kertokaa kokemuksianne ja näkemyksiänne tv ohjelmien katsomisesta mm. salattut elämät.
Mitä pahää näette siinä että esim.7v.--> katsoo ko. ohjelmaa aikuisen kanssa yhdessä.
Meillä nimittäin tämä ohjelma on osoittautunut jollakin tapaa terapeuttiseksi ja opettavaksi.
Voi kuulostaa joltakin uskomattomalta, mutta näin vain on.
Sit seuraava kysymys montako lasta teille on sijoitettu ja montako on omia, mitkä ovat ns. määrärajat, kuinka monta lasta saa perheessä olla.
Voiko joku jo meille sijoittanut kunta määrätä niin ettemme saa ottaa uutta sijoitusta jos he ajattelevan sijoittamansa lapsen kärsivän tästä, itse olemme asiasta eri mieltä.
Kiitos vastauksista joiden toivo olevan asiallisia
Mitä pahää näette siinä että esim.7v.--> katsoo ko. ohjelmaa aikuisen kanssa yhdessä.
Meillä nimittäin tämä ohjelma on osoittautunut jollakin tapaa terapeuttiseksi ja opettavaksi.
Voi kuulostaa joltakin uskomattomalta, mutta näin vain on.
Sit seuraava kysymys montako lasta teille on sijoitettu ja montako on omia, mitkä ovat ns. määrärajat, kuinka monta lasta saa perheessä olla.
Voiko joku jo meille sijoittanut kunta määrätä niin ettemme saa ottaa uutta sijoitusta jos he ajattelevan sijoittamansa lapsen kärsivän tästä, itse olemme asiasta eri mieltä.
Kiitos vastauksista joiden toivo olevan asiallisia
Vastaukset 8
Vanhimmat
Salkkareista ollaan niin montaa mieltä. Joidenkin mielestä ei ole hyväksi lapsen katsoa, mutta meillä sitä katsovat niin omat kuin sijoitetut. Eihän siinä kaikki asiat niin todellisia ole, mutta niistä on sitten hyvä keskustella. Esim tämä Rikun alkoholismi on hyvä keskustelun aihe lasten kanssa.
Meillä on kaksi biolasta ja kaksi sijoitettua. Nyt odotellaan sisaruksia saapuvaksi jossain vaiheessa. Käsittääkseni kuusi lasta voi yhteensä olla jos on vain toinen vanhempi kotosalla ja toinen työssä. En varma ole asiasta.
Kyllähän se kunta mistä uudet lapset tulevat, keskustelevat nykyisten lasten sossujen kanssa ja mielipidettä kysyvät. Meillä minä kysyin ensin nykyisiltä sossuilta, mitä mieltä ovat jos lisää otettaisiin. Asia oli ok heidän puolestaan. Nyt tässä sitten odotellaan uusia perheen jäseniä:)
Salkkareista olen sitä mieltä että meillä ei pojille ole hyväksi katsoa sitä. Perusteluni on se, että siinä asioita kuitenkin käsitellään aikuisen maailmasta ja sellaisia asioita joita lapsen ei tarvitse vielä miettiä esim aikuisten parisuhdeasiat. Haluan että lapset saa olla lapsia eikä ihmetellä aikuisten ongelmia. Meillä asioista puhutaan suoraan ja erittäin avoimesti mutta musta kysymysten pitää olla lapsilähtöisiä hänen ikänsä huomioiden. Eli jos multa kysytään jotain tai ihmetellään jotakin, vastaan lapsen iän huomioiden. 11-vuotiaalle voi selittää esim lesbo-asioita mutta en halua sellaisia asioita vielä kirjaimellisesti selittää 5-vuotiaalle ellei hän omalähtöisesti sitä kysy, niin voin sen asian "pehmeästi" selittää tyyliin että on tätejä jotka rakastavat tätejä. Ohjelmassa asiat tulevat niinkuin tulevat ja aikuisten selviytymiskeinot erilaisissa ongelmissa on usein hyvinkin erilaisia. Ei lapsi sellaisia asioita vielä ymmärrä esim. miksi nuorella lesbolla se rakastaminen on sitten niin vaikeaa ja miksi yleensäkin sitä häpeää jne. Tämä on mielipiteeni oman perheen kohdalla, mutta voi olla että sijaisperheissä tilanne voi olla toinen, koska lapset ovat muutenkin joutuneet kokemaan ja näkemään kaikkea jo liian varhain ja nähneet ehkä vain huonoja selviytymiskeinoja ja kuitenkin salkkareissa asioita saadaan päätökseen nopeammalla tempolla kuin tosielämässä eli nähdään esim mihin oikeat ja väärät valinnat johtavat.
Niin, vaikea sanoa, mutta meillä kuitenkin näin:)
Tilanne on vähän eri mutta miehen lapsi kokee äitinsä luona asioita joita tapahtuu salkkareissa,mm. äitinsä alkoholinkäyttö ja lukuisat miessuhteet.Ohjelman myötä lapsi on avautunut asioista huomaamattaan mitä kotona tapahtuu.Elää itse elämää jota on salkkareissa.Ohjelma on keino meillä millä lapsen kanssa saadaan asiaa käytyä läpi.
että en ole ainoa joka antaa lapsensa katsoa salkkareita ja joku muukin on huomannut että siitä voi olla jotain hyötyäkin. Tärkeänä pidän kuitenkin että aikuinen muistaa selittää lapselle aina mitä mikäkin tarkoittaa ja meille siitä on tullut sellanen "tapa" että lapset kysyvät ohjelman päätyttyä miksi ja miten jne?? Vastaan kysymyksiin huomioiden lapsen taustan ja iän tietysti. Ymmärrän erittäin hyvin kannan siihen ettei ole hyväksi katsoa ohjelmaa jossa tutustetaan aikuisten aiheisiin mutta se on todellakin totta että useat perhesijoituksessa olevat lapset ovat nähneet paljon enemmänkin ja voivat käydä läpi näitä asioita helpommin kun ne tulee esiin esim. salkkareiden kautta.
Totta että voimme olla asiasta montaa mieltä mutta kiitos asiallisista vastauksista.
Lapset voivat samaistua salkkareissa sijarien rahanhankintaan. Koska sossu ei maksa tarpeeksi ja sijarit joutuvat maksamaan sijoitettujen terapiat omista rahoistaan, hankkivat he rahat samalla tavalla kuin salkkareiden Niko-pojan äiti. Oikea ohjelma sijoitetuille, siinähän oppivat elämän raadollisuutta :(.
Totta.
Heikki Ratilalta minäkin rahaa pyysin, ja sain sitä roppakaupalla. Nyt vaan kävi niin hassusti, että aviomieheni Ami ei oikein hyväksy sitä, että Heikki lainaa minulle rahaa. Aluksi salasinkin sen Amilta, mutta Ami sai sen selville tutkittuaan minun kännykkääni (saako niin edes tehdä?).
Nyt sitten taas ollaan vaikeassa tilanteessa. Antaako Ami minulle anteeksi, voimmeko vielä jatkaa yhteistä elämää? Vai jättääkö hän minut ja Nikon taas kahdestaan, kuten hän teki silloin kun edellisen kerran sain rahaa Heikiltä?
Miten tämä elämä voikin mennä ihan samalla tavalla kuin tv-ohjelmassa?
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
..........................