En oo varmaan yksin tän asian kanssa, mut silti tunnen olevani jotenkin outo. Elän toimivassa parisuhteessa (yhdessä kohta vuosi, tunnettu kauemminkin), mutta seksielämää meille hädin tuskin on. Harrastetaan seksiä ehkä 2-3 kertaa kuussa, mikä ei mun miekkoselle riitä. Sillä tuntuu olevan haluja paljon enemmän kun mulla. Itteä ei siis tee mieli melkeen koskaan, mikä tietysti haittaa miestä ja mua itteäni. Haluaisin meille hyvä seksielämän, tai ylipäänsä seksielämän, enkä tiedä mitä tehdä. Mä haluan haluta ja nauttia siitä. Näinä harvoina kertoina kun rakastellaan, niin en edes pysty nauttimaan. En siis saa minkäänlaista nautintoa, mikään ei tunnu miltään.. Paitsi ainoastaan sillon kun oon itse tyydyttäny itteäni. Tääkin voi vaikuttaa siihen, ettei haluta, kun tietää kuitenkin ettei siitä saa mitään. Voisin melkeen elää ilman seksiä, niin kamalalta kun se voi muiden mielestä kuulostaakin. Voiko tällanen johtua jostain hormonihäiriöstä, vai voiko se olla täysin psyykkinen juttu?
Haluttomuus
Edelleen toivokas,,
121968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
johtua siitä, että miehesi ei todellisuudessa ole puoleensa vetävä, et rakasta häntä. Elät vaan tottumuksesta hänen kanssa, paremman puutteessa.
Olen mies ja mulla oli samanlaista haluttomuutta naisen suhteen, koska hän ei ollut sellainen, kuin olin halunnut, olin suhteessa vain, kun ei ollut parempaakaan...
Nyt olen naisen kanssa, joka on mieleinen, kiinnostava ja jota rakastan. Nyt minun haluni ovat palanneet.
Etsi itsellesi uusi mies tai jos et halua erota suhteesta, hanki rakastaja. Saattaa sinullakin olla tepsivä lääke...
Tilanteesi kuulostaa siltä, että 'haluttomuutesi' luo itsellesi lisää suorituspaineita - ikään kuin sinun pitäisi haluta haluta. Ongelmasi kuulostaa osittain psyykkiseltä, koska tunnet kuitenkin mielihyvää itsesi kanssa puuhastellessa. Silloin ilmeisesti kykenet rentoutumaan paremmin kuin miehesi kanssa. Kysymys kuuluukin, onko teidän välisessä lähestymisessä jotain parannettavaa seksin suhteen? Onko teillä ollenkaan esileikkiä vai menettekö suoraan asiaan? Pidätkö miestäsi oikeasti seksuaalisesti puoleensavetävänä vai onko suhteenne enemmänkin henkinen kuin fyysinen? Onko välillänne jotain keskustelemattomia asioita? Loppuuko aktinne lyhyeen vai liittyykö siihen hyväilyitä, hellyyttä tms? Miksi et saa siitä nautintoa? Eikö kumppanisi kosketa sinua oikeista kohdista?
Itse en kyllä lähtisi pettämään kumppaniani kun kohdalle tulee jotain vaikeata tai selvitettävää. Nykyään niin monet luovuttavat helposti. Pettämällä pettää itseään ja loukkaa kumppania verisesti. Pettäminen on merkki tunnevammaisuudesta ja vastuuttomuudesta omaa elämää kohtaan. Kannattaisi ehkä yrittää jutella kumppanisi kanssa asiasta lisää. Jos sekään ei auta niin sitten varmaan kannattaa miettiä suhteenne merkitystä ja sisältöä uudelleen.
Nimenomaan tuntuu siltä, että mun pitäis haluta, koska sillon olisin normaali. Kaikki muut vaikuttaa niin seksuaalisesti aktiivisilta, joka paikka on täynnä seksiä, seksiä, seksiä. Tuntuu siltä, että mä en riitä mun kumppanille seksuaalisesti, joten mä haluaisin olla parempi ja sehän sitten kasaa suorituspaineita. Mun kumppani on myös mun ensimmäinen, joten oon siten vielä aika kokematon. Välillä tuntuu ettei tiedä miten päin pitäis sängyssä olla, kun toinen katselee ja yrittää etsiä paikkoja ja tapoja jollon tuntuis hyvältä. Sinänsä ihanaa, että välittää munkin nautinnosta, eikä vaan mee oman nautintonsa perässä (niinkun monet muut). Esileikkejä me ei juuri harrasteta, vaan mennään melkeen aina itse asiaan. Mies sanoo, ettei saa esileikeistä mitään, mutta on valmis harrastamaan esileikkejä jos se tuntuu musta hyvältä. Ja mähän mielelläni harrastelisin esileikkejä. Kaikki suuteleminen ja kosketteleminen tuntuu hyvältä. Nyt kun rupesin miettimään, niin esileikkien puute voi aiheuttaa sen, etten mä ole täysin rento itse aktissa ja siten en pysty nauttimaan..
Mutta mitä meidän väliseen suhteeseen tulee, niin sanoisin meidän suhteen olevan enemmän henkinen, mutta tottakai mä pidän mun miestä puoleensavetävänä. Ja se pitää mua. Me keskustellaan paljon kaikista asioista, myös seksistä, joten keskustelun puutetta meidän välillä ei ole. Meidän suhteessa ei ole mitään muita ongelmia kun tää seksiin liittyvä. Mä uskon että puhumalla pääsee suhteessa jo todella pitkälle. Tuntuu vähän siltä, että nykyään ihmiset (niinkuin "eräs vaan" sanoikin) luovuttaa liian helpolla. Ei osata ratkoa niitä ongelmia, joita eteen tulee, vaan lähdetään heti etsimään sitä parempaa onnea jostain muualta. Meilläkin on ollu omat ongelmamme, mut niistä ollaan selvitty pelkästään keskustelemalla. Pettämistä mä en ole ikinä edes harkinnu, enkä harkitsekaan. Se on se alhaisin teko, mitä toiselle voi tehdä. Mulla ei ole mitään syytä loukata toista sillä tavalla, eihän se ole tehny mitään väärää. Ja vaikka oliskin, niin se ei ole oikea rangaistuskeino.
Eilen just juteltiin pitkään (seksin jälkeen) miekkosen kanssa ja päätettiin, että jätetään seksi nyt vähäks aikaa hyllylle ja kokeillaan sitten kun mä olen valmis siihen. Miestähän mä voin sitten tyydyttää muilla keinoin ;). Ajateltiin, että mun ei sitten tarvii kokea mitään paineita sen suhteen. Mieshän sanoi, ettei se odota multa mitään, eikä mun siten tarvitsekaan kokea minkäänlaisia suorituspaineita sen suhteen. Mun ei tarvitse haluta, se helpotti oloa jollain tavalla.
Hormoneista se on kiinni, tottakai, mutta pitää muistaa, että hormoneita ei ole tarkoitu popsia purkeista vaan ne syntyvät luonnostaan tilanteen mukaan. Esimerkiksi orgasmin saamista helpottaa kohonnut oksitosiinipitoisuus ja sehän kohoaa helposti nännejä pyörittelemällä. Moni nainen sanookin, että haluaa miehen hiplaavan nännejään erityisesti silloin kun on tulossa.
Kun mies koskettaa ihoasi, syntyy vasopressiiniä, joka rentouttaa ja tekee hyvän olon. Jos vauva ei saa kokea äidin läheisyyttä ja kosketusta, se voi saada aivovaurioita ja jopa kuolla, syynä vasopressiinin puutostila. Eli kysymys ei ole pelkästään mistään henkisestä asiasta, jos tuntee tarvetta toisen läheisyyteen.
Tässä vain pari esimerkkiä, mutta sitten käytännön toimiin. Rakastakaa toisianne ja osoittakaa se puheilla ja teoilla. Olkaa sylikkäin kun katsotte telkkaa. Jos miehesi käsittää asian niin, että haluaisit silloin seksiä niin kerro hänelle, että ei sen tarvitse aina sitä merkitä, jos kaipaa läheisyyttä. Olkaa kosketus- tai hajuetäisyydellä niin paljon kuin mahdollista ja katselkaa toisianne lähietäisyydeltä silmiin kun juttelette. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan, jos sanon, että näin kemianne alkavat paremmin toimimaan ja alat jossain vaiheessa luonnostasi haluamaan seksiä enemmän.
Kemioiden merkityksestä kertoo myös se mitä tunnet silloin kun teet sen itse. Tuntuu sinusta hyvältä tietyissä tilanteissa kuten suihkussa tai puoliunessa tai ajatteletko jotakin fantasiaa tai luetko romanttista pokkaria? Onko itsetyydytys luonnollinen jatke sille, mikä tuntuu hyvältä vai päätätkö sen tavallaan etukäteen, että kun toi mies tosta häipyy niin sä teet sen? Kysymys on erilaisesta hormonitoiminnasta. Runsas testosteroni saa haluamaan usein ja paljon, myös itsetyydytystä ja sun kohdalla on ilmeisesti pikemminkin testosteronin puutos. Jos pidät itsetyydytyksestä, tee sitä ihmeessä, koska liian vähäinen seksi voi heikentää halukkuutta pitemmälläkin tähtäimellä. Tärkeintä on pitää "kone kunnossa".
Onko kuukautiskierrolla kuinka suuri merkitys haluihisi? Oletko loppukuusta hyvin masentunut tai ärtyinen. Onko seksin ajatteleminenkin mahdotonta silloin? Sinusta voi kuulostaa omituiselta, mutta neuvon siinä tapauksessa kokeilemaan seksiä heti vuotojen alettua eli paljon pyyhkeitä peliin ;-)
toi tuntuis kyllä tosi kauheelta, jos sattuisi omalle kohdalle, ettei avokki suostuisi kuin 2-3 kertaan kuussa... siinä voisi oikeasti olla ero/pettäminen lähellä, jos tarpeeksi kauan kituuttaisi. Ymmärrän kyllä miestäsi, koska joskus tuntuu, että tuo 2-3 kertaa ei riitä edes yhdelle päivälle.
Kyllä kannattaa kattoo peiliin ja miettiä mitä minä voisin tehdä itselleni ja käytökselleni että vastakkainen sukupuoli kiinnostuu minusta. Kyllä se lähtee pienistä asioista, katseesta toista kohtaa, koskettelusta, puhetavasta jne...
Asiosta puhuminen on paras vaihtoehto mutta jos toinen ei kiinnosta muutenkaan ni ei ne seksuaaliset halut syty itsestäänkää. On paljon pareja jotka harrastaa seksiä kun niin vaan kuuluu tehdä, viis orgasmeista ja siitä tyydyttävästä tunteesta. HARMI! Me ollaan oltu yhdessä enemmän ja vähemmän 1 1/2 vuotta ja seksi paranee vaan. Me "syömme" toisiamme silmillä jo ja koskettelemme päivän mittaa. Saatamme päätyä peuhaamaan 2-5 kertaa vuorokaudessa.Luulisi että intohimo olisi jo laantumaan päin mutta ei, tuntuu vaan paremmalta. Molemmat olemme tyytyväisiä ja onnellisia toistemme kanssa. Ikää on yli 30 ja lapsetkin tehty ja silti seksi on ihanaa...
älä huoli... et ole ainoa. itse olen seurustellut kohta kaksi vuotta suhteessa jossa ei ole koskaan ollut kunnon seksielämää. ei sen takia etten sitä haluaisi. kumppanini on ensimmäinen minulle joka suhteessa, ja seksiin ryhtyminen pelotti minua melkoisesti. kun siihen uskaltauduin se sujui ihan hyvin. sain jopa orgasmeja välillä ilman mitään apuja. sen jälkeen alkoivat kivut. ja aloitin pillerit. pillereistä tuli haluttomuus ja kivut olivat kipuja - apua ongelmaan saatiin vasta puolen vuoden päästä ja vieläkään seksi ei ole täysin kivutonta. pillerit lopetin vasta muutama kuukausi sitten ja vaihdoin renkaaseen, joka on toiminut hyvin. totaalihaluttomuus on lähtenyt, mutta vieläkään en kykene "normaaliin" seksiin. tunnen olevani vammainen ja friikki, jonka on mahdoton elää tällaisessa yhteiskunnassa. tiedän täsmälleen mitä tarkoitat sillä kun seksiä on joka puolella. ihmisessä on vikaa kun se ei halua seksiä, ihminen on outo kun seksi ei ole sen mielestä maailman ihanin asia... en taida olla kovin seksuaalinen tyyppi. ihan vain yksinkertaisesti niin. harmi vaan poikaystäväni on erittäinkin seksuaalinen. näkemiset ovat välillä yhtä huutoa riitaa ja ahdistusta kun hän ei pysty pitämään käsiään erossa minusta ja en uskalla sanoa hänelle etten ihan oikeasti halua TÄNÄÄNKÄÄN, koska tiedän sen olevan murskaava pettymys. en pidä suihinotosta tai käteenvetämisestäkään, ja minusta tuntuu että olen jokaisen pojan painajainen sellaisena kuin olen. kivuistani opin, että seksi sattuu ja opettelin tukahduttamaan haluni joka kerta kun halusin, koska pelkkä kostuminenkin sai aikaan epämiellyttävän tunteen. minusta tuntuu että olen jäänyt sille tasolle, enkä enää osaa haluta. on kai itsestäänselvyys että parisuhde on enemmän tai vähemmän karilla aika ajoin tilanteesta, mutta emme ole koskaan eronneet tai pettäneet toisiamme. erosta on kyllä puhuttu useampaan otteeseen, mutta koemme että olemme toisillemme seksistä huolimatta oikeat emmekä halua luopua toisistamme missään nimessä. rakastan poikaystävääni, ja hän minua, paljon. en vain tiedä mihin tästä lähtisin. tuntuu että olen tuomittu seurustelemaan seksittä loppuelämäkseni ja olo on täysin toivoton. en usko, että ero olisi oikea ratkaisu. uskon, että haluttomuuteni johtuu osaksi henkisistä syistä välillämme. en vain tiedä miten korjaisimme asioita oikeaan suuntaan.
Nyt puhut vain tähän astisella kokemuksella. Elikkä vedät liian hätäisiä johtopäätöksiä. Muista että olet nuori nainen vielä. Seksi on monelle tytölle aluksi jännittävä kokemus, mutta kiinnostus seksiin saattaa hävitä pitkäksi aikaa niin, että sitä tehdään vain kumppanin mieliksi. Helppoahan se on tietysti silloin, jos ei ole mitään sellaisia ongelmia kuin sulla, että paikkoihin sattuu. Miehelle annetaan sellainen mielikuva, että nauttii seksistä enemmän kuin mitä oikeasti. Sitten vasta kolmenkympin korvilla alkaa oikeasti tykkäämään seksistä ja alkaa aktiivisesti kehittämään seksielämäänsä paremmaksi. Naisestä tulee itsenäisempi, myös seksin suhteen ja niinpä moni mies huomaa joutuneensa kadulle, kun nainen on oppinut vaatimaan. Olen keskustellut monen 30- tai 40-kymppisen naisen kanssa, jotka ovat sanoneet, että he eivät olisi ikinä nuorempana uskoneet kuinka paljon seksi voi joskus merkitä heille. Minun naiselle seksi on aina merkinnyt paljon, mutta kuitenkin tänä päivänä vielä paljon, paljon enemmän.
Elikkä unohda totaalisesti kaikki paskapuheet seksin muodikkuudesta tai siitä mikä on seksissä normaalia. Ei seksiä siksi harrasteta (kuin ihan nuorten typerien teinien mielestä) että niin kuuluu tehdä vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen on perusluonteeltaan seksuaalinen olento, jonka tärkeimpänä luonnon asettamana tehtävänä on lisääntyminen. Lisääntymisen kannustimena on nautinto ja sen perässä me kaikki olemme. Mutta nautinto ei ole turha asia eikä syntiä vaan luonto palkitsee seksistä nauttivan muillakin tavoin. Kehon kemia toimii siten kuin sen on tarkoitettu. Ihminen voi paremmin ja elää pitempään. Hyvässä parisuhteessa (lue: tasapainoisessa seksisuhteessa) elävät ovat onnellisempia kuin muut. Tämä on monin tutkimuksin todistettua faktaa. Yksihuoltajaäidit, jotka saavat säännöllistä seksiä, sietävät paremmin stressiä ja kykenevät huolehtimaan paremmin lapsistaan kuin seksittömästi elävät yksinhuoltajat.
Sä varmaan tajuatkin tämän ja siksi haaveilet, että seksi maistuisi paremmalta. Mutta unohda silti kaikenlainen pakko ja stressaaminen asian suhteen. Sun pitää hyväksyä tilanteesi ja oppia iloitsemaan pienestäkin muutoksesta parempaan, koska pitkällä tähtäimellä sinne ollaan menossa :-)
Älä väitä sellaista ettet ole kovinkaan seksuaalinen ihminen. Pötyä! Et yksinkertaisesti voi tietää sitä. Nuoren naisen seksuaalinen kasvu on yhä mysteeri. Miksi toiset pääsevät aikaisemmin jyvälle kuin toiset ja silti "jälkeenjääneet" eivät ole toisia huonompia sitten kun sen aika koittaa? Älä siis murehdi turhia.
Etkä sä kuitenkaan ole aivan voimaton asian suhteen. Esimerkiksi kivut yhdynnän aikana on yleistä nuorella iällä, mutta suurin osa tapauksista on hoidettavissa. Lääkärisi ei ole osannut hoitaa asiaa. Katso, että hän on oikea gynekologi. En tiedä tosta renkaasta, mutta tiedän, että ainoa varma tapa varmistaa, etteivät ehkäisytabujen hormonit ole syynä haluttomuuteesi, on käyttää ehkäisynä kumia. Sä teit vähän tyhmästi siinä että käytit ylipäätään pillereitä vaikka ette juurikaan harrastanut seksiä. Mitä järkeä? Pillerit ei ole koskaan vaarattomia. Koitas nyt pitää 3-4 viikkoa taukoa (rengaskin pois) ja sen jälkeen koitatte kumin kanssa.
Ihmettelen sitä seikkaa parisuhteessanne, että samaan hengenvetoon kun vakuutat rakastavasi poikaystävääsi et kuitenkaan tekisi sitä hänelle käsin. Ei taaskaan mitää järkeä! Keksitköhän nyt tekosyitä olla tekemättä sitä? Vai sattuuko sinun pilluusi silloinkin? Vai tarvitsetko siihenkin jonkin erityisen fiiliksen? Ensimmäinen asia, joka sinun pitää tajuta on se, että kuten edellä toin esille, seksielämä ei ole 20-30 vuoden iällä välttämättä tasapuolista. Elikkä se, että mies haluaa ja sinä et, tarkoittaa, että kauaa ei liittonne tule kestämään, jollet pysty korvaamaan hänelle jollakin tavalla seksuaalista kykenemättömyyttäsi. Jos sua kiinnostaa, voin antaa lisää vinkkejä mm siitä kuinka saada seksi tuntumaan paremmalta.
ehkei ole helppoa ymmärtää, mutta mikä tahansa seksuaalinen aktiviteetti saa mieleen sen että en pysty tekemään tätä hänelle tositoimissa. sen varmaan ymmärrät ettei ole kovin kliffaa vetää käteen kullalta itku kurkussa. olisi ihanaa vaan pystyä antautumaan hetkeen ajattelematta mitään ja kokea kivutonta sulavaa seksiä. muutaman kerran se on melkein onnistunutkin. on vain todella vaikeata antaa toiselle hellyyttä tai ennen kaikkea pyytää sitä, kun se, että menen toisen kainaloon halin toivossa saa aikaan rintojen kähmintää ja muuta yleistä hiplausta. en missään nimessä syytä häntä siitä, minähän häntä puutteessa pidän herrajumala... mutta mielestäni on mahdotonta saada yhteys fyysisellä tasolla jos en ikinä saa hellyyttä millään muulla kuin sillä että "annan". vähän vaivaa se, että puhut vain siitä kuinka kokemusta puuttuu ja kyllä se paranee. en halua odotella 3kymppiseksi (olen 20) sitä että seksi alkaa sujua. se tarkoittaa lähinnä sitä, että minun pitäisi luopua poikaystävästäni.
Älä sorru "heti kaikki tänne mulle"-asenteeseen. Paras suhtautuminen lähtee siitä, että otat päivän kerrallaan ja nautit siitä mitä sulla on nyt. Olisiko muka parempi, jos olisin sanonut, että tästä hetkestä hamaan hautaan asti sun seksielämäsi kävisi surkeammaksi joka päivä? Älä siis masennu sanoistani vaan näe siinä positiivinen sanoma. Elämällä on sulle vielä todella paljon annettavaa enkä tosiaankaan puhu vain seksistä. Muista, että miehellä seksuaalisuus ei kehity samalla tavalla kuin naisella. Moni mies kokee seksuaalisuutensa olleen huonoimmillaan 30-kymppisenä ja yleensäkin elämän ahdistavimmillaan. Älä siis suotta kadehdi poikaystäväsi viriiliyttä. Se heikkenee kun sinä vahvistut.
Seksiasioissa toimii vain maltti.
Hellyyden suhteen puhut asiaa. Mies kiihoittuu luonnollisesti helposti siitä kun aletaan kähmimään. Syyllistäminen on tässä kohtaa hyvin vaarallista samoin kuin se, että kehität itsellesi pelon siitä, että hän tulee lähellesi ja siitä syntyy aina konflikti.
Tämä voi kuulostaa lapsellisen typerältä kun sanon näin, mutta näin homma käytännössä toimii: Sun pitää tehdä hänelle etukäteen selväksi, että haluat, että sua kosketellaan tässä ja nyt ja et nyt halua mitään muuta kuin olla hänen lähellään. Sun pitää vähän "kouluttaa" sun miestäsi. Olette olleet jo hyvän aikaa yhdessä, mutta teiltä on jo kommunikointitaidot pikkasen hukassa. Ole sä se fiksumpi ja rohkeampi ja avaa suusi. Läheisyyteen kuuluu kehon kieli ja sen opettelua suosittelen jatkossa, mutta näin aluksi miehelle pitää kaikki vääntää rautalangasta. Katsos, ei mies oikeesti niin tyhmä ole, ettei tajuaisi missä mennään vaan kyse on siitä, että pää on umpiluuta eli kieltäydytään tunnustamasta asioita ja mennään sinne minne himo vie. Eli tulkitaan naisen "ei" sanaksi "ehkä". Hellyys parisuhteessa kukoistaa paremmin meikäläisen ikäisillä, mutta kyllä nuoretkin miehet siitä tykkää. Toivottavasti poikaystäsikin. Jollei, sitten joutaa vaihtoon.
Sun pitää pystyä luottamaan poikaystävääsi. Hän on vain kiitollinen siitä, että sä halit ja pussaat häntä. Ei pitäisi olla vaikeata saada häntä leikkiin mukaan, jos sä kerrot hänelle asian ihan suoraan, että sä haluaisit enemmänkin halimista, jos hän pystyy hillitsemään innokkuuttaan. Ja aikaa myöten lisääntynyt läheisyys johtaa suhteen paranemiseen, keskustelun avautumiseen ja tuo sulle lisää halukkuutta myös seksiin.
Miehen maltti pitää palkita. Läheisyys voi hänellekin olla riittävä palkinto tai se tietoisuus, että ehkä sitten joskus on tiedossa enempi seksiäkin. Näytä hänelle mistä pidät. Kun katselette telkkaa, pistä hänen kätesi sinne, mistä haluat sua kosketeltavan. Mies tykkää naisen rintojen hipelöimisestä. Ohjaa hänen kätensä paitasi alle ja jos hän kourii liian lujaa niin sanot ettei niin ja otat käden pois. Sitten hetken päästä uudestaan kunnes mies oppii koskemaan siten kuin itse haluat.
Hiplaan naistani kaiken aikaa ja silti monta kertaa kun istumme sohvalla, hän ottaa käteni ja pistää sen paitansa alle. Nännit kaipaavat kättäni ja naisen halu hellyyteen on loputon :-)
Ole siis vaativampi. Ole aluksi varovaisempi vaatimusten suhteen, koska ei ole tarkoitus, että mies kokee ne vaatimuksina. En minäkään sitä niin koe vaikka teen naiselleni paljon sellaista, mitä hän haluaa. Haluan niin mielelläni tehdä sen mitä hän pyytää. Täytyy myöntää, että nännien pyörittely sormien välissä poistaa stressiä tehokkaammin kuin kuplamuovin poksuttelu ;-)
niin, tässä välissä pitäisi varmaan kiittää sinua terapiaistunnosta. on nimittäin tehnyt älyttömän hyvää saada miehen tukea tähän asiaan. olen kyllä tolkuttanut helläänkiin sävyyn armaalle että ihan oikeasti haluisin vaan olla sylissä ilman mitään, ja lupauksia on tehty puolin toisin mutta loppujen lopuksi tilanne päätyy siihen että "mä oon mies, muo panettaa ja sillon en pysty ajattelemaan muuta, sori vaan". joka suoraan sanottuna vituttaa armottomasti. mutta parannusta on jo tehty enkä nyt täysin toivoton ole tilanteen suhteen. tajuan kyllä että tämä vaatii kärsivällisyyttä mieheltäkin. välillä vaan iskee suoranainen kauhu ja pelko, että entä jos en ikinä....? ja niinä hetkinä olisi hyvä käpertyä sinne kainaloon :) aina jos luen jutun vulvodyniasta pamahtaa kallooni järkähtämätön kuva itsestäni 40 vuotiaana naisena joka ei vieläkään nauti seksistä ihan vain siksi että kärsii kivuistaan liikaa. mutta odotellessa taitaa olla paikallaan asennemuutos mulle vastenmielisestä asiasta, suuseksistä. ehkäpä sitten kultani osaa arvostaa pyyntöjäni eri tavalla :)
olen aivan ahdistunut, kun mieheni ei enää halua mua.
Mä haluaisin joka päivä, varsinkin aamulla.
miehelläni on aina jotain "muuta" tekemistä.
Menenkö vieraisiin kahdenkymmenen yhdessäolo vuoden jälkeen?