Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Faktaa HIV:stä

Viruksen tarttumistodennäköisyys vaihtelee. Yksi voi saada sen ensimmäisellä kerralla, kun toinen voi olla saamatta tartuntaa jopa usean kerran jälkeen. Samalla tavalla joku saa flunssan aina ensimmäisenä syksyllä, kun toinen saattaa sinitellä pitkälle talveen saamatta tartuntaa.

On tapauksia, joissa HIV-diagnosoitu (eli virusta on tavattu potilaalla) on parantunut itsestään eli virus on poistunut elimistöstä, mutta veren vasta-aine ei tietenkään katoa minnekään. Näitä tapauksia on kuitenkin erittäin vähän.

Vasta-aineen muodostumiseen menee vaihteleva aika. Se voi olla 2 vko – 6 kk, mutta on olemassa tapauksia, joissa vasta-ainetta ei ole vielä muodostunut puolessakaan vuodessa eli tartunnan saanut on autuaan tietämätön tartunnastaan mutta kuitenkin voi tartuttaa tautia eteenpäin. Taudin massadiagnosointi perustuu viruksen vasta-aineen tunnistamiseen veressä, ei itse viruksen olemassaoloon.

Juuri tartunnan saaneet ja erityisesti se pieni osa, jolla vasta-aine muodostuu hyvin hitaasti, on erittäin suuri ongelma SPR:n Veripalvelulle. Vasta-ainetta ei näy luovutusveressä, mutta HIV-viruksia siellä on odottamassa uutta isäntää. Mitä enemmän tällaisia luovuttajia on, sitä enemmän infektoitunutta verta SPR myy sairaaloille.
41519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

....ei ole YKSIKÄÄN ihminen saanut verensiirrosta 20-vuoteen hiv-tartuntaa, joten eiköhän hypoteesisi ole jo vähän liian kaukana maailmasta jossa elämme?

"Viruksen tarttumistodennäköisyys vaihtelee. Yksi voi saada sen ensimmäisellä kerralla, kun toinen voi olla saamatta tartuntaa jopa usean kerran jälkeen."

Ei siinä juuri vaihtele todennäköisyys. Jos todennäköisyys on prosentti, niin on se prosentti, saan sen ensimmäisellä tai sadannella kerralla.

"On tapauksia, joissa HIV-diagnosoitu (eli virusta on tavattu potilaalla) on parantunut itsestään eli virus on poistunut elimistöstä"

Pari prosenttia väestöstä on immuuneja, ei se muuten parane.

"Vasta-aineen muodostumiseen menee vaihteleva aika. Se voi olla 2 vko – 6 kk"

Yli 90% muodostaa vasta-aineita 1kk aikana ja loputkin 3kk aikana.

Ja verensiirrossa suomessa tartunta on saatu viimeksi 80-luvun alussa. SPR:n veri testataan parilla menetelmällä tarkkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M.D. kirjoitti:

Viruksen tarttumistodennäköisyys vaihtelee. Yksi voi saada sen ensimmäisellä kerralla, kun toinen voi olla saamatta tartuntaa jopa usean kerran jälkeen. Samalla tavalla joku saa flunssan aina ensimmäisenä syksyllä, kun toinen saattaa sinitellä pitkälle talveen saamatta tartuntaa.

On tapauksia, joissa HIV-diagnosoitu (eli virusta on tavattu potilaalla) on parantunut itsestään eli virus on poistunut elimistöstä, mutta veren vasta-aine ei tietenkään katoa minnekään. Näitä tapauksia on kuitenkin erittäin vähän.

Vasta-aineen muodostumiseen menee vaihteleva aika. Se voi olla 2 vko – 6 kk, mutta on olemassa tapauksia, joissa vasta-ainetta ei ole vielä muodostunut puolessakaan vuodessa eli tartunnan saanut on autuaan tietämätön tartunnastaan mutta kuitenkin voi tartuttaa tautia eteenpäin. Taudin massadiagnosointi perustuu viruksen vasta-aineen tunnistamiseen veressä, ei itse viruksen olemassaoloon.

Juuri tartunnan saaneet ja erityisesti se pieni osa, jolla vasta-aine muodostuu hyvin hitaasti, on erittäin suuri ongelma SPR:n Veripalvelulle. Vasta-ainetta ei näy luovutusveressä, mutta HIV-viruksia siellä on odottamassa uutta isäntää. Mitä enemmän tällaisia luovuttajia on, sitä enemmän infektoitunutta verta SPR myy sairaaloille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu