Ruotsinkielinen enemmistö sortaa suomenkielistä vähemmistöä

PARAINEN. Paraisten kaupunginhallitus on evännyt Paraisten lukion ja sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston hakeman kokeiluluvan nykyistä valinnaisempaan ylioppilastutkintoon. Mahdollisen kokeiluun pääsyn myötä Paraisten suomenkielisessä lukiossa olisi voitu jättää kirjoittamatta toinen kotimainen kieli. Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaos ilmoitti 17. kesäkuuta halukkuutensa osallistua kokeiluun. Hakemus oli jo lähetetty Paraisten kaupunginjohtajan hyväksymänä ja allekirjoittamana opetusministeriöön, kun kaupunginhallitus jälkikäteen otti asian käsittelyynsä. Kaupunginhallitus palautti asian 25. kesäkuuta suomenkieliselle jaostolle lisäselvityksiä varten.

Paraisten lukion rehtorin Jukka O. Mattilan kyse on "selvästä ruotsinkielisen enemmistön suomenkielisen vähemmistön kouluun kohdistamasta törkeästä kielellistä sorrosta". Mattila kertoo olleensa Paraisilla rehtorina 16 vuotta, mutta koskaan ennen ei kielikysymys ole noussut tällä tavoin esille. Hänen mukaansa Paraisilta meni jo nyt yläasteelta 20 oppilasta suomenkielisiin lukioihin Turkuun, ja Paraisilla jatkaa vain 31 oppilasta. Lukiossa onkin auki vielä viisi paikkaa.
HS 29.6.2002
2293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sama tapahtui tietääkseni myös Karjaalla, Kauniaisissa ja Porvoossa. Että näin suvaitsevaista on tämä Suomen ruotsinkielinen poppoo.

Äänestä
  • On kulunut yli 200v kun ruotsalaiset vallanpitäjät ajettiin pois Suomesta
    Suomen sota 1808
    Mutta edellen tämä eliitti joukko joita on noin 4.% täällä suomen väestöstä
    Jos sitäkään ja vain ruotsia puhuvia on torella vähän
    Pitää valtaa tai ainakin haluaa pitää,keinoja kaihtamatta
    Vaatii valtaa itselleen joihin heillä tuskin mitään oikeutta
    Jokainen voi itse tarkistaa montako kansan erustajaa RKPllä on
    Mutta korkeimmalla päätöksen teko paikalla ovat aina
    Herää kysymys millä oikeurella
    Torella mieletön ajatus myös tällä RKP kunnallis politikolla
    joka ajaa NS rannikko pohjanmaan lääniä
    Haluaisi tälle alueelle saman itse hallinnon kuin avenanmaa
    Olisi korkea aika Suomalaisten herätä puollustaman oikeuksiaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paraisilla kirjoitti:

PARAINEN. Paraisten kaupunginhallitus on evännyt Paraisten lukion ja sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston hakeman kokeiluluvan nykyistä valinnaisempaan ylioppilastutkintoon. Mahdollisen kokeiluun pääsyn myötä Paraisten suomenkielisessä lukiossa olisi voitu jättää kirjoittamatta toinen kotimainen kieli. Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaos ilmoitti 17. kesäkuuta halukkuutensa osallistua kokeiluun. Hakemus oli jo lähetetty Paraisten kaupunginjohtajan hyväksymänä ja allekirjoittamana opetusministeriöön, kun kaupunginhallitus jälkikäteen otti asian käsittelyynsä. Kaupunginhallitus palautti asian 25. kesäkuuta suomenkieliselle jaostolle lisäselvityksiä varten.

Paraisten lukion rehtorin Jukka O. Mattilan kyse on "selvästä ruotsinkielisen enemmistön suomenkielisen vähemmistön kouluun kohdistamasta törkeästä kielellistä sorrosta". Mattila kertoo olleensa Paraisilla rehtorina 16 vuotta, mutta koskaan ennen ei kielikysymys ole noussut tällä tavoin esille. Hänen mukaansa Paraisilta meni jo nyt yläasteelta 20 oppilasta suomenkielisiin lukioihin Turkuun, ja Paraisilla jatkaa vain 31 oppilasta. Lukiossa onkin auki vielä viisi paikkaa.
HS 29.6.2002

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu