Hinta-arvio kattojen ja kaivon uusimiselle?

Mitäköhän suurin piirtein tulisi maksamaan kolmen mökkirakennuksen kattojen uusiminen vanhoista huopakatoista peltikatoiksi?
Tontti on jyrkkä kalliorinnetontti, johon telineiden laittaminen on työlästä.

Kaivo on vanha, 1950-luvulla tehty eikä ole ollut enää n.30v käytössä, se pitäisi varmaan rakentaa ihan uusiksi.

Mistään ei oikein saa arviota ilman että tulisivat paikan päälle arvioimaan, mutta tarvitsisin noin suurinpiirtein-arvion kustannusten hintaluokasta, osaako joku auttaa?
3594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

10000 euroa kappale nuo katot ja kaivon korjaus 5000 euroa.

Äänestä

Kaivosta en osaa sanoa -eikä varmaan näkemättä muutkaan- mitään, mutta nuo katothan ei kaksisia juttuja ole.
Joku heitti kymppitonnin arvion per katto, mutta sillä hinnalla saat ihan taatusti minkä firman vain sitä tekemään, ja taatusti tekijät pärjää.
Tietenkin hyvä olisi paikanpäällä käydä tilanne arvioimassa, että neliömäärät sun muut selviäisi siinä, mutta ei se kauaksi heitä jos arvioin puolet korkeintaan tuosta kymppitonnista, varsinkin jos ne on samassa pihapiirissä.

Sitä en tosin ymmärrä, miksi haluat vaihtaa huonon (vanhan) huopakaton vielä huonompaan kattoon.
Peltikaton kestoikä kun tuppaa olemaan vielä lyhyempi, mitä palahuopakaton.
Mutta en tiedä, mikä siinä nyt sitten on.
Laita kumibitumikate, niin eipä enää ikinä sinua ne katot kiusaa.

Äänestä

kaivosta en tiedä.mutta katto työstä kyllä.itse olen raksalla työssä.jos itse tekisin arvioisin noin 7-9 tuhatta kaikki kolme kattoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesämökki kuntoon kirjoitti:

Mitäköhän suurin piirtein tulisi maksamaan kolmen mökkirakennuksen kattojen uusiminen vanhoista huopakatoista peltikatoiksi?
Tontti on jyrkkä kalliorinnetontti, johon telineiden laittaminen on työlästä.

Kaivo on vanha, 1950-luvulla tehty eikä ole ollut enää n.30v käytössä, se pitäisi varmaan rakentaa ihan uusiksi.

Mistään ei oikein saa arviota ilman että tulisivat paikan päälle arvioimaan, mutta tarvitsisin noin suurinpiirtein-arvion kustannusten hintaluokasta, osaako joku auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu