Niinpä niin. Sähkön hinta vaan nousee ja silti on varaa jakaa ylisuuria osinkoja. Ehkäpä juuri siitä syystä sähkönhintaa pitääkin nostaa.
fortumin osingot
sdfsdfs
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valtio omistaa hiukan yli puolet ja määrää kaikesta.
Muut osakkeenomistajat kynitään joka vaiheessa:
Ensin ei splitattu osakkeita vaan jaettiin osinkoina, seurauksena 29% yksityisten osakkeenomistajien omistusosuudesta meni veroihin.
Sitten jaettiin optioita.
Esimerkkinä pääjohtajan 12 miljoonan optiot.
Valtion osuus nöihin oli puolet eli kuusi miljoonaa. Veroina tuli takaisin 70% eli 8.4 miljoonaa. Pienet osakkeenomistajat maksoivat.
Isoista osingoista valtio saa heti puolet ja lopuista 28 prosenttia, yhteensä noin kaksi kolmasosaa.
Valtion kanssa ei kannata omistaa samaa firmaa, koko ajan kusevat silmään. Mutta niinhän ne tekevät muutenkin.
Vaihtakaa kaikki Fortumin asiakkaat sähköntoimittajaa. Fortum on kallein ,eli myös säästätte omaan pussiin.
Ette ikävä kyllä puoltamiljardia.
Vaihtaisin heti jos säkhö tulis Fortumilta. Toivottavasti ne jotka voi niin vaihtaa, niinkin voi äänestää.