Tsaristinen Suomi

Tårta på tårta.

huoneeseen. Hän vaihtaa puheenaihetta ja puhuu itsestään, hän kysyy vastauksilla ja vastaa kysymyksillä,
hän nukkuu silloin kun me valvomme ja valvoo silloin kun me nukumme,
hän tunkee kätensä taskuumme ja syö meidän laskuumme.
hän on täällä tänään,
hän on täällä tänään....."

- Mukailtuna Tuomari Nurmion laulusta-

Juhani Suomi, että pudotit demareita maan pinnalle. Totuuksia tulee muualtakin, etteivät yksin Kekkosvihaajat saa täällä rellestää!

Suomen häväistyskirja Mauno Koivistosta perustuu tekijän itsensä antamien tietojen mukaan salaiseen aineistoon. Siksi siinä ei ole lähdeviitteitä salaista aineistoa luovuttaneiden suojelemiseksi.

Onko kyseessä jälleen salaisen aineiston rikollinen käyttö (a la Jäätteenmäki) ?

Junahi Suomi on katkeroitunut. Hän on kuin Kekkosen kirous Suomelle. Kaipa kirja on paras lukea viihteenä. Ja kyllähän Koivistokin tarvitsee kriitikkonsa. Koiviston kausi huipentui valtaisaan lamaan. Sen jälkeen Suomen talouspolitiikka on ollut törkeää ketkuilua, suurtyöttömyyden ylläpitoa ja rivoa eliitin etujen ajamista. Nyt eliitti on on ryöstänyt Suomen köyhäksi. Koivisto halusi, että kansa ajattelisi enemmän. Mutta eipä ajatellut, vaan syöksi itsensä velkakierteeseen. Olen sitä mieltä, että Koiviston uhreja eli velallisisia ei pidä armahtaa. Miksi, koska hehän tyrivät omaa tyhmyyttänsä. Olivat hävyttömän ahneita. Velat on maksettava, eikös juu.

että Koiviston on tähän asti lähinnä demarien toimesta väitetty nimenomaan lopettaneen kekkosajan käytännöt. Nyt on todistettu, että asia on jopa päinvastoin; Koiviston ajalla, kun heikentyneestä Neuvostoliitosta olisi ollut mahdollista ottaa etäisyyttä, nöyristely vain paheni.

siinä kirjoitti:

että Koiviston on tähän asti lähinnä demarien toimesta väitetty nimenomaan lopettaneen kekkosajan käytännöt. Nyt on todistettu, että asia on jopa päinvastoin; Koiviston ajalla, kun heikentyneestä Neuvostoliitosta olisi ollut mahdollista ottaa etäisyyttä, nöyristely vain paheni.

Lue lisää

...

Eipä sitä voisi paremmin sanoa!

JormaKKorhonen kirjoitti:

Eipä sitä voisi paremmin sanoa!

...Suomi ei antanut vastausta. Jos kerran Koiviston aika oli kyykistelyä Neuvostoliittoon, niin kenen aikana kyykistely loppui. Ahtisaarenko? Vai Halosen?

Wiljami

Wiljami kirjoitti:

...Suomi ei antanut vastausta. Jos kerran Koiviston aika oli kyykistelyä Neuvostoliittoon, niin kenen aikana kyykistely loppui. Ahtisaarenko? Vai Halosen?

Wiljami

Lue lisää

Kumartelu loppuu Kataisen ollessa presidentti.

Tietäväinenkö kirjoitti:

Kumartelu loppuu Kataisen ollessa presidentti.

...Suomi viisas mies.

Wiljami

Wiljami kirjoitti:

...Suomi ei antanut vastausta. Jos kerran Koiviston aika oli kyykistelyä Neuvostoliittoon, niin kenen aikana kyykistely loppui. Ahtisaarenko? Vai Halosen?

Wiljami

Lue lisää

...saanen vastata ihan vakavissani:

Kyllä se kyyristely loppui Koiviston aikana, mutta valitettavasti vasta sitten, kun Manukin tajusi Neuvostoliiton tulleen tiensä päähän. Silloin hän mm. totesi YYA-sopimuksen mitätöityneen. Tosiasiassa siihen saakka hän jatkoi ulkopolitiikassa edeltäjänsä linjoilla - joita nyt siis Juhani Suomi pitää niin pahoina! Mutta sisäpolitiikassa Manu oli kyllä jo sitä ennen palauttanut meille parlamentarismin ja demokraattiset menettelytavat.

Ahtisaari lopullisesti lopetti kaikki Kekkosen aikaiset kuviot ja koreografiat mm. suorasukaisella kommentillaan Jeltsinin yrityksiin lopettaa Karjala-keskustelu. Halosen aikana mielestäni on otettu pikemminkin hieman takapakkia, joskin Tarja saa pisteet ottamalla Ranskan vierailullaan rehdisti esiin meidän sotiemme erillissotaluonteen, jota Venäjä ei vieläkään suostu myöntämään.

...nyt on. Eikös Väyrynenkin lukenut koko Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa?

Olet tulkinnut asian väärin. Koivistoa kohtaan voi aivan hyvin olla kriittinen ja pitääkin olla silloin, kun aihetta on. Uskon, että sitä aihetta myös siihen on. Kekkosta pitää myös pyrkiä kohtelemaan mahdollisimman objektiivisesti. Tässä suhteessa Juhani Suomella on rasitteena se, että hän kovin leimallisesti asenteellinen tutkimuskohteidensa suhteen. On ylipäätään vaarallista antaa yhden henkilön monopoliksi jokin tutkimusaihe kuten Kekkonen. Vain Juhani Suomelle annettiin tilaisuus perehtyä kaikkeen Kekkos-materiaaliin. En usko, että Hannu Rautkallio olisi tässä tehtävässä sen parempi, koska hänellä taas näyttää olevan yhtä lailla vastakkaisia antipatioita kohteeseen kuin Suomella sympatioita. Seppisen Kekkostutkimus liikkuu näiden välimaastossa ja on jo selkeästi objektiivisemman oloinen. Hänenkin kohdallaan on rasitteena se, että hän on ollut itse ulkoministeriön virkamiehenä osallisena asioissa ja näkee kokonaisuuden mahdollisesti turhan suppeasta näkövinkkelistä.

Parhaimmat Kekkostutkimukset varmaan antavat vielä odottaa itseään. Sellaiseen voi päästä nuori tutkija, jolla ei omakohtaista näköalaa Kekkosen aikaan. Sekin on kyllä puute, koska aikalaisnäkökulma silloin hämärtyy, vaikka objektiivisuus paraneekin.

En ole lukenut Suomen uutta kirjaa. Sanoinkin jossain kohdin, että "lehtitietojen perusteella". Suomen näkökulma historiaan on kyllä luettavissa jo hänen aiemmasta tuotannostaan ja siihenhän on monikin ehtinyt jo tutustua. Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni. Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti. Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä. Esim. Kauko Juhantalolta ei voisi odottaa kovin objektiivista selvitystä 90-luvun talouslaamaan liittyneestä talousrikollisuudesta.

Suomen uskottavuudesta kertoo jotakin sekin, että hän kertoi viestin kulkeneen edellään ja ovet sulkeutuivat sitä mukaa. Miehen maine siis tunnettiin hyvin, jos tämä pitää paikkansa.

Mielipidepankki kirjoitti:

Olet tulkinnut asian väärin. Koivistoa kohtaan voi aivan hyvin olla kriittinen ja pitääkin olla silloin, kun aihetta on. Uskon, että sitä aihetta myös siihen on. Kekkosta pitää myös pyrkiä kohtelemaan mahdollisimman objektiivisesti. Tässä suhteessa Juhani Suomella on rasitteena se, että hän kovin leimallisesti asenteellinen tutkimuskohteidensa suhteen. On ylipäätään vaarallista antaa yhden henkilön monopoliksi jokin tutkimusaihe kuten Kekkonen. Vain Juhani Suomelle annettiin tilaisuus perehtyä kaikkeen Kekkos-materiaaliin. En usko, että Hannu Rautkallio olisi tässä tehtävässä sen parempi, koska hänellä taas näyttää olevan yhtä lailla vastakkaisia antipatioita kohteeseen kuin Suomella sympatioita. Seppisen Kekkostutkimus liikkuu näiden välimaastossa ja on jo selkeästi objektiivisemman oloinen. Hänenkin kohdallaan on rasitteena se, että hän on ollut itse ulkoministeriön virkamiehenä osallisena asioissa ja näkee kokonaisuuden mahdollisesti turhan suppeasta näkövinkkelistä.

Parhaimmat Kekkostutkimukset varmaan antavat vielä odottaa itseään. Sellaiseen voi päästä nuori tutkija, jolla ei omakohtaista näköalaa Kekkosen aikaan. Sekin on kyllä puute, koska aikalaisnäkökulma silloin hämärtyy, vaikka objektiivisuus paraneekin.

En ole lukenut Suomen uutta kirjaa. Sanoinkin jossain kohdin, että "lehtitietojen perusteella". Suomen näkökulma historiaan on kyllä luettavissa jo hänen aiemmasta tuotannostaan ja siihenhän on monikin ehtinyt jo tutustua. Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni. Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti. Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä. Esim. Kauko Juhantalolta ei voisi odottaa kovin objektiivista selvitystä 90-luvun talouslaamaan liittyneestä talousrikollisuudesta.

Suomen uskottavuudesta kertoo jotakin sekin, että hän kertoi viestin kulkeneen edellään ja ovet sulkeutuivat sitä mukaa. Miehen maine siis tunnettiin hyvin, jos tämä pitää paikkansa.

Lue lisää

>>> Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni. Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti. Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä.

Loistavaa päättelyä? Eivätkö mitkään hälytyskellot soi?

ylittämättömiä kirjoitti:

>>> Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni. Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti. Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä.

Loistavaa päättelyä? Eivätkö mitkään hälytyskellot soi?

Lue lisää

Max Jakobson: Vallanvaihto (1992):

(1979)” Vaalien suureksi voittajaksi nousi Kokoomuspuolue: se sai 12 lisäpaikkaa ja saavutti suurimman porvarillisen puolueen aseman. Yhtenä syynä Kokoomuksen äänivyöryyn pidettiin poliittisten tarkkailijoiden keskuudessa NKP:n pää-äänenkannattajassa Pravdassa vaalien aattona julkaistua lehden Helsingin kirjeenvaihtajan Juri Kuznetsovin kirjoitusta, jossa leimattiin Kokoomus ulkopoliittisesti epäluotettavaksi ja varoitettiin Suomea muodostamasta hallitusta, jossa Kokoomus oli mukana. Tämä räikeä yritys puuttua Suomen sisäisiin asioihin selvästi suututti äänestäjiä.”
- - -
”Sekä vuoden 1974 poikkeusvaali että vuoden 1978 paraativaali olivat poikkeamia demokraattisen järjestelmän normaalista toiminnasta. Muodollisesti ne olivat lain mukaisia, mutta sotivat hengeltään demokratian periaatteita vastaan. Ne heikensivät kansalaisten kunnioitusta ja luottamusta omaa järjestelmäänsä kohtaan.”
Johannes Virolainen, joka oli itse täysin rinnoin mukana näitä poikkeamia toteuttamassa, on myöhemmin tullut katumapäälle. Kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella (Otava 1986) hän kirjoittaa:
”Kekkosen liian pitkä kausi opetti kansallemme, että yhdelle henkilölle keskittyvä valta, vaikkakin lahjakkaalle, viisaalle, kokeneelle ja aktiiviselle, mitä Kekkonen oli, ei ole hyväksi, koska mikään voima ei silloin voi seurata, valvoa ja rajoittaa vallankäyttöä, vaikka siinä tapahtuisi virheitäkin.”
- - -
”Mielipideilmaston muuttumista osoitti myös Suomen Gallupin marraskuussa 1978 suorittama tutkimus kansalaisten suhtautumisesta ulkopolitiikkaan. Sen mukaan yli 90 % kaikista äänestysikäisistä suomalaisista piti puolueettomuuden noudattamista ulkopolitiikassa tärkeänä, mutta vain 55% oli sitä mieltä, että ulkopolitiikkaa oli hoidettu hyvin.”
- - -
”Karjalainen itse on muistelmakirjassaan Presidentin ministeri (Otava 1989) tarkkaan dokumentoinut välirikkonsa Kekkosen kanssa. Näiden kahden miehen kirjeenvaihdosta ja keskusteluista heijastuu masentava kuva siitä juonittelun ja panettelun ilmapiiristä, joka vallitsi 70-luvulla. Kolmantena osapuolena oli taustalla kaiken aikaa Neuvostoliitto.”
- - -
”..Vladimirovin valtiovarainministeri Ahti Pekkala marssitti valtioneuvoston juhlahuoneistoonkin puhumaan kepun kokousvaltuutetuille. KGB-päällikön asunnossa, joka enteellisesti sijaitsi Pietarinkadulla, saivat epäröivät kepulaiset kuulla selvin sanoin, miten vakavia seurauksia olisi Virolaisen valitsemisesta puolueen ehdokkaaksi. Eräs puolueen johtoon kuuluva henkilö tuli luokseni hätääntyneenä kysymään, oliko todella pelättävissä, että idänkauppa loppuisi, ellei Karjalaista valittaisi. Hän sanoi olevansa itse Virolaisen kannattaja, mutta ei halunnut aiheuttaa isänmaalle vahinkoa.”

Otsikossa hymiö kirjoitti:

Max Jakobson: Vallanvaihto (1992):

(1979)” Vaalien suureksi voittajaksi nousi Kokoomuspuolue: se sai 12 lisäpaikkaa ja saavutti suurimman porvarillisen puolueen aseman. Yhtenä syynä Kokoomuksen äänivyöryyn pidettiin poliittisten tarkkailijoiden keskuudessa NKP:n pää-äänenkannattajassa Pravdassa vaalien aattona julkaistua lehden Helsingin kirjeenvaihtajan Juri Kuznetsovin kirjoitusta, jossa leimattiin Kokoomus ulkopoliittisesti epäluotettavaksi ja varoitettiin Suomea muodostamasta hallitusta, jossa Kokoomus oli mukana. Tämä räikeä yritys puuttua Suomen sisäisiin asioihin selvästi suututti äänestäjiä.”
- - -
”Sekä vuoden 1974 poikkeusvaali että vuoden 1978 paraativaali olivat poikkeamia demokraattisen järjestelmän normaalista toiminnasta. Muodollisesti ne olivat lain mukaisia, mutta sotivat hengeltään demokratian periaatteita vastaan. Ne heikensivät kansalaisten kunnioitusta ja luottamusta omaa järjestelmäänsä kohtaan.”
Johannes Virolainen, joka oli itse täysin rinnoin mukana näitä poikkeamia toteuttamassa, on myöhemmin tullut katumapäälle. Kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella (Otava 1986) hän kirjoittaa:
”Kekkosen liian pitkä kausi opetti kansallemme, että yhdelle henkilölle keskittyvä valta, vaikkakin lahjakkaalle, viisaalle, kokeneelle ja aktiiviselle, mitä Kekkonen oli, ei ole hyväksi, koska mikään voima ei silloin voi seurata, valvoa ja rajoittaa vallankäyttöä, vaikka siinä tapahtuisi virheitäkin.”
- - -
”Mielipideilmaston muuttumista osoitti myös Suomen Gallupin marraskuussa 1978 suorittama tutkimus kansalaisten suhtautumisesta ulkopolitiikkaan. Sen mukaan yli 90 % kaikista äänestysikäisistä suomalaisista piti puolueettomuuden noudattamista ulkopolitiikassa tärkeänä, mutta vain 55% oli sitä mieltä, että ulkopolitiikkaa oli hoidettu hyvin.”
- - -
”Karjalainen itse on muistelmakirjassaan Presidentin ministeri (Otava 1989) tarkkaan dokumentoinut välirikkonsa Kekkosen kanssa. Näiden kahden miehen kirjeenvaihdosta ja keskusteluista heijastuu masentava kuva siitä juonittelun ja panettelun ilmapiiristä, joka vallitsi 70-luvulla. Kolmantena osapuolena oli taustalla kaiken aikaa Neuvostoliitto.”
- - -
”..Vladimirovin valtiovarainministeri Ahti Pekkala marssitti valtioneuvoston juhlahuoneistoonkin puhumaan kepun kokousvaltuutetuille. KGB-päällikön asunnossa, joka enteellisesti sijaitsi Pietarinkadulla, saivat epäröivät kepulaiset kuulla selvin sanoin, miten vakavia seurauksia olisi Virolaisen valitsemisesta puolueen ehdokkaaksi. Eräs puolueen johtoon kuuluva henkilö tuli luokseni hätääntyneenä kysymään, oliko todella pelättävissä, että idänkauppa loppuisi, ellei Karjalaista valittaisi. Hän sanoi olevansa itse Virolaisen kannattaja, mutta ei halunnut aiheuttaa isänmaalle vahinkoa.”

Lue lisää

Kaikki historiantarkastelut tapahtuvat ja historiankirjoitukset tehdään jostain kokonaisvaltaisesta näkökulmasta lähtien. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta käsitys, että tällaisten subjektiivisten visioiden summasta muodostuisi jotenkin "objektiivisempi" totuus, on yleinen harrastelijahistorioitsijoille tyypillinen harha. Jakobsonia voi pitää harrastelijahistorioijana, koska hänen tiedonfilosofiset valmiutensa ovat olemattomat. Hän myy kuin häkä niille jotka purematta nielevät passiivisessa verbimuodossa yleistyksinä esitettyjä valitut palat -totuuksia.

Mielipidepankki ja Jakobson ovat historioitsijoina samaa propagandakastia, ja valitettavasti aika moni muukin joutuu - joutaa - samaan lokeroon. Historia on siitä kiitollinen harrastus, että se sallii tarinankerronnalliset falskiudet ja nojaa vaikuttavuudessaan kuulujoiden lumoutumiseen tarinankertojan dramaattisista äänenpainoista. Aina ei tarvita dramatiikkaakaan, ei jykeviä nyrkiniskuja pöytään - joskus uskottavuuden puolesta toimivat parhaiten lasselehtimäiset tirkistelyvitsit.

Ja tyypillistä myös on miten vähät villat riittävät niille joille oman propagandan esilletuonti on oleellisinta. Ei tarvitse lukea kirjoja, ei tarvitse lukiessaan pitää molempia silmiä auki, ei tarvitse vaivautua opiskelemaan tietoteorioita, ei tarvitse paneutua aputieteisiin. Riittää kun kaivaa jostain esiin jotain jolla omaa nuttua saa vuorattua, ettei tule takinkääntöjä.

Kremlin kellotko kaikuivat Joseph Brodskylle, jonka oikeudenkäynnissä miltei jokaisen todistajan lausunto alkoi sanoilla: "En tosin tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta kansalaisena haluaisin sanoa että..." -- Kenelle kellot nyt soivat?

kellot kirjoitti:

Kaikki historiantarkastelut tapahtuvat ja historiankirjoitukset tehdään jostain kokonaisvaltaisesta näkökulmasta lähtien. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta käsitys, että tällaisten subjektiivisten visioiden summasta muodostuisi jotenkin "objektiivisempi" totuus, on yleinen harrastelijahistorioitsijoille tyypillinen harha. Jakobsonia voi pitää harrastelijahistorioijana, koska hänen tiedonfilosofiset valmiutensa ovat olemattomat. Hän myy kuin häkä niille jotka purematta nielevät passiivisessa verbimuodossa yleistyksinä esitettyjä valitut palat -totuuksia.

Mielipidepankki ja Jakobson ovat historioitsijoina samaa propagandakastia, ja valitettavasti aika moni muukin joutuu - joutaa - samaan lokeroon. Historia on siitä kiitollinen harrastus, että se sallii tarinankerronnalliset falskiudet ja nojaa vaikuttavuudessaan kuulujoiden lumoutumiseen tarinankertojan dramaattisista äänenpainoista. Aina ei tarvita dramatiikkaakaan, ei jykeviä nyrkiniskuja pöytään - joskus uskottavuuden puolesta toimivat parhaiten lasselehtimäiset tirkistelyvitsit.

Ja tyypillistä myös on miten vähät villat riittävät niille joille oman propagandan esilletuonti on oleellisinta. Ei tarvitse lukea kirjoja, ei tarvitse lukiessaan pitää molempia silmiä auki, ei tarvitse vaivautua opiskelemaan tietoteorioita, ei tarvitse paneutua aputieteisiin. Riittää kun kaivaa jostain esiin jotain jolla omaa nuttua saa vuorattua, ettei tule takinkääntöjä.

Kremlin kellotko kaikuivat Joseph Brodskylle, jonka oikeudenkäynnissä miltei jokaisen todistajan lausunto alkoi sanoilla: "En tosin tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta kansalaisena haluaisin sanoa että..." -- Kenelle kellot nyt soivat?

Lue lisää

...

kellot kirjoitti:

Kaikki historiantarkastelut tapahtuvat ja historiankirjoitukset tehdään jostain kokonaisvaltaisesta näkökulmasta lähtien. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta käsitys, että tällaisten subjektiivisten visioiden summasta muodostuisi jotenkin "objektiivisempi" totuus, on yleinen harrastelijahistorioitsijoille tyypillinen harha. Jakobsonia voi pitää harrastelijahistorioijana, koska hänen tiedonfilosofiset valmiutensa ovat olemattomat. Hän myy kuin häkä niille jotka purematta nielevät passiivisessa verbimuodossa yleistyksinä esitettyjä valitut palat -totuuksia.

Mielipidepankki ja Jakobson ovat historioitsijoina samaa propagandakastia, ja valitettavasti aika moni muukin joutuu - joutaa - samaan lokeroon. Historia on siitä kiitollinen harrastus, että se sallii tarinankerronnalliset falskiudet ja nojaa vaikuttavuudessaan kuulujoiden lumoutumiseen tarinankertojan dramaattisista äänenpainoista. Aina ei tarvita dramatiikkaakaan, ei jykeviä nyrkiniskuja pöytään - joskus uskottavuuden puolesta toimivat parhaiten lasselehtimäiset tirkistelyvitsit.

Ja tyypillistä myös on miten vähät villat riittävät niille joille oman propagandan esilletuonti on oleellisinta. Ei tarvitse lukea kirjoja, ei tarvitse lukiessaan pitää molempia silmiä auki, ei tarvitse vaivautua opiskelemaan tietoteorioita, ei tarvitse paneutua aputieteisiin. Riittää kun kaivaa jostain esiin jotain jolla omaa nuttua saa vuorattua, ettei tule takinkääntöjä.

Kremlin kellotko kaikuivat Joseph Brodskylle, jonka oikeudenkäynnissä miltei jokaisen todistajan lausunto alkoi sanoilla: "En tosin tunne häntä henkilökohtaisesti, mutta kansalaisena haluaisin sanoa että..." -- Kenelle kellot nyt soivat?

Lue lisää

En ole historioitsija enkä ole sellainen koskaan väittänyt olevanikaan. Historiaan olen silti yrittänyt jollain lailla perehtyä kirjallisuuden kautta sivuuttamatta sitäkään, mitä ole aikalaisena lähihistoriasta saanut nähdä. En tuntenut Kekkosta henkilökohtaisesti, mutta toki me kaikki silloin tunsimme maan isän lämpimän ja isällisen käden johdatuksen kansalaisina.

Jos kerron, että tämä maan isä pyrki kaikin tavoin pitämään paitsiossa epämieluisiksi kokemiaan puolueita, niin eikö se olekaan totta, vaan vain jokin tarina ja vieläpä falski tarina. Eikö SDP:n ottopoikia enemmistön sijaan otettukaan hallitukseen, vaan kyse on vain jostain myytistä, falskista tarinasta? Eikö SMP:n vaalivoittoa ollutkaan vuoden 1970 ja sitä seuranneissa hajotusvaaleissa? Falskia kuvitteluako se vain onkin?. Nämä vähäosaiset pienviljelijät eivät sitten ehkä olleetkaan se suuri uhka idänpolitiikkamme jatkumiselle. Eino Poutiainen ei päässytkään pieraisemaan niin kovaa, että olisi kuulunut Pietariin asti.

Tällaiset asiat ovat sellaisia, jotka eivät sovi -Aku - sinun tietoteoriaasi. Niitä ei sovi silloin myöskään esittää, kun ne eivät tue jotain kokonaisvaltaista näkökulmaa.

Minun yksinkertaisen esittämä yksinkertainen kysymys oli se, että miten edustuksellinen parlamentarismi ja demokratia toteutui Kekkosen aikana ja miten sen jälkeen? Tämä on tietysti falski kysymyksenasettelu, sen tiedän jo etukäteen. Voisitko kuitenkin kertoa yksinkertiaselle historianharrastalijalle, että miksi se on niin falski.

Mielipidepankki kirjoitti:

En ole historioitsija enkä ole sellainen koskaan väittänyt olevanikaan. Historiaan olen silti yrittänyt jollain lailla perehtyä kirjallisuuden kautta sivuuttamatta sitäkään, mitä ole aikalaisena lähihistoriasta saanut nähdä. En tuntenut Kekkosta henkilökohtaisesti, mutta toki me kaikki silloin tunsimme maan isän lämpimän ja isällisen käden johdatuksen kansalaisina.

Jos kerron, että tämä maan isä pyrki kaikin tavoin pitämään paitsiossa epämieluisiksi kokemiaan puolueita, niin eikö se olekaan totta, vaan vain jokin tarina ja vieläpä falski tarina. Eikö SDP:n ottopoikia enemmistön sijaan otettukaan hallitukseen, vaan kyse on vain jostain myytistä, falskista tarinasta? Eikö SMP:n vaalivoittoa ollutkaan vuoden 1970 ja sitä seuranneissa hajotusvaaleissa? Falskia kuvitteluako se vain onkin?. Nämä vähäosaiset pienviljelijät eivät sitten ehkä olleetkaan se suuri uhka idänpolitiikkamme jatkumiselle. Eino Poutiainen ei päässytkään pieraisemaan niin kovaa, että olisi kuulunut Pietariin asti.

Tällaiset asiat ovat sellaisia, jotka eivät sovi -Aku - sinun tietoteoriaasi. Niitä ei sovi silloin myöskään esittää, kun ne eivät tue jotain kokonaisvaltaista näkökulmaa.

Minun yksinkertaisen esittämä yksinkertainen kysymys oli se, että miten edustuksellinen parlamentarismi ja demokratia toteutui Kekkosen aikana ja miten sen jälkeen? Tämä on tietysti falski kysymyksenasettelu, sen tiedän jo etukäteen. Voisitko kuitenkin kertoa yksinkertiaselle historianharrastalijalle, että miksi se on niin falski.

Lue lisää

Ai jaa. Täällä on näköjään närkästytty kritiikistä. Siihenkö ei ollut aihetta? Kyllä se tuo poimimani pätkä oli aika ylittämätön kielellisessä ja ajatuksellisessa falskiudessaan. Eihän tarvita mitään tietoteorioita, riittää jos jää pähkäilemään mitä pirua oikein pöperrykselläsi yrität sanoa:

>> Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni.

Liekö tässä mitään käteen jäävää sisällä? Juhani Suomen tuntemat sympatiat ja antipatiat ovat siis jonkun tai joidenkin muiden keksintöä? Tekeekö tämä niistä jotenkin eriarvoisia kuin mitä ne olisivat jos ne olisivat sinun ikiomaa keksintöäsi? Ovatko ne sitten arvossaan suurempia vai pienempiä kuin olisivat siinä tapauksessa että olisit ne itse keksinyt? Miksi ylipäänsä toteat tällaisen asian? Mitä yrität sanoa? Ettet ole ainoa joka jäsentää tätä asiaa Juhani Suomen tuntemien sympatioiden ja antipatioiden kautta? Mutta oletko sitten yhtä viisas kuin nuo muut vai yhtä tyhmä kuin nuo muut? Miksi lauseesi vaikuttaa siltä että yrittäisit pöätevöittää oman juhanisuomi-leimailusi sillä että leimaulu on yleistä?

>> Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti.

Sentään teet eron väitteiden yleisyyden ja niiden paikkansapitävyyden välillä. Vai teetkö? Miksi tuosta muotoilustasi kuitenkin kuultaa läpi että yleisyys on painavampi poistti kuin paikkansapitävyys? Hups. Jos toisin olisi, pitäisi kieltää: jonkin käsityksen yleisyys ei takaa mitään sen paikkansapitävyydestä. Mutta näinhän et sano. Sensijaan jatkat toteamalla, että tällaiset väitteet "nakertavat tutkijan uskottavuutta". No näytä minulle se historioitsija, jonka käsityksiä nämä "yleiset mielikuvat" määräävät. Historioitsijan haasteena on nimenomaan olla välittämättä mistään yleisistä mielikuvista ja selvittää mitä todellisuudessa tapahtui ja miksi. Yleiset mielikuvat nimenomaan eivät vie kenenkään historiantutkijan silmissä keltään tutkijalta uskottavuutta. Ei lähtökohtaisesti eikä minkään seurauksena. Historiaan ei yksinkertaisesti pidä suhtautua sillä tavalla. Eikä siihen kukaan tutkija sillä tavalla suhtaudukaan. Vain ne suhtautuvat, jotka lukevat Hesaria, Suomen Kuvalehteä ja Valittuja Paloja, ja saavat palaville ennakkoluuloilleen polttoainetta sieltä.

>> Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä.

Ei se vaan valitettavasti ole niin että tutkijan uskottavuus olisi se historiallisen tiedon välttämätön peruste. Kokonaiset kansat elävät uskoen mitä käsittämättömimpiin valheisiin. Historiankirjoitukselle on nimenomaan ominaista se että jokainen aikakausi kirjoittaa oman versionsa menneisyydestä. Historiankirjoittaja on jo lähtöasetelmissaan valmiina kohtaamaan yleisten uskomusten haasteen, ja hän ei suinkaan pyri tavoittelemaan uskottavuutta mukailemalla konformistisesti vallitsevia käsityksiä, vaan täysin päinvastoin. Hän esittää omat visionsa huolimatta siitä että hän asettaa uskottavuutensa koetteille. Hän ei lue historiaa Hesarista tai Kuvalehdestä, vaan ottaa itse siitä selvän.


Voihan sitä historiaa harrastella esim. poliitikkojen valheellisia ja typeriä muistelmia lukemalla, mutta mahtaako se olla kovinkaan antoisaa? Poliitikot ovat valheellisia ja typeriä ihmisiä, eikä heidän tekemisistään tule suurta viisautta, eikä niitä voi järkevästi selittää, vaikka kuinka tutkisi heidän omia muistiinmerkintöjään. Ja mahtaako olla kovinkaan rehellistä noin niinkuin itseään ja omaa älyäänkään kohtaan, jos näiltä pohjilta lähtee päivittäin (?) propagandataisteluun omia lippujaan liehuttaen? Suurten kokonaisnäkemysten muodostaminen historiallisista kehityskuluista taas edellyttää monen monen monen aputieteen valjastamista historiantutkimuksen palvelijaksi. Kekkosesta olen muuten sitä mieltä, että hänen roolinsa sekä Suomen valtiollisessa historiassa että suomalaisen yhteiskunnan kehityshistoriassa on sillä tavalla kaikesta muusta poikkeava ja vain omaan kontekstiinsa sijoittuva, ettei raapustelu jota niin monet laillasi harrastavat, anna tyydytystä muille kuin poleemisille tarpeille.

harrasteluna kirjoitti:

Ai jaa. Täällä on näköjään närkästytty kritiikistä. Siihenkö ei ollut aihetta? Kyllä se tuo poimimani pätkä oli aika ylittämätön kielellisessä ja ajatuksellisessa falskiudessaan. Eihän tarvita mitään tietoteorioita, riittää jos jää pähkäilemään mitä pirua oikein pöperrykselläsi yrität sanoa:

>> Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni.

Liekö tässä mitään käteen jäävää sisällä? Juhani Suomen tuntemat sympatiat ja antipatiat ovat siis jonkun tai joidenkin muiden keksintöä? Tekeekö tämä niistä jotenkin eriarvoisia kuin mitä ne olisivat jos ne olisivat sinun ikiomaa keksintöäsi? Ovatko ne sitten arvossaan suurempia vai pienempiä kuin olisivat siinä tapauksessa että olisit ne itse keksinyt? Miksi ylipäänsä toteat tällaisen asian? Mitä yrität sanoa? Ettet ole ainoa joka jäsentää tätä asiaa Juhani Suomen tuntemien sympatioiden ja antipatioiden kautta? Mutta oletko sitten yhtä viisas kuin nuo muut vai yhtä tyhmä kuin nuo muut? Miksi lauseesi vaikuttaa siltä että yrittäisit pöätevöittää oman juhanisuomi-leimailusi sillä että leimaulu on yleistä?

>> Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti.

Sentään teet eron väitteiden yleisyyden ja niiden paikkansapitävyyden välillä. Vai teetkö? Miksi tuosta muotoilustasi kuitenkin kuultaa läpi että yleisyys on painavampi poistti kuin paikkansapitävyys? Hups. Jos toisin olisi, pitäisi kieltää: jonkin käsityksen yleisyys ei takaa mitään sen paikkansapitävyydestä. Mutta näinhän et sano. Sensijaan jatkat toteamalla, että tällaiset väitteet "nakertavat tutkijan uskottavuutta". No näytä minulle se historioitsija, jonka käsityksiä nämä "yleiset mielikuvat" määräävät. Historioitsijan haasteena on nimenomaan olla välittämättä mistään yleisistä mielikuvista ja selvittää mitä todellisuudessa tapahtui ja miksi. Yleiset mielikuvat nimenomaan eivät vie kenenkään historiantutkijan silmissä keltään tutkijalta uskottavuutta. Ei lähtökohtaisesti eikä minkään seurauksena. Historiaan ei yksinkertaisesti pidä suhtautua sillä tavalla. Eikä siihen kukaan tutkija sillä tavalla suhtaudukaan. Vain ne suhtautuvat, jotka lukevat Hesaria, Suomen Kuvalehteä ja Valittuja Paloja, ja saavat palaville ennakkoluuloilleen polttoainetta sieltä.

>> Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä.

Ei se vaan valitettavasti ole niin että tutkijan uskottavuus olisi se historiallisen tiedon välttämätön peruste. Kokonaiset kansat elävät uskoen mitä käsittämättömimpiin valheisiin. Historiankirjoitukselle on nimenomaan ominaista se että jokainen aikakausi kirjoittaa oman versionsa menneisyydestä. Historiankirjoittaja on jo lähtöasetelmissaan valmiina kohtaamaan yleisten uskomusten haasteen, ja hän ei suinkaan pyri tavoittelemaan uskottavuutta mukailemalla konformistisesti vallitsevia käsityksiä, vaan täysin päinvastoin. Hän esittää omat visionsa huolimatta siitä että hän asettaa uskottavuutensa koetteille. Hän ei lue historiaa Hesarista tai Kuvalehdestä, vaan ottaa itse siitä selvän.


Voihan sitä historiaa harrastella esim. poliitikkojen valheellisia ja typeriä muistelmia lukemalla, mutta mahtaako se olla kovinkaan antoisaa? Poliitikot ovat valheellisia ja typeriä ihmisiä, eikä heidän tekemisistään tule suurta viisautta, eikä niitä voi järkevästi selittää, vaikka kuinka tutkisi heidän omia muistiinmerkintöjään. Ja mahtaako olla kovinkaan rehellistä noin niinkuin itseään ja omaa älyäänkään kohtaan, jos näiltä pohjilta lähtee päivittäin (?) propagandataisteluun omia lippujaan liehuttaen? Suurten kokonaisnäkemysten muodostaminen historiallisista kehityskuluista taas edellyttää monen monen monen aputieteen valjastamista historiantutkimuksen palvelijaksi. Kekkosesta olen muuten sitä mieltä, että hänen roolinsa sekä Suomen valtiollisessa historiassa että suomalaisen yhteiskunnan kehityshistoriassa on sillä tavalla kaikesta muusta poikkeava ja vain omaan kontekstiinsa sijoittuva, ettei raapustelu jota niin monet laillasi harrastavat, anna tyydytystä muille kuin poleemisille tarpeille.

Lue lisää

Ok., historioitsija siis ottaa asioista selvää ja kirjoittaa historiaa sen mukaan välittämättä mistään yleisistä mielikuvista. Juhani Suomi voi näin hyvinkin tehdä, mutta niin voi tehdä myös vaikkapa Hannu Rautkallio, jonka painotukset ovat aika lailla toisia kuin Suomella.

Juhani Suomi ei minusta voi olla ihan uskottava historioitsijana, jos Juhani Suomi lausuu poliittisia mielipiteitä aikalaispoliitikoista kuten hän tehnyt eräistä demaripoliitikoista. Jostain syystä monille historian lukijoille on syntynyt kuva, että hän tarkastelee historiaan tietynväristen silmälasien läpi. Tässä on kyse samantapaisesta uskottavuuskriisistä kuin aikanaan TANDEM-tutkijoilla oli. Poliittinen oppirakenne loisti takaa niin selvänä, että se herätti epäilyjä tendenssimäisestä tutkimuksesta.

Ei objektiivista tutkimusta tietenkään ole yhteiskuntatutkimuksessa. Vähintäänkin joudutaan tekemään valintoja ja painotuksia ja etsimään sitä kokonaisnäkemystä, punaista lankaa. Joku voi epäillä uusliberalististen taloustieteilijöiden tutkimuksia poliittisävytteisestä tendenssimäisyydestä eikä varmaan aiheetta. Juhani Suomen epäileminen on merkki halusta etsiä totuutta, toisia näkökulmia. Hän ei ole lukijoiden piirissä kovin uskottava ja kyllä se minusta jonkinmoinen ongelma lienee myös hänelle tutkijana.

Näet Kekkosen jotenkin poikkeusilmiönä, omassa kontekstissaan olevana. Siis myös tämän kontekstin poikkeuksellisena. Minä en näe siinä mitään ainutkertaista. On ollut ennenkin tilanteita, joissa jokin valtio on joutunut toisen painostamaksi. Miehitetty Ranska ja Norja olivat tästä esimerkkejä. Samanlaisia esimerkkejä ovat olleet NL:n satelliittivaltiot ja myös USAn painostamiksi joutuneet maat. Mitään yhtenäistä toimintamallia ei samantapaisista painostuskonteksteista löydy. Jotkut ovat ajautuneet katastrofiin (kuten Irak) ja toiset ovat yrittäneet selvityä silittämällä myötäkarvaan.

Mielipidepankki kirjoitti:

Ok., historioitsija siis ottaa asioista selvää ja kirjoittaa historiaa sen mukaan välittämättä mistään yleisistä mielikuvista. Juhani Suomi voi näin hyvinkin tehdä, mutta niin voi tehdä myös vaikkapa Hannu Rautkallio, jonka painotukset ovat aika lailla toisia kuin Suomella.

Juhani Suomi ei minusta voi olla ihan uskottava historioitsijana, jos Juhani Suomi lausuu poliittisia mielipiteitä aikalaispoliitikoista kuten hän tehnyt eräistä demaripoliitikoista. Jostain syystä monille historian lukijoille on syntynyt kuva, että hän tarkastelee historiaan tietynväristen silmälasien läpi. Tässä on kyse samantapaisesta uskottavuuskriisistä kuin aikanaan TANDEM-tutkijoilla oli. Poliittinen oppirakenne loisti takaa niin selvänä, että se herätti epäilyjä tendenssimäisestä tutkimuksesta.

Ei objektiivista tutkimusta tietenkään ole yhteiskuntatutkimuksessa. Vähintäänkin joudutaan tekemään valintoja ja painotuksia ja etsimään sitä kokonaisnäkemystä, punaista lankaa. Joku voi epäillä uusliberalististen taloustieteilijöiden tutkimuksia poliittisävytteisestä tendenssimäisyydestä eikä varmaan aiheetta. Juhani Suomen epäileminen on merkki halusta etsiä totuutta, toisia näkökulmia. Hän ei ole lukijoiden piirissä kovin uskottava ja kyllä se minusta jonkinmoinen ongelma lienee myös hänelle tutkijana.

Näet Kekkosen jotenkin poikkeusilmiönä, omassa kontekstissaan olevana. Siis myös tämän kontekstin poikkeuksellisena. Minä en näe siinä mitään ainutkertaista. On ollut ennenkin tilanteita, joissa jokin valtio on joutunut toisen painostamaksi. Miehitetty Ranska ja Norja olivat tästä esimerkkejä. Samanlaisia esimerkkejä ovat olleet NL:n satelliittivaltiot ja myös USAn painostamiksi joutuneet maat. Mitään yhtenäistä toimintamallia ei samantapaisista painostuskonteksteista löydy. Jotkut ovat ajautuneet katastrofiin (kuten Irak) ja toiset ovat yrittäneet selvityä silittämällä myötäkarvaan.

Lue lisää

Mainitsemasi esimerkit ovat tavallaan surullisia esimerkkejä. Yhdessäkään niistä maista ei ollut johtajana sellaista selviytymisen mestaria kuin Kekkonen.

Kekkonen oli poikeusilmiö meidän onneksemme.

varmana kirjoitti:

Mainitsemasi esimerkit ovat tavallaan surullisia esimerkkejä. Yhdessäkään niistä maista ei ollut johtajana sellaista selviytymisen mestaria kuin Kekkonen.

Kekkonen oli poikeusilmiö meidän onneksemme.

Lue lisää

...oli Kekkonen, todellinen selviytymisen mestari. Mutta enemmän omaksi onnekseen kuin meidän muiden onneksemme.

Mielipidepankki viittasi Norjaan ja Ranskaan. Siellä nuo Kekkosen tavoin voittajaa "myötäkarvaan silittäneet" tulivat sitten teloitetuiksi. Pierre Laval Ranskassa ja Vidkun Quisling Norjassa. Mutta Kekkonen selviytyi samanlaisesta tilanteesta. Nero oli mies.

Mielipidepankki kirjoitti:

Ok., historioitsija siis ottaa asioista selvää ja kirjoittaa historiaa sen mukaan välittämättä mistään yleisistä mielikuvista. Juhani Suomi voi näin hyvinkin tehdä, mutta niin voi tehdä myös vaikkapa Hannu Rautkallio, jonka painotukset ovat aika lailla toisia kuin Suomella.

Juhani Suomi ei minusta voi olla ihan uskottava historioitsijana, jos Juhani Suomi lausuu poliittisia mielipiteitä aikalaispoliitikoista kuten hän tehnyt eräistä demaripoliitikoista. Jostain syystä monille historian lukijoille on syntynyt kuva, että hän tarkastelee historiaan tietynväristen silmälasien läpi. Tässä on kyse samantapaisesta uskottavuuskriisistä kuin aikanaan TANDEM-tutkijoilla oli. Poliittinen oppirakenne loisti takaa niin selvänä, että se herätti epäilyjä tendenssimäisestä tutkimuksesta.

Ei objektiivista tutkimusta tietenkään ole yhteiskuntatutkimuksessa. Vähintäänkin joudutaan tekemään valintoja ja painotuksia ja etsimään sitä kokonaisnäkemystä, punaista lankaa. Joku voi epäillä uusliberalististen taloustieteilijöiden tutkimuksia poliittisävytteisestä tendenssimäisyydestä eikä varmaan aiheetta. Juhani Suomen epäileminen on merkki halusta etsiä totuutta, toisia näkökulmia. Hän ei ole lukijoiden piirissä kovin uskottava ja kyllä se minusta jonkinmoinen ongelma lienee myös hänelle tutkijana.

Näet Kekkosen jotenkin poikkeusilmiönä, omassa kontekstissaan olevana. Siis myös tämän kontekstin poikkeuksellisena. Minä en näe siinä mitään ainutkertaista. On ollut ennenkin tilanteita, joissa jokin valtio on joutunut toisen painostamaksi. Miehitetty Ranska ja Norja olivat tästä esimerkkejä. Samanlaisia esimerkkejä ovat olleet NL:n satelliittivaltiot ja myös USAn painostamiksi joutuneet maat. Mitään yhtenäistä toimintamallia ei samantapaisista painostuskonteksteista löydy. Jotkut ovat ajautuneet katastrofiin (kuten Irak) ja toiset ovat yrittäneet selvityä silittämällä myötäkarvaan.

Lue lisää

Yleisesti ottaen pitäisi kai ajatella, että historiantutkijan uskottavuutta lisää eikä suinkaan vähennä se että hän julkilausuu katsomukselliset valintansa. Vastapuolta tyypillisesti syytetään yksipuolisuudesta, mutta tietoteoreettisessa mielessä kukaan ei kai enää hurskastele puolueettomuudella tai usko objektiivisuuteen. Objektiivisuus olikin sosialistisen historiankirjoituksen iskusanastoa.

Kysymys historiallisten aikojen ainukertaisuudesta on olennainen. Sanot: "Minä en näe siinä [Kekkosen kontekstissa] mitään ainutkertaista. On ollut ennenkin tilanteita, joissa jokin valtio on joutunut toisen painostamaksi." Lueteltuasi sitten tällaisia mieleenjuolahtavia tilanteita päädyt toteamaan, että "mitään yhtenäistä toimintamallia ei samantapaisista painostuskonteksteista löydy." Kannattaisi ehkä kysyä löytyykö alunalkaenkaan mistään mitään samantapaisia tilanteita. On myös niin, että monet näennäisesti pitkällekin samantapaiset tilanteet eivät ole ollenkaan samanlaisia, jos niitä tarkastellaan joidenkin historiatieteessä nyt kehittymässä ja vakiintumassa olevien uusien kuvailu- ja selitystapojen kuten psykohistorian kantimissa.

punakoneen oikeusosastoa ei olisi Alpo Rusin ja Jäätteenmäen tapausten kautta saatua hieman näpäytettyä, Juhani Suomi olisi jo raijattu Supon kuulustelutiloihin hiillostettavaksi.

Nyt ei enää uskalleta toimia niin avoimen röyhkeästi - käytetään muita keinoja.

pol.tuntija kirjoitti:

punakoneen oikeusosastoa ei olisi Alpo Rusin ja Jäätteenmäen tapausten kautta saatua hieman näpäytettyä, Juhani Suomi olisi jo raijattu Supon kuulustelutiloihin hiillostettavaksi.

Nyt ei enää uskalleta toimia niin avoimen röyhkeästi - käytetään muita keinoja.

Lue lisää

...

Saikohan J.Suomi lähdemateriaalia pyytämättä ja yllättäen faxiinsa?

Otsikossa hymiö kirjoitti:

...

... tänään ei välähtele. Ei irtoa. Väkerrystä riittää, mutta väljähtäneeltä lemahtaa.

Otsikossa hymiö kirjoitti:

...

:-[

muuten kirjoitti:

... tänään ei välähtele. Ei irtoa. Väkerrystä riittää, mutta väljähtäneeltä lemahtaa.

...

...

Otsikossa hymiö kirjoitti:

...

Lue otsikko, näet siinä itsesi.

...mielipidepankki lienee; tuskinpa kuitenkaan se 100-vuotias Teppo Terävä, joka hän ilmoittaa profiilissaan olevansa. Mutta terävä hän on, ja osaa kirjoittaa niin, että tällainenkin ruutiukko saa siitä selvää, niin ulkoasun kuin ajatuksenkin puolesta. Sinun esityksesi on kummassakin mielessä niin puutteellinen, että ei aukea ainakaan minulle. Ymmärrätkö itse, mitä kirjoitit?