Millainen alue Männistö?

Kalevalankatu 20

Voisko joku valaista ystävällisesti alueen luonnetta,matka keskustaan,alueen arvoa jne. kiitos. Muuttajat.

9

9472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent. männistöläinen

      Männistöstä matkaa keskustaan on noin pari, kolme kilometriä. Alueella Linnanpelto-Männistö asuu paljon vanhuksia, lapsiperheitä ja valitettavasti jonkun verran "ränsistyneempää" kansaa. Viimeksi mainittuja tosin näkyy enimmäkseen Linnanpellolla ja sielläkään heistä ei liiemmin häiriötä ole. Itse tykkäsin Männistöstä paljon, rauhallista seutua asua ja ostarilla palvelut lähellä. Hyvät ulkoilumahdollisuudetkin on.

    • Niinu

      Kyseinen osoite taitaakin olla ihan kirjaston, kaupan, postin, apteekin ja R-kioskin vieressä. Eli ne palvelut ainakin on lähellä. Valitettavasti lähellä on myös pari pubia, eli jonkun verran saattaa porukkaa hoiperella vastaan, mutta tuskin häiritsevästi.

      Matkaa keskustaan on se parisen kilometriä, eli aivan kävelymatkan päässä. Männistö on todella kauniin näköistä seutua puistojen ja puiden vuoksi varsinkin kesällä ja syksyllä.

      Alueen arvosta... hmmm... Olisko ollut viime vuonna kun luin City-lehdestä, että Männistö on tilastojen mukaan Kuopion vaarallisin/rikollisin kaupunginosa, mutta itse en sellaista huomannut asuessani siellä reilun vuoden. Vanhuksiahan siellä taitaa enimmäkseen asua? Vanha kaupunginosa se joka tapauksessa on... Itse voisin aivan hyvin muuttaa sinne takaisin.

      • sdgsg

        Vaarallisin ja rikollisin? 20 vuotta asuin Saarijärven A-alueella eli Männistössäkin tuli oltua jatkuvasti. Ei ollut Männistössä vaarallista tavalliselle ihmiselle toisin kuin esim. Itkonniemellä, Kelloniemessä ja Saarijärven B-alueella. Tuo tilastoitu rikollisuus tulee juoppojen keskinäisestä nujakoinnista Männistön torilla ja sen lähiympäristössä.


      • huomauttaja_

        Männistö on kyllä alueista rauhallisin. Joskus pari juoppoa örisee puiston penkillä pubin vieressä. Petonen on Kuopion ylivoimaisesti vaarallisin paikka asua ja elää.


      • petosella asunut
        huomauttaja_ kirjoitti:

        Männistö on kyllä alueista rauhallisin. Joskus pari juoppoa örisee puiston penkillä pubin vieressä. Petonen on Kuopion ylivoimaisesti vaarallisin paikka asua ja elää.

        Petonen on hyvä paikka asua! oikeestaan kaikki palvelut löytyy ja asunnot pääasiassa suht uusia ja hyväkuntosia.
        petosta kannatan asuinpaikaksi ennen männistöä esimerkiksi.
        olen asunut petosella ja olen pian muuttamassa sinne takaisin.
        tottakai joka käupunginosassa on ongelmia niin kun on petosellakin. riippuu hyvin paljon missä päin petosta asuu. lapsiperheille tosi hyvä paikka asua!


      • jos
        sdgsg kirjoitti:

        Vaarallisin ja rikollisin? 20 vuotta asuin Saarijärven A-alueella eli Männistössäkin tuli oltua jatkuvasti. Ei ollut Männistössä vaarallista tavalliselle ihmiselle toisin kuin esim. Itkonniemellä, Kelloniemessä ja Saarijärven B-alueella. Tuo tilastoitu rikollisuus tulee juoppojen keskinäisestä nujakoinnista Männistön torilla ja sen lähiympäristössä.

        männistö mukava paikka asua ,tuttuja paljon ja amppari paras rafla,A-alue saarijärvellä hyvä paikka myös ,poliisit turvana kun käyvät monta kertaa päivässä ,olen asunut siellä pari vuotta sitten mut piti muuttaa pois kun ex-ukko muutti naapuriin....ja silleen..


    • Anonyymi

      Opiskelija oon, Kuopioon tähtään. Mitkä talot Männistöstä ja mitkä Itkonniemestä on rauhallista aluetta? Mitkä homeessa?

      • Anonyymi

        Hae asuntoa M2-kodeilta Pappilanmäeltä, Papinkujalta, kaupungin edullisimmat vuokrat, siistit asunnot, rauhalliset asukkaat, etenkin viereisellä Flodbergin alueella.
        Umpikuja, joten rallia ei ole, eikä muutakaan liikettä paljon näy, yksi pikku bussi ajaa tunnin välein keskustaan ja takaisin, mutta lopettaa jo klo 17.00, mutta kävellen olet kaikista nopeimmin keskustassa, matkakeskus on vieressä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae asuntoa M2-kodeilta Pappilanmäeltä, Papinkujalta, kaupungin edullisimmat vuokrat, siistit asunnot, rauhalliset asukkaat, etenkin viereisellä Flodbergin alueella.
        Umpikuja, joten rallia ei ole, eikä muutakaan liikettä paljon näy, yksi pikku bussi ajaa tunnin välein keskustaan ja takaisin, mutta lopettaa jo klo 17.00, mutta kävellen olet kaikista nopeimmin keskustassa, matkakeskus on vieressä.

        Mitkä talot Männistöstä ja mitkä Itkonniemestä on rauhallista aluetta?

        Pappilanmäki ei ole Männistössä eikä Itkonniemellä....


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe