehän se tässä ongelmia tuottaakin. Itse kyllä kestän ympäristön haukkumiset, en hetkauta korvianikaan, ja on myös niitä miehiä jotka kestävät sen... mutta minä en kestä sitä että mieheni joutuvat ympäristön kiusaamiksi takiani!
jos ei itsetunto kestä sitä että tuijotetaan tai muutenkin on vaikeeta niin ehdotan kyllä diettiä.
Missään missin mitoissa ei tarvitte olla mutta kokeile tiputtaa painoa reippaasti. Saat itsetuntoa ja varmasti monia uusia ihailijoita.
atkinssin dietti on tosi toimiva, saa syödä paljon ja samal laihtuu.
suosittelen! kokemnusta on !
Kestän kyllä itse! Minua on kiusattu aivan pienestä lapsesta asti. Opettajat ole juurikaan siihen puuttuneet, olen oppinut sulkemaan korvani kaikelta moiselta ja jopa heittämään läppää kustannuksellani kiusaajilleni!
Oikeastaan nautin siitä että saan olla erilainen, ja olen tehnyt moneen mieheen vaikutuksen juuri erilaisuudellani ja positiivisuudellani.
Naurattaa oikeasti se että miten paljon ylipainoni vaivaa ympäristöä, eikä minua itseäni.
Sehän on todella hyvä juttu että et häpeä itseäsi, ei tarvitsekaan hävetä.
Luulen kuitenkin että et pääse eroon siitä tunteesta että ympäristö saattaa kiusata sun miesystävää. Eli loppujenlopuksi tullaan kuitenkin siihen että sä voisit kokeilla pientä laihdutusta, et itsesi vaan sen miehen takia. Katsot sitten että mitkä ajatukset sitten päässä pyörii, että onko siitä apua vai ei.
Minkähän ihmeen takia ootte kaikki ehdottanu laihduttamista? Eikö tässä yhteiskunnassa saa olla oma itsensä ilman että tulee kiusatuksi? Tulkintani mukaan varsinainen ongelma ei ole kiusatuksi tuleminen vaan menneisyys ja pelko että joku toinen joutuu kiusatuksi ilman omaa syytään.
Minua kiusattiin koulussa. Olen ollut aina hoikka ja suhteellisen siisti ja hyvän näköinen. Minut erotti porukasta pituuteni (kasvoin hyvin aikaisin) ja se että tulin pieneen kouluun kesken ala-asteen. Olin ujo ja helppo maalitaulu. Nykyään olen menstynyt, edelleen hoikka, hyvin pukeutuva.. Samat nimet seuraavat minua edelleen kun liikun lapsuuteni maisemissa, epävarmuus toistuu tietyissä paikoissa. Onneksi olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla, jossa haukkumanimet tuskin kenenkään kohdalta pääsee leviämään koko alueelle.
Ja sit mikä auttaa. Ensimmäinen askel tietysti on että hyväksyy itsensä. Siina "Shame" näyttää olevan pitkällä. Toinen on oikean henkilön löytäminen. Oikea henkilö nimittäin pysyy rinnalla, vaikka toiset nimittelisivät. Oikea henkilö haluaa kohdata nämä kiusaajat ja näyttää niille. Kulkea käsi kädessä nokka kohti taivasta.
Mutta oikeatkaan eivät kestä mitä tahansa. Eli Shame, lopeta arkailu. Et ole vastuussa siitä mitä miesystäväsi joutuu kiusaajiltasi kestämään. Puhu avoimesti tilanteesta miesystävällesi, jos toinen välittää sinusta oikeasti, hän seisoo rinnallasi. Ja muista, kaikki parisuhteen ongelmat eivät johdu taustastasi.
Kiitos:)
Suhteemme on vielä niin alkumetreillä etten tiedä edes voinko kutsua välejämme suhteeksi, en halua häntä pelotella menneisyydelläni ja tuollaisilla tuntemuksillani. En halua että hänellä tulee pelkoja/ennakkoluuloja ennen kuin edes tutustuu minuun paremmin!
Onneksi hänellä ei ole tuttavia minun paikkakunnaltani, jotka mahdollisesti voisivat haukkua jne...